Lue keskustelun säännöt.
Oman lapsen muistaminen syntymäpäivänä, missä vaiheessa lopetitte?
21.03.2022 |
Missä ikävaiheessa mielestänne on normaalia, ettei omaa lasta muista tämän syntymäpäivänä mitenkään muuten kuin ehkä onnittelutekstarilla? Ei lahjaa, synttärilounasta tai mitään muutakaan sen ihmeellisempää. Siis jos välit ovat ihan kunnossa kuitenkin. Tuntuu olevan aika monenlaista käytäntöä.
Kommentit (117)
Tytär asuu n. 5 tunnin matkan päässä, joten yhteisiä lounaita tai isokokoisia paketteja ei oikein voi harrastaa. Viimeksi lähetin pienen paketin ja n. kympin maksoi jo senkin lähettäminen.
Onnitteluviestit nyt aina lähtevät, mutta muu muistaminen keskellä marraskuuta on väkisinkin vähissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi ja appi olettaa että me eli minä muistan ja huomioin kaikki heidän ja sukulaistensa merkkipäivät.
He ei ole 20 vuoteen suvainneet opetella edes minun syntymävuottani. Poikaansa eivät onnittele.
Ja heille siis ei riitå edes kortti tai puhelu, vaan lahja pitää olla. Joka hääpäivänä, synttärinä, nimipäivänä jne.
Mutta he ei huomioi itse meitä
Kerrotko vielä, miksi menette tähän mukaan? Tai etenkään sinä, poikansa muistakoon, jos haluaa.
Tämä. Miksi naiset suostuu tällaiseen? En ole ikinä kuullut, että mies miettisi vaimonsa sukulaisten merkkipäivälahjoja tai joulukortteja, mutta erittäin usein nainen stressaa ja huolehtii sekä omien että miehensä sukulaisten muistamisista. Miksi??? Eikö kumpikin voi huolehtia omistaan? Ja jos mies ei huolehdi, se on hänen oma asiansa.
Mun äiti ei ole ikinä välittänyt mun synttäreistä... Vanhemmat siis eronneet enkä ole isäni kanssa tekemisissä.
Muistan siis alaikäisenä monia syntymäpäiviä kun ei edes onniteltu. Toivoin aina salaa että äiti kuitenkin töistä tultuaan olisi käynyt ostamassa kakkua tms mutta eihän sitä ikinä tapahtunut. Kyllä se syö lasta sisältä kun oma syntymäpäivä on kuin mikä tahansa tiistai. Ja toistan, en saanut edes onnitteluja.
Tämä syntymäpäivätrauma näkyy itsessäni niin, että muistan aina kaikkien läheisten syntymäpäivät ja käytän aika paljon rahaa lahjoihin. Näin aikuisena olen tajunnut että äitini ei varmaan tosiasiassa ikinä halunnut lapsia, vaan se oli siihen aikaan ”pakko”, varsinkin kun on maaseudulta kotoisin. On siis muuten ihan hyvä äiti, ei ole ikinä ollut väkivaltainen, mutta kuten jo tuosta synttärijutusta jo huomaa, on aika välinpitämätön. Ei ole ikinä halunnut liiemmin viettää aikaa kanssani kun olin lapsi, eikä kovin paljon nykyäänkään.
Itkin lukiessani ketjua. Omat vanhemmat lopetti muistamisen 18-vuotiaana. 19-vuotiaana halusin juhlia syntymäpäivää perheen kesken jotenkin, tuli iso riita kun en suostunut menemään pihalle laittamaan puita liiteriin, isä raahas hiuksista pihalle ja kaahasin johonkin itkien. Raivosivat molemmat että olen katsonut liikaa Kardashianit -ohjelmaa, että on harhaluulo että aikuiset juhlii syntymäpäiviä.
Täytän kesällä 25 vuotta ja en ole enää tuon jälkeen juhlinut mitään perheen kanssa. Joulu on aika pakollinen mutta muuten.
Te ootte kaikki ihania vanhempia, jotka jaksatte muistaa ❤️
Lapsellani on ollut vasta yksi syntymäpäivä mutta aion juhlia ja muistaa joka ikinen vuosi niin kauan kuin elän. Elämässä ei muutenkaan ole koskaan liikaa juhlan aiheita. Lisäksi en voisi kuvitellakaan henkkoht tärkeämpää juhlaa kuin oman lapseni syntymäpäivä.
Mä taas ihmettelen että oma äitini ei muista kuin puhelulla vaikka rahasta tai ajasta ei ole pulaa. Jotenkin tuntuu oudolta, etten ole saanut häneltä mitään lahjoja vuosikymmeneen. En vaan käsitä, kun itse tykkään antaa lahjoja, viedä kukkia tai herkkuja ym. läheisilleni. Mitään suurta en edes tarvitsisi, vaikka ihan kakkukahvit äidin kanssa olisi kivat. Miehen äiti muistaa myös tekstarilla meitä kumpaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua vanhemmat lakkasivat muistamasta, kun täytin 10v. Nykyisin saan tekstarin. Enoni muistaa minua merkkipäivinä vanhempiani paremmin. Jouluna saan äidiltäni lahjoja, isältä en mitään.
Ovat tietysti näreissään, jos itse en onnittele heitä, laita isäinpäivä ja äitienpäiväkorttia, jouluksi laita jotain jne.
Muistamista se on tekstarikin. Omalta äidiltäni saan joskus kortin, jos sattuu muistamaan lähettää. Tai sitten onnittelee vain puhelimitse tai viestillä tms. Joskus saan jonkun lahjankin, kun seuraavan kerran näemme. Samaa linjaa noudatan hänen suuntaansa. Jos ei joskus muisteta soittaa tai viestitellä ihan oikeana päivänä niin ei sekään niin vakavaa. Mukavampi kaikille, ettei oteta paineita aikuisten ihmisten synttäreistä. Jos asuisimme samalla paikkakunnalla, poikettaisiin varmaan kakkukahveilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täh? Oman lapsen synttärinä muistaminenko pitäisi lopettaa? Ei ole tullut mieleenikään. Oli "käytäntöjä" sitten millaisia tahansa.
Ja kyllä lapset muistaa meidän vanhempienkin syntymäpäivät. Aina tulee lastenlasten kortit, kukkaa, viinipulloa, jotain lukemista, yökkäriä tms. Ei mitään suurta, mutta muistavat ja niin teemme mekin, muistamme lasten ja lastenlasten synttärit. Lisäksi listalla on sisareni, veljeni ja miehen sisaren muistamiset, korttia, kukkaa tai jotain pientä.
Vierailija kirjoitti:
Minua vanhemmat lakkasivat muistamasta, kun täytin 10v. Nykyisin saan tekstarin. Enoni muistaa minua merkkipäivinä vanhempiani paremmin. Jouluna saan äidiltäni lahjoja, isältä en mitään.
Ovat tietysti näreissään, jos itse en onnittele heitä, laita isäinpäivä ja äitienpäiväkorttia, jouluksi laita jotain jne.
No kyllä vielä 11 v pitäisi muistaa. Meillä oli aina traditiona, että synttärisankarille vietiin herkkuja sänkyyn, annettiin lahja ja laulettiin ( ja otettiin valokuva). Ja näin tehtiin niin kauan kuin lapset asuivat kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse aion lopettaa muistamisen vanhemman lapsen kohdalla (26) sillä hän ei ole koskaan muistanut minun syntymäpäivääni, edes tekstarilla. On jo aikuinen - kanava on auki molempiin suuntiin.
Minun mieheni on aina ihmeissään, kun vanhempani eivät välttämättä noteeraa minun ja veljeni synttäreitä mitenkään, paitsi sen tekstarin saattavat lähettää.
Minun synttäreitä ei olla juhlittu sen jälkeen kun olin jotain 10-11 v. Sitä ennen meillä oli lastenjuhlia. Vanhempieni mielestä isojen lasten ja aikuisten synttäreitä ei tarvitse juhlia. En silti koe jääneeni mistään paitsi. Voivotteluja ja ihmettelyjä olen kyllä saanut osakseni senkin edestä muiden taholta.
Miehen perheessä sen sijaan ostetaan aikuisillekin lahjoja, käydään illallisilla, järjestetään illanviettoja kakun merkeissä yms. Mies on kauhuissaan, kun en ole halunnut tehdä oikein mitään synttärinäni tai halunnut mitään lahjaksi.
Jos minulla on joskus lapsia, he saavat synttäreinään juhlat/kakun/lahjoja yms. jos haluavat. Mutta jos eivät halua, niin en ala väkisin järkkäämään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itkin lukiessani ketjua. Omat vanhemmat lopetti muistamisen 18-vuotiaana. 19-vuotiaana halusin juhlia syntymäpäivää perheen kesken jotenkin, tuli iso riita kun en suostunut menemään pihalle laittamaan puita liiteriin, isä raahas hiuksista pihalle ja kaahasin johonkin itkien. Raivosivat molemmat että olen katsonut liikaa Kardashianit -ohjelmaa, että on harhaluulo että aikuiset juhlii syntymäpäiviä.
Täytän kesällä 25 vuotta ja en ole enää tuon jälkeen juhlinut mitään perheen kanssa. Joulu on aika pakollinen mutta muuten.
Te ootte kaikki ihania vanhempia, jotka jaksatte muistaa ❤️
Kylla on kylmaa ja karseata "maailman onnellisimman kansan" elama. Meilla muistetaan kaikkien, myos sukuun naitujen syntymapaivat ja aina lahjalla.
Rypekaa siina onnellisuudessanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aion muistaa niin kauan kuin henki pihisee.
Minulla ja miehellä molemmilla tunnekylmät paskat vanhemmat. Jotka kyllä odottaa että heitä muistetaan…
Kyllähän ap ilmoitti myös muistavansa tekstarilla, mutta viettekö myös 40v lapsenne syömään hänen syntymäpäivänään?
No 40 v on ns pyöreät vuodet, joten juhlitaan vähän isommin. Ei välttämättä syömään, mutta saatan kutsua meille syömään ja kakkukahveille. Tai sitten sankari on kutsunut kotiinsa juhlimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi ja appi olettaa että me eli minä muistan ja huomioin kaikki heidän ja sukulaistensa merkkipäivät.
He ei ole 20 vuoteen suvainneet opetella edes minun syntymävuottani. Poikaansa eivät onnittele.
Ja heille siis ei riitå edes kortti tai puhelu, vaan lahja pitää olla. Joka hääpäivänä, synttärinä, nimipäivänä jne.
Mutta he ei huomioi itse meitä
Lopeta se muistaminen. Jos valittavat, voit sanoa, että se, ettei muisteta, on tämän suvun tapa.
Mieheni vanhemmat lakkasivat muistamasta häntä sen jälkeen kun hän täytti jonkun 15 vuotta. Minusta se on tuntunut kummalliselta, kun eivät onnittele edes tekstiviestillä. Omat vanhempani muistavat synttärini aina, mutta eivät mitään lahjaa ole lähettäneet enää sen jälkeen kun täytin 25. Itse aion muistaa omia lapsiani niin kauan kuin minussa henki pihisee. Oma esikoiseni on jo yli 30-vuotias, ja juuri ostin hänelle lahjan ja tein kaikki tarjottavat kun perheen kesken juhlistettiin.
No aina muistan tietenkin ja ostan lahjoja ja soitan tai muuta! Tietenkin!
Taloudellisen tilanteen takia ei sitten voi edes soittaa, jos asuu lähellä niin käydä, lähettää onnittelukorttia, kokata illallinen, leipoa jotakin hyvää (pulla esim. halpa tehdä), poimia kukkia jne...tai vaikka laulaa nolosti niinkuin joku sanoi? Ohhoh, kaikenlaisia tekosyitä sitä ihminen keksiikin. Paljoa ei maksa muuta kuin vähän vaivaa ja rakkautta jos halua on.
Tietty jos välit on menneet kovin huonoiksi, niin ei tiedä mitä puhelimassakaan sanoisi.... Ymmärrän sen ettei kalliiseen matkustamiseen toisen luo ole välttämättä varaa eikä varsinaisiin (isompiin) lahjoihin, mutta muistamista ja rakkautta voi kyllä näyttää monin eri tavoin.
Mikä ikävuosi sulla sitten mahtoi olla lapsiesi synttärien muistamisessa rajana, mikä oli se "niin pitkään kuin mahdollista?"