Aika jännä juttu että yli sata vuotiaana kuolleelta isovanhemmaltani ei jäänyt mitään omaisuutta jakoon perillisille.
Olen siis rintaperillinen koska toinen vanhemmistani on kuollut joka oli siis tuon isovanhemman lapsi. Edesmennyt isovanhempi oli tarkka ja säntillinen varoistaan, voisi jopa sanoa että pihi. Velkaa ei varmaan ollut ikänään ja kotonakin oli joka paikka tiptop. Ei polttanut eikä juonut. Sen verran oli ilmeisesti että sai hautajaiskulut maksettua.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Minun isovanhempani myi maatilansa vähän ennen kuolemaansa, eikä silti jäänyt mitään perillisille. Ihan täysin hänen oma asiansa, niin kovasti oli ukko töitä eläessään tehnyt, eikä kyseessä ollut mikään satoja vuosia suvussa ollut tila. Mutta uteliaisuudesta olisi kiva tietää, mihin kohteeseen rahat pani.
Appiukko myi oman puolikkaansa pientilasta (lapset oli jo perinyt toisen puolen), auton sai vaihdettua rahoillaan, ei ne tuolla syrjemmässä sen arvokkampia ole.
Vierailija kirjoitti:
Sen verran voin sinua valistaa, että keskieläkkeestä (noin 2000 e/kk) verottaja ottaa vuonna 2026 peräti 25% itselleen. Vastaavankokoisesta palkasta veroja ei peritä edes 15% vertaa, joten kuvitelmasi siitä, että eläkkeitä verotetaan ihan vain pikkuisen on väärä. Kyllä alle 1000 e/kk eläkkeestäkin veroa otetaan, tutustupa verottajan ohjeisiin tarkemmin.
Nyt kyllä tuli paksuja valheita. Manner-Suomen korkein kunnallisveroprosentti on Pomarkussa. Laskin verottajan veroprosenttilaskurilla, että kirkkoon kuuluvalle pomarkkulaiselle veroprosentti 2000 euron kuukausieläkkeelle on 20,5. Helsinkiläiselle se olisi 16. 1000 euron kuukausieläkkeestä ei mene veroa lainkaan, jos ei ole muita verotettavia tuloja.
Nämä on laskettu vuoden 2025 veroprosenttilaskurilla, koska ensi vuoden laskuria ei ole vielä saatavissa. Mutta ei tällaisten eläkkeiden verotukseen ole tulossa ensi vuodelle olennaisia korotuksia.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin pyörii keskustelemassa henkilöitä jotka luulee että eläkkeet ovat jotain aivan hirmuisen suuria, keskustelun alla olleet määrät 3000 ylöspäin, itte en saa sitä ensimmäistäkään tonnia täyteen, verojen jälkeen 920€, onneksi ei oo velkaa, muuten ois lähtenyt kämppä alta. Kyllä siinä on jäänyt monet suht ...
Miksi et hae takuueläkettä? Takuueläkkeen kanssa eläke on 986 €/kk eikä siitä mene veroja, jos ei ole muita tuloja. Lisäksi olet todennäköisesti oikeutettu eläkkeensaajan asumistukeen (vesi- ja lämmityskuluihin), jos sinulla ei ole talosi lisäksi muuta merkittävää omaisuutta.
Terv. eläkeläisen edunvalvoja
Mun kuuskymppiset vanhemmat kaavailee myyvänsä nykyisen omistusasuntonsa ja siirtyvänsä vuokralle. Heillä on mahdollisuus saada omistusasunnostaan jopa sata tuhatta, toisin kun minulla omasta kodistani max. 15 tuhatta.
Antaa hassata vaan. Minä en ole euroakaan heidän ansainnoistaan tienannut. Perunkirjoituksessakin sanon mieluiten ei kiitos, jos jotain jaettavaa jääkin. Menköön minun lapsilleni.
Vierailija kirjoitti:
Asui aiemmin vuokralla ja sen jälkeen palvelutalossa loppuajan. Ap
Niin? Mitä siltä silloin olisi muka pitänyt jäädä? Palvelutaloissa ei ole ilmaista elää, vaan maksu otetaan omaisuuden ja tulojen mukaan vanhuksilta
Koska omaisuutta ei aikaisemminkaan ollut, niin mistä sitä olisi kuoleman jälkeen tullut
Jokainen tekee rahoillansa mitä lystää.Antaa vaikka kodittomille kissoille ennemmin kuin ahnaille sukulaisille, jotka eivät muuten käy tai välitä kuin perinnön toiveessa.Hitto, ansaitkaa itse rahanne.
Esim. Amerikassa säästyisi todella monta henkeä ,jos kukaan ei perisi mitään,annettaisiin vaikka yhteiskunnan ylläpitoon tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin pyörii keskustelemassa henkilöitä jotka luulee että eläkkeet ovat jotain aivan hirmuisen suuria, keskustelun alla olleet määrät 3000 ylöspäin, itte en saa sitä ensimmäistäkään tonnia täyteen, verojen jälkeen 920€, onneksi ei oo velkaa, muuten ois lähtenyt kämppä alta. Kyllä siinä on jäänyt monet suht ...
Miksi et hae takuueläkettä? Takuueläkkeen kanssa eläke on 986 €/kk eikä siitä mene veroja, jos ei ole muita tuloja. Lisäksi olet todennäköisesti oikeutettu eläkkeensaajan asumistukeen (vesi- ja lämmityskuluihin), jos sinulla ei ole talosi lisäksi muuta merkittävää omaisuutta.
Terv. eläkeläisen edunvalvoja
Laskin Kelan laskurilla, että jos sinulla ei ole muita tuloja kuin takuueläke eikä talosi lisäksi muuta merkittävää omaisuutta, voisit saada eläkkeensaajan asumistukea jopa satasen kuukaudessa (tarkka summa riippuu talosi koosta ja sijaintikunnasta).
Vierailija kirjoitti:
Eläke on varmaan ollut jotain 800€/kk. Ei siitä jää kulujen jälkeen mitään, kun ei riitä elämiseenkään, jos on lääkekuluja
Niinpä. Suurin osa ei nauti suurista eläkkeistä. Esimerkiksi oma äitini työskenteli yli 40 vuotta kaupassa. Eläke on sen verran pieni, että saa lisäksi kansaneläkettä. Mutta jostain syystä yllättävän monella on sellainen käsitys, että eläkeläiset ovat varoissaan, koska elävät hyvin taloudellisesti ja jopa pihisti. Vastaus on, että elävät siksi noin, koska eläkkeet on niin pieniä! Heillä ei yksinkertaisesti ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Ja kun palkka on ollut mitä on, niin säästöjä ei ole pystynyt kerryttämään. Eikä suurimmalla osalla ole mitään perintöjä jonka turvin voisi eläkkeellä mm. matkustella tai muuten iloitella suht huolettomasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asui aiemmin vuokralla ja sen jälkeen palvelutalossa loppuajan. Ap
Niin? Mitä siltä silloin olisi muka pitänyt jäädä? Palvelutaloissa ei ole ilmaista elää, vaan maksu otetaan omaisuuden ja tulojen mukaan vanhuksilta
Koska omaisuutta ei aikaisemminkaan ollut, niin mistä sitä olisi kuoleman jälkeen tullut
Otetaanko omaisuuden mukaan vaan vain tulojen mukaan? Enoni säästöihin ei ollut koskettu laisinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun kuuskymppiset vanhemmat kaavailee myyvänsä nykyisen omistusasuntonsa ja siirtyvänsä vuokralle. Heillä on mahdollisuus saada omistusasunnostaan jopa sata tuhatta, toisin kun minulla omasta kodistani max. 15 tuhatta.
Antaa hassata vaan. Minä en ole euroakaan heidän ansainnoistaan tienannut. Perunkirjoituksessakin sanon mieluiten ei kiitos, jos jotain jaettavaa jääkin. Menköön minun lapsilleni.
Minä teen näin. Eläkkeelle jäädessäni myyn asuntoni ja siirryn vuokralle. Käytän asunnosta saadut rahat elämiseen, ettei eläkkeellä tarvitse hirveästi kitkutella. Käytän rahat elämiseen.
Yli satavuotias eli ehkä pelkällä kansaneläkkeellä. Äitini sai jotakin 800 euroa kuussa, oli syntynyt 1930-luvulla. Aika pihisti pitää vuokralla asuen elää.
Jälleen kerran ahneet perilliset haaskalla. Antaa ihmisten käyttää varansa niin kuin haluavat.
Onhan tuo säälittävää. Sata vuotta aikaa eikä mitään jää. Mitä hyödyttää tuollainen elämä, kun ei edes omia jälkeläisiään saa vaurastettua. Ei vissiin työnteko paljoa huvittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun kuuskymppiset vanhemmat kaavailee myyvänsä nykyisen omistusasuntonsa ja siirtyvänsä vuokralle. Heillä on mahdollisuus saada omistusasunnostaan jopa sata tuhatta, toisin kun minulla omasta kodistani max. 15 tuhatta.
Antaa hassata vaan. Minä en ole euroakaan heidän ansainnoistaan tienannut. Perunkirjoituksessakin sanon mieluiten ei kiitos, jos jotain jaettavaa jääkin. Menköön minun lapsilleni.
Minä teen näin. Eläkkeelle jäädessäni myyn asuntoni ja siirryn vuokralle. Käytän asunnosta saadut rahat elämiseen, ettei eläkkeellä tarvitse hirveästi kitkutella. Käytän rahat elämiseen.
Oikein!
Veteen keitetty kesäkeitto hernemaissipaprika-pussista 8 €. Yksityinen palvelutalo.