KAIVALEN PAIKKOJA, KUN OLEN LAPSENVAHTINA JOSSAIN!
Esim. Jos menen lapsen vahdiksi jollein tutulle, vanhemmat lähtevät johonkin rientoihin ja lapset käyvät nukkumaan niin tutkin sillä aikaa paikkoja.
Ensin aloitan yleensä vanhempienmakkarista. Tutkin kaikkia papereita ja kansioita. Sen jälkeen tutkitaan vaatekaapit sovittellaan hienoja vaatteita. Sitten katsotaan yöpöydänlaatikot ja sängyn alunen. Sen jälkeen tutkin olkkarin läpi ja sitten menen keittiöön tutkin mitä ruokia heillä on jääkapissa, entä minkä merkkisiä ovat. Sen jälkeen siirryyn kaivamaan roskiksia jos löytäisin jotain kiinostavaa. Lopulta menen vessaankin tutkin kaikki lukolliset lääkekaapit, että mitä lääkkeitä käytetään. Samalla myös tongin vessan läpi.
Sitten menen kylpyhuoneeseen haistelemaan ja tutkimaan minkä merkkisiä saippuoita sielä on.
Ja viimeiseksi tutkin piha tai parveke alueen. Kaivan jopa tuhkakupit ympäri sillä katson mitä merkkiä polttavat entä vaihtelevatko merkit.
Käyn myös usein olohuoneessa etsimässä viinipulloja ja maistelen niistä niin pieniä tippoja, ettei sitä huomaa.
Näin toimin aina jos olen "vieraassa" paikassa.
Kommentit (31)
Hyvinhän se sujuu. Samalla voi udella asioita jos lapsi kertoo. Ap
Miksi teet sitä?saatko jotain perverssiä mielihyvää?
Minua vain kiinostaa toisten asiat. Ap
Voi herttinen. Ihan vapaasti tutki vaikka koko kämppä läpi. Mut mitä sä siitä saat? Tutkii nyt toisten natsoja ja papereita ja paskasia alusvaatteita. Pitäisköhän sun ajatella et tarvitsisit lääkityksen? Ei kukaan normaali ihminen ole kiinnostunu tollasesta. Mitä teet tiedolla et mun mies polttaa salaa tupakkaa. Juo joskus olutta. Meil on vakuutus maksuja ja puhelinlasku oottaas maksamista ja dildo ja pari muuta seksivälinettä yhessä pussissa. Hui. Olet nyt selvittänyt jotain tosi tärkeetä ja elämäsi sai valaistuksen. :D
Ja me istumme miehen kanssa autossa parkissa siinä parin talon päässä katselemassa tabletilta,miten tongit huoneissa. Siellä on melkoinen määrä kameroita ja täytyy myöntää, että materiaali on kyllä ihan julkaisemisen arvoista. Etkä muuten ole ennen nähnyt mustaa dildoa? Ihmettelit sitä todella pitkään.
Mites se varsinainen lastenhoito?