Onko mielestänne loukkaavaa/alentuvaa kuvailla henkilöä hiljaiseksi?

Pidän loukkaavana. Kyllähän sen itsekin ymmärtää ettei puhu paljon kun vain ei ole sanottavaa. Kun kuvaillaan hiljaiseksi, se on samalla viesti että pitäisi puhua vaikkei ole sanottavaa.

Johtopäätökset tästä ketjusta:  Hiljaisuutta tulee hävetä ja se pitää kitkeä pois, koska se aiheuttaa niin paljon ongelmia.  

Joillekin kuitenkin jatkuva puheen tuottaminen voi olla käytännössä mahdoton tehtävä, joten mitä näille ihmisille pitäisi tarjota avuksi? Tai miten ongelma ratkeaa?

Vaikuttaa siltä, että äänekkäät ihmiset ottavat herkästi itseensä jos joku ei olekaan yhtä äänekäs heidän seurassaan.

Mulle on sanottu yllättäen työpaikan kehityskeskustelussa että "olisit sinäkin joskus hiljaa" - niin siis kysyttäessä kerron mielipiteeni vaikka yhteisissä palavereissa yms työasiaa mutta omista henkilökohtaisista asioistani en puhu työpaikalla lainkaan.

Ja minä joudun istumaan kahvitaukoni niin että kuulen tällaisen pulisevan papupadan jonninjoutavia juttuja päivästä ja viikosta toiseen, usein toistuvat vielä monen monta kertaakin.

Kyseinen työkaveri on hiirenhiljaa ne palaverit kun ei aina ihan pysy kärryillä että mistä edes keskustellaan.

No kaikista loukkaavinta on töksäyttää että pystytkö kommunikoimaan. Ihan kuin vähä-älyiselle puhuisi. Tämäkin on tullut koettua.

Ei se olisi negatiivista ellei sitä aina sanottaisi negatiivisesti. Ei mua esimerkiksi olla koskaan kehuttu hiljaiseksi vaan aina siitä on jotenkin pilkattu, tai parhaimmillaankin kysytty miksi olen niin hiljainen. Eli ei saa olla hiljainen, se on vika.

Tietyissä tilanteissa hiljaiseksi kutsuminen ei oo paha. Ite tykkään kaveristani joka osaa olla myös hiljaa, arvostaa mielipiteitään ja tuo ne julki kun tarve, ei öyhöttääkseen. Hän osaa kuunnella myös ja olen tätä hänen ihanaa hiljaisuuttaan kehunut.

Inhottaa kyllä kun jotkut ovat siskolleni sanonut että hän on hiljainen tai kysynyt, miks on vaan hiljaa?

Hän ei ole, hän on sosiaalinen  ja  puhelias, paitsi niille jotka puhuu, puhuu, puhuu ja mitään ei ole saanut sanotuksia. Minua kehutaan sosiaaliseksi ja puheliaaksi, mitä olenkin, siskonia hiljaiseksi ja vetäytyväksi, mitä hän ei ole. Se v*tuttaa.

Puhun vähän, mutta vain asiaa. Asiallisissa keskusteluissa osaan aukaista suuni ja kertoa mielipiteeni, jota kannattaa kuunnella!

Paskanpuhujien keskusteluun ei ole mitään kommentoitavaa ja usein noi ovat myös päällepuhujia, jotka eivät kuuntele, miksi siis vaivautuisin?

Jos paskanpuhuja moittii minua hiljaiseksi, hänen kannattaa katsoa peiliin ja puhua itsekseen, saa "vertaisensa" keskustelukumppanin.

Tarvitseeko ihan kaikesta vetää herne nenään?

Vierailija kirjoitti:

Useimmiten se joka tuolla sanalla toista kuvailee, tarkoittaa sen negatiiviseksi kommentiksi, jolloin se on tietenkin loukkaavaa. Jos ei muuta positiivista keksi nii parempi olla kommentoimatta ollenkaan.

Hiljaisuudessa en silti itse näe mitään negatiivista, päin vastoin.

Niin, hiljaisuudessa on olemassa kuitenkin myös kehuvia sanontoja kuten "hiljaisissa vesissä ne kalatkin kutevat" ja "silence is golden", mutta minun kohdallani on hiljaisuudesta aina sanottu pelkästään kritisoivaan sävyyn. Siinä mielessä en osaa ottaa sitä vastaan neutraalisti vaikka mieli tekisi. Kun se on aina nähty minussa vikana ja se on kovasti haitannut ihmissuhteita, niin ei siihen pysty ihan neutraalisti suhtautumaan vaan olen oppinut näkemään itseni viallisena.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että äänekkäät ihmiset ottavat herkästi itseensä jos joku ei olekaan yhtä äänekäs heidän seurassaan.

Olen just tilanteessa jossa olen se hiljainen luokassa. Opiskelukavereina on tyyppejä jotka kärjistävät kaikki keskustelut ja ne ovat hyvin tunnelatautuneita. Pari "sosiaalisinta" tyyppiä tuntuu keskustelevan valiten aiheet niin että saadaan mahdollisimman suuri tunnelataus toisissa aikaan. Se on kaikkea muuta kuin oma keskustelutyylini, olen aika chilli, aika hyväntuulinen enkä tuo itseäni korostetusti esiin. Olen kai enemmän asiakeskeinen/läpänheittäjä. Tuo vastakkainen tyyli on energiaa kuluttavaa ihan vaan kuuntelijan roolissa. En aloita koulussa koskaan keskusteluita vain itsestäni, usein juttelen tehtävistä ja jos asia menee toisten elämään, juttelen mukana rennosti. En pidä itseäni tylsänä, olen liiankin monessa harrastusporukassa mutta luonteeni ei tule parhaiten esiin vain puhumalla.

Mutta toi mitä sanoit, niin se kai menee että se koetaan loukkauksena. Juuri nuo kärkevät tyypit ajattelee "olet joko samalla puolella tai vastaan", eli jos en kiinnostu heidän aiheista niin suunnilteen vihaan heitä 😎 Naisporukoissa se ei koskaan toimi että joku menee omia menojaan sen kummemmin välittämättä muista, vaan siinä on pakko olla vikaa.

Tiedän kuitenkin kuka olen ja kontrasti opiskelujen ulkopuoliseen elämään on isohko. Ollaan kaikki ihan vaan sitä miltä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se useinmiten on tarkoitettu loukkaavaksi, ainakin työelämässä jossa arvostetaan sosiaalisuutta jne.

Väitätkö, että hiljaiset ovat epäsosiaalisia? Tuo vasta on loukkaus, ei se, että sanoo toista hiljaiseksi.

Jotkut vaan puhuu enemmän kuin toiset, ja kumpikin on yhtä hyviä.

En ole tavannut Elämäni aikana vielä yhtäkään kuluttavaa tai uuvuttavaa hiljaista ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että äänekkäät ihmiset ottavat herkästi itseensä jos joku ei olekaan yhtä äänekäs heidän seurassaan.

Vaikuttaa siltä, että hiljaiset ihmiset pitävät ominaisuuttaan negatiivisena, vaikka se on muiden mielestä ihan neutraali juttu. Opetelkaa rakastamaan itseänne sellaisena kuin olette!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loukkaavinta tuon sanomisessa on se, että se sanoja ei edes tunne minua, esimerkiksi työpaikalla.

Okei, mietitään tilanne työpaikalla: sinun ja Lissun pitää tehdä yhdessä joku työjuttu, jota pitää ensin miettiä ja kehitellä, eli siinä pitää heitellä ajatuksia ilmaan, miettiä erilaisia ratkaisuja, toimintatapoja ja muita juttuja. Istutte pöydän ääressä ja Lissu puhuu työtehtävästä, sanoittaa sitä eri tavoin ja miettii ääneen asioita sen ympäriltä. Hän yrittää todella tehdä asiaa eteenpäin ja hänen ehdotuksensa olevat hyviä, sen sinäkin myönnät itsellesi.

Sinä kuitenkin istua jurotat ilmeettömänä pöydän pintaa katsoen, et sano sanaakaan, et kohota katsettasi, etkä osallistu asiaan yhtään mitenkään.

Saako Lissu sanoa sinulle, että oletpas sinä hiljainen? Saa, sen hän saa tehdä. Lissu on huolissaan, sillä sinusta ei ole yhtään mitään apua ja näyttää, että Lissu joutuu tekemään tämän(kin) työn yksin, mutta sinä nostat siitä palkkaa, koska tämä oli "teidän" tehtävä.

Olen ollut tuollaisena Lissuna ja voin kertoa, että se on todella ikävää. Tuntuu kuin olisin joutunut tekemään töitä jonkun patsaan kanssa. Onneksi en ollut yksin, vaan muutama muukin oli joutunut vastaavaan tilanteeseen sinun kanssasi. Edes esimies ei saanut sinusta mitään ja kaikkien helpotukseksi sinut siirrettiin toisaalle.

Jos ei mitään tule mieleen, on aika vaikea toimia ideasampona.

Esim. minä en yleensä keksi töissä mitään uusia ideoita. Tai toki keksin päättömiä ja hulluja ideoita, mutta tuskin halutaan kuulla sellaisia.

Toimin töissä parhaiten, kun säännöt ja ohjeet ovat selkeät eikä minun tarvitse keksiä mitään kehittämisehdotuksia.

Kiusalliselta tuntuu sekin, jos joutuu työhön, jota ei pysty tekemään ja jota ei osaa.

Sen sijaan pystyn raportoimaan epäkohdista ja kertomaan, mitkä asiat eivät toimi tai toimivat huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Tämä taitaa olla itselle niin tuttu aihe, että vieläkin muistui mieleen asioita. Riparilla piti kirjoittaa toisista lapulle hyviä asioita. Nimettömänä, mutta esim kynien väreistä pystyi päättelemään kuka oli kirjoittanut sen tekstin. Eräs tyyppi kirjoitti minulle pelkän sanan "hiljainen" oli leirin ainoa poika. Muut sitten yrittivät väittää ettei tuo poika oikeasti kirjoittanut mitään, vaikka kyllä se kynän väri täsmäsi. Yrittivät suojella minua etten huomaisi sitä sanaa. No pikkujuttu silti, mutta hän ei tuntenut minua lainkaan niin olisi saanut jättää kirjoittamatta.

Poikahan piti hiljaisuutta hyvänä asiana??

Käytän itse omasta ja muiden introverttien hiljaisuudesta kuvausta rauhallinen tai asiallinen tai voi myös käyttää tyyntä tai itsereflektoivaa. Ne ovat totuuden mukaisia ilmaisuja, eivätkä sisällä negatiivista painolastia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus koulussa kuulin "vahingossa", kun pari poikaa jutteli minusta. Toinen kysyi miltä näytän toiselta. Hän vastasi, että olen ihan ok, mutta niin hiljainen. Kyllä se ärsytti. Jo se, että arvostelivat minua, mutta erityisesti se että olin heistä hiljainen. Olin silloin hyljeksitty ja kiusattiin sekä melkein aina yksin. En siis voinutkaan olla se puheliain. Jäi mieleen. Joku voisi miettiä joskus syitä miksi joku on hiljaa. Minullakin vaikeuksia kestää sitä kaikkea ja silti se oli surullista, kun olin niin yksin.

Tuokin kuvaa hyvin, että ei sitä pidetä todellakaan hyvänä ominaisuutena.

Sellaiset "pojat" saavat mitä tilaavat sitten aikanaan, kun huomaavat olevansa parisuhteessa henkilön kanssa, jonka suu on äänessä koko hereilläolon ajan.

Tämä ei ole sukupuolikysymys. Tunnen naapurimiehen, jonka suu ei sulkeudu hetkeksikään. Aina hänet tavattuani olen hyvin kiitollinen omasta jöröjukastani. :D

Vierailija kirjoitti:

Käytän itse omasta ja muiden introverttien hiljaisuudesta kuvausta rauhallinen tai asiallinen tai voi myös käyttää tyyntä tai itsereflektoivaa. Ne ovat totuuden mukaisia ilmaisuja, eivätkä sisällä negatiivista painolastia.

Jatkuu: Tyyni voi olla tapauskohtaisesti harhaan johtava ilmaisu, sillä pinnan alla voi kyteä. Mutta kolme muuta ilmaisua hiljaisuudesta ovat hyviä synonyymejä/kiertoilmaisuja.

Ehkä mieluummin korvaisin vaan itserefktoivalla, sillä sitähän hiljainen ihminen tekee eli käsittelee saamaansa tietoa 🤔