Keuhkojen vierasesinettä pelänneen 15-vuotiaan kuulumisia

Hauska otsikko, mutta kuvannee parhaiten sisältöä :D

Täällä siis kirjoittelen taas minä, joka panikoi vierasesineen aspiraatiosta silloin kuukausi sitten. Tuostakin aiheesta pääsin eroon, onneksi. Tokihan minä olen uuden paniikin aiheen osannut kehittää... Lääkärikäynti. Lähiaikoina on diabeteksen vuoksi kontrollikäynti, jossa nyt osuu vuositutkimukset tälle käynnille. Luonnollisestihan vuositutkimuksiin kuuluu murrosiän kehitysasteen arviointi (Tanner-asteikko) ja nyt joutuukin jännittämään, onko murrosiän joudutushoito (=testosteroni-injektiot) mahdollista vai ei. Myöhässähän olen keskimääräisen 15-vuotiaan kehitystasosta selvästi ja se myös tietenkin näkyy. Masentavaa, kun 9. luokalla näyttää sellaiselta n. 12-vuotiaalta. Kaverit ei onneksi vittuile, mutta muilta sitä vittuilua sitten saakin kuulla koulussa. Itsetunto on melkolailla nollassa.

Nukutuksikaan en saa, kun on tietynlainen paniikki siitä, joutuuko vielä odottelemaan ties kuinka kauan vai saako jo joudutushoitoa... Turhahan tuo paniikki on, sillä lääkärihän tekee niinkuin parhaaksi näkee, siihen en voi vaikuttaa. Tuntuu vain aivan utopistiselta se, että ensi vuonna se olisi jo toinen aste, omalla kohdallani lukio ja tämännäköisenä pitäisi sinne mennä. Ahdistaa jo valmiiksi se silmätikuksi joutuminen.

Onhan se myös masentavaa, että itse on lähes vielä lapsen kehossa ja kaverit taas aikuisten kehoissa, "kivasti" erottuu aina porukasta. Ainoa, jolla ei ole tullut kasvupyrähdystä. Ainoa, jolla ei ole äänenmurrosta jne. Välillä tuntuu, että henkinen kehitys on kuitenkin fyysistä edellä. Periaatteessahan fyysinen kehitys pitäisi kuitenkin tulla ensin ja sitä seuraa henkinen kehitys. En tiedä.

Kiitos ja anteeksi (ärsyttävä sanonta, tiedän...). Kiitos avautumismahdollisuudesta ja anteeksi kappalejaosta ja kielioppivirheistä mitä sinne väkisinkin tuli, etenkin väsyneenä... Kommentteja saa antaa, vastailen varmaankin vielä, kun uni ei tule.