Lue keskustelun säännöt.
Oman lapsen muistaminen syntymäpäivänä, missä vaiheessa lopetitte?
21.03.2022 |
Missä ikävaiheessa mielestänne on normaalia, ettei omaa lasta muista tämän syntymäpäivänä mitenkään muuten kuin ehkä onnittelutekstarilla? Ei lahjaa, synttärilounasta tai mitään muutakaan sen ihmeellisempää. Siis jos välit ovat ihan kunnossa kuitenkin. Tuntuu olevan aika monenlaista käytäntöä.
Kommentit (117)
Minulla oli ihanat ja lämpöiset vanhemmat jotka muistivat aina merkkipäivinä ja muulloinkin.
Jatkan samaa perinnettä. Muistamisessa tärkeinä on rakkaus❤️, ei velvollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kai tyypillisestä köyhästä perheestä, sillä omat vanhemmat lopettivat muistamisen silloin kun kun täytin 13 eli 12v synttärit jäivät viimeiseksi. Omien lasten kohdalla yritin olla parempi ja muistaa niin pitkään kuin mahdollista, mutta oman taloudellisen tilanteeni takia jouduin luovuttamaan ja antamaan periksi. Nykyisin onnittelemme toisiamme enää vain tekstiviestillä.
Peilin paikka. Kukaan ei ole Suomessa noin köyhä. Tuo on vain itse keksimäsi tekosyy, kuvitteellinen este, sille että sinun ei tarvitse välittää lapsistasi pätkääkään niin että voitsit olla se tunteeton, kylmä, raaka ja julma oma itsesi joka olet. Myötistä sille.
Köyhyys on Suomessa todellista. On ihmisiä, jotka eivät voi hankkia välttämätöntä lääkitystä tai näkevät nälkää. Ja on turha sanoa mitään tukijärjestelmästä.
Peiliin kannattaa katsoa kommentin kirjoittajan
Muistaminen ei vaadi rahaa. Minä tein viimeksi virkatut peitot kokonaan ilmaiseksi. Keräsin jämälankoja sieltä ja täältä ja purin villapaitoja jne. Nyt ole kokoamassa keittokirjaa vanhaan valokuva-albumiin. Kortin voi tehdä itse ja kukatkin saa luonnosta.
Mahtoikohan virkatun peiton saaja ilahtua? Mitä luulet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhesiteiden hajottaminen on osa identiteetti politiikkaa ja feminististä unelmaa.
Miehethän voivat yhteistuumin ottaa koko suvun merkkipäivien muistamisen kontolleen, jos naisista ei siihen ole. Varmaan sinullakin on jo suunnitelma, miten muistat appivanhempiesi hääpäivää?
No ei sitä nyt pahemmin tarvitse suunnitella. Yleensä laitan kortin, pyöreinä vuosina panen kukkalähetyksen menemään.
t. mies, joka hoitaa perheen merkkipäivien muistamiset.
Kai tiedät, että olet harvinaisuus miesten joukossa?
Oma äitini ei varmasti lopeta koskaan onnittelemasta, ja aion tehdä samoin oman lapseni kohdalla.
Isäni onnittelee kun vaan muistaa.
Mieheni vanhemmat eivät juuri onniteluviestejä lähetä hänelle, eikä miehenikään edes muista vanhempiensa syntymäpäiviä, vaikka äitinsä syntymäpäivä on seuraava päivä omastaan.
Tämä on mielestäni ihan käsittämätöntä.
Minulle mies saattaa tuoda kukkia syntymäpäivänä, mutta nekin saattaa tulla vasta paripäivää jäljessä.
Näin aikuisena on alkanut ymmärtämään suuremmin onnitteluiden arvon; se vahvistaa ihmissuhteita ja näin ollen se on tosi tärkeää.
Ihmettelen suuresti miksi monesti miehet jättävät tämän tekemättä tai delegoivat sen puolisolleen.
Syytän kasvatusta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ihanat ja lämpöiset vanhemmat jotka muistivat aina merkkipäivinä ja muulloinkin.
Jatkan samaa perinnettä. Muistamisessa tärkeinä on rakkaus❤️, ei velvollisuus.
Se on nimenomaan rakkauskysymys. Mun vanhemmat on täysin rakkaudettomat lapsiaan kohtaan, siksi eivät muista mitenkään, siis edes jouluna, synttärinä. Lapsenakaan ei saatu rakkautta tai syliä. Kertaakaan koko elämäni aikana mulle ei ole sanottu että olisin rakas, tärkeä tai että rakastettaisiin.
Jotkut vaan on täysin rakkaudettomia. Tällaisia vanhempia on yllättävän paljon. Eritoten tietyssä ikäluokassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti lopetti vasta kun dementia alkoi olla niin pitkällä ettei tiennyt että hänellä on lapsia.
Rahaa/lahjan lakkasi antamasta kun sain ensimmäisen oiken työpaikan, mutta kahville tuli aina syntymämäivänäni, samase vaikken itse välittänyt koko päivästä.
Aion muistaa kolmea lastani niin kauan kuin olen elossa ja puolisoni on samaa mieltä. Kummankin vanhemmat yhä muistavat meitä ja me vastaavasti heitä syntymäpäivinä. Olemme miehen kanssa jo sen ikäisiä, että seuraava pyöreä on jo 50, joka sitten isommin juhlitaan, mutta silti joka vuosi tuntuu kivalta, kun vanhemmat muistavat kortilla, puhelinsoitolla, kukilla tai menemme yhdessä syömään.
En ymmärrä, että miksi pitäisi lopettaa lasten muistaminen? Heidän ansiostaan olemme vanhemmat ja perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti on 75, minä 54 ja saan aina runsaat synttärilahjat. Nykyisin rahaa vaikka en tarvitse. Lapseni on 19 ja sitä muistaa koko suku. Minä ensimmäisenä. Ja muistan niin kauan kun muistan muistaa. Ja hei, samaiselle nuorukaiselle munii edelleen pääsiäiskukko 😄
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat lopetti kun täytin 18, sen jälkeen ei edes onnittelutekstaria. Ei mitään lahjoja tuon jälkeen, esim joulu/synttäri. Ilmoittivat että heidän vastuu loppu nyt. Sen jälkeen kun muutin kotoa en saanut edes jouluna mennä kotiin.
Omia lapsia aion muistaa koko elämäni ja kaikilla tavoin pyrin toimimaan toisin kuin omat sysipaskat vanhempani.
Kuulostaa kamalalta! En voi kuvitella, että äitini kieltäisi minua tulemasta heille jouluns. Tosin on omatkin vanhemmat olleet joskus jouluna esim. risteilyllä, jolloin heidän kotiinsa en tietenkään ole mennyt, mutta muuten kyllä vietetään edelleen jouluja yleensä yhdessä. Ikää on lähes 40.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyllä omien lasten muistamista kuulu lopettaa. Onnittelu viestin lisäksi vähintään vaikka muutama kymppi rahaa, jos ei näe, eikä tarvetta millekään tavaralle. Jos näkee niin lounas ja kakku yms..
ehkä sitten, kun lapsi menee kokoäiväiseen vakkarityöhön ja alkaa tienata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liki aina nää rakkaudettomat kylmät lapsiaan muistamattomat vanhemmat on samanlaisia myös isovanhempina.
Mun itsekkään kylmät vanhemmat käytännössä hylkäsi lapsensa kun lapsi täytti 18. Siihen loppui ihan kaikki vähäinenkin tuki ja välittäminen. Ei todellakaan ole tullut mitään synttärimuistamisia tai onnitteluja, saati lahjoja koskaan.
Ikävä kyllä tää koskee lapsiani myös. Eivät ole tavanneet lapsiani kuin pari kertaa sukujuhlissa. Eivät tulleet ristiäisiin, eivät kertakaan katsomaan vauvana, eivät mitenkään noteraa lastenlasten synttäreitä, eivät halua soitella, kyläillä, tavata.
Jotain on noissa tuollaisissa vanhemmissa perustavanlaatuisesti rikki. Kun elävät niinkuin heillä ei olisi ollenkan lapsia tai lapsenlapsia. Eivät siis _halua_ olla tekemissä lastensa kanssa mitenkään. Kuulemma haluavat vain elää itseään varten ja omilla ehdoilla.
Siihen heillä on toki oikeus. Toivottavasti sitten jatkavat valitsemallaan linjalla loppuun saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kai tyypillisestä köyhästä perheestä, sillä omat vanhemmat lopettivat muistamisen silloin kun kun täytin 13 eli 12v synttärit jäivät viimeiseksi. Omien lasten kohdalla yritin olla parempi ja muistaa niin pitkään kuin mahdollista, mutta oman taloudellisen tilanteeni takia jouduin luovuttamaan ja antamaan periksi. Nykyisin onnittelemme toisiamme enää vain tekstiviestillä.
Peilin paikka. Kukaan ei ole Suomessa noin köyhä. Tuo on vain itse keksimäsi tekosyy, kuvitteellinen este, sille että sinun ei tarvitse välittää lapsistasi pätkääkään niin että voitsit olla se tunteeton, kylmä, raaka ja julma oma itsesi joka olet. Myötistä sille.
Köyhyys on Suomessa todellista. On ihmisiä, jotka eivät voi hankkia välttämätöntä lääkitystä tai näkevät nälkää. Ja on turha sanoa mitään tukijärjestelmästä.
Peiliin kannattaa katsoa kommentin kirjoittajan
Muistaminen ei vaadi rahaa. Minä tein viimeksi virkatut peitot kokonaan ilmaiseksi. Keräsin jämälankoja sieltä ja täältä ja purin villapaitoja jne. Nyt ole kokoamassa keittokirjaa vanhaan valokuva-albumiin. Kortin voi tehdä itse ja kukatkin saa luonnosta.
Mahtoikohan virkatun peiton saaja ilahtua? Mitä luulet?
kyllä ilahtuivat, molemmat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä omien lasten muistamista kuulu lopettaa. Onnittelu viestin lisäksi vähintään vaikka muutama kymppi rahaa, jos ei näe, eikä tarvetta millekään tavaralle. Jos näkee niin lounas ja kakku yms..
Erittäin moni silti lopettaa. Kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Liki aina nää rakkaudettomat kylmät lapsiaan muistamattomat vanhemmat on samanlaisia myös isovanhempina.
Mun itsekkään kylmät vanhemmat käytännössä hylkäsi lapsensa kun lapsi täytti 18. Siihen loppui ihan kaikki vähäinenkin tuki ja välittäminen. Ei todellakaan ole tullut mitään synttärimuistamisia tai onnitteluja, saati lahjoja koskaan.
Ikävä kyllä tää koskee lapsiani myös. Eivät ole tavanneet lapsiani kuin pari kertaa sukujuhlissa. Eivät tulleet ristiäisiin, eivät kertakaan katsomaan vauvana, eivät mitenkään noteraa lastenlasten synttäreitä, eivät halua soitella, kyläillä, tavata.Jotain on noissa tuollaisissa vanhemmissa perustavanlaatuisesti rikki. Kun elävät niinkuin heillä ei olisi ollenkan lapsia tai lapsenlapsia. Eivät siis _halua_ olla tekemissä lastensa kanssa mitenkään. Kuulemma haluavat vain elää itseään varten ja omilla ehdoilla.
Siihen heillä on toki oikeus. Toivottavasti sitten jatkavat valitsemallaan linjalla loppuun saakka.
Meillä sekä omat että miehen vanhemmat tällaiset. Tässä on varmaan syy myös siihen miksi moni lapsiperhe elää kokonaan ilman isovanhempia.
Tosi kylmää muistaa vain tekstarilla. :(
Kyllä pitää vähintään soittaa, jos asuu kaukana ja näkeminen ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Tosi kylmää muistaa vain tekstarilla. :(
Olisin ikionnellinen edes tekstarista, mua ei ole muistettu mitenkään 20 vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi ja appi olettaa että me eli minä muistan ja huomioin kaikki heidän ja sukulaistensa merkkipäivät.
He ei ole 20 vuoteen suvainneet opetella edes minun syntymävuottani. Poikaansa eivät onnittele.
Ja heille siis ei riitå edes kortti tai puhelu, vaan lahja pitää olla. Joka hääpäivänä, synttärinä, nimipäivänä jne.
Mutta he ei huomioi itse meitä
Kerrotko vielä, miksi menette tähän mukaan? Tai etenkään sinä, poikansa muistakoon, jos haluaa.
Enkä minä. Laitan joka vuosi kortin ja jotain pientä itsetehtyä. Vanhin täyttää ensi vuonna 60 :)