Keskenmenossa poistuu alkio

Rv8-> se on sikiö, ei alkio. Ja kyllä, keskenmenoja tapahtuu myös rv8 jälkeen.

En minä usko, että kukaan itkisi sitä, ettei saisikaan vammaista lasta vaan sitä, ettei toivottu raskaus sujunutkaan hyvin. Ettei se alkio ollutkaan elinkelpoinen. Ettei sitä, ehkä jo vuosia odotettua, vauvaa ainakaan vielä tulekaan. Etenkin pitkän yrittämisen ja hoitojen jälkeen ensimmäisen raskauden päättyminen keskenmenoon voi olla todella musertavaa, herää kysymyksiä että kauanko joutuu odottamaan uutta mahdollisuutta ja onko normaali raskaus edes mahdollinen?

On myös aika tahditonta arvostella toisten ihmisten surua. Ihmiset ovat erilaisia ja tilanteet, taustat myös - Et voi ikinä tietää mitä kaikkea on taustalla.

Esimerkiksi hoidot tuloksettomina lopettanut pariskunta raskautuukin kuin ihmeen kautta useiden vuosien jälkeen ja sitten tuo ainokainen mahdollisuus valuu vuodon mukana ulos. Varmasti tuo surua se menetetty tilaisuus, tilaisuus jonka ei edes pitänyt olla mahdollinen.

Raskaus oli vahinko. Järkytyin ja olin kauhuissani. Shokin jälkeen aloin tottua ajatukseen. Sitten olinkin aivan hurmioissani. Rakastuin lapseeni, ajatukseen että minusta tulee äiti ja uusi ihminen kasvaa sisälläni... Sitten se otettiinkin minulta pois.

Niin tarkennatko ap vielä, että mitä en saa surra?

Kuule AP (ja muut säestäjät), mitä se teidän persettä kutittaa vaikka joku surisikin? Ihmiset on erilaisia, toiset rationaalisia ja toiset taas enemmän tunteiden vietävissä. Antakaa ihmisten elää elämäänsä ja surra kun surettaa. Ihminen ei oo kone, joka tulee raskaaksi, oho meni kesken, uudelleen raskaaksi, vaan aina siihen liittyy luonnollisesti toiveita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Pettymys on suuri, kun raskaus keskeytyy eikä 100 % varmuutta ole, tuleeko toista mahdollisuutta enää koskaan. Kyllähän päättynyttä parisuhdettakin surraan, sitä menetettyä yhteistä tulevaisuutta ja tyhjiin rauenneita suunnitelmia, vaikka parisuhde oliskin ollut kuinka "elinkelvoton". Jos sureminen silloin kun surettaa on ämmämäistä, niin ite oon ainakin ihan mielelläni ämmämäinen. Parempi se kuin robotti.

Voi kun ap:kin olisi aikoinaan ollut elinkelvoton yksilö ja äitinsä ilakoinut menetyksestään.

T. Km:t rv 11 ja rv 12

[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 21:07"]

Raskaus oli vahinko. Järkytyin ja olin kauhuissani. Shokin jälkeen aloin tottua ajatukseen. Sitten olinkin aivan hurmioissani. Rakastuin lapseeni, ajatukseen että minusta tulee äiti ja uusi ihminen kasvaa sisälläni... Sitten se otettiinkin minulta pois.

Niin tarkennatko ap vielä, että mitä en saa surra?

[/quote]

Sure ihan rauhassa. Olen vain tarkoittanut, että luonto on viisas ja hoitaa elinkelvottomat pois. Saat silti surra ihan vapaasti.

[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 20:37"]Jokainen suree tavallaan ja eri syistä. Itse itkin ja surin siksi, että lasta yritettiin kahdeksan vuotta. Näin ultrassa ne pienet kädet ja jalat mutta sydän ei enää lyönyt. Kyllä siinä itku pääsi kun oli lasta kauan toivonut ja ehtinyt jo alkuraskauden ajatella sitä elämää lapsen kanssa. Toisella kerralla sama juttu kun näin ultrassa taas ne pienet kädet ja lisäksi kuulin lääkärin puheen kun sanoi minulle, että sydänääniä ei valitettavasti löydy, harmi sillä tämä olisi muuten ihan täydellinen. Taas romuttui haaveet perheestä ja haave äitiydestä. Toisella kerralla tunsin ennemmänkin vihaa ja turhautumista. Lisäksi toisella kerralla oli myös kamala pelko kun tiesin millaiset kivut oli edessä. Lisäksi nyt jäi pelko, että uskaltaako sitä enää edes yrittää uudestaan. Kaiken kaikkiaan minä itkin koska, pelkäsin, olin vihainen, turhautunut, pettynyt sekä surullinen. Ja kyllä olen tietenkin onnellinen siitä, että keskenmeno tuli varhaisessa vaiheessa eikä käynyt niin, että lapsi olisi kuollut myöhemmin. Itkin siis silloin ultrapäivänä en enää sen jälkeen.
[/quote]

Otan osaa! Saitteko koskaan elävää lasta? :/

Mikä sinä olet sanomaan mitä ihminen saa surra? Minä itkin jokaisia kuukautisia sen jälkeen kun ehkäisy oli jätetty pois, kun 12. kuukautiset tuliva oli todella surullinen, mentiin lääkäriin ja suunniteltiin mitä tehtäisiin seuraavaksi, 13. kuukautisia ei tullut, olin raskaana ja ihana tyttövauva syntyi, 2½v myöhemmin olin kahden ihanan lapsen äiti.

Olin onnekas ja en voi arvostella kenenkään surua. Tunteilleen kukaan ei voi mitään, on eri asia jäädä suruun pitkäksi aikaa.

[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 20:37"]Jokainen suree tavallaan ja eri syistä. Itse itkin ja surin siksi, että lasta yritettiin kahdeksan vuotta. Näin ultrassa ne pienet kädet ja jalat mutta sydän ei enää lyönyt. Kyllä siinä itku pääsi kun oli lasta kauan toivonut ja ehtinyt jo alkuraskauden ajatella sitä elämää lapsen kanssa. Toisella kerralla sama juttu kun näin ultrassa taas ne pienet kädet ja lisäksi kuulin lääkärin puheen kun sanoi minulle, että sydänääniä ei valitettavasti löydy, harmi sillä tämä olisi muuten ihan täydellinen. Taas romuttui haaveet perheestä ja haave äitiydestä. Toisella kerralla tunsin ennemmänkin vihaa ja turhautumista. Lisäksi toisella kerralla oli myös kamala pelko kun tiesin millaiset kivut oli edessä. Lisäksi nyt jäi pelko, että uskaltaako sitä enää edes yrittää uudestaan. Kaiken kaikkiaan minä itkin koska, pelkäsin, olin vihainen, turhautunut, pettynyt sekä surullinen. Ja kyllä olen tietenkin onnellinen siitä, että keskenmeno tuli varhaisessa vaiheessa eikä käynyt niin, että lapsi olisi kuollut myöhemmin. Itkin siis silloin ultrapäivänä en enää sen jälkeen.
[/quote]

Otan osaa! Saitteko koskaan elävää lasta? :/
[/quote]

Kyllä, me kuulumme niihin onnekkaisiin, meillä on nyt reilu kaksi vuotias pieni tyttö. :)

[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 20:29"]

[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 20:25"]Saanko minä surra kun istukka irtosi ja täysin terve vauva kuoli? Saanko? Vai meneekö romanttisen puolelle? [/quote] Raskauksia tulee ja menee. Ihan samanlainen vauva se toinenkin on jos uudestaan pääsee tulemaan tiineeksi. Tyypillisen naismaista surra ja vuodattaa kyyneliään asialle jota mielessään paisutellaan yhä isommaksi ja isommaksi..kun kuitenkin pitäisi muistaa että se keskeytyneen raskauden ihmisalku ei ole koskaan edes elänyt tällä maapallolla. Ei ole ollut vielä kukaan.

[/quote]Nyt meni metsään, ei todellakaan tule toista ihan samanlaista vauvaa. Jokainen hedelmöitynyt munasolu on oma ainutlaatuinen geeniyhdistelmänsä.

Ei se alkio aina ole elinkelvoton. Esim äidin tulehdus voi aiheuttaa täysin terveen sikiön syntymisen jo vaikkapa viikolla 21, jolloin lasketaan vielä keskenmenoksi. Ja sellaistako ei saisi surra? Ja kyllä minusta saa surra vaikka rv 4+ tapahtunutta keskenmenoa. Mitä helvettiä sekin nyt on jo joltain muulta jotenkin pois, jos joku suree menetettyä raskautta ja lapsenalkua.