Perjantaidokkari: ei elävä mutta ihana

Jotain creepyä tuossa on. Jotain ei - tervettä. Pahoitteluni. Sen vaan tuntee. Melkein tuli suru kun katsoin dokkaria. Jotenkin yksinäisyyden multihuipentuma. Jollain tavalla hakevat turvaa siitä nukesta jonka kanssa sitten kuljetaan jopa lenkeillä.

Siis ihan oikeasti, tämä maailma on SEKAISIN! Joka päivä vain enemmän!

Sekaisin länsi on. Ei voi mitään. Hyvin vaikea kuvitella nopeaa parannusta asiaan. Kun toteat totuuden näille, käyvät päälle kuin MMA:ssa. 6v larppaava 40v on yhteiskunnan kannalta menetetty tapaus. Toinen näkökulma on naisten saavuttamaton haave perheestä, joka menetettiin voimaantuessa yrityksen omistajan tilipussia kasvattaessa. Joka tapauksessa menetettyä yhteiskunnallista jatkuvuutta.

Surullista, tarpeetonta mutta nykyaikaa. Koko läntinen tapa elää alkaa olla lopun edessä. Vielä 20v sitten olisi ollut toivoa. Nykyään, antaa mennä, ei kiinnosta. Nämä naiset eivät ikinä tule kertomaan omille lapsilleen mitä itse tekemiään virheitä elämässä on ehdottomasti syytä välttää. Ei, heidän elinkaari on 0-6v, aikuisikä valtion tuella larpaten 6v päiväkotilasta 40-80v ja loppuhuipennus 6-0v hoitolaitoksessa.

Vierailija kirjoitti:

Pahalta tuntui katsoa kun hän yksin katsoi tv:ta illalla kylmät nuket rinnallaan. Teki niin kipeää ajatella miten yksinäinen hänen täytyy olla.

Ottaisi tosiaan vaikka kissan että saisi jotain elävää iholleen.

Tämä kyllä osui. Olen itsekin yksinäinen nainen ja olen joskus vähän puoliksi tosissanikin miettinyt, että istunko joskus jonkun "mies nuken" kanssa sohvalla tv:tä katsoen. Tosin en oikeasti hommaa mitään nukkea kun ovat kalliita ja tosi painavia. Ei sellaista edes saisi mihinkään. Samalla en hankkisi nukkea s*ksin vuoksi mitä moni muu jos puhutaan isoista aikuisnukeista. Silti minusta ovat ihan hienoja nämä isot nuket. Eivät vauvat silti itseä kiinnosta. Sori jos tämä on outo viesti, mutta joskus mietin että olisihan se hienoa kuvata jotain aikuisnukkea ja pukea. Tosin kuulostaahan se jo oudolta muutenkin. Siinä mielessä en tiedä oikein mitä ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Hämmentäviä tuntemuksia täälläkin. Toisaalta ihailen dokumentin nuorten naisten rohkeutta toteuttaa itseään muiden mielipiteistä välittämättä. Mutta sitten toisaalta, onhan tuollainen leikkivauvan hoivaaminen omasta näkökulmastani hieman poikkevaa käyttäytymistä. Varsinkin kodin ulkopuolella liikuttaessa. Kuten toinen kommentoija sanoi, on hieman kyseenalaista viedä tilaa esimerkiksi kahvilasta heiltä, joilla on vaunuissaan ihan oikea ihmislapsi.

Eräs haastatelluista arveli, että ne vauvanuket täyttävät jotain koettua tyhjyyttä. Itseäni pisti hieman huolestuttamaan, että jos tällaiset nukkeharrastajat saavat joskus omia, oikeita lapsia, miten he niihin suhtautuvat. Ei taida olla lapsen edun mukaista, että häntä kohdellaan ikään kuin vanhemman oman identiteetin jatkeena (toki moni niin tekee ilman tällaisia harrastuksia). Ei vauva ole mikään maskotti, jonka pukeminen ja muu koristelu olisi tarpeellista vauvan hyvinvoinnin kannalta. Onkohan kyse pohjimmiltaan samasta ilmiöstä, mikä lemmikkien kohdalla on nykyisin julkisestikin hyväksyttyä?

Toisaalta, tällaiset naiset varmasti olisivat myös hyvin huolehtivaisia äitejä, ja viettäisivät aikaa lastensa kanssa, toisin kuin niin moni kännykkä kädessä vaeltava nykyvanhempi. Toki ylihuolehtivaisuus ja liiallinen lapseen ripustautuminen ei myöskään ole toivottavaa. Lapsen pitää antaa kasvaa omaksi, itselliseksi persoonakseen, vanhempien antamilla avuilla ja tuella.

Sinänsä hyvä dokumentti, kun pisti ajattelemaan asioita. Ehkä vedin liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä nukkeharrastajien mahdollisesta todellisesta vanhemmuudesta, mutta vähän pakostihan dokumentti tuollaisia ajatuksia esiin nostaa.

Ehkä nukkeharrastajien kannattaisi harkita uraa lastenhoidon parissa, joko esimerkiksi perhepäivähoitajana tai synnytysosastolla tms. Täyttyisi hoivaustarve ja jalostettaisiin se jopa yhteiskuntaa hyödyttävään muotoon.

Ei tuo minusta vastaa mitään todellista hoivaustarvetta, vastavuoroista kiintymistä ei ole ekä vuorovaikutusta, ei mitään... enemmän verrattavissa vaikkapa johonkin kalastusvieheiden kanssa värkkäämiseen. Toki nuket ovat ihan vähän lähempänä oikeiden lasten kanssa puuhaamista, mutta aika kaukana silti. Moni nainen taas ei ole leikkinyt koskaan nukeilla, mutta ovat hyvin äidillisiä ja rakastavia lapsilleen. Lastenhoito ja nukeilla leikkiminen ovat kyllä hyvin kaukana toisistaan.

Kyllä minäkin olisin maailman absoluuttisesti paras äiti jos se tarkoittaisi sitä, että osaa pitää elottoman nuken kauniina ja tyytyväisenä. Oikea lapisihan elää kun sitä hoidetaan. Vähän outoja nämä kommentit kuinka harrastajista näkee kuinka hyviä äitejä he voisivat olla. Lapsettomathan aina saattavat olla tai sitten eivät. Oikean lapsen kanssa ei voi olla koko ajan yhtä kiinni nukkeharrastuksessa vaan se luova energia pitää monesti kanavoida johonkin oikeasti hyödyllisempään.

Vierailija kirjoitti:

Jotain creepyä tuossa on. Jotain ei - tervettä. Pahoitteluni. Sen vaan tuntee. Melkein tuli suru kun katsoin dokkaria. Jotenkin yksinäisyyden multihuipentuma. Jollain tavalla hakevat turvaa siitä nukesta jonka kanssa sitten kuljetaan jopa lenkeillä.

Siis ihan oikeasti, tämä maailma on SEKAISIN! Joka päivä vain enemmän!

Tämä on aika yksinäinen ja kova maailma. Siinä mielessä voi miettiä mikä on tervettä. Se, että ihmiset kestävät tätä maailmaa hyvin ei minusta ole mikään vahvuuden mitta. On inhimillistä kaivata "turvaa" jostain. Siinä mielessä itsekin yksinäisenä ymmärrän tätä kaikkea. Maailma on sekaisin mutta nukkeharrastus on vielä harmitonta. Se pahuus on muualla. Terveisin tuo "mies nukke" viestin kirjoittanut. Olin itse joskus koukussa esim chaturbateen kun olin niin yksin, että piti sinne mennä katsomaan "tuttuja". Yksinäisyys ajaa tekemään mitä sattuu joskus. Itsellä niin ikäviä kokemuksia ihmisistä etten oikein pysty tutustumaan ainakaan syvällisesti. En vaikka tahtoisin.

Pisti miettimään että mitä jos oikeasti saakin sitten koliikkivauvan. Tämä reborn on hiljaa ja aina tyytyväinen. Vähän lapsekas olo jäi Elviirasta. Ja harrastuksena aika materialistinen. Toivottavasti kaikki vauvakrääsä tulee oikeasti joskus käytettyäkin. Hirveän paljon rahaa menee -kuka rahoittaa?

Otsikon perusteella odotin pahempaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän dokumenttisarjan dokumentit ovat aina enemmän tai vähemmän hämmentäviä, mutta se on selvästi tietoinen valinta. Dokumentit kerrotaan aina pelkästään päähenkilön näkökulmasta, lyhyys korostaa kärjistämistä, asioita jätetään kertomatta, dokumentit tuntuvat kestoaan pidemmiltä ja katsojan pitäisi tehdä nähdystä omasta päätelmänsä.

Se kotihoidon lähihoitajasta kertova dokumentti oli todella kamalaa katsottavaa. Toki dokumentti oli realistinen ja toi esiin epäkohtia, ei tämä dokumentista kamalaa tehnyt vaan se, että työntekijä selvästi jotenkin pilkkasi ja irvaili noita autettavaa. Lisäksi se, että noita vanhuksia, jotka olivat selvästi liian vanhoja ja sairaita asumaan enää yksin kotonaan, eivätkä enää ihan tässä maailmassa kuvattiin täysin avoimesti. Moni ei selvästikään ymmärtänyt kuvaustilannetta tai täysin edes sitä, että hoitaja oli nyt käymässä. Jotenkin tästä dokumentista aiheutui todella kiusallinen ja vastenmielinen olo, aivan kun noita vanhuksia olisi salakuvattu tai käytetty hyväksi. Dokumentti olisi voitu kuvata niin, että näitä vanhuksia ei näy, mutta tarina kerrotaan, aivan kuten Poliisit-sarjassakin ”asiakkaiden” yksityisyyttä turvataan, mutta tarina kerrotaan.

Mutta kaikkein kamalin tämän sarjan dokumentti oli kylläkin se vähän jo yli-ikäisen alkoholistiopiskelijan täysin yksipuolinen tilitys. Sympatiaa ei herunut kun näki ryyppämisen olevan ikään kuin pakko opiskelijaelämässä, sosiaalisen paineen menevän kaiken yläpuolelle, eikä oikeastaan edes yrittänyt tehdä ongelmalleen mitään tai hakea apua. Sitä tilitystä ei vain jaksanut kuunnella. Varmasti katsojankin suhtautuminen tuohon naiseen olisi ollut toinen, jos nainen itsekin olisi suhtautunut eri tavalla.

Vaikka sen Köyhä perhe-dokumentin sisältö onkin herättänyt paljon ajatuksia ja mm. siinä esiintyviä ihmisiä on vähintäänkin haukuttu oli tämä dokumenttina kuitenkin tämän sarjan dokumenttien parhaimmistoa. Asioita tuotiin kuitenkin esille enemmänkin kuin täysin pintapuolisesti, yllättävän paljon asiaa ja arjen kuvausta useammassakin tilanteessa oli mahtunut mukaan, muutkin kuin äiti puhuivat, eikä dokumentti ollut pelkkää äidin yksipuolista tilitystä niin kuin esim. tässä alkoholistiopiskelijan dokumentissa, vaan vuorovaikutustakin ja. taustaakin oli mukana. Aivan eri asia sitten on se, millaisen kuvan näistä ihmisistä ja heidän elämäntavastaan, siihen syyllisistä, omasta vastuusta, mahdollisuuksista parempaan ja yhteiskunnan roolista tilanteessa sekä dokumentin tarkoitusperistä se lopulta antaa. Tätä dokumenttia itsessään voikin siis kuitenkin pitää monessa mielessä montaa muuta ohjelman dokumenttia parempana, vaikka siinä esiintyvistä ihmisistä ei pitäisikään ja vaikka haluaisikin dokumenttia katsellessaan huudella noille ihmisille neuvoja ja ohjeita.

Jos harrastus poikii hyvää mieltä, tekemisen iloa eikä vahingoita muita, niin sehän on positiivista. Ainakin tuo yksi nainen ompeli nukeille vaatteita, kösityöharrastuksesta voi olla nyt ja jatkossa monenlaistakin hyötyä. Sosiaalisia kontaktejahan tuo myöskin näytti antavan samanmielisten kanssa, matkustelua, ulkoilua - pelkkää positiivista. Kyllä ihmiset käyttää aikaa paljon kummallisempiinkin asioihin - kaikenmaailman roolileikkeihin tyyliin ”olen tänään nurkkiin kuseksivat koira ja huomenna muinaisajan soturi” ; )

Usein katson perjantaidokkarit, mut tätä en edes viitsi. Liian outoa.

Vierailija kirjoitti:

Pisti miettimään että mitä jos oikeasti saakin sitten koliikkivauvan. Tämä reborn on hiljaa ja aina tyytyväinen. Vähän lapsekas olo jäi Elviirasta. Ja harrastuksena aika materialistinen. Toivottavasti kaikki vauvakrääsä tulee oikeasti joskus käytettyäkin. Hirveän paljon rahaa menee -kuka rahoittaa?

Lapsekas olo? Niin, hän on 18-vuotias. Sen ikäiset tanssivat wanhojen tansseja ja hankkivat ajokortteja, ne ovatkin oikeasti aika lapsekkaita. 

Tuosta harrastuksen materialistisuudesta, niin mites esimerkiksi maalaaminen tai piirtäminen harrastuksena? Hirveästi rahaa menee kankaisiin, maaleihin, kehyksiin ynnä muihin, ja sitten niitä annetaan lahjaksi jollekin pahaa-aavistamattomalle tädille, joka laittaa sen maalauksen kellarikomeroonsa. Entäpä vaikka vaellus, jota itse harrastan? Ihan kauhea määrä mennyt rahaa rinkkoihin, makuualustoihin, makuupusseihin, vaellusvaatteisiin, otsalamppuihin...? Miksi se rahankulutus ja luonnonvarojen tuhlaus minun vaellusvarusteisiini on oletettavasti mielestäsi ok, muttei nukkevauvan vaunuihin tai vaatteisiin? 

Itse sain ensimmäisen lapseni vasta 38 vuotiaana pitkällisen yrittämisen jälkeen. Minä jotenkin ymmärrän näitä nuoria naisia.

Heillä on selvästi voimakas hoivaamisvietti ja varmaan nuo nuket laukaisevat heillä mielihyvähormoneja samalla tavalla kuin itsellä vauvan pitäminen sylissä niitä laukaisi. Osaan kuvatakin sen tunteen. Tulee voimakas lämpö, kaikki kivut ja huolet häviää, elämä tuntuu maailman parhaalta ja rintaa suorastaan puristaa onnen tunne. Nyt kun oma lapsi on jo koululainen niin onhan se vähän tyhjää ilman sitä hormonimyrksyä ja olen huomannut, että pidän lapsen pehmoeläimiä samalla tavalla mielelläni sylissä ja saan siitä myös osittaista samaa mielihyvän tunnetta.

En tiedä, onko kaikilla äideillä sama tilanne, mutta epäilen että hormonit erittyvät eri naisilla eri tavalla ja jotkut saavat paljon enemmän mielihyvähormoneja vauvan pitämisestä sylissä kuin toiset. Olemmehan kaikki biologialtamme vähän erilaisia. Mielelläni kuulisin miten muiden elimistö tässä toimii, näistä asioista kun harvoin ääneen puhutaan.

Tietyllä tavalla on surullista, että meidän yhteiskunnassa nuoret lapsirakkaat naiset eivät käytännössä saa omia lapsia ennen kuin myöhemmin. Mikä määrä rakkautta siinä ikäänkuin valuu hukkaan nukkeja hoivatessa. Ehkä moni nainen hankkii koiran siinä vaiheessa kun hoivaamisvietti käy ylitsepääsemättömän suureksi. Itsekin toimin näin ja onnekseni meillä on nyt tulossa uusi koira, edelliset kun ovat jo kuolleet.

Ainakin tuo harrastus on harmiton ja noita harrastajia on varmaan sen verran vähän, ettei siitä merkittävää haittaa tule oikeita vauvoja kuljettajille ja kahviloihin viejille. Entisaikaan noilla olisi kaikilla ollut jo vähintään yksi lapsi, mutta elämä on muuttunut.

Joka tapauksessa siitä on vauvalle paljon hyötyä, että äiti saa voimakkaan hyvänolohormonimyrskyn vauvaa kantaessaan. Kestää paremmin koliikit ja refluksit ja kaikki ne ie niin kivat jutut vauvan hoidossa.

54 lisää

Ainoa asia, mitä itse ihmettelin oli se, että miksi ihmeessä nämä naiset eivät hoida muiden lapsia palkkaa vastaan? Tai ehkä hoitavatkin, asiaa ei dokumentissa kommentoitu. Paras lastenhoitaja on sellainen, joka aidosti rakastaa lapsia ja on tavallaan fyysisesti siihen hormonitoimintansa vuoksi pakotettu. Mutta ehkä moni heidän kaltainen vähemmän vanhempien rahaa saava nuori nainen tekeekin näin?

"Ehkä nukkeharrastajien kannattaisi harkita uraa lastenhoidon parissa, joko esimerkiksi perhepäivähoitajana tai synnytysosastolla tms. Täyttyisi hoivaustarve ja jalostettaisiin se jopa yhteiskuntaa hyödyttävään muotoon."

Se tyttö vaan taisi sanoa jossain kohtaa, että haluaa oman lapsen, että voisi sanoa sitä omaksi ja kukaan ei veisi sitä häneltä pois. Tuolla edellä joku kommentoi, että ripustautuisiko liikaa omaan lapseen jos ja kun sellaisen saa? Kyllähän tuossa sellainen vaara on. Onhan niitäkin naisia, jotka tekemällä tekee uusia lapsia, koska rakastavat nimenomaan vauvoja ja raskaana oloa.

Nukke ei rääy, itke, pasko. Se makaa turvallisesti ja tuijottelee silmillään. Ei kulu rahaa pilttiin, pottaan tai vaippoihin. Ei pure rintoja rikki tai herätä öisin. Paljon kivempi kuin aito vauva. Nukkeja voisin hoitaa päiväkodissa, lapsia en.

Kuka haluaa vauvan kun nukke on parempi. Nukke on halpa ja ei kasva. Nukke ei ole huono koulussa tai työelämässä. Nukella ei tule paskoja housuun.

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä tutulla miehellä on leikkijunarata. Ihan vastaava harrastus mielestäni.

No ei tekniikan rakentaminen nyt millään lailla ole verrattavissa jonkun vauvanuken hoivaamiseen.

Tuon hoivaamisen/ pukemisen yms. vielä jotenkin ymmärrän ja vaikkapa kokoontumisen harrastuksen parissa (* esim. vaatteita ommellen).

Mutta kalliiden, oikeiden vaunujen ja muiden tavaroiden hankkiminen on jotenkin yliampuvaa...

Saati, jos nukkeja viedään kahviloihin yms. ja bussissa tms. matkustetaan ilmaiseksi.

Minä mietin, että kuka/ketkä tuon kaiken maksaa? Opintolainat feikkivauvoihin? Ja toisena mietin, että tuon ikäisenä kuuluis ELÄÄ ja hankkia ihania kokemuksia eikä istua yksin kotona! Jotenkin mun fiilis kallistui surullisuuden puolelle, mutta hei, kukin tyylillään!