Saako äitini ottaa hiukan yli puolet opintotuestani?
Äitini ottaa tällä hetkellä 50€ opinto rahoistani(Itselleni jää 43€). Onko tämä reilua? Hän maksaa (on maksanut) Kaikki oppikirjani (kaikki tekstikirjat olivat vanhoina ostettuja, 5€ kappale) ja osti minulle kannettavan tietokoneen opiskelua varten (nykyään välttämätön tuokin)
Juuri tänään tappelimme tästä asiasta. Tulisiko antaa asian olla?
Kommentit (47)
Vanhemmilla on lain mukaan velvollisuus tukea ja elättää opiskelevaa lastaan. Tästä on oikeuden ennakkopäätöksiä, joissa vanhemmat (käytännössä kai etävanhempi) on velvoitettu tukemaan taloudellisesti ensimmäiseen ammattitutkintoon johtavan koulutuksen aikana.
Tämä siis siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomessa ei täysi-ikäistyneelläkään ole aitoa ja varmaa mahdollisuutta itsensä elättämiseen ja koulutuksen katsotaan kuuluvan nuoren oikeuksiin.
Yhä enemmän tehdään sekä lastenvalvojalla että käräjäoikeudessa sopimuksia koulutusavustuksesta, jossa yleensä etä sitoutuu maksamaan aikaisemman elatusmaksun määrän suoraan lapselleen opintojen ajan.
Kyllä minusta aika raa´alta vaikuttaa. Mutta perheesi tilanteesta ei minulla tietenkään mitään tietoa ole. Omaa lastani olen kyllä tuossa iässä tukenut enemmänkin (olin YH). Onko sinulla ollut muuten holtitonta rahan käyttöä jotta äitisi on tuohon ratkaisuun päätynyt ?
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 20:17"]
Ilmeisesti äitisi on vähävarainen, jos saat kotona asuvana lukiolaisena opintotukea. Se on hyvin harvinaista. Ei hän varmaan huvikseen ota, vaan koska on pakko. Opiskele ahkerasti niin vältät saman kohtalon kun olet hänen asemassaan.
[/quote]
Ärsyttävä kirjoitus. Vähävaraisuus/köyhyys - oma syy, niinkö?
Korkeakoulu käyty huippuarvosanoin silti työtön ja köyhä. Oma syy?
Oletteko te toiset sitä mieltä, että opintotuki pitäisi lapsen saada käyttää mihin haluaa? Hei, se on opintotuki. Sei ei ole kuukasiraha omiin huvituksiin. Vaikka kuinka olisi elatusvelvollisuus, opintotuki on tarkoitettu opintoihin, lapsen iästä riippumatta. Ei, minä en ole ottanut lasten opintotukia, koska he eivät sitä saaneet ennen kuin olivat omillaan ja pois kotoa. Nyt on ostettu ruokakasseja käydessä ja maksettu kotimatkoja, muuten elävät omillaan.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 20:17"]
Ilmeisesti äitisi on vähävarainen, jos saat kotona asuvana lukiolaisena opintotukea. Se on hyvin harvinaista. Ei hän varmaan huvikseen ota, vaan koska on pakko. Opiskele ahkerasti niin vältät saman kohtalon kun olet hänen asemassaan.
[/quote]
Olet idiootti ja kirjoituksesi on huono ja ajattelematon provo.
Jos äidillä on noin 35 000 vuositulot, saa kotona asuva opiskeleva lapsi/nuori noin 100 euroa opintorahaa.
Yllämainitut tulot ovat aivan normaalit akateemisesti koulutetun ylemmän toimihenkilön tulot.
Oliko tekstisi mukavasti kirjoitettu kysyvälle lapselle ? Onko sinulla nyt hyvä mieli ?
Sinun lapsistasi, jos niitä on, kasvaa varmasti koulukiusaajia ja yhteiskunnan harmeja.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 20:11"]
Jokaisessa perheessä on tietysti omat säännöt. Mulla porukat maksoivat lukion kirjat, mutta ei kaikissa perheissä vanhemmilla ole siihen resursseja ja sitä varten juuri saat tuota opintorahaa. Joko hyväksyt tilanteen tai sitten alat vaihtoehtoisesti itse maksamaan kirjasi.
[/quote]
Ääliömäistä tehdä lapsia, jos ei ole halua tukea näiden kouluttautumista.
Näin ohiksena.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 20:37"]
Missä opiskelet ja minkä ikäinen olet? Mitä olette sopineet äidin kanssa asiasta?
[/quote]
Olen 17, täytän parin kuukauden päästä 18. Juuri aloitin lukion kakkosella.
Kysyin että maksanko hänellse sen 50€ siksi että rahat on tiukassa. Vastaus oli vain 'ei'.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 20:42"][quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 20:34"]Ei saa ottaa, jos sinä et anna. Toisaalta hänen ei myöskään ole pakko kustantaa opintojasi. Miten hän muuten pystyy viemään rahojasi, jotka tulevat omalle pankkitillillesi? Voit pitää huolta rahoistasi, mutta luultavasti joudut tällöin maksamaan itse opiskeluvälineesi, jolloin käyttöösi jää rahaa suunnilleen saman verran kuin nytkin.
[/quote]
Kyllä itse asiassa on pakko kustantaa opinnot, kuuluu osana vanhemman elatusvelvollisuuteen.
[/quote]
Voi sanoa, että menee kouluun johon on varaa. Vaikka lähäriksi
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 20:37"]
Missä opiskelet ja minkä ikäinen olet? Mitä olette sopineet äidin kanssa asiasta?
[/quote]
Olen 17, täytän parin kuukauden päästä 18. Juuri aloitin lukion kakkosella.
Kysyin että maksanko hänellse sen 50€ siksi että rahat on tiukassa. Vastaus oli vain 'ei'.
[/quote]
Minä en nyt todellakaan ymmärrä, miksi sinun pitäisi saada opintotuki huvittelurahaksi, jos kerran äitisi kustantaa sinulle asumisen, ruuat, lukiokirjat ja muut opiskelutarvikkeet. Omat lapseni eivät ole saaneet lukioaikana lainkaan opintotukea, koska meillä vanhemmilla on liian suuret tulot. Mutta jos he olisivat saaneet, niin kyllä minusta olisi ollut itsestään selvää, että opintotuki olisi ensisijaisesti käytetty koulunkäyntiin liittyviin kustannuksiin (kirjat, läppäri, laskin, bussiliput koulumatkoihin) ja nuori olisi saanut siitä itselleen jotain vain siinä tapauksessa, että näiden kustannusten jälkeen olisi vielä jäänyt jotain yli. Saako tosiaan jossain perheessä nuori opintotuen itselleen taskurahaksi?
Mee sossuun. Jos äitisi on työtön saat sossusta muutenkin rahaa kun sanot äitisi kieltäytyvän antamasta rahaa sinulle.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 20:42"][quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 20:34"]Ei saa ottaa, jos sinä et anna. Toisaalta hänen ei myöskään ole pakko kustantaa opintojasi. Miten hän muuten pystyy viemään rahojasi, jotka tulevat omalle pankkitillillesi? Voit pitää huolta rahoistasi, mutta luultavasti joudut tällöin maksamaan itse opiskeluvälineesi, jolloin käyttöösi jää rahaa suunnilleen saman verran kuin nytkin.
[/quote]
Kyllä itse asiassa on pakko kustantaa opinnot, kuuluu osana vanhemman elatusvelvollisuuteen.
[/quote]
Valistakaa tyhmää! Missä laissa tms. asetetaan vanhemmille velvollisuus kustantaa täysi-ikäisen lapsen opinnot? En ole koskaan kuullutkaan :D hävettää myöntää kun olen itse OTM
Koulutusavustus
Laki lapsen elatuksesta 3 § 2 momentti (Finlex)
Vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan erityisesti huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksestaan aiheutuvista kustannuksista.
Jos koulutusavustus vahvistetaan ennen kuin lapsi täyttää 18 vuotta, lapsen edustajana toimii lapsen lähivanhempi. Täysi-ikäinen lapsi vaatii koulutusavustusta itse ja voi kohdistaa vaateensa kumpaankin vanhempaansa. Koulutusavustus maksetaan 18 vuotta täyttäneen lapsen omalle tilille.
Oikeuskäytännössä on katsottu vakiintuneesti, että koulutusavustus voidaan vahvistaa lukion käymisen ajaksi, koska lukion katsotaan kuuluvan kansalaisten peruskoulutukseen. Koulutusavustus voidaan vahvistaa myös ammatilliseen koulutukseen, mutta kynnys siihen on korkeampi. Koulutusavustuksen vahvistaminen edellyttää aina tapauskohtaista harkintaa siitä, onko vahvistaminen kohtuullista. Harkinnassa on otettava huomioon myös lapsen omat mahdollisuudet vastata koulutuskustannuksistaan esimerkiksi opintorahalla, opintolainalla tai työnteolla.
Koulutusavustuksen määrään ei voida suoraan soveltaa elatusapua koskevia säännöksiä, vaikka koulutuskustannuksiin luetaankin suoranaisten opintomenojen lisäksi myös koulutuksen aikaiset elinkustannukset. Sen sijaan esimerkiksi harrastuksista aiheutuvat kustannukset eivät pääsääntöisesti kuulu koulutusavustuksella katettavaksi.
Ei se ole mitään sun karkkirahaa, vaan opiskelukuluiihin ja faktahan on se että opintotuki ei riitä niihin kuluihin mitä sun opiskelusta syntyy. Teknisesti ottaen on väärin että äitisi ottaa rahojasi, mutta moraalisesti sen sun koko rahan pitäisi mennä opiskelukuluihin ja taskurahat tulee äidiltä.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 21:24"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 20:17"]
Ilmeisesti äitisi on vähävarainen, jos saat kotona asuvana lukiolaisena opintotukea. Se on hyvin harvinaista. Ei hän varmaan huvikseen ota, vaan koska on pakko. Opiskele ahkerasti niin vältät saman kohtalon kun olet hänen asemassaan.
[/quote]
Olet idiootti ja kirjoituksesi on huono ja ajattelematon provo.
Jos äidillä on noin 35 000 vuositulot, saa kotona asuva opiskeleva lapsi/nuori noin 100 euroa opintorahaa.
Yllämainitut tulot ovat aivan normaalit akateemisesti koulutetun ylemmän toimihenkilön tulot.
Oliko tekstisi mukavasti kirjoitettu kysyvälle lapselle ? Onko sinulla nyt hyvä mieli ?
Sinun lapsistasi, jos niitä on, kasvaa varmasti koulukiusaajia ja yhteiskunnan harmeja.
[/quote]
https://easiointi.kela.fi/otlaskenta_app/OTLaskentaApplication
Ikä 18v, lukio, ja vanhempien vuositulot 35000€/a = 62€/kk opintotukea.
Ilman tuota lakiakin on selvää, että täysijärkiset vanhemmat kustantavat opiskelevien lapsensa elatusta. Jos opintotukea tulee satanen, eiköhän se mene kuukaudessa kohtuullisiin harrastuskuluihin, vaateostoihin (muihin kuin välttämättömimpiin), kavereiden tapaamiseen.. Itse maksaisin vaikka miten vähästä lapsen asumisen, ruoan, opiskelutarvikkeet, koulumatkat, suurimmat vaateostokset. Kelan pienen rahan jättäisin nuoren käyttöön.
Tekisin tästä poikkeuksia, vain jos nuori antaa aihetta tinkiä oikeuksista. Esim ei osallistu kotona kotitöihin, laiminlyö opintojaan..
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 21:56"]Koulutusavustus
Laki lapsen elatuksesta 3 § 2 momentti (Finlex)
Vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan erityisesti huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksestaan aiheutuvista kustannuksista.
Jos koulutusavustus vahvistetaan ennen kuin lapsi täyttää 18 vuotta, lapsen edustajana toimii lapsen lähivanhempi. Täysi-ikäinen lapsi vaatii koulutusavustusta itse ja voi kohdistaa vaateensa kumpaankin vanhempaansa. Koulutusavustus maksetaan 18 vuotta täyttäneen lapsen omalle tilille.
Oikeuskäytännössä on katsottu vakiintuneesti, että koulutusavustus voidaan vahvistaa lukion käymisen ajaksi, koska lukion katsotaan kuuluvan kansalaisten peruskoulutukseen. Koulutusavustus voidaan vahvistaa myös ammatilliseen koulutukseen, mutta kynnys siihen on korkeampi. Koulutusavustuksen vahvistaminen edellyttää aina tapauskohtaista harkintaa siitä, onko vahvistaminen kohtuullista. Harkinnassa on otettava huomioon myös lapsen omat mahdollisuudet vastata koulutuskustannuksistaan esimerkiksi opintorahalla, opintolainalla tai työnteolla.
Koulutusavustuksen määrään ei voida suoraan soveltaa elatusapua koskevia säännöksiä, vaikka koulutuskustannuksiin luetaankin suoranaisten opintomenojen lisäksi myös koulutuksen aikaiset elinkustannukset. Sen sijaan esimerkiksi harrastuksista aiheutuvat kustannukset eivät pääsääntöisesti kuulu koulutusavustuksella katettavaksi.
[/quote]
Kiitos! En ole selvästi ollut hereillä tunnilla. Eipä ole koskaan käynyt mielessä opintoja vanhemmilla laskuttaa. Missäköhän vaiheessa tuo katsotaan loppuneeksi? Pitääköhän kustantaa yliopisto-opinnot ynnä muut kun ei tuossa kuitenkaan ole rajattu toiseen asteeseen tai muuhunkaan?
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 21:56"]Koulutusavustus
Laki lapsen elatuksesta 3 § 2 momentti (Finlex)
Vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan erityisesti huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksestaan aiheutuvista kustannuksista.
Jos koulutusavustus vahvistetaan ennen kuin lapsi täyttää 18 vuotta, lapsen edustajana toimii lapsen lähivanhempi. Täysi-ikäinen lapsi vaatii koulutusavustusta itse ja voi kohdistaa vaateensa kumpaankin vanhempaansa. Koulutusavustus maksetaan 18 vuotta täyttäneen lapsen omalle tilille.
Oikeuskäytännössä on katsottu vakiintuneesti, että koulutusavustus voidaan vahvistaa lukion käymisen ajaksi, koska lukion katsotaan kuuluvan kansalaisten peruskoulutukseen. Koulutusavustus voidaan vahvistaa myös ammatilliseen koulutukseen, mutta kynnys siihen on korkeampi. Koulutusavustuksen vahvistaminen edellyttää aina tapauskohtaista harkintaa siitä, onko vahvistaminen kohtuullista. Harkinnassa on otettava huomioon myös lapsen omat mahdollisuudet vastata koulutuskustannuksistaan esimerkiksi opintorahalla, opintolainalla tai työnteolla.
Koulutusavustuksen määrään ei voida suoraan soveltaa elatusapua koskevia säännöksiä, vaikka koulutuskustannuksiin luetaankin suoranaisten opintomenojen lisäksi myös koulutuksen aikaiset elinkustannukset. Sen sijaan esimerkiksi harrastuksista aiheutuvat kustannukset eivät pääsääntöisesti kuulu koulutusavustuksella katettavaksi.
[/quote]
Se koulutus jonka ehtii aloittaa ennen kuin täyttää 18 vuotta, voidaan katsoa elatusvelvollisuuteen, mutta ei välttämättä. Mutta sen jälkeen vanhmmilla ei enää ole mitään velvollisuutta maksaa jatkokoulutuksia tai elättää lasta joka opiskelee.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 21:24"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 20:17"]
Ilmeisesti äitisi on vähävarainen, jos saat kotona asuvana lukiolaisena opintotukea. Se on hyvin harvinaista. Ei hän varmaan huvikseen ota, vaan koska on pakko. Opiskele ahkerasti niin vältät saman kohtalon kun olet hänen asemassaan.
[/quote]
Olet idiootti ja kirjoituksesi on huono ja ajattelematon provo.
Jos äidillä on noin 35 000 vuositulot, saa kotona asuva opiskeleva lapsi/nuori noin 100 euroa opintorahaa.
Yllämainitut tulot ovat aivan normaalit akateemisesti koulutetun ylemmän toimihenkilön tulot.
Oliko tekstisi mukavasti kirjoitettu kysyvälle lapselle ? Onko sinulla nyt hyvä mieli ?
Sinun lapsistasi, jos niitä on, kasvaa varmasti koulukiusaajia ja yhteiskunnan harmeja.
[/quote]
Kelan laskurin mukaan edes vanhemman 0€:n tulolla ei saa 100€, vaan 97€ ja risat. 20 tonnin tuloilla vielä saa tuon maksimin ja 25 tonnin tuloilla saa enää 85€.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 21:46"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 20:37"]
Missä opiskelet ja minkä ikäinen olet? Mitä olette sopineet äidin kanssa asiasta?
[/quote]
Olen 17, täytän parin kuukauden päästä 18. Juuri aloitin lukion kakkosella.
Kysyin että maksanko hänellse sen 50€ siksi että rahat on tiukassa. Vastaus oli vain 'ei'.
[/quote]
Minä en nyt todellakaan ymmärrä, miksi sinun pitäisi saada opintotuki huvittelurahaksi, jos kerran äitisi kustantaa sinulle asumisen, ruuat, lukiokirjat ja muut opiskelutarvikkeet. Omat lapseni eivät ole saaneet lukioaikana lainkaan opintotukea, koska meillä vanhemmilla on liian suuret tulot. Mutta jos he olisivat saaneet, niin kyllä minusta olisi ollut itsestään selvää, että opintotuki olisi ensisijaisesti käytetty koulunkäyntiin liittyviin kustannuksiin (kirjat, läppäri, laskin, bussiliput koulumatkoihin) ja nuori olisi saanut siitä itselleen jotain vain siinä tapauksessa, että näiden kustannusten jälkeen olisi vielä jäänyt jotain yli. Saako tosiaan jossain perheessä nuori opintotuen itselleen taskurahaksi?
[/quote]
Aloittaja on alaikäinen, joten aika kornia jeesustella "Äitisi kustantaa sinun asumisesi ja elämisesi". Niin? Hänellä on lain mukaan velvollisuuskin tehdä niin.
Älkää nyt hitto tehkö niitä lapsia, jos olette tunkemassa niitä ulos heti lapsilisien loputtua.
Ei ole oikein. Vanhemman elatusvelvollisuus jatkuu siihen asti, kun lapsi täyttää 18 vuotta eli tulee täysi-ikäiseksi. Senkin jälkeen vanhemman velvollisuus on tukea rahallisesti opiskelevan nuoren elämää.
Esimerkiksi eronneiden vanhempien ns. etävanhempi on elatusmaksuvelvollisuuden päättyessä velvoitettu maksamaan lapsestaan ns. koulutustukea niin kauan kuin lapsi opiskelee.
Jos olet lukiolainen, voit kääntyä asiassa koulukuraattorin puoleen.