Masennus johtanut juomiseen - joka vaan pahentaa asiaa

"Juon juon minäpoika juon minä tykkään olla kännissä..." (Freukkarit)

[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 12:11"]Harmittää, ärsyttää, ahdistaa. Olen ollut pitkään alavireinen. Mikään ei ole kiinnostanut ja kaikki ketuttanut. Urheilu ei ole maittanut ja lohtua hain syömisestä. Nyt sitten pari kuukautta olen ottanut päivittäin olutta ja viiniä kun se sai tunteet esiin. Mutta nyt kyllä tajuan, että olen tuhon tiellä jos alkosta elämäniloa haen. Kohta ei voi enää lopettaa ja juominen loppujen lopuksi vain pahentaa pahaa oloani. Miten tähän saisi ratkaisun? Jotain on tehtävä.
[/quote]
Sama täällä. Humalassa edes nautin hetken elämästä yleensä, kun muuten mikään ei tunnu miltään tai on toivottoman paha olla.

Olen kokenut samaa, tosin sitä kesti 2-3 vuotta avioeron jälkeen.

Vaikea sanoa mikä auttoi, tällä hetkellä tissuttelut jääneet vihdoin ja aamulla tuntuu paremmalta herätä, ilman itsesyytöksiä, huonoa oloa ja armotonta väsymystä.

Auttaisiko sinulla pienet askeleet vai yksi kerran kuntorysäys?

Älä ainakaan tuomitse itseäsi, jos retkahdatkin, se on tarpeetonta eikä poista tehtyä vaan pahentaa oloa ja sitten taas vaikeuttaa elämäntapojen parantamista.

Tsemppiä, hienoa kun "tunnustit" tilanteen edes näin anonyymisti!

Kuule olisko joku A-klinikka oikea osoite, voisi sinne päästä purkamaan kurjaa oloa, masennusta.. saamaan tukea.

Eipä tullut yllätyksenä. Minulle on ainakin ollut aina selvää, että sillä jatkuvalla tissuttelulla koitetaan vaan lievittää masennusta, ahdistusta ja stressiä. Nyt kun tiedostat asian, niin helpompi sitä on muuttaakin. Keksi parempia keinoja pahan olon lievittämiseen. Hyvä ruoka, lenkkeily, muu liikunta, osta vaikka jotakin kivaa ja halpaa itsellesi? Alkoholi vie terveyden.

Sama täällä. Nykyään menee viikossa noin 30 annosta ja tiedän että se on 50-kiloiselle naiselle vähän liikaa. Yritän pitää urheilusta kiinni mutta nykyään sekin ahdistaa ja hoidan pakolliset jumpat äkkiä alta pois että voin antaa itselleni luvan juoda loppupäivän.

Eniten tässä ahdistaa se etten usko ikinä pääseväni masennuksesta eroon, masennusta oli jo 10 vuotta ennenkuin päivittäinen juominen alkoi ja juominen on se ainoa asia elämässäni mistä saan hieman iloa (se hetki joka päivä kun saa korkata ensimmäisen). Taustavaikuttimina se että olen koko loppuikäni vanhapiika, ei ystäviä, ei sukulaisia, ei mukavia harrastuksia tai kivaa työpaikkaa, elämä vaan ei ole elämisen arvoista.

Tuntuu helpottavalta ajatukselta juoda maksa pilalle ja kuolla siihen, itsemurha kun tuntuu liian työläältä toteuttaa.