Eivätkö kirjailijat pelkää että heidän läheisensä saattavat luulla henkilöhahmojen tai tapahtumien perustuvan itseensä?
Jos joku kirjailija haluaa kirjoittaa romaanin, jossa vaikka keski-ikäinen pariskunta eroaa ja heille tulee huoltajuuskiista, ja todellisuudessa hänen tuttavapiiriinsä kuuluu keski-ikäinen pariskunta joka on eronnut ja käynyt läpi huoltajuuskiistan, mutta kirjailijan tarinassa pariskunta ei perustu tuttavapariskuntaan, niin eikö kirjailijoita ahdista mahdollisuus että tuttapariskunta saattaa luulla niin?
Siis jos vaikka kirjailija romaanissa kuvailee kuvitteellisen pariskunnan miehen luonteenheikkouksia, niin siinähän on aina se mahdollisuus että tuttavapariskunnan mies luulee että kirjailija arvostelee häntä.
Sanovatko kirjailijat yleensä tämän kaltaisissa tilanteissa tuttavalle, että "hahmo muuten ei perustu sinuun"?
Kommentit (5)
Tuskin fiktiivisissä kertomuksista ketään kopioidaan täysin. Kun hahmoa rakennetaan, siinä on sekoitus piirteitä monesta ihmisestä. Lisäksi tapahtumat ovat yleensä hyvin muunneltuja.
Olen käyttänyt usein tuttujen ihmisten piirteitä viihteessä.
Minut löytää paristakin kirjasta. Samoin koko suku. Ei siinä mitään kun oma läheinen kirjoittaa mutta kun sellainenkin kirjoitti minusta´omassa pskakirjassaan joka ei ole ikinä tavannut.
Luonnostelin jo vuosia sitten kuvitteellisen tarinan jossa tapahtuu tietynlainen asia tietynlaisessa elämäntilanteessa olevalle ihmiselle (ei aloituksessa käyttämäni esimerkki). Vasta äskettäin eräälle tuttavapiiriini kuuluvalle henkilölle, joka on samantyyppisessä elämäntilanteessa, tapahtui sama asia.
Haluaisin kirjoittaa kuvitteellisen tarinani loppuun ja antaa sen lähipiirilleni luettavaksi, mutta ahdistaa mahdollisuus, että kyseinen tuttava luulee minun saaneen idean hänestä, vaikka niin ei ole! Ideoin tarinan jo kauan sitten, kuten sanoin.
Onko minun muutettava tarinaani, jotta väärinkäsitystä ei syntyisi?
Että ottaa päähän.
Ap.