Millä perusteella joku 25-vuotias pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle
Kaikki ei näy ulospäin, mutta hän siis vaikuttaa ns. ihan normaaliälyiseltä, joskin kouluttamattomalta, eikä ole liikuntarajoitteinen tms.
Kommentit (319)
Vierailija kirjoitti:
Totta toinen puoli. Monet sairaudet aaltoilevat siten että joskus ja jouluna voisi ollakin työkykyisenä mutta kuka työnantaja maksaa palkkaa sellaisella työntekijälle joka tulee töihin silloin kun pystyy ja on siellä sen aikaa kun pystyy??
Tiedän yhden tällaisen, mutta on toki harvinainen tapaus. Reilu parikymppinen ja joku omituinen sairaus, josta lääkärit eivät ole saaneet selkoa, on kyllä yritetty tutkia. Hyvinä päivinä pystyy tekemään töitä ja huonoina ei. Ihana työnantaja antaa tehdä sen verran kuin pystyy tekemään ja mihinkään kiireellisiin projekteihin ei tietty laiteta. Etänä työskentelee.
Useimmat työt kyllä vaativat sen, että töitä tehdään säntillisesti ja tasaiseen tahtiin. Olisi hienoa, jos yrityksistä löytyisi sellaistakin hommaa, mitä voisi tehdä oman jaksamisen mukaan omassa tahdissa. Työelämä tuntuu olevan liian joko-tai, joko teet 110% tai olet työtön. Pienempiä hommia voisivat antaa niille, jotka eivät kokoaikaiseen työhön pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisten tilanteiden pelko. Sillä pääsin eläkkeelle ja vapautetuksi asepalvelusta, josta muijien ei tarvitse murehtia. Nyt on aikaa omille jutuille harrastuksille ja rahaa niihin. :)
Varmaan onkin iso eläke, kun intti-ikäisenä pääsee.
Se riippuu onko ollut töissä ennen eläkepäätöstä vai ei. Tuttu joka sai 22-vuotiaana määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen, saa 2300€/kk. Toki se on paljon pienempi kuin palkka, jota hän sai ennen sairastumistaan (3500€/kk), mutta eläkkeeksi tuo on ihan ok. Paljon huonomminkin olisi voinut käydä.
Aika hyvin. Siihen tulee vielä 5 eläke/ kuntoutustuki vuoden jälkeen 25% korotus muistaakseni noin nuorella. Ainakin vähintään 22%
Veronmaksajat kustantaa tuonkin loisen elämisen. Oksettavaa 🤮
joo olis parempi että olis kadulla ryöstämässä ihmisiä ruokansa eteen.
Onhan niitä laitoksia mihin tollaset voi pistää. Turha maksaa lojumisesta 2300e/kk
jos tarkoitat vankilaa niin se maksaa vielä enemmänkin eikä tuota yhtään mitään.
plus tulevaisuudessa työelämä sulkee lähes kokonaan ovensa
plus laitostuu ja huomaa että ei osaa toimia enää yhteiskunnassa ja haluaa takasin vankilaan.
ehdotat että kaikki työkyvyttömät pitäisi laittaa vankilaan? mites vanhukset jotka on hoitolaitoksissa?
Mulla esim paranoidi skitsofrenia on syynä että olen eläkkeellä 29 vuotiaana. Joudun käyttämään todella vahvoja lääkkeitä psykoosin estoon.
On olemassa monia vammoja joista ei voi tietää päällepäin. Jos minä tulisin vastaan, et tietäisi että sairastan oikeasti pahaa hypermobiilioireyhtymää. Lonkka on leikattu, olkapäät on molemmat leikattu, sormet menevät sijoiltaan, polvet taipuvat ylitse ja kyynärpäät ojentuvat ylitse, ja näistä tulleet hermovauriot molempiin käsiin.
Esimerkiksi puhelin oli tipahtaa kädestä, olkapää nuljahti sijoiltaan. Aukaisin ulko-oven, olkapää tipahti sijoiltaan. Pistin sukan jalkaan, jolloin olkapää meni sijoiltaan. Koetin painaa bussin nappia, nimettömän keskinivel oli sijoiltaan. Mietipä tätä yhtälöä, seuraavat 40 vuotta. Voin kertoa että käy kipeää.
Ja sitä ei tosiaan ulosnäy

kuulostaa hurjalta. eikö ole mitään tuki vaatteita jotka auttaa pitämään luonnollisen asennon antaa tukea tjs.?
Skitsofrenia, todella vaikea masennus, lieväkin kehitysvammaisuus ( ei välttämättä näy ulospäin ennen kuin ihmisen kanssa on enemmän tekemisissä), ylipäätään hyvin moni mt-ongelma jos on riittävän paha. Lisäksi vaikkapa onnettomuudesta johtuva aivovaurio tai kovat kivut, tämmöinen ihminen voi olla ihan normaalin oloinen jonkin aikaa, mutta sen jälkeen tarvita lepoa pitkään.
Työkyvyttömyyseläkkeelle voi päästä vaikka 18-vuotiaana. Ihmisillä on outo ajatusmaailma, ettei nuori ihminen voi ikinä olla oikeasti sairas ellei se näy ulospäin.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisten tilanteiden pelko. Sillä pääsin eläkkeelle ja vapautetuksi asepalvelusta, josta muijien ei tarvitse murehtia. Nyt on aikaa omille jutuille harrastuksille ja rahaa niihin. :)
Mahtaa olla rutosti rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Skitsofrenia joka monesti puhkeaa kannabiksen käytöstä jos alttius siihen on olemassa. Muutkin mielenterveyden sairaudet js ongelmat yleisiä syitä. Yleensä nuorelle henkilölle kuitenkin myönnetään eläke määräaikaisena eli kuntoutustuki ja pyritään lääkityksen, kuntoutuksen ja päihteettömyyden avulla tilanteen kohentumiseen ja työkyvyn parantamiseen/säilyttämiseen.
Ei se kannabiksen käytöstä nyt ihan helposti tule, luulet vaan
Onko muuten työkyvyttömyyseläke esim. Nelikymppisellä aikuisella, jolla 20v työura takana, isompi, pienempi vai samansuuruinen kuin vanhuuseläke?
Mun mielestä aivan absurdia, että lähes kuusikymppinen vaikeista selkäkivuista kärsivä henkilö ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta kolmekymppinen henkilö pääsee masennuksen takia. Miksei masentunut voisi tehdä töitä vaikka edes pari päivää viikossa tai kolme 6h työpäivää viikossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kannabiksella helppo saada. on niin ulkona kaikesta että myönteinen päätös takuuvarma. Kuka helvetti ottais töihin semmosen zombin töihin?
Mun pikkuserkulle kävi näin... Ei hänestä ole ollut työelämään koskaan. Työkyvyttömyyseläkkeelle alle 30 vuotiaana, koska puhkesi skitsofrenia seurauksena säännöllisestä käytöstä.
Toinen on entinen luokkakaveri, joka sekoilee nykyisin kamapäissään. Mutta jo aiemmin ei kyennyt työhön bipoläärin vuoksi.
Pitkäaikainen käyttö valitettavasti näkyy ihmisen oppimiskyvyssä ja muistissa, joten ennen pitkää ovat sairaslomalla, työkyvyttömyyseläkkeellä ennen työiän päättymistä. Sitten maksellaan näiden kaman käyttöä verorahoista.
https://www.kaypahoito.fi/nix01881
Todennäköisesti ollut sekakäyttöä
Muitakin lähteitä erilaisiin tutkimuksiin löytää helposti, jotka liittyvät työikäisen henkilön säännöllisen käytön vaikutuksista ihmisen muistiin.Tämä. Kuinka paljon verorahoja menee tämmösten hyysäämiseen? Noi pitäisi laittaa johonkin asuntolaan ja niille ei saa antaa yhtään ilmasta rahaa! Voisivat esimerkiksi kerätä roskia teiden varsilta ja sillä tavoin ansaita ylläpitonsa.
Oletteko koskaan kuulleet, että voiko alkoholismin takia päästä työkyvyttömyyseläkkeelle? Mulla on nelikymppinen alkoholistiserkku, joka alkaa kerran kuussa ihan spontaanisti ryypätä ja se ryyppäysputki kestää 1-2 vkoa. Kuka tuollaisen työntekijän palkkaisi, joka yhtäkkiä vasn ilman ilmoitusta jää viikoksi pois töistä?
Vaikka ei sen puoleen, minun mielestäni se ei ole pätevä syy sille, että sen perusteella myönnetään työkyvyttömyyseläkke.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisten tilanteiden pelko. Sillä pääsin eläkkeelle ja vapautetuksi asepalvelusta, josta muijien ei tarvitse murehtia. Nyt on aikaa omille jutuille harrastuksille ja rahaa niihin. :)
Ei yksin riitä vaikka niin kuvittelette.
Ai ei riitä? :D Miten sitten selität, että sais "pelkästään" sen takia vapautuksen asepalvelusta, josta muijien ei tarvitse murehtia, ja pääsin eläkkeelle? :D Sinä kun tunnut tietävän minusta enemmän kuin minä itse...
Ehpäpä sinä et nyt kerro kaikkea. Taustalla taitaa olla muutakin.
Naisvi-haakin tuntuu olevan runsaasti, mutta ei kai senkään takia pääse eläkkeelle;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apserger tai mt ongelmat
Aspergereista valtaosa käy ihan normaalisti töissä. Voivat olla huippuosaajiakin omalla erityskiinnostusalallaan, koska omistautuminen tiettyyn asiaan on melko tyypillinen piirre aspergereilla. Aspergerien kirjo on laaja. Eikä se harvoja poikkeuksia lukuunottamatta estä työntekoa.
Tutkimusten mukaan 10–15 prosenttia Asperger-henkilöistä käy töissä.
Kristiina xx kirjoitti:
Onko muuten työkyvyttömyyseläke esim. Nelikymppisellä aikuisella, jolla 20v työura takana, isompi, pienempi vai samansuuruinen kuin vanhuuseläke?
Mun mielestä aivan absurdia, että lähes kuusikymppinen vaikeista selkäkivuista kärsivä henkilö ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta kolmekymppinen henkilö pääsee masennuksen takia. Miksei masentunut voisi tehdä töitä vaikka edes pari päivää viikossa tai kolme 6h työpäivää viikossa?
Masennustakin on niin erilaista. Suurin osa masentuneista pystyy kyllä käymään töissä tai ainakin juuri osa-aikaisesti. Mutta jos on vaikea masennus eikä pääse edes sängystä ylös kuin hyvinä päivinä niin miten siinä missään töissä kävisi?
Kyllä jaksaa kiinnostaa toisten asiat. Hän ei ole ollenkaan tilivelvollinen sinulle eikä muillekaan. Ja MIKSI sairauden pitäisi näkyä ulospäin? Kaikenlaisista ongelmista kärsiminen on hänelle varmaan raskasta, anna hänelle rauha.
Siunausta ja voimia sinulle aloittaja tämän kohdaltasi raskaan ongelman kantamisessa.
LÄHDE: TYÖKUVYTTÖMYYS ELÄKE
SELKOSUOMEKSI;
KUKA SAA KELASTA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKETTÄ?
Voit saada
työkyvyttömyyseläkettä
, jos olet 16–64-vuotias ja sinulla on sairaus tai vamma, joka estää sinua tekemästä töitä.
Jos olet tehnyt pitkän työuran ja täyttänyt 60 vuotta, voit saada eläkkeen helpommin kuin sitä nuorempana.
Pysyvästi sokea tai liikuntakyvytön saa työkyvyttömyyseläkettä, vaikka hän tekisi töitä.
Edellytys on, että kansaneläkkeeseen vaikuttavat muut tulot eivät ylitä kansaneläkkeen tulorajaa.
Kun täytät 65 vuotta, Kela muuttaa työkyvyttömyyseläkkeesi vanhuuseläkkeeksi. Tämä ei yleensä muuta eläkkeen määrää.
TYÖKYVUTTÖMYYS ELÄKE
JOS OLET PITKÄÄN SAIRAANA, SAAT YLEENSÄ ENSIN
SAIRAUSPÄIVÄRAHAA.
Kun olet saanut sairauspäivärahaa 150 arkipäivää,
Kela lähettää sinulle kirjeen, jossa kerrotaan kuntoutuksesta ja eläkkeestä
. Voit saada kutsun Kelaan neuvottelemaan siitä, miten työkykyäsi voidaan parantaa.
Työkyvyttömyyseläkettä saat yleensä vasta sitten, kun olet saanut sairauspäivärahaa noin vuoden.
TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE VOI Olla SEKÄ TYÖELÄKETTÄ, että kansaneläkettä. Voit hakea niitä samalla hakemuksella ja lääkärinlausunnolla
näin Ei Tar- vi- t- se i- t- s- e
K- ä- y- d-å l- u- K- e- m- ä- s- s-a,
K- u- n Se on Jo t- ä- ss-ä.
Sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja masennukseen kun juurikin työnteko olisi paras lääke. Harmi.
Kristiina xx kirjoitti:
Oletteko koskaan kuulleet, että voiko alkoholismin takia päästä työkyvyttömyyseläkkeelle? Mulla on nelikymppinen alkoholistiserkku, joka alkaa kerran kuussa ihan spontaanisti ryypätä ja se ryyppäysputki kestää 1-2 vkoa. Kuka tuollaisen työntekijän palkkaisi, joka yhtäkkiä vasn ilman ilmoitusta jää viikoksi pois töistä?
Vaikka ei sen puoleen, minun mielestäni se ei ole pätevä syy sille, että sen perusteella myönnetään työkyvyttömyyseläkke.
En usko, koska alkoholismia ei luokitella parantumattomaksi sairaudeksi? Kuten ei narkomaniaakaan.
Skitsofrenia ainakin.