Hassua, että meidän oletetaan olevan sosiaalitapauksia
On tullut monesti olettamuksia, että olisimme jotenkin sosiaalitoimiston avun piirissä, koska olemme suht nuoria vanhempia mieheni kanssa. Olin 20 ja mieheni 25 kun saimme esikoisemme, ainokaisemme, tarkoituksella tehdyn. Lisää lapsia emme aio hankkia.
Esim. Kun muutimme lapsen syntymän jälkeen isompaan asuntoon ja selvittelimme paperiasioita, joka tarkoittaa tuloselvitysten toimittamista vuokranantajalle (iso firma), työntekijä sanoi, että "siitä toimeentulotuestakin jne. tarvitsee sitten selvityksen".
Neuvolassa kun puhuttiin muutosta, niin terveydenhoitaja kysyi, että "jouduitteko kauan jonottamaan", viitaten että olisimme vuokranneet asunnon kaupungilta.
Samoin neuvolassa silloin kun lapsi oli vastasyntynyt, terveydenhoitaja kehotti ostamaan maidonkerääjän, "jos teillä on varaa". Ja sellainenhan maksaa sen noin viisi euroa...
Tässä vielä faktoja:
- Emme ole koskaan saaneet/edes hakeneet toimeentulotukea koska ei ole tarvetta.
- Emme ole olleet missään kontakteissa sosiaalitoimeen.
- Olemme vuokranneet aina yksityiseltä, koska valikoimaa on enemmän ja pääsee juuri sellaiseen asuntoon mikä miellyttää.
- Löytyy koulutukset ja raha talouteen tulee työtä tekemällä.
- Kumpikaan ei tupakoi eikä ole koskaan edes kokeillut.
- Minä olen absolutisti, mies ottaa joskus saunaoluen, ei koskaan humalaan asti muutenkaan (eli jää yhteen).
- Pyrimme pukeutumaan siististi ja pukemaan myös lapsen kauniisti.
- Kummallakin hiustenväri ja -tyyli neutraali.
- Asumme ihan hyvällä alueella ja koti on aina tip-top.
- Olimme olleet ennen lapsen syntymää 2,5 vuotta naimisissa.
- Emme kiroile.
- Tukiverkot ovat kunnossa.
- Minä harrastan liikuntaa tavoitteellisesti, miehellä on muita harrastuksia.
- Olemme melko hiljaisia molemmat.
Pelkästään ikämme takiako meidät leimataan sosiaalitapauksiksi? Vai keksittekö muita mahdollisia syitä?
Kommentit (36)
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:10"][quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:04"]Ei oo niin vakavaa, saaathan aina näpäyttää näitä henkilöitä kertomalla asian oikean laidan. Isäni on upporikas perijä, mutta kulkee tuulipuvuissa pitkin Tamperetta pipo päässä. Hän meni joskus ostamaan autoa käteisellä, mutta hänet naurettiin Laakkoselta pihalle, näytti kuulemma persaukiselta. Ketä kiinnostaa jos joku olettaa vähän väärin?? Ymmärrän kyllä että inhottavaa jos esim työhaastattelussa rekrytoija katsoo sua päällepäin ja toteaa että sosiaalitapaus, mutta noin yleisesti.
[/quote]
Mun äiti ei ole upporikas, mutta aika rikas kuitenkin. Hänet naurettiin Volvo-liikkeestä pihalle, olisi ostanut ison auton käteisellä.
[/quote]
...äidillä oli ollut trikoohame ja tuulipuvun takki päällä, hän näyttää vapaa-ajalla aika homssuiselta joskus. Osaa tarvittaessa kyllä pukeutua, mutta ei kai arvannut, että autoliikkeessä pitää asiakkaankin olla edustava!
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:00"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 10:58"]Jos vaikutatte hissukoilta ja vähän tyhmiltä, tajuamatta sitä itse? En nyt muuta keksi. Vaikutatte vaan kakkosluokan kansalaisilta? [/quote] Jos ei ole turhaan äänessä, on tyhmä? Kiinnostavaa. AP
[/quote]
Noh, meillä nyt ainakin minä olen 26 ja mies 25 ja esikoista odotellaan. Eipä ole missään sosiaalitapauksiksi epäilty, eikä liioin rahanpuutteesta vihjailtu.
Eli ehkä sitten jotenkin käytökselläsi annat kuvan, että teillä olisi asiat huonosti.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:12"]Eli alaikäisenä olet mennyt naimisiin?
Siihen tarvitsee eritysiluvan. Eli vähän haiskahtaa provolta! Luepa uudestaan, mitä kirjoitit. Eli esikoinen on tullut sinulle kaksikymmppisenä ja sitä ennen 2.5 vuotta naimisissa?
[/quote]
En mennyt alaikäisenä, vaan 18-vuotiaana. En ollut tasan 20 saadessani lapseni, vaan paria kuukautta vaille 21. Laskepa uudelleen.
AP
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:12"]
Eli alaikäisenä olet mennyt naimisiin?
Siihen tarvitsee eritysiluvan. Eli vähän haiskahtaa provolta! Luepa uudestaan, mitä kirjoitit. Eli esikoinen on tullut sinulle kaksikymmppisenä ja sitä ennen 2.5 vuotta naimisissa?
[/quote]
Ap on voinut mennä naimisiin vaikkapa heti 18-vuotispäivänään. Siinä tapauksessa hän on 2,5 vuoden avioliiton jälkeen lapsen syntyessä ollut 20,5-vuotias, ei siis vielä kahtakymmentäyhtä.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:14"][quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 10:41"]
On tullut monesti olettamuksia, että olisimme jotenkin sosiaalitoimiston avun piirissä, koska olemme suht nuoria vanhempia mieheni kanssa. Olin 20 ja mieheni 25 kun saimme esikoisemme, ainokaisemme, tarkoituksella tehdyn. Lisää lapsia emme aio hankkia. Esim. Kun muutimme lapsen syntymän jälkeen isompaan asuntoon ja selvittelimme paperiasioita, joka tarkoittaa tuloselvitysten toimittamista vuokranantajalle (iso firma), työntekijä sanoi, että "siitä toimeentulotuestakin jne. tarvitsee sitten selvityksen". Neuvolassa kun puhuttiin muutosta, niin terveydenhoitaja kysyi, että "jouduitteko kauan jonottamaan", viitaten että olisimme vuokranneet asunnon kaupungilta. Samoin neuvolassa silloin kun lapsi oli vastasyntynyt, terveydenhoitaja kehotti ostamaan maidonkerääjän, "jos teillä on varaa". Ja sellainenhan maksaa sen noin viisi euroa... Tässä vielä faktoja: - Emme ole koskaan saaneet/edes hakeneet toimeentulotukea koska ei ole tarvetta. - Emme ole olleet missään kontakteissa sosiaalitoimeen. - Olemme vuokranneet aina yksityiseltä, koska valikoimaa on enemmän ja pääsee juuri sellaiseen asuntoon mikä miellyttää. - Löytyy koulutukset ja raha talouteen tulee työtä tekemällä. - Kumpikaan ei tupakoi eikä ole koskaan edes kokeillut. - Minä olen absolutisti, mies ottaa joskus saunaoluen, ei koskaan humalaan asti muutenkaan (eli jää yhteen). - Pyrimme pukeutumaan siististi ja pukemaan myös lapsen kauniisti. - Kummallakin hiustenväri ja -tyyli neutraali. - Asumme ihan hyvällä alueella ja koti on aina tip-top. - Olimme olleet ennen lapsen syntymää 2,5 vuotta naimisissa. - Emme kiroile. - Tukiverkot ovat kunnossa. - Minä harrastan liikuntaa tavoitteellisesti, miehellä on muita harrastuksia. - Olemme melko hiljaisia molemmat. Pelkästään ikämme takiako meidät leimataan sosiaalitapauksiksi? Vai keksittekö muita mahdollisia syitä?
[/quote]
Eli olitko raskaana naimisiin mennessä vai..? Muuten ei oikein ajat täsmää.
[/quote]
Tietääkseni raskaus ei kestä lähes kolmea vuotta...
AP
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 10:59"][quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 10:55"]Jaa-a, ehkä esitätte jotain muuta mitä olette. En nimittäin tajua miten nuo hiusten värit sun muut liittyy mitenkään mihinkään. Sen enempää kuin tuo itsenne kehuminenkaan, ei sen puoleen.
[/quote]
Viittasin niillä näihin yleisiin palstaoletuksiin, joiden mukaan "sen ja sen näköinen ja sitä ja tätä tekevä" on automaattisesti ongelmatapaus. Kai nyt kerron taustoja, muutenhan olettajat olisivat päässeet vauhtiin? Miten voi esittää, ettei ole sosiaalitapaus, jos ei ole sitä koskaan ollut?
AP
[/quote]
Kannattaa muistaa, että aika monet näistä palstan olettamuksista ovat ihan vaan palstalaisten omassa päässä. Eivät normaali-ihmisten, joilla on muutakin elämää.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:11"][quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:07"][quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:00"][quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 10:58"]Jos vaikutatte hissukoilta ja vähän tyhmiltä, tajuamatta sitä itse? En nyt muuta keksi. Vaikutatte vaan kakkosluokan kansalaisilta?
[/quote]
Jos ei ole turhaan äänessä, on tyhmä? Kiinnostavaa.
AP
[/quote]
No mitä kitiset? Itse kysyit että tuleeko meille muuta mieleen, etkö?? Eikö tähän saakkaan vastata mitä mieleen tulee? Kysyppä sitten sellaisia kysymyksiä, mihin saat niitä seläntaputtelu kommentteja.
[/quote]
En ole "kitissyt" mitään. Yleensä vain tyhmäksi leimataan juuri päinvastoin niin, että jos hälyttää turhia. Ei silloin, kun osaa pitää suunsa kiinni jos ei ole asiaa. Miten nyt noin hikeennyit normaalista keskustelusta?
AP
[/quote]
Koska huvitat minua. Olet nuori äiti ja ihmettelet ja kummastelet että miten voi olla mahdollista että hyi, sinut saatetaan sekoittaa niihin kakkosluokan teiniäiteihin, yhhyh. Kuten joku tuossa totesi nuoret äidit yleensä ovat sos huollon piirissä.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:12"]
Eli alaikäisenä olet mennyt naimisiin?
Siihen tarvitsee eritysiluvan. Eli vähän haiskahtaa provolta! Luepa uudestaan, mitä kirjoitit. Eli esikoinen on tullut sinulle kaksikymmppisenä ja sitä ennen 2.5 vuotta naimisissa?
[/quote]
Erityislupaa on hankala, ei mahdoton, saada jos ei ole raskaana. Ennen aikaan naiset(tytöt) saivat mennä naimisiin 17- vuotiaina ilman erityislupaa mutta siitä on kai aika kauan.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:16"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:12"]Eli alaikäisenä olet mennyt naimisiin? Siihen tarvitsee eritysiluvan. Eli vähän haiskahtaa provolta! Luepa uudestaan, mitä kirjoitit. Eli esikoinen on tullut sinulle kaksikymmppisenä ja sitä ennen 2.5 vuotta naimisissa? [/quote] En mennyt alaikäisenä, vaan 18-vuotiaana. En ollut tasan 20 saadessani lapseni, vaan paria kuukautta vaille 21. Laskepa uudelleen. AP
[/quote]
Oli miten oli, ei ihme että olette syynissä.
18-vuotiaana naimisiin mennyt on joko WT tai uskonnollisen lahkon piirissä. Kummatkin huonoja vaihtoehtoja.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:15"]Jotkut ihmiset vaan vaikuttaa joltain ihan muulta, kuin mitä ne on. Se on se ensivaikutelma. Itse olet sellaisen kuvan itsestäsi antanut, joten lähdeppä muuttamaan sitä ensimmäisenä. Napakka käden puristus, silmiin katsominen, selkeät ja järkevät vastaukset, kysymysten esittäminen jne. Näin itse sain karistettua blondibimbon leiman (isot hinkit ja perse, blondi tukka jota en ole kyllä värjännyt koskaan). Mää nyr vaan näytän tältä vaikka ehkä luonne ja ulkonäkö kohtaa. En siis meikkaa tai käytä esim pinkkejä vaatteita leopardi kuosilla, silti näytän vähä ruotsalaiselta huoralta.
N.35
[/quote]
Nämä ovat kyllä käytössä. Katson aina silmiin, kädenpuristus on jämäkkä, kuuntelen toista ja vastaan järkevästi, kyselen. En käytä noita mainittuja eläinkuoseja tai pinkkiä, mieluummin hillittyjä värejä ja kuoseja.
AP
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:15"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:10"][quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:04"]Ei oo niin vakavaa, saaathan aina näpäyttää näitä henkilöitä kertomalla asian oikean laidan. Isäni on upporikas perijä, mutta kulkee tuulipuvuissa pitkin Tamperetta pipo päässä. Hän meni joskus ostamaan autoa käteisellä, mutta hänet naurettiin Laakkoselta pihalle, näytti kuulemma persaukiselta. Ketä kiinnostaa jos joku olettaa vähän väärin?? Ymmärrän kyllä että inhottavaa jos esim työhaastattelussa rekrytoija katsoo sua päällepäin ja toteaa että sosiaalitapaus, mutta noin yleisesti. [/quote] Mun äiti ei ole upporikas, mutta aika rikas kuitenkin. Hänet naurettiin Volvo-liikkeestä pihalle, olisi ostanut ison auton käteisellä. [/quote] ...äidillä oli ollut trikoohame ja tuulipuvun takki päällä, hän näyttää vapaa-ajalla aika homssuiselta joskus. Osaa tarvittaessa kyllä pukeutua, mutta ei kai arvannut, että autoliikkeessä pitää asiakkaankin olla edustava!
[/quote]
Mun mies meni kyselemään pankista asuntolainasta. Virkailija katosi päästä varpaisiin ja totesi että onkohan teillä kuitenkaan varaa. Miehellä oli päällä duunivaatteet jotka ei aina ole siistimmistä päästä. Virkailijaa ei edes kiinnostanut tulot. Mentiin sitten toiseen pankkiin missä ulkonäöllä ei ollut merkitystä vaan pankkitilin saldolla. Ja saatiin laina.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 10:59"][quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 10:55"]Jaa-a, ehkä esitätte jotain muuta mitä olette. En nimittäin tajua miten nuo hiusten värit sun muut liittyy mitenkään mihinkään. Sen enempää kuin tuo itsenne kehuminenkaan, ei sen puoleen.
[/quote]
Viittasin niillä näihin yleisiin palstaoletuksiin, joiden mukaan "sen ja sen näköinen ja sitä ja tätä tekevä" on automaattisesti ongelmatapaus. Kai nyt kerron taustoja, muutenhan olettajat olisivat päässeet vauhtiin? Miten voi esittää, ettei ole sosiaalitapaus, jos ei ole sitä koskaan ollut?
AP
[/quote]
Mua aina sekä huvittaa että harmittaa kun näkee että jotkut pitävät tätä palstaa koko maailmana. Yrittäkää muistaa, että maailmassa on vielä ihan tavallisiakin ihmisiä jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan, ei palstamammojen mielipiteitä mukaillen.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2015 klo 11:12"]
Eli alaikäisenä olet mennyt naimisiin?
Siihen tarvitsee eritysiluvan. Eli vähän haiskahtaa provolta! Luepa uudestaan, mitä kirjoitit. Eli esikoinen on tullut sinulle kaksikymmppisenä ja sitä ennen 2.5 vuotta naimisissa?
[/quote]
Laskeppa ote uudestaan. Jos on vaikka 20,5-vuotias ja mennyt naimisiin 18-vuotispäivänään.
Jotkut ihmiset vaan vaikuttaa joltain ihan muulta, kuin mitä ne on. Se on se ensivaikutelma. Itse olet sellaisen kuvan itsestäsi antanut, joten lähdeppä muuttamaan sitä ensimmäisenä. Napakka käden puristus, silmiin katsominen, selkeät ja järkevät vastaukset, kysymysten esittäminen jne. Näin itse sain karistettua blondibimbon leiman (isot hinkit ja perse, blondi tukka jota en ole kyllä värjännyt koskaan). Mää nyr vaan näytän tältä vaikka ehkä luonne ja ulkonäkö kohtaa. En siis meikkaa tai käytä esim pinkkejä vaatteita leopardi kuosilla, silti näytän vähä ruotsalaiselta huoralta.
N.35