Pidättekö ammattiin valmistuneita yhtä arvokkaina kuin ylioppilaita?
Itse pidin aikaisemmin, mutta sitten sain sijaisuuden ammattiopistosta. Jokaisen amisoppilaan vanhempien pitäisi nähdä se meininki. Lukiossa voi saada kursseista hylättyjä ja yo-kokeet voi reputtaa, mutta amiksen pääsee satavarmasti läpi kunhan vaivautuu paikalle edes joskus. Ei tarvitse tehdä mitään eikä osata mitään ja silti voi saada ykkösen.
Kommentit (47)
Ammattiin valmistuneet ovat arvokkaampia, koska ovat ammattiin valmistuneita.
Pidin ennen. Nyt on mieli muuttunut. Ihan oikeasti kaikki mun amikseen käyneet koulukaverit on töissä, on oma asunto, auto ja perhettä tulossa. Minä kituutan kahden maisterintuktintoni kanssa työttömänä. En pääse ees sinne kassalle, ku oon "liian koulutettu" ja lähden kuitenki heti kun sana jotain parempaa.
Totta kai. Tutkinto on aina tutkinto. Sitä paitsi, amiksestakin pystyy halutessaan jatkamaan opintoja korkea-asteelle. Aika monet tietämäni lukion käyneet ovat menneet sinne lähinnä siksi, koska eivät ole tienneet vielä 15-16-vuotiaina, millaista työtä he haluaisivat tehdä.
Arvostan molempia itse amiksen käyneenä ja 2lapsen lukion ja 3:nen lapsen amiksen käyneenä.Lukion käyntihän ei ole vielä ammatti.Toivottavasti saavat amikseen sen todella hyvän oppimisen ammattiin vaikka itse jouduin 1 vuoden oppisopimukseen koulun jälkeen mutta se oli hyvä koska oli aina neuvoja kun uusi työvaihe tuli ja se katsoi että jälki oli hyvää.
Toivottavasti ei taas ole hakemaasi sivua ei voi näyttää kun kesti noinkin kauan!
Ei amista ja lukiota voi verrara, ne on eri asia.
Kuuluisi ennemmin verrata 9-vuotinen yleissivistävä koulu vs 12-vuotinen.
Tai amiksesta ammattiin vasmistunut vs ammattokorkeata valmistunut tai mausteriksi valmistunut jne.
Eiköhän se ole kiinni ihan yksilöstä, kumpi kenellekin on parempi. Tärkeintä on, että ylipäätään jatkaa opiskelua peruskoulun jälkeen. Pelkällä peruskoululla on kyllä nykyaikana todella vaikea työllistyä vakituiseen työsuhteeseen.
Riippuu ihan oppiaineessa yliopistossa. Kielissä on 80 prosentin läsnäolopakko lähiopetuksen aikana ja opettajat seuraa läsnäoloa hyvin tarkasti. Tuo riemu alkaa varmaan mullakin jälleen syksyllä koronatilanteen salliessa.
T: ranskan kielen pääaineopiskelija Helsingin yliopistosta