Lue keskustelun säännöt.
Millainen ihminen kykenee työskentelemään esim. kirurgina, ruumiinavaajana
25.03.2022 |
Tuli vain mieleen. Millainen ihminen kykenee työskentelemään kirurgina. Eikö pelota, että joku vammautuu tai jopa menettää henkensä juuri sinun veitsen alla? Tai ruumiinavaaja. Eikö ahdista olla päivittäin kuolleiden kanssa tekemisissä? Tai vaikkapa krematoriossa?
Kysyn uteliaisuudesta, en ilkeyttäni. Itse olen sen verran herkkä ihminen, etten varmasti ikinä pystyisi tekemään tuollaisia töitä. Jopa työskentely lähihoitajana otti ajoittain koville, kun tunsin niin suurta sääliä esim. sairaita, yksinäisiä vanhuksia kohtaan. Saatoin menettää yöuneni, kun joku vanhus menehtyi vanhainkodissa jossa olin töissä.
Joku joskus esitti, että ihmiset jotka työskentelevät tällaisissa ammateissa, ovat jollakin tapaa mieleltään vajaita. Siis kärsivät jonkinlaisesta tunnekylmyydestä, empatiakyvyn puutteesta tms. Itse pidän näitä ammatteja todella tärkeinä, kiitos heille, jotka nämäkin työt hoitavat. Lujaa hermoa se vähintäänkin vaatii.
Kommentit (50)
Kovaa duunia ja ei kaikki kestäkään, tuttavan isä tappoi itsensä, kirurgi oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on patologi eikä mikään ruumiinavaaja.
Haha, sama asia, mutta toinen arkisempi ja toinen virallisempi, hienompi termi. Mutta onneksi sinäkin sait tähänkin päivään sen hienon, lyhyen hetken kun voit kokea olevasi muita parempi.
Vierailija kirjoitti:
Kovaa duunia ja ei kaikki kestäkään, tuttavan isä tappoi itsensä, kirurgi oli.
Sattuiko joku kohtalokas virhe hänen vuorollaan vai uupuiko muuten vain (työhön)?
Mä voisin, jos olisin lääkäri. Tykkään katsella videoita leikkauksista. Tyydyttävää kun saa napsittua vaikka jonkun syöpäkasvaimen pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää lastenpsykiatrin työtä. Joutuu kohtaamaan oireilevia, traumatisoituneita, kaltoinkohdeltuja, omassa varassaan tai ruudun varassa olleita, vanhempiaan kannattelemaan joutuneita ja ties millä lailla vammautuneita lapsia ja hoitamaan niitä. Ja kun siihen lapsen hoitoon tarvitaan aina ensisijaisesti ne vanhemmat mukaan, ja saada ne ymmärtämään miten sen perheen vuorovaikutus pitäisi muuttua, kun eihän sitälasta voi hoi-hoi-hoitaa vaan kiltiksi ja kunnolliseksi, jos perheessä ei mikään muutu. Ja kun ne vanhemmat ei sitten voi sitä asiaa sietää ollenkaan, että heidänkin käytöksessä jonkin pitäisi muuttua...
Ilman herkkyyttä ei työtä voi tehdä. Mutta jollain lailla se työ tuskineen ja vaikeuksineen pitäisi kuitenkin jaksaa...
Psykiatrin työ on lääkärille sieltä helpoimmasta päästä sillä siinä ei yleensä veri lennä, eikä tarvitse ruumiita katsella.
Ihminen on kokonaisuus ja oikeasti monesti se psyykkinen rasite - tässä tapauksessa todella rankkojen asioiden kuuleminen ja näkeminen - ottaa enemmän koville kuin "katsoa kun veri lentää". Lienet vähän tunnetasolla vajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolema on ihan yhtä luonnollinen asia kuin syntymäkin. Jokaisella edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen empaattinen ihminen, mutta voisin kuvitella olevani ruumiinavaaja, ei mua pelota kuolleet ruumiit. Jos pitäisi jonkun tutun ruumis avata niin sitten kyllä tuntuisi :D
Ruumiinavaaja😂 Ihan uus termi mulle, kuvaava toki. Mutta eikös ne ole patologeja?
Ei, ne on obduktiopreparaattoreita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää lastenpsykiatrin työtä. Joutuu kohtaamaan oireilevia, traumatisoituneita, kaltoinkohdeltuja, omassa varassaan tai ruudun varassa olleita, vanhempiaan kannattelemaan joutuneita ja ties millä lailla vammautuneita lapsia ja hoitamaan niitä. Ja kun siihen lapsen hoitoon tarvitaan aina ensisijaisesti ne vanhemmat mukaan, ja saada ne ymmärtämään miten sen perheen vuorovaikutus pitäisi muuttua, kun eihän sitälasta voi hoi-hoi-hoitaa vaan kiltiksi ja kunnolliseksi, jos perheessä ei mikään muutu. Ja kun ne vanhemmat ei sitten voi sitä asiaa sietää ollenkaan, että heidänkin käytöksessä jonkin pitäisi muuttua...
Ilman herkkyyttä ei työtä voi tehdä. Mutta jollain lailla se työ tuskineen ja vaikeuksineen pitäisi kuitenkin jaksaa...
Psykiatrin työ on lääkärille sieltä helpoimmasta päästä sillä siinä ei yleensä veri lennä, eikä tarvitse ruumiita katsella.
Ihminen on kokonaisuus ja oikeasti monesti se psyykkinen rasite - tässä tapauksessa todella rankkojen asioiden kuuleminen ja näkeminen - ottaa enemmän koville kuin "katsoa kun veri lentää". Lienet vähän tunnetasolla vajaa.
Kyllä se on niin että ihminen saa aina vahvimmat aistimuksensa silmien kautta ja tilanteissa, joihin itse osallistuu. Kukaan ihminen ei ole niin hyvä kertoja että kykenisi kertomaan kokemuksiaan niin että niistä tulisi autenttinen kokemus kuulijalle. Vakavia fyysisiä vammoja sen sijaan ei tarvitse lääkärille selittää vaan hän näkee ne itse ja joutuu pitämään itsensä kasassa niitä korjatessaan. Myös esimerkiksi sydänkirurgin tontti ohitusleikkausta tehdessä on varmasti hyvin vaativa myös henkisesti
Vierailija kirjoitti:
Kiitokset kirurgilleni joka pelasti henkeni, ja on pelastanut monen muun potilaan hengen! On vielä kaiken lisäksi oikein mukava henkilö.
Mulla sama kokemus. Komppaan tätä ja ajattelen häntä lämmöllä ja kiitollisuudella ❤️
Kirurgiksi minusta ei olisi kun en pidä potilaista, mutta ruumiinavauksen tekeminen tuskin olisi ongelma. Tai muutenkaan ruumiiden parissa työskentely.
Ja millainen olen, no, rauhallinen ja mietiskelevä. En yritä sulkea mielestäni ikäviä asioita kuten kuolemaa, vaan oikein märehdin niitä. Nopeita päätöksiä en osaa tehdä, tarvitsen rauhallisen työn.