Minusta tulee vanhemmiten aina vain epäsosiaalisempi.

Luulisin että on ihan normaalia että väsyy ihmisten jatkuvaan säätämiseen ym.

Mulle riittää vallan mainiosti puolisoni kanssa yhdessäoleminen. Muista ihmisistä en välitä.

Netissähän voi "keskustella" sydämensä kyllyydestä.

Mulla sama!

Ainokainen lapsenikin sanoi, että olen äreämpi nykyään.

No, yritän olla pitkäpinnaisempi, mutta vieraiden seuraa en jaksa ylen määrin.

Varsinkin nyt korona-aikana on ollut pakkokin viiihtyä vain oman perheen parissa. Kaikki turhat Hyacinth Buchetit haluaa karistaa ystäväpiiristään eikä koko ajan juosta maistelemassa joitakin leivonnaisia, jotka ovat äärettömän epäterveellisiä ja turhia. 

En minäkään jaksa käydä kylässä enkä kutsua vieraita. Kamala ajatuskin. Kaikki ylimääräinen energia menee työhön ja vapaa-aikana haluan vain olla.

Sama juttu. Ihmisillä ei tunnu olevan mitään järjellistä sanottavaa tai vapaa-ajan tekemistä. On vain juoruilua toisten ihmisten elämästä, niiden haukkumista ja sitten tekemisenä on työleirit asunnon  tai mökin laittamisessa. Miksi ei voi vain rentoutua? Pitääkö se elämä olla joku hemmetin suoritus koko ajan?

Kaikki suvun ja tuttavien kissanristiäiset ärsyttävät suunnattomasti, vaikka olen sata kertaa sanonut, että vihaan juhlia. Rahastusta varten niitä pidetäänkin ja sitten on niitä naisia, jotka eivät ole olleet lapsena isänsä rakastamia, joten prinsessahäitä pitää pakolla järjestää ja saada koko suku maksajiksi. Työyhteisöni oli minun paras ystäväpiirini. Samoja elämänarvoja ja samanlaista huumorintajua yms. 

Olen koukussa podcasteihin ja kuuntelen radiosta paljon asiapitoisia keskusteluja. Olen itse aina ollut hiljaisehko, vähän sellainen tarkkailijaluonne (opittu rooli perheessä). Silti en keksi ihan nopeasti, mistä löytäisin yhtä fiksuja keskusteluja livenä kuin mitä nykyään helposti löytyy vaikka you tubesta. Ja välillä sekaan jotain hömpänpömppää. Kaikkea löytyy niin helposti.

Tietysti mietin välillä omien sosiaalisten taitojeni rapistumista. Elän yksin ja oikeastaan ihan viihdyn, en osallistu statuskamppailuun eikä kiinnosta raportoida tekemisiä kenellekään, kun elämäni on varmaan nykypöhinästandardin mukaan huipputylsää. Mutta eipä ole kyllä stressiäkään.

Tänäänkin mietin (taas kuinka monetta viikonloppua peräkkäin) lähtisinkö johonkin menoon ihmisten ilmoille, mutta tuskinpa tulee mentyä. Mutta jokin osa minua kyllä toivoo, että tämä erakkous olisi välivaihe tai ei ihan näin staattiseksi jämähtäisi.

Tämä on ihan mukavaa. Minulla ei ole edes työtä riesana.

Ei ole normaalia ja olet vallinnut sellaisen elämäntavan joka on luonteesi vastaista tehden muiden perässä asioita ja vasta iän myötä löydät itsesi. Olet luultavasti erakko tyyppi ollut koko ajan mutta pakottautunut väkisin perheen perustamiseen kun yhteiskunta ympäristö vaatii lisääntymään. 

Pahoinvointisi kielii sitä ettet ole itse valinnut elämäntapaasi vaan mennyt muiden perässä ja mitä koko sukusi ja yhteiskunta vaatii lisääntymistä niin kuin muutkin tekevät. Ja harvoilla nuorilla on niin paljoa itsetuntemusta tai rohkeutta että jos siinä vaiheessa olisi omaa tahtoa tarpeeksi niin paljon ettei ole muiden vietävissä ja vaikutuksessa. 

Olen ollut koko ikäni introvertti jolloinka en saa voimaa liika ihmisten kanssa tekemisistä vaan se väsyttää. Saan yksinolosta voimaa mikä lataa akkuja ja mitä vähemmän on ihmisten kanssa tekemisissä niin sitä parempi sillä vihaan tyhmiä ihmisiä enkä jaksa sellaisia kauan. Oma seura on kaikkein parhainta jos ei ole sitä laadukkaampaa seuraa ja harvoin on.