Vanhempi: Miten odotit lasten parantavan elämääsi? Kävikö niin?

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 12:37"]Parantavan?

Jos oma elämä ei ole jo valmiiksi kunnosssa, ei lapsia kannata tehdä sitä "parantamaan", lapset eivät ole terapialeluja.

 
[/quote]

En ole odottanut lapsien tuovan mitään lisäarvoa elämääni. Koimme miehen kanssa, että olemme eläneet yhdessä, kehittyneet yhdessä ja kokeneet yhdessä sen verran, että oli aika jakaa osaaminen ja kokemus jonkun kanssa. Lapselta itseltään emme odottaneet mitään. Itsetämme odotimme, että saisimme toimia kasvattajina ja esikuvina.

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 12:46"]

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 12:34"]

En odottanut lapsen/lasten parantavan elämääni. Mutta he tekivät sen.

[/quote]Siis ajattelit laittaa sata tuhatta eutoa ja lukemattomia tunteja projektiin, jonka arvioit olevan vaikutuksiltaan haitallinen tai korkeintaan neutraali? Älä viitsi. -ap

[/quote]

Siis mikä satatuhatta euroa? Mistä minä sellaiset rahat repisin? Esikoinen on jo aikuinen, eikä todellakaan ole tullut maksamaan sataatonnia. Lukemattomia tunteja? Siis hä? Siinä se lapsi on kasvanut samalla kun minäkin olen elämääni elelleyt, ei ne ole mitään erillisiä tunteja koska tehdään jotain projektia, kun teen ruokaa itselleni ja miehelleni, lapset syövät siitä samasta padasta myös, samoin tiskit ja pyykit peseentyy samalla vaivalla samassa koneessa.

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 18:48"]

Siis mikä satatuhatta euroa? Mistä minä sellaiset rahat repisin? Esikoinen on jo aikuinen, eikä todellakaan ole tullut maksamaan sataatonnia. Lukemattomia tunteja? Siis hä? Siinä se lapsi on kasvanut samalla kun minäkin olen elämääni elelleyt, ei ne ole mitään erillisiä tunteja koska tehdään jotain projektia, kun teen ruokaa itselleni ja miehelleni, lapset syövät siitä samasta padasta myös, samoin tiskit ja pyykit peseentyy samalla vaivalla samassa koneessa.

[/quote]

Väitätkö ihan kirkkain silmin ettei lapsesta aiheudu yhtään vaivaa? Ei ollenkaan lisätyötä verrattuna aikuisten perheeseen?

Sitäpaitsi lapsen kasvattaminen aikuiseksi maksaa keskimäärin lähes KAKSi sataa tonnia. Ei sataa... Jo pelkkä vuosi pois töistä tekee helposti 20-30 tonnin tulonmenetyksen. 

Minä tein abortin 16-vuotiaana, olin opiskelija, ja en kuvitellutkaan pitäväni lasta. Ajattelin vielä 18-vuotiaana että en synnytä, pelkäsin synnytystä niin että en edes ajatellut itse lasta. Sitten täytin 19 vuotta, ja vauvakuume iski, halusin oman lapsen, en niin vauvoista ole koskaan piitannut mutta halusin oman lapsen. Minulle se oman lapsen haluaminen oli suorastaan alkukantainen tarve, vähän kuin seksi, sitä vaan haluaa, vaikka se näyttää ihan hullun hommalta. Minulle oma lapsi oli erilainen kokemus mitä odotin, koska olin nuorempia sisaruksia hoitanut lapsesta asti, kuvittelin että tiedän mitä se on, mutta kun lapsi syntyi tunsin kuinka suuri vastuu laskeutui hartioilleni, ja mieskin oli mitä oli, tiesin että tämän pienen ainutlaatuisen ihanan ihmisen elämä on minun käsissäni. Oma lapsi täytti minut sellaisella rakkaudella mitä en ollut osannut odottaa, ja se piti minut pinnalla masennuksesta huolimatta, olin masentunut jo ennen lasta, ja lapsi oli minulle se syy nousta aamulla sängystä, syy elää, siitä sain voimia aloittaa oma elämäni ilman juoppoa miestä.

Toista lasta en sitten tehnyt heti perään, tiesin että se olisi liian rankkaa. Toisen lapsen aika oli vasta sitten kun tapasin nykyisen aviomieheni, ja hänellä ei ollut lapsia, halusin antaa miehelleni oman lapsen, oman perillisen, halusin että myös hän saa kokea sen huikean tunneskaalan mitä oma lapsi tuo tullessaan. 8 vuoden yrittämisen jälkeen saimme kaksoset, ja kyllä he ovat miehelleni elämän valo ja tarkoitus, muuten on raskasta vanhan äidin, työn ja sairauden kanssa, mutta lapset tuovat miehelleni niin paljon iloa, että en usko että hän osasi sitä etukäteen kuvitella vaikka on lapsista aina tykännyt.

Minä odotan innolla koska esikoiseni saa lapsia ja pääsen isoäidiksi, oma isoäitini oli minulle elämäni tärkein ihminen, ja myös äitini on ollut esikoiselleni tärkeä. Elämä jatkuu lapsissa, niin se vaan on, muutenhan oltaiisiin kuoltu jo sukupuuttoon aikoja sitten.

Uteliaisuus minullakin voitti. Elämä oli mallillaan mutta en saanut enä irti itselle elämisestä niinkuin olin ennemmin saanut. Olen ollut vasta vuoden äiti, mutta tämä vuosi on ollut niin huikea että en ikinä vaihtaisi sitä normaaliin vuoteeni lapsettomana. Vuoden aikana tunne-elämäni löysi ääripäänsä. Rankkaa on ollut mutta myös järjettömän ihanaa. Odotan jännityksellä tulevia vuosia lapseni kanssa. Minulle on myös ollut tärkeää löytää paikkani sukupolvien jatkumossa. Elämä on nyt rikasta, paljon enemmän kuin 100 000 euron arvoisesti.

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 18:43"]

En ole odottanut lapsien tuovan mitään lisäarvoa elämääni. Koimme miehen kanssa, että olemme eläneet yhdessä, kehittyneet yhdessä ja kokeneet yhdessä sen verran, että oli aika jakaa osaaminen ja kokemus jonkun kanssa. Lapselta itseltään emme odottaneet mitään. Itsetämme odotimme, että saisimme toimia kasvattajina ja esikuvina.

[/quote]Mahdollisuus kokea vanhemman rooli ja saada tyydytystä lasten kasvattamista ei ole sinulle lisäarvo? -ap

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 19:01"]

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 18:48"]

Siis mikä satatuhatta euroa? Mistä minä sellaiset rahat repisin? Esikoinen on jo aikuinen, eikä todellakaan ole tullut maksamaan sataatonnia. Lukemattomia tunteja? Siis hä? Siinä se lapsi on kasvanut samalla kun minäkin olen elämääni elelleyt, ei ne ole mitään erillisiä tunteja koska tehdään jotain projektia, kun teen ruokaa itselleni ja miehelleni, lapset syövät siitä samasta padasta myös, samoin tiskit ja pyykit peseentyy samalla vaivalla samassa koneessa.

[/quote]

Väitätkö ihan kirkkain silmin ettei lapsesta aiheudu yhtään vaivaa? Ei ollenkaan lisätyötä verrattuna aikuisten perheeseen?

Sitäpaitsi lapsen kasvattaminen aikuiseksi maksaa keskimäärin lähes KAKSi sataa tonnia. Ei sataa... Jo pelkkä vuosi pois töistä tekee helposti 20-30 tonnin tulonmenetyksen. 

[/quote]

No minä valmistuin suoraan kortistoon vuonna 1992, 1994 tein lapsen, ja olen suurimman osan aikuiselämääni ollut työtön, mistä kuvittelet että olisin kaksisataatuhatta repinyt? Mitä tulonmenetyksiä? Muutaman vuoden olin yrittäjä, ja siitä ei jääny kuin velkaa jota makselen edelleen. Yrittäjyydestä oli paljon enemmän työtä ja rahanmenoa kuin yhdestä lapsesta. En ole sanonut etteikö lapsesta olisi mitään vaivaa koskaan, mutta kyllä sitä vaivaa joutuu näkemään elämässä muutenkin koko ajan että elää, suurinpiirtein samat kotityöt pitäisi tehdä jokatapauksessa, varsinkin kun olisin miehen kanssa, tosin mies tekee nykyään osan kotitöistä. Vauvavuotena on enemmän lapseen liittyvää tekemistä, mutta se vähenee koko ajan aikaa myöden, nyt kun esikoinen on 20v. ei juuri tarvi vaivautua, joskus pitää sen niskoja hieroa kun sillä ne jumittaa, mutta toisaalta, tytärkin mua auttelee monissa jutuissa. Nuorimmaiset on nyt eskarilaisia, ja pitää ne jommankumman mun tai miehen saateltava aamulla eskariin ja haettava sieltä pois, sitten pitää sanoo niille että peskää kädet, sitte pitää sanoo ku ruoka on valmista että tulkaa syömään, sit pitää sanoa, että menkää varovasti tien yli kun ne menee leikkipuistoon, sit illalla pitää sanoa että nyt pitää mennä nukkumaan ja sitte pitää pestä niiden hampaat, ja mies lukee niille iltasadun. Muun ajan elämääni olen töissä, käyn kaupassa, teen sen ruuan, pesen pyykkiä, harrastelen, istun koneen ja telkkarin ääressä ja luen kirjoja ja lehtiä. Aika vähän mun tekemiset liittyy nykyään suoraan lapsiin, tuossa ne tekee omia juttujaan, mies omiaan ja minä omiani. Miksi ihmeessä siihen pitäisi varata jotain tiettyjä tunteja että nyt hoidan lapsia, ei ne ole mitään hoidettavia kuin vähän aikaa.

69: niin sä et tiskaa lasten astioita, et pese heidän pyykkejään, et tee yhtään enempää ruokaa? 1 lisäihminen tekee paljon lisää pyykkiä/tiskiä/ruoanlaittotarvetta, joten turha väittää että näiden määrä ei lisääntyisi yhtään kun joka tapauksessa pitäisi omat pyykit pestä. Et osta heille vaatteita ja tavaroita ja et neuvo läksyissä ja et opeta mitään ja et petaa heidän sänkyjään etkä ikinä siivoa lasten aiheuttamia sotkuja?

Se joka väittää ettei lapsista ole vaivaa, joko valehtelee tai laiminlyö lapsiaan pahasti.

Rakkautta lapsiin ja lapsilta. Kokemuksen äitinä olosta. Kokemuksen perheyhteydestä. Iloa ja naurua, toki myös surua ja väsymystäkin - isoissa elämänmuutoksissa kun on AINA niitäkin mukana.

Ja kyllä olen saanut runsain mitoin kaikkea tuota. En kadu, lapseni ovat minulle rakkain ja parhain asia maailmassa, vaikka toki kasvatuksessa ja arjessa on vastoinkäymisiäkin ollut.

t. Viisikymppinen kahden teinin akateeminen uraäiti, samassa parisuhteessa jo 28. vuotta onnellisesti - ja silti tuota mieltä

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 19:32"]

toki myös surua ja väsymystäkin - isoissa elämänmuutoksissa kun on AINA niitäkin mukana.

[/quote]Eihän ole. Kyllä tuo on nimenomaan lisääntymiseen liittyvä juttu. Minun elämäni suurin muutos oli parisuhteen aloittaminen, eikä siihen kyllä liiity mitään surua ja väsymystä. Päin vastoin negatiiviset tunteet vähenevät, kun on toinen ihminen lohduttamassa. (Tästä on tutkimustietoakin.)

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 18:35"]

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 18:32"]

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 18:29"][quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 18:22"] Mä luulin että elämä muutuisi tylsäksi ja ikävämmäksi [/quote]Miksi sitten hankit lapsia? Näitkö vanhemmuudessa etukäteen muita hyviä puolia, joiden arvelit kompensoivan tylsyyttä ja ikävyyttä? -ap [/quote] Niinkuin tuohon kirjoitin halusin että elämä jatkuu ja ettei se pyöri vain oman navan ympärillä. Hedonismi on tietty kivaa mutta ei se riitä mulla elämän sisällöksi.

[/quote]Eli mikä on se hyvä, jota ajattelit lapsen myötä saavasi? Merkityksellisyyden ja jatkuvuuden kokemus? -ap

[/quote]

Joo. Paitsi että sain niin paljon muutakin, tärkeimpänä juuri tuo mieletön rakkaus lasta kohtaan ja lapsen puolelta pyyteetön rakkaus, joka oikeasti koskettaa syvältä.

Halusin kokea, mitä on olla jonkun äiti, ja millaista on äidinrakkaus. Se oli suurempaa kuin osasin kuvitella: en tiennyt pystyväni niin suureen rakkauteen.

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 19:41"]

Halusin kokea, mitä on olla jonkun äiti, ja millaista on äidinrakkaus. Se oli suurempaa kuin osasin kuvitella: en tiennyt pystyväni niin suureen rakkauteen.

[/quote]

Tämä oli se isoin yllätys mulla.

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 19:29"]

69: niin sä et tiskaa lasten astioita, et pese heidän pyykkejään, et tee yhtään enempää ruokaa? 1 lisäihminen tekee paljon lisää pyykkiä/tiskiä/ruoanlaittotarvetta, joten turha väittää että näiden määrä ei lisääntyisi yhtään kun joka tapauksessa pitäisi omat pyykit pestä. Et osta heille vaatteita ja tavaroita ja et neuvo läksyissä ja et opeta mitään ja et petaa heidän sänkyjään etkä ikinä siivoa lasten aiheuttamia sotkuja?

Se joka väittää ettei lapsista ole vaivaa, joko valehtelee tai laiminlyö lapsiaan pahasti.

[/quote]

No samalla vaivalla niitä pyykkejä pesee tai tiskit mies laittaa koneeseen ja ottaa pois, ja ruokaa tulee aina laitettua liikaa roskiin sitä menee ihan liikaa. En petaa petejä juuri koskaan, mies petaa meidän sängyn, mun mielestä se on turhaa hommaa jos ei ole tulossa vieraita. Joo, ostan tietysti niille tavaraa, mutta ei se nyt mikään tuntien homma ole, johonkin ne rahat aina menee kuitenkin. Esikoinen ei ole juurikaan tarvinnut läksyjen kanssa apua, koulunkäynti on ollut aina helppoa, ja jos joku on ollut liian vaikea juttu, olen sanonut että kysy koulussa opettajalta, siitä sille maksetaan että opettaa. En meinaa nuotten nuorimaistenkaan koulunkäyntiin kauheasti puuttua, sanon toki että läksyt pitää tehdä. Ja kyllä, joskus pitää niiden sotkuja siivota, usein joudun myös kissojen sotkuja siivota, sellaista se on, normaalia elämää.

Edelleen en ole väittänyt ettei olisi mitään vaivaa koskaan, jokaisesta perheenjäsenestä on jotain vaivaa ennemmin tai myöhemmin, mies hyppää sairaan 86v. äitinsä luona joka päivä ja murehtii hänen asioitaan, ja välillä vielä vanhemman veljensäkin asioita.

Mutta, ei lapsista ole mitään tuntikausien vaivaa päivittäin. Muistatko yhtään millaista oli kun itse olit lapsi? Hössäsivätkö sinun vanhempasi tuntikausia ympärilläsi joka päivä???

Voisin sanoa, että olin propagandan uhri.

Haaveilin omasta perheestä ihan pikkutytöstä asti. Tykkäsin leikkiä vauvanukeilla ja pukea niitä. Haaveilin pikkusiskosta tai pikkuveljestä, mutten koskaan heitä saanut. Olin ainoa lapsi.

Jälkeenpäin ajatellen, kun toivoin itselleni lasta, taisin toivoa sitä kauan odotettua pikkusiskoa.

Lisäksi olin tutustunut uskonnollisiin piireihin, joissa sanottiin, että lapsi on Jumalan lahja. Ympäristöni antoi hyvin lapsimyönteisen kuvan.

Sitten oli se, että koska olin ainoa lapsi, niin äidin toive lapsenlapsesta esitettiin minulle ja olin ainoa, joka saattoi sen täyttää.

Tämän lisäksi elämäni oli tuntunut tarkoituksettomalta ja tyhjältä yläasteikäisestä alkaen. Olin hyvä koulussa, mutta mikään ammatti ei minua kiinnostanut. Toivoin sydämestäni lasta, jotain tarkoitusta elämälleni.

Sain hankittua ammatin ennen kuin onnistuin saamaan jonkinlaisen perheen. Lapsiluku jäi yhteen, vaikka olin ennen ensimmäisen syntymää ajatellut, että lapsia on oltava vähintään kaksi. Perhe-elämä ei kuitenkaan ollut sellaista onnea, jollaiseksi olin sen kuvitellut. Luultavasti oma lapsi toi pintaan jotain ikäviä tunnetiloja omasta lapsuudesta. Olin välillä todella surullinen ja peloissani lapseni puolesta.

Elämä ei kuitenkaan ollut enää tarkoituksetonta, ja tuntui, että jollain tavalla silmäni muutenkin avautuivat. En ollut aiemmin tajunnut ihmiselämän haurautta.

Minusta lapsi toi elämääni näkökulman, jota en muuten olisi saanut siihen millään. Se oli kasvattava kokemus. Mutta onnea se ei tuonut. Sitä ei tuo varmaan mikään. Olen ollut onneton niin kauan kuin muistan, se on perusluonteeni, joka ei muutu.

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 19:40"]

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 19:32"]

toki myös surua ja väsymystäkin - isoissa elämänmuutoksissa kun on AINA niitäkin mukana.

[/quote]Eihän ole. Kyllä tuo on nimenomaan lisääntymiseen liittyvä juttu. Minun elämäni suurin muutos oli parisuhteen aloittaminen, eikä siihen kyllä liiity mitään surua ja väsymystä. Päin vastoin negatiiviset tunteet vähenevät, kun on toinen ihminen lohduttamassa. (Tästä on tutkimustietoakin.)

[/quote]

Höpsis. Sinä et vielä vain ole sellaisia kokenut, mutta ne tulevat kyllä. AINA on parisuhteessakin ylä- ja alamäkiä. On riitoja, on etääntymisen ja lähentymisen kausia. On puolison vastoinkäymisiä, sairastumista ja jopa puolison kuolemakin jne. huolenaihetta, ja tässä en edes mennyt mihinkään parisuhdekriiseihin - näitä on aina hyvässäkin parisuhteessa ennemmin tai myöhemmin.

Ja kuten itsekin sanoit, parisuhde itsessään kompensoi niitä negatiivisia tunteita. Mutta niin on lastenkin kanssa!

Pointtihan nimenomaan oli, että PELKÄSTÄÄN positiivia suuria elämänmuutoksia ei ole olemassakaan. Kaikesta tulee jossain määrin myös negatiivisia, kun aikaa kuluu. Mutta hyvä parisuhde tms. on aina silti sen väärti.

71

Odotin lapsen parantavan elämääni sillä tavalla, että en enää potisi vauvakuumetta 24/7 ja pystyisin ajattelemaan muutakin kuin raskaaksi tulemista. Näin kävi.

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 13:07"]En lukenut muuta kuin otsikoin, tunnustan. Mutta pakko sanoa, että juuri äsken ruokapöydässä kun olimme koko perhe koolla, kuuntelimme hyvää musiikkia ja juttelimme ja nauroimme, sanoin: "Voikohan ihminen ikinä olla onnellisempi kuin mitä olen nyt.." Se tiivistää mun mielestä kaiken oleellisen. Perhe ja rakkaus on tärkeintä tässä maailmassa. Niin se on!
[/quote]

Ei kuule kaikilla perheillä ihannetilannetta ole, ei läheskään kaikilla. Alkoholismi ja väkivalta, voin sanoa että kivaa ei ole.

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 19:55"]

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 19:40"]

[quote author="Vierailija" time="30.08.2015 klo 19:32"]

toki myös surua ja väsymystäkin - isoissa elämänmuutoksissa kun on AINA niitäkin mukana.

[/quote]Eihän ole. Kyllä tuo on nimenomaan lisääntymiseen liittyvä juttu. Minun elämäni suurin muutos oli parisuhteen aloittaminen, eikä siihen kyllä liiity mitään surua ja väsymystä. Päin vastoin negatiiviset tunteet vähenevät, kun on toinen ihminen lohduttamassa. (Tästä on tutkimustietoakin.)

[/quote]

Höpsis. Sinä et vielä vain ole sellaisia kokenut, mutta ne tulevat kyllä. AINA on parisuhteessakin ylä- ja alamäkiä. On riitoja, on etääntymisen ja lähentymisen kausia. On puolison vastoinkäymisiä, sairastumista ja jopa puolison kuolemakin jne. huolenaihetta, ja tässä en edes mennyt mihinkään parisuhdekriiseihin - näitä on aina hyvässäkin parisuhteessa ennemmin tai myöhemmin.

Ja kuten itsekin sanoit, parisuhde itsessään kompensoi niitä negatiivisia tunteita. Mutta niin on lastenkin kanssa!

Pointtihan nimenomaan oli, että PELKÄSTÄÄN positiivia suuria elämänmuutoksia ei ole olemassakaan. Kaikesta tulee jossain määrin myös negatiivisia, kun aikaa kuluu. Mutta hyvä parisuhde tms. on aina silti sen väärti.

71

[/quote]Taidat olla niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat tietävänsä muidenkin asiat paremmin kuin ihmiset itse.

Olen ollut 15 vuotta naimisissa, eikä tämä suhde ole tuonut elämääni yhtään surua tai väsymystä. Päinvastoin, olen ollut paljon onnellisempi tässä suhteessa kuin koskaan olin sinkkuna.

Lapsia en aio hankkia koskaan. Toisin kuin parisuhteessa, vanhemmuudessa on paljon huonoja puolia.