Päätinkin alkaa passata miestäni täysillä
Mieheni on käyttäytynyt viimeisimmän vuoden ajan aivan kammottavalla tavalla itseäni kohtaan: haukkuu minua mm. p*skakasaksi ja haisevaksi lehmäksi tms. sekä uhkailee ja saa raivokohtauksia sekä huutaa. Olen harkinnut eroa jo pidemmän aikaa, mutta päätin tosissani vielä kokeilla, mitä tapahtuu, jos kokeilenkin uutta lähestymistapaa asiaan. Olen itse tasa-arvoisesta perheestä ja ennen mekin tehtiin kotityöt puoliksi, kun meillä on kuitenkin kaksi pientä (molemmat uhmaikäisiä) lasta, joten suurin osa ajastani on mennyt lasten hoitamiseen. Mies on myös valittanut minusta vanhemmilleen ja haukkuu laiskaksi ja flegmaattiseksi, kun en passaa häntä.
Tänään päätin, että passaan siis miestä. Sovimme sen yhdessä tuumin. Teen hänelle eteen ateriat ja laitan ne tarjolle hänen toiveidensa mukaan sekä muutenkin passaan ja laitan vaatteet valmiiksi. Muutan myös asennettani nöyremmäksi. Kokeilumme on syyskuun loppuun saakka ja pyysin, että mies kertoo vanhemmilleen minusta kerrankin positiivisemmalla tavalla jne. Tosin mahdollisesti aion harkita eroa sitten lokakuussa. Tämä ei ole provo. Miltä kuulostaa?
Kommentit (64)
Mies ei rakasta sua, ei halua olla sun kanssa, olet hänelle ehkä liian myötäilevä nainen, siksi sitä ärsyttää vain enemmän ja enemmän kun passaat ja oot vielä enemmän tossukka.
Eroa nyt, älä jää tuohon katsomaan muuttuuko. Ei se muutu, koska se ei halua oikeasti olla sun kanssa. Äläkä enää ikinä sorru tuollaiseen suhteeseen.
Sanot, että lasten takia olette vielä yhdessä. Mutta nimenomaan lasten takia teidän pitäisi erota. Yksi pahimmista asioista, mitä lapsi voi kokea on nähdä vanhempaansa kohdeltavan huonosti. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän kokee olevansa yhtä vanhempansa kanssa, joten loukkaus äitiä kohtaan tuntuu lapsesta melkein samalta kuin loukkaus itseä kohtaan.
Jätä se jos ei enää seisokaan. En lupaa, että löydät parempaa, koska se taas olisi vale.