Lue keskustelun säännöt.
Oman lapsen muistaminen syntymäpäivänä, missä vaiheessa lopetitte?
21.03.2022 |
Missä ikävaiheessa mielestänne on normaalia, ettei omaa lasta muista tämän syntymäpäivänä mitenkään muuten kuin ehkä onnittelutekstarilla? Ei lahjaa, synttärilounasta tai mitään muutakaan sen ihmeellisempää. Siis jos välit ovat ihan kunnossa kuitenkin. Tuntuu olevan aika monenlaista käytäntöä.
Kommentit (117)
Mä en muista sainko alaikäisenä vanhemmilta ainakaan aina synttärilahoja. Lapsena kaverisynttärit oli mulle se syntymäpäivien kohokohta ja muistan vaan ne :D, teiniajoilta muistan muutamia lahjoja, mutta en tiedä sainko sellaista joka vuosi. Jostain syystä se ei ole ollut mulle tärkeä asia, joululahjoja sain aina paljonkin.
Omille lapsille kyllä aion antaa synttärilahjat niin kauan kuin henki pihisee tai ainakin järki kulkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kai tyypillisestä köyhästä perheestä, sillä omat vanhemmat lopettivat muistamisen silloin kun kun täytin 13 eli 12v synttärit jäivät viimeiseksi. Omien lasten kohdalla yritin olla parempi ja muistaa niin pitkään kuin mahdollista, mutta oman taloudellisen tilanteeni takia jouduin luovuttamaan ja antamaan periksi. Nykyisin onnittelemme toisiamme enää vain tekstiviestillä.
Kai nyt edes karkkipussin tai yhden ruusun voisi ostaa?
Minä täytän nyt 49, vanhemmat ostivat ja antoivat synttärilahjat.
Lapset on jo yli kolmekymppisiä enkä ole vielä lopettanut synttärimuistamisia enkä aio lopettaa.
Meillä lahjat aikuisille lapsille on useimmiten itsetehtyjä tai kasveja sukumökille tai matkoja.
Tai sitten jotain yhdessä täsmäostettua vaatetta tai kodintavaraa.
Olen antanut lahjalsi molemmille myös itse kokoamani reseptikirjat ja sukumökin puutarhakirjan (mitä missäkin kasvaa. Mistä kasvit saatu jne)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan niin kauan kuin elän. Laitan tilille rahaa ja kortin postissa.
Sehän on ihan lapsen ja vanhemman välinen asia. Pakko ei ole lahjaa ostaa. Itse olen sillä linjalla, että mieluummin harvemmin (ei joka synttäriin ja jouluun), mutta kerralla kunnollinen lahja kuin jotain turhaa krääsää joka merkkipäivään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kai tyypillisestä köyhästä perheestä, sillä omat vanhemmat lopettivat muistamisen silloin kun kun täytin 13 eli 12v synttärit jäivät viimeiseksi. Omien lasten kohdalla yritin olla parempi ja muistaa niin pitkään kuin mahdollista, mutta oman taloudellisen tilanteeni takia jouduin luovuttamaan ja antamaan periksi. Nykyisin onnittelemme toisiamme enää vain tekstiviestillä.
Peilin paikka. Kukaan ei ole Suomessa noin köyhä. Tuo on vain itse keksimäsi tekosyy, kuvitteellinen este, sille että sinun ei tarvitse välittää lapsistasi pätkääkään niin että voitsit olla se tunteeton, kylmä, raaka ja julma oma itsesi joka olet. Myötistä sille.
Muistan lasta synttäreinä niin kauan kuin elän tai muistan. Lapsi on nyt 18v. Myös jouluna muistan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopetan sitten, kun en enää muista, milloin on lapseni syntymäpäivä tai että mulla edes on lapsia.
Sama! 😀
Vanhempani ovat jo 80 v ja edelleen he muistavat minua syntymäpäivänä ja minä vastaavasti heitä. Ihmeen hyvin muistavat,vaikka toinen on jo muistisairaskin, mutta ehkä se toinen muistuttaa. Tai sitten muistusairaskin osaa katsoa kalenterista sen synttärin, mihin se on kirjoitettu. Miksi tällainen muistaminen pitäisi ikinä lopettaa?
Itsellä ei ole lapsia, mutta jos olisi niin tahtoisin muuttaa oman perheeni tavat. Meillä en saanut edes lapsena yleensä vanhemmilta lahjaa. Tosin sain sitten ystäviltä ja synttärit pidettiin. Sitten siinä 10-vuoden iässä ei pidetty enää synttäreitä ja ei ollut ystäviä enää kuin pari niin en saanut lahjoja.
Tästä myöhemmin en ole saanut enää oikein mitään lahjaa. Joskus jotain pientä, mutta monena vuonna en mitään. Kaiken tämän jälkeen se, että äiti muistaa syntymäpäivän ja jaksaa kerran sanoa onnittelut ja isä ei edes sitä. On aika ikävää minusta. En kaipaa mitään ihmeellistä, mutta syntymäpäivä on tärkeä ja erityinen päivä jota pitäisi minusta juhlistaa jotenkin. Yksinäinen ihminen kuten minä ajattelee helposti ettei ole juhlan arvoinen ja kukaan ei välitä edes syntymäpäivänä. En pidä enää tuosta päivästä kaiken tämän jälkeen. Sori valitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole itselle vielä ajankohtaista (lapseni on viisi), mutta omat vanhempani lakkasivat antamasta meille aikuisille lapsilleen lahjarahaa, kun heille tuli lapsenlapsia. Nyt rahat menevät lapsenlapsille näiden synttäreinä. Aikuiset lapset saavat vain onnittelut.
Jouluna sen sijaan me aikuiset lapset saatamme edelleen saada isommankin lahjasumman, mutta jostain syystä synttärilahjaa ei enää tule.
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi ja appi olettaa että me eli minä muistan ja huomioin kaikki heidän ja sukulaistensa merkkipäivät.
He ei ole 20 vuoteen suvainneet opetella edes minun syntymävuottani. Poikaansa eivät onnittele.
Ja heille siis ei riitå edes kortti tai puhelu, vaan lahja pitää olla. Joka hääpäivänä, synttärinä, nimipäivänä jne.
Mutta he ei huomioi itse meitä
Miksi ihmeessä lähetät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tämä sana "muistaminen" oikein tässä tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ei ole lapsia, mutta jos olisi niin tahtoisin muuttaa oman perheeni tavat. Meillä en saanut edes lapsena yleensä vanhemmilta lahjaa. Tosin sain sitten ystäviltä ja synttärit pidettiin. Sitten siinä 10-vuoden iässä ei pidetty enää synttäreitä ja ei ollut ystäviä enää kuin pari niin en saanut lahjoja.
Tästä myöhemmin en ole saanut enää oikein mitään lahjaa. Joskus jotain pientä, mutta monena vuonna en mitään. Kaiken tämän jälkeen se, että äiti muistaa syntymäpäivän ja jaksaa kerran sanoa onnittelut ja isä ei edes sitä. On aika ikävää minusta. En kaipaa mitään ihmeellistä, mutta syntymäpäivä on tärkeä ja erityinen päivä jota pitäisi minusta juhlistaa jotenkin. Yksinäinen ihminen kuten minä ajattelee helposti ettei ole juhlan arvoinen ja kukaan ei välitä edes syntymäpäivänä. En pidä enää tuosta päivästä kaiken tämän jälkeen. Sori valitus.
Linkkaapa sitten lähde ja anna meille jokin syy ja todiste uskoa väitettäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kai tyypillisestä köyhästä perheestä, sillä omat vanhemmat lopettivat muistamisen silloin kun kun täytin 13 eli 12v synttärit jäivät viimeiseksi. Omien lasten kohdalla yritin olla parempi ja muistaa niin pitkään kuin mahdollista, mutta oman taloudellisen tilanteeni takia jouduin luovuttamaan ja antamaan periksi. Nykyisin onnittelemme toisiamme enää vain tekstiviestillä.
Peilin paikka. Kukaan ei ole Suomessa noin köyhä. Tuo on vain itse keksimäsi tekosyy, kuvitteellinen este, sille että sinun ei tarvitse välittää lapsistasi pätkääkään niin että voitsit olla se tunteeton, kylmä, raaka ja julma oma itsesi joka olet. Myötistä sille.
Köyhyys on Suomessa todellista. On ihmisiä, jotka eivät voi hankkia välttämätöntä lääkitystä tai näkevät nälkää. Ja on turha sanoa mitään tukijärjestelmästä.
Peiliin kannattaa katsoa kommentin kirjoittajan
Äitini muisti niin kauan kunnes kuoli . Epäilen tosin että hän muistaa tavallaan vieläkin. Oli ihana äiti ❤️
En lopeta koskaan. Miksi pitäisi? Ilman muuta juhlistan lasteni syntymäpäiviä. Samalla juhlistan elämäni tärkeimpiä ihmisiä ja myös oman elämäni merkittävimpiä päiviä. Ja mitään määrämuotoahan tälle ei ole määritelty, jokainen saa itse määritellä, miten haluaa tuon muistamisen suorittaa. Tärkeintä on mielestäni päivänsankarin huomioinen hänelle sopivalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Äitini muisti niin kauan kunnes kuoli . Epäilen tosin että hän muistaa tavallaan vieläkin. Oli ihana äiti ❤️
Olipa kauniisti sanottu. Voisin sanoa samaa omasta äidistäni. <3
Eiköhän jokainen perhe tee niin kuin itse parhaaksi näkee, tuskin tähän mitään yleistä totuutta on olemassa? Ja sinä voit ap siis tehdä ihan niin kuin itse parhaalta tuntuu. Mutta eiköhän se synttärin viettäminen muuta muotoaan viimeistään siinä kohtaa, kun lapsi muuttaa omilleen? Eli sen jälkeen ainakin päivän aikataulutus & sisältö on lapsen, ei vanhemman, asia? Ehdottaa voi, mutta päättää ei voi toisen puolesta mitään. Eikä loukkaantua, jos oma ehdotus ei mene läpi.