Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?

Stiga-kelkan. 

Katella telkkarista 6 miljoonan dollarin miestä. Aina pakotettiin pehkuihin ja sanottiin, että sitten isona kerkii kattoo. No ei tullu isona enää 6 miljoonan dollarin mies telkkarista.

Lemmikin olisin halunnut. Erityisesti koiran. En ymmärtänyt että vanhemmat on vastuussa sen hoidosta ja kouluttamisesta (varmaan kuvittelin että se osaa esim käyttäytyä hyvin ihan automaattisesti), vaikka olisikin sitä vienyt lenkille. Nyt aikuisena ymmärrän ihan täysin miksi vanhempani eivät halunneet lasten lisäksi vielä koiraakin hoidettavakseen. 😄 Se kyllä ärsytti kun äiti kuittasi koiratoiveet sillä että "minun hoidettavaksi se jäisi kuitenkin", muistan miten ajattelin että ei noin voi sanoa etukäteen ja varmaan olisinkin vienyt ulos ja leikittänyt mutta ei lapsi voi olla päävastuullinen.

Muita mitä halusin kovasti enkä saanut oli nukkekoti, Muumitalo sekä Barbien talo ja auto. Kaverilla oli Barbien auto ja My Little pony -talli, olisin halunnut leikkiä aina vaan niillä ja olin kateellinen kun mulle ei sellaisia ostettu.

Halusin:

- isonveljen

- lähteä rahtilaivalla Englantiin ja ostaa sieltä ponin halvalla (juu, luin Laura-kirjoja antaumuksella!)

- oman huoneen

- luistimet

- farkut,  muut kuin Jamekset

En uskaltanut edes toivoa, kun tiesin että tekisin rakkaan äitini surulliseksi. Oltiin köyhiä.

Halusin mm. käydä pianotunneilla ja harrastaa koripalloa, mutta vanhempani eivät suostuneet maksamaan. Rahan puutteesta ei ollut kyse. Piano annettiin pois. Myöhemmin halusin surffilaudan, enkä saanut ostaa sitä edes omilla kesätyörahoillani.

Eipä mennyt pitkään, kin aloin poltella tupakkaa ja juoda jengin kanssa kaljaa, kun kaikki asiallinen harrastustoiminta kiellettiin. Ajauduin väärään porukkaan, joka vain notkui kylillä.

Meni vuosikymmeniä että ymmärsin tämän. Aikuisena onneksi lopetin juomisen ja polttamisen, mutta olin kuitenkin syrjäytynyt, koska muut "kunnolliset" olivat hankkineet ammatin, työn ja perheen. Tipuin 90-luvun lamassa kelkasta.

Toivoin usein, että mut haettaisiin "oikeaan"kotiini sieltä. Koko perhe käyttäytyi yleensä joko niin, että olen/parempi olisi olla näkymätön tai toisaalta kaiken pahan purkukohde. Pinnallisemmista toiveista Kourtney/Skipper- nukke, nukkekoti ym. Selattiin kotiin jaettavaa lelukuvastoa, ruksittiin toiveita sinne eikä toki saatu mitään siitä, koska oltiin rutiköyhiä. No jotain halpisnukkeja kuitenkin ja Barbieitakin oli, niistä tykkäsin.

Apinan olisin halunnut…vieläkin harmittaa kun en saanut.

Halusin alkaa tanssia balettia, heti sanottiin ei. Makso kai liikaa tai sitte ei sopinu työläisperheen lapselle. Nyt kun miettii niin ruumiinrakenne olis sopinu täydellisesti siihen.

Ihan oikean haitarin, sain leikkihaitarin, josta olin täysin tyrmistynyt. Menihän se soitto silläkin...5v olin silloin.

Mopon! Haluan kyllä vieläkin, pitäisikin se ostaa. Äiti saisi takuulla slaagin vieläkin ! :D

T. N46

Vierailija kirjoitti:

Lego ritarilinna. Toivoin joululahjaksi varmaan viitenä vuonna.

Minä sain sen, olihan se hieno. Merirosvolaiva oli myös kiva.

Sellaiset kopalliset nukenvaunut 😔 Eka oli lama-aika ja sitten olinkin jo teini-ikäinen. Kasvoin ajatuksen ohi. Silti asia jäi harmittamaan, vielä näin. Jännä juttu! On mun äiti sanonut, että jos hän olisi tiennyt, että kuinka tärkeät ne mulle oli niin olisivat he vaikka käytetyt hankkineet. Ja siis mulla on ihan tavallinen ja turvallinen lapsuus, vaikka lama-aika näkyi siinä, ettei pukilta saanut, mitä eniten toivoi.

Barbie oli toiveeni, sain jonkun halpakopion. Yritin tykätä siitä, ei onnistunut. Isompana halusin sinisen lakkanailon takin, jouduin tyytymään punaiseen A-linjaiseen (tyttömäiseen!) enstextakkiin. Ei tukenut persoonaani, hävetti koko takki.

Koiraa toivoin kovasti, en saanut.

Kitaran ja pikkuveljen.

Polkupyörän.

Vierailija kirjoitti:

Harrastusta. Olisin halunnut jonkun musiikki/soittoharrastuksen, mutta pyyntöni evättiin aina perusteilla "et kuitenkaan jaksa harjoitella". Ja tämä siis ilman mitään kokeiluja tai aiempaa kokemusta. Kiitos vaan mahdollisuudesta, älkää vaan antako lapsen ikinä kokeilla mitään :D

Sama juttu mulla! Tai joitain edullisia harrastuksia pääsin kokeilemaan (koripallo, yleisurheilu), mutta ne ei napanneet sitten ollenkaan. Olisin halunnut soittaa poikkihuilua, mutta se evättiin juuri tuolla "et jaksa harjoitella kuitenkaan, kyllästyt pian".

Ja sama asenne monessa muussakin asiassa. Kun olisin halunnut kokeilla ratsastusta: "Se on vaarallista, putoat vielä hevosen selästä ja katkot niskasi". Kun pyysin koiraa tai kissaa: "Et jaksa ulkoiluttaa/hoitaa sitä kuitenkaan, ja oltaisiin kaikki surullisia kun se sitten joskus kuolee". Mitkä positiiviset vanhemmat :D

En muista mitään tavaraa tms., mutta olisin halunnut lähteä lukiossa vaihto-oppilaaksi.

Ponia pyysin mutta en saanut.