Minkä takia kaikissa TV -sarjoissa synnyttäjät makaavat selällään?
Oli sitten kyse ihan mistä tahansa Suomalaisesta tosi-TV sarjasta missä synnytetään niin jokaisessa ihan säännön mukaan naiset synnyttävät selällään ns. ylämäkeen.
Miksi?
Kommentit (58)
Synnytys seisaaltaan? Tuo alkoi kiinnostaa. Siinä ei siis tarvitse käytännössä lainkaan ponnistaa vaan supistukset ja painovoima hoitaa homman?
Itseäni ainakin ahdisti kovasti pysyä aloillaan joten tuo voisi jakkaran lisäksi sopia minulle.
-41-
Mä aloitin ponnistamisen seisaaltaan, mutta vauvan vointi huononi kyseisessä asennossa, joten mut komennettiin sänkyyn ponnistamaan. Ja ponnistin sitten tunti-kakskytminuuttia puoli-istuvassa asennossa, molemmilla kyljillä ja lopuksi jalat gynen telineillä...oli muuten viimeinen kerta, kun synnytän. Niin kamala kokemus.
Minulla esikoisen synnytys meni osaksi sänkyyn nojaillessa ja osaksi jakkaralla istuessa. Taisin vaihdella niitä asentoja siinä sen mukaan miten jaksoin. Epiduraali oli, sillä aikaa kun se alkoi vaikuttamaan pyysivät että makaan sängyssä. Kätilö pyysi sängylle makaamaan kun vauva oli parin ponnistuksen päässä, sanoi että jalkani näyttivät siltä että antavat periksi. Mielelläni siirryin ja pari kertaa ponnistin kunnes vauva oli ulkona.
Anteeksi, mutta mikä se jakkara on?
[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 20:23"]Anteeksi, mutta mikä se jakkara on?
[/quote]
Sori mutta... google. Synnytysjakkara. Ei oo mikään ihmejuttu:)
http://www.bebesinfo.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=530
Mites tää kyykky. Onko sama homma kuin seisaaltaan? Näyttää paljon luotettavammalta kuin jalat suorina.
Asento oli kätevin lääkärille, että pääsi ottamaan verinäytteitä lapsesta jo ennen kuin oli ehtinyt syntyäkään. Ja selkäkivut estivät kaikki mahdolliset kyykkyasennot aika tehokkaasti, särkylääkkeillä muutenkin jouduin synnyttämään.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 20:23"]
[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 20:23"]Anteeksi, mutta mikä se jakkara on? [/quote] Sori mutta... google. Synnytysjakkara. Ei oo mikään ihmejuttu:)
[/quote]
Ok, kiitos.
Yhdessä suomalaisleffassa synnytettiin kyykyssä sänkyyn nojaten! En muista leffan nimeä, mutta se kertoi siitä jostain fysioterapeuttinaisesta joka rakastui kusipääpoliitikkoon kuntouttaessaan tätä jonkun onnettomuuden jäljiltä :D
Hieman aiheeseen liittyen: Kun sisko odotti esikoistaan, niin oli tietysti vähän hukassa ja oli hätäillyt ultrassa sille ultraajalle, että osaako synnyttää, kun aika tulee. Ultraaja oli kuulemma kertonut, että ei hätää, ihan vaan siinä asennossa kun on alkuun saatettu, salissa sitten neuvotaan tarkemmin.
Sisko oli ihmetellyt että "ai, kontallaanko?". Ei ollut kuulemma ultraajalla pokka pitänyt.
Jutun todenperäisyydestä en mene takuuseen, sisko osaa joskus väritellä juttuja niin, että värittelyn hoksaa vasta myöhemmin :D
PS. Oli kuulemma synnyttänyt ihan siinä puoli-istuvassa asennossa saängyllä...
Olen käsittänyt ettei suomessa anneta muita vaihtoehtoja kuin selällään. Saa illa itse rebel miehensä kanssa ja vaatia muuta.
Kätilön ergonomia on viimeinen asia mielessä koko suorituksessa!
Jos se synnytys on niin kivuliasta, niin voisin kuvitella että siitä kivusta pyörtyy sitten helposti, kun menkkakivuistakin meinaa pyörtyä. Jos on valmiiksi makuulla, niin ei varmaan pyörry niin helposti, tai ainakaan ei käy huonosti jos pyörtyy.
Jos menkkakipuihin meinaa pyörtyä niin sitten on kyllä oltava todella pahasti levinnyt endometrioosi. Oikeasti, paska argumentti.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 03:58"]
Jos menkkakipuihin meinaa pyörtyä niin sitten on kyllä oltava todella pahasti levinnyt endometrioosi. Oikeasti, paska argumentti.
[/quote]
No ei ole endometrioosia ja eihän nämä kivut ole edes pahimmasta päästä, monet kuitenkin oksentaakin kivusta, mä vaan meinaan pyörtyä.
Onko sairaaloilla jotain julkista tilastoa tavoista?
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 18:36"]Mutta länsimaissa synnytetään samassa asennossa kuin lapsi on alkuun saatettukin, useimmiten ainakin.
[/quote]
Eiiiiii... en halua synnyttää doggystylessä:( mut kai se on sit pakko