Mitenköhän lasten uhmaikään suhtauduttiin ennen vanhaan?

Kummasti ne ihmiset, jotka on nähnyt kaikkea pahaa, joutuneet pahaan ja saaneet pahaa, ovat kaikista pitkäikäisimpiä ja virkeimpiä. Silloin on jalat maassa ja hyvä käsitys todellisuudesta.

Nythän pitäisi kasvatus olla parempiaa kuin ikinä. Silti pahoinvointi lisääntyy valtavasti nuorissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole itse perehtynyt aiheeseen mutta meillä ainakin annettiin tukkpöllyä ja selkäsauna jos uhitteli. Oli kuria, mutta eipä se välttämättä kaikkein parhain ratkaisu ollut. Mistäköhän tämä ns uhmaikä muuten johtuu? Ja voiko sitä sanoa uhmaiäksi ja onko niin kaikilla? Vai onko vain kyse lapsen kehittymisestä itsenäisemmäksi jolloin lapsi kyseenalaistaa auktoriteetit ja vanhemmat.

Sama meillä, selkään tuli niin että ryskää. Ylipäätään vanhemmat otti kaiken niin että lapsi vaan ”vittumaisuuttaan” itkee tai huutaa. Siis jos vaikka kaatui ja sattui, ja sitä itki, vanhemmat koki sen niin että lapsi ilkeyttään huutaa ja antoi selkään tai pöllytti tukkaa.

Mistään ei koskaan lohdutettu, aina vaan reagoitiin väkivallalla. Kaikesta sai selkään, oli itku sit pelkoa, surua, kipua, hätää tai uhmaa.

Hirveä perusturvattomuus jäi. Ja en ole tekemisissä enkä anna vanhempieni olla lastenikaan kanssa tekemisissä. Lapsenhakkaaminen jättää jäljet siihen lapseen.

Joo, siis tosiaan 80-luvulla vanhemmat ei osannut yhtään ajatella mitään lapsen näkökulmasta. Kaikki ajateltiin aikuisten näkökulmasta, kaikki tehtiin aikuisten ehdoilla, oli se ajatus että vain aikuiset on tärkeitä ja vain aikuisten tarpeet tulee täyttää, viis lapsista. Ja jos lapsi jotain tarvii tai kitisee niin hakataan se!

Tällä lailla omat boomerikäluokan vanhemmat kasvatti meitä. Hieno työtä joo, koko loppuelämä menee tuhoja paikatessa ja murskattua itsetuntoa korjaillessa. Se oli sitä aikaa että joskus lapsi piestiin ilman syytäkin, ihan vaan varuiksi ja että saisi siltä luulot pois!

Vierailija kirjoitti:

Kummasti ne ihmiset, jotka on nähnyt kaikkea pahaa, joutuneet pahaan ja saaneet pahaa, ovat kaikista pitkäikäisimpiä ja virkeimpiä. Silloin on jalat maassa ja hyvä käsitys todellisuudesta.

Nythän pitäisi kasvatus olla parempiaa kuin ikinä. Silti pahoinvointi lisääntyy valtavasti nuorissa.

Kun pitäisi tää ydinperhe olla kunnossa, siis hyvin toimeentulevat vanhemmat (enkä tarkoita rahaa vaan kunnossa olevaa) ja muutenkin kulttuuri kunnossa. Kulttuuri osittain saattaa aiheuttaa suurimmat probleemat lasten ja nuorten elämään, sosiaalinen media ja sen mukanaan tuomat kiusaamiset, ulkönäkö paineet, nettikulttuuri ja kaikki sonta mitä netissäkin on ja tietotulva voi olla liikaa lasten psyykkeelle. Kun se jo aikuisillekin on paljon kaikkea ja myös sitä ikävääkin sanomaa ja siitähän moni on täälläkin valittanut kun y l i l a u d a n kollit ovat ajaneet epätoivoseen tilaan jutuillaan....

Vierailija kirjoitti:

Kummasti ne ihmiset, jotka on nähnyt kaikkea pahaa, joutuneet pahaan ja saaneet pahaa, ovat kaikista pitkäikäisimpiä ja virkeimpiä. Silloin on jalat maassa ja hyvä käsitys todellisuudesta.

Nythän pitäisi kasvatus olla parempiaa kuin ikinä. Silti pahoinvointi lisääntyy valtavasti nuorissa.

Tämähän ei ole näin. Pahuutta kokeneet lapset kärsivät kaikista mahdollisista ongelmista enemmän kuin tasapainoisen lapsuuden kokeneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole itse perehtynyt aiheeseen mutta meillä ainakin annettiin tukkpöllyä ja selkäsauna jos uhitteli. Oli kuria, mutta eipä se välttämättä kaikkein parhain ratkaisu ollut. Mistäköhän tämä ns uhmaikä muuten johtuu? Ja voiko sitä sanoa uhmaiäksi ja onko niin kaikilla? Vai onko vain kyse lapsen kehittymisestä itsenäisemmäksi jolloin lapsi kyseenalaistaa auktoriteetit ja vanhemmat.

Sama meillä, selkään tuli niin että ryskää. Ylipäätään vanhemmat otti kaiken niin että lapsi vaan ”vittumaisuuttaan” itkee tai huutaa. Siis jos vaikka kaatui ja sattui, ja sitä itki, vanhemmat koki sen niin että lapsi ilkeyttään huutaa ja antoi selkään tai pöllytti tukkaa.

Mistään ei koskaan lohdutettu, aina vaan reagoitiin väkivallalla. Kaikesta sai selkään, oli itku sit pelkoa, surua, kipua, hätää tai uhmaa.

Hirveä perusturvattomuus jäi. Ja en ole tekemisissä enkä anna vanhempieni olla lastenikaan kanssa tekemisissä. Lapsenhakkaaminen jättää jäljet siihen lapseen.

Joo, siis tosiaan 80-luvulla vanhemmat ei osannut yhtään ajatella mitään lapsen näkökulmasta. Kaikki ajateltiin aikuisten näkökulmasta, kaikki tehtiin aikuisten ehdoilla, oli se ajatus että vain aikuiset on tärkeitä ja vain aikuisten tarpeet tulee täyttää, viis lapsista. Ja jos lapsi jotain tarvii tai kitisee niin hakataan se!

Tällä lailla omat boomerikäluokan vanhemmat kasvatti meitä. Hieno työtä joo, koko loppuelämä menee tuhoja paikatessa ja murskattua itsetuntoa korjaillessa. Se oli sitä aikaa että joskus lapsi piestiin ilman syytäkin, ihan vaan varuiksi ja että saisi siltä luulot pois!

Tää on vähän ikävä juttu eikä tosiaan vala uskoa saman ikäluokan ihmisiin, myös nykyäänkin. Vaikka tietoa kasvatuksestakin on helposti saatavilla vaikka millä mitalla, niin en usko että ihmiset keskimäärin olisivat sen viisaampia kuin ennenkään. Voi tuo 80-luvun vanhempien hakkauskulttuuri johtua siitä että heidän nuoruudessakin harjoitettiin samaa pelon valtakuntaa ja lasten hakkaamista ja kovaa kuria, niin onhan se ymmärrettävää. 

Mutta jossain vaiheessa pitäisi tää järjetön kasvatusmotedi uudistaa ja ehkä se ollaan me, jotka tosin on myös kärsitty mutta opiksi otettu, ettei toisteta samoja virheitä. Vaikka pitää lapselle rajat olla, niin ei se hakkaaminen minun mielestä ratkaisu ole.

En tiedä ennen vanhaan, mutta 50-luvulla se kuului lapsen elämään, samalla tavalla kuin hampain puhkeaminen tai hiusten kasvu.

Jotenkin aika oli sallivampaa ja hyväksyttiin erilaisuus, eikä vanhemmat kasvattaneet, vaan pitivät lapset hengissä ja se riitti. Oli näitä villejä peppejä ja Eemeleitä ja hiljaisia Mirjamia. Ja jo pienet lapset purki raivoaa rajuihin leikkeihin, jotka nyt ei tulisi kysymykseen.

Ja mitä tulee vitsaa ja selkäsaunoihin, niin ne olivat rahvaalla ja kyllä niitä paheksuttiin yleisesti, mutta kukaan ei puuttunut asiaan, ihan samalla tavalla kuin perheväkivaltaa tai kylätappeluihin.

Kyllä kirjallisuutta on ollut vuosisatoja, myös lastenhoito kirjoja. Itsellänikin on kirja lastenhoidosta, joka on painettu 1920-luvulla. Ja myös kirjastoja.

Up

Uhmaiästä ja murrosiästä tuli ongelmallisia sen jälkeen kun lainsäätäjä laittoi Koivuniemen Herran viralta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on neljä lasta. Heistä ainoastaan yhdellä on ollut uhmakohtausta muistuttavaa käytöstä lyhyen aikaa taaperona. Eli eivät kaikki lapset saa uhmakohtauksia. Kannettiin tilanteesta pois ja juteltiin rauhallisesti. 

Älä valehtele. Kaikki lapset uhmaavat ja kiukuttelevat joskus. Kukaan ei usko, että vain rauhallisesti juttelitte koko lapsuusiän. 

Minulla on kaksi lasta ja vain toinen on yhden kerran saanut kovan huutokohtauksen kauppareissulta kotiin tullessa ja siitä päästiin yli sillä, että pidin lasta sylissä. Kumpikaan ei ole koskaan kaupassa heittäytynyt lattialle huutamaan. Itse en pidä uhmakohtauksena sitä, jos lapsi polkee jalkaa ja huulet törröllään kieltäytyy tekemästä jotain, nuo menee ohi minuutissa parissa.

Vitsaa ei säästelty jukuripäitten kanssa.

Aikaisemmin ei myöskään ollut sosiaalisesti niin jännittävää.

Nykyään vanhemmat ei uskalla sanoa omille lapsilleen mitään kaupassa tai toisten lapsille, koska "joku voi katsoa" tai "joku voi sanoa jotain". Ennen ei pelätty samalla tavalla sosiaalista kanssakäymistä.

Vanhemmat pitivät hyvänä, että joku ojentaa heidän lastaan, jos tämä käyttäytyy huonosti.

Nyt lähdetään siitä, ettei lapsi yksinkertaisesti voi tehdä mitään väärin, vaan muut aikuiset ovat automaattisesti väärässä ja sanominen on henkistä väkivaltaa.

Uhmaakaan ei välttämättä samalla tavalla ollut, jos ruuasta oli pulaa tai koko päivä tehty fyysistä työtä. Ei vaan ole energiaa, muuta kuin nukkumiseen.

Nykyään, mineraalikaivoksissa on edelleen alle kouluikäisiä lapsia. Eräskin, joka kaivaa raaka-aineita puhelimiimme, ei ollut syönyt kahteen päivään. Ikää 5 vuotta. Kaivoksen esimies löi lasta. Ei muuta kuin kävellen kotiin työpäivän jälkeen. Miten siinä jaksaa mitään tantteerata..?

Ennen vanhaan lapsilla ja vanhemmilla oli pitkälti erilliset elämät. Jos lapset eivät olleet työnteossa, olivat he omillaan. Kun ei ollut samalla tavalla kiinteää suhdetta vanhempiin, ei sitä uhmaakaan samalla tavalla tullut tai näytetty vanhempien suuntaan.

Itse olen 1970-luvulla syntynyt, ja varhaisimpia muistojani on, että aina kun tuttavaperheen lapsi tuli kylään, ja meidän piti leikkiä yhdessä, hän yritti pahoinpidellä minua. Sellaisia purkautumiskanavia uhmalla siihen aikaan oli.