Juuri petetty ja jätetty avautuu ja ihmettelee
Seurustelin muutaman vuoden ja mielestäni meillä meni ihan hyvin. Kyseessä etäsuhde, joka omat haasteensa antoi ja muutaman kerran ehdotin mietintää, että jatketaanko tätä. Mies halusi jatkaa. Meillä oli tässä kesällä mukavia reissuja eri puolella maata ja viihdyttiin yhdessä. Viime viikko muutti kaiken. Meillä oli sovittuna tälle viikolle kolme eri menoa; juhlia ja pieni matka. Sain tietää alkuviikosta, että miehellä onkin ollut toinen nainen kuvioissa, aikaa en tiedä, mutta kuukausi ainakin. Mies soitti itkuisesti, ettei kestä etäsuhdetta ja myönsi tuon naisen olevan kuvioissa. (oli pettänyt aiempaa naistaan ennen minua myös, mutta vannoi aina uskollisuutta ja rakkautta). Kuinka ollakaan, mies on nyt käynyt nuo meidän sopimat menot tuon naisen kanssa, vaikka minut oli niihin kutsuttu. Nainen päivittää facebookissa rakkautta ja ettei malta nukkuakaan, kun ovat niin rakastuneita. En tietenkään ole tuon naisen fp-kaveri, mutta sivulle pääsee. Olen aivan järkyttynyt. Ehken niinkään erosta, sillä itse sitä pohdin aika ajoin, vaan tavasta, jolla suhde päättyi ja siitä, että nainen hehkuttaa kaikkea julkisesti. Mies ei ole puhunut kanssani mitään ja laittanut ilmeisesti estot kännykkään. Olisin kysynyt tekstarilla tavaroitani takaisin. Kyse ei ole mistään teineistä vaan liki 50v-ihmisistä. Miksi mies on minut rajannut täysin ulos? (olisi kilttiä kertoa jo terveyssyistä, kuinka kauan ovat olleet yhdessä Sp-taudit hirvittää) Nainen määrää? Ja nainenko haluaa nyt hehkuttaa, kun sai toiselta viedä miehen. En ottaisi miestä takaisin missään tapauksessa, mutta olisi ollut korrektia ilmoittaa halu lopettaa suhde ennen kuin uutta tapailee ja vielä noin kauan.
Kommentit (124)
Kun miehet vaihtavat lennosta uuteen, onko yleensäkin tapana, etteivät juuri entiselle naiselle selitä käyttäytymistään tai korkeintaan toteavat, ettei enää jaksa tällaista elämää tai näin on kaikille paras? Eikö yhtään kolkuta omatunto? Entä nainen, joka alkaa seurustella varatun kanssa? Onko naisissakin niin kilpailuhenkisiä, että saavat paremmuutta siitä ,kun saavat miehen toiselta?
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 22:42"]
Kyllä nainen tiesi minusta. Parisuhde muuttui julkiseksi heti sen jälkeen, kun mies kertoi pettäneensä. Muutama tunti puhelusta ja ilmoitus, että ovat parisuhteessa.
Täh? Pettäjien luulisi pitävän paskasti alkaneen suhteensa omana tietonaan. Onko nuo ihan tervettä porukkaa?
-ap
[/quote]
Tuollainen pettäjän ja uuden naisen kerskuminen uudella rakkaudella on joskus sitä, että pohjimmiltaan he tietävät käyttäytyvänsä häpeällisesti. Eli vetävät sen överiksi, koska eivät pysty kohtaamaan syyllisyydentunteitaan. Häpeämättömyys kielii kohtaamattomasta häpeästä. Jätetylle tämä on tietysti ihan hirveää,.sitä hirveämpää mitä enemmän sosiaalinen ympäristö menee siihen mukaan. Olen itsekin sen kokenut ja säryin siinä pitkäksi aikaa.
Miksei ihmiset puhu asioitaan ennen kuin lähtevät hakemaan lohtua muista. Voiko elää itsensä kanssa ja katsoa peiliin, jos haavoittaa heitä, jotka ovat ainakin joskus olleet rakkaimpia.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 16:59"]Ja miten kukaan nainen voi ihan lennosta ottaa naisystävän roolin ja mennä juhliin? Onko tavallista, että fp:ssa kehutaan kaikki ja vielä juuri olleena kakkosnaisena? Jotenkin noloa. Mieshän on ihan sika. Onnea vaan tuolle parille!
[/quote]
Minullekin on käynyt niin. Kahden pienen lapsen kanssa kanssa itkin kotona järkyttyneenä ja minusta salamaeronnut ex pasteerasi uuden naisen kanssa meidän tuttavapiirin juhlissa. Tämä kaikki tapahtui siis ihan muutamassa päivässä. Vaatii tietyn ihmistyypin, jättäjäksi ja nyksäksi.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 07:43"]Ap täällä. Kiitos teille ihanista ja kannustavista vastauksista. Tiedän, että suhteita alkaa ja loppuu ja olisin rehellisen keskutelun jälkeen ollut valmis lopettamaan, kyllähän välimatkat koettelee ja tavallista elämää ei oikein pysty elämään , kun tapaamisia harvoin. Sen verran arvostusta olisin odottanut, että puhutaan suoraan. Ystäväni ovat seuranneet naisen fp-sivua ja jo heinäkuun alusta on mainintoja suhteesta. Viime tiistaina, kun mies kertoi pettämisestä, oli keskiviikko-aamuna molemmilla päivitys parisuhteesta. Nyt on jatkuvasti rakkaus-kommentteja ja kuvia ja mainintoja juhlista, joissa minun piti olla.
Joku saattaa minut tunnistaa täältä, mutta tämä on tuore asia ja helpottaa siitä kertoa. Vaikea ymmärtää toimintatapaa, jolla suhde lopetetaan. Ja onko päivitystarpeet nyt kiusaamista vai työvoitto naiselle, kun pääsi korvamaan minut. -ap
[/quote]
Exäni teki muutaman vuoden päästä tuon täsmälleen saman vaimo II: lle. Nyt menossa vaimo III ja eiköhän sieltä pian tuleva vaimo IV jostain mutkan takaa pompahda.
Ap, voit lohduttautua sillä, ettei mies ainakaan ole mikään kultakimpale vaan erittäin itsekäs ja helposti valheisiin turvautuva. Toinen nainen on ainakin moraaliltaan samaa tasoa, ehkä yksinkertainen ja kuvittelee, että on saanut jonkinlaisen voiton, kun ei kykene tajuamaan, että tosiasiassa on saanut raukkamaisen valehtelijan. On noloa, että niin moni nainen ylpeillen ja leuhkien esiintyy sen pettäjän rinnalla.. Meillä on suvussa tällainen ja en ole koskaan tajunnut, miten kehtaa rakentaa omaa onneaan toisen epäonnelle. Ei tajua - eikä mieskään tajua - mikä meillä sukulaisilla heidän suhteesaan tökkii. SE OMA NOLO KÄYTÖS!
Fiksut ihmiset antavat lastensa, läheistensä ja niiden petettyjen exien toipua rauhassa ja pitävät ns. matalaa profiilia julkisesti. Sukulaisia kun tavataan, niin ei tehdä isoja päivityksiä, ei kiehnätä anoppilan nurkissa suutelemassa kuin kiimaiset koirat lasten ja mummojen tuijottaessa tilannetta suut auki vaan osataan olla tilannetajuisia ja fiksuja aikuisia, jotka tajuavat tehneensä muita satuttavia päätöksiä ja ymmärtävät, että haavojen on umpeuduttava hetken ennen kuin kyetään hyväksymään uudet suhteet varauksettomasti.
Mutta harvinaisen usein se pettäjä ja pettäjän ottanut/pettämiseen yllyttänyt eivät ymmärrä eivätkä tajua tekojensa seurauksia. Ilmeisesti joillekin tulee tällaisesta sellainen voittajafiilis, ettei ymmärretä, miten nolon asian ovat tehneet. Meidän sukulaisemme on menettänyt lapsensa nyt kun nämä ovat aikuisia ja jaksaa oikeasti vinkua, että ex on ilkeyttään kääntänyt lapset häntä vastaan. Yhtään ei tajua, miltä lapsista tuntui isän pusuleikit ja seksiäänet makuuhuoneesta heidän vierailujensa aikana. Ei sittenkään vaikka minä olen erittäin suorasanaiseesti tuonut ilmi, miten nolosti käyttäytyvät sekä lapsia että exää kohtaan.
Ei tuollainen mies ole minkään arvoinen, ja selvästi on valinnut samantasoisen naisen.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 11:27"]Ap, voit lohduttautua sillä, ettei mies ainakaan ole mikään kultakimpale vaan erittäin itsekäs ja helposti valheisiin turvautuva. Toinen nainen on ainakin moraaliltaan samaa tasoa, ehkä yksinkertainen ja kuvittelee, että on saanut jonkinlaisen voiton, kun ei kykene tajuamaan, että tosiasiassa on saanut raukkamaisen valehtelijan. On noloa, että niin moni nainen ylpeillen ja leuhkien esiintyy sen pettäjän rinnalla.. Meillä on suvussa tällainen ja en ole koskaan tajunnut, miten kehtaa rakentaa omaa onneaan toisen epäonnelle. Ei tajua - eikä mieskään tajua - mikä meillä sukulaisilla heidän suhteesaan tökkii. SE OMA NOLO KÄYTÖS!
Fiksut ihmiset antavat lastensa, läheistensä ja niiden petettyjen exien toipua rauhassa ja pitävät ns. matalaa profiilia julkisesti. Sukulaisia kun tavataan, niin ei tehdä isoja päivityksiä, ei kiehnätä anoppilan nurkissa suutelemassa kuin kiimaiset koirat lasten ja mummojen tuijottaessa tilannetta suut auki vaan osataan olla tilannetajuisia ja fiksuja aikuisia, jotka tajuavat tehneensä muita satuttavia päätöksiä ja ymmärtävät, että haavojen on umpeuduttava hetken ennen kuin kyetään hyväksymään uudet suhteet varauksettomasti.
Mutta harvinaisen usein se pettäjä ja pettäjän ottanut/pettämiseen yllyttänyt eivät ymmärrä eivätkä tajua tekojensa seurauksia. Ilmeisesti joillekin tulee tällaisesta sellainen voittajafiilis, ettei ymmärretä, miten nolon asian ovat tehneet. Meidän sukulaisemme on menettänyt lapsensa nyt kun nämä ovat aikuisia ja jaksaa oikeasti vinkua, että ex on ilkeyttään kääntänyt lapset häntä vastaan. Yhtään ei tajua, miltä lapsista tuntui isän pusuleikit ja seksiäänet makuuhuoneesta heidän vierailujensa aikana. Ei sittenkään vaikka minä olen erittäin suorasanaiseesti tuonut ilmi, miten nolosti käyttäytyvät sekä lapsia että exää kohtaan.
Ei tuollainen mies ole minkään arvoinen, ja selvästi on valinnut samantasoisen naisen.
[/quote]
Hyvin kuvattu! Toi on jotain pettäjän logiikkaa, tosi yleistä.
Suosittelen että lopetat heidän fb-profiiliensa seuraaminen. Aiheutat vain turhaa harmia itsellesi.
Tutulle kuulostaa, itselle kävi noin vuosi sitten. Oltiin seurusteltu reilu pari vuotta, etäsuhteessa, mutta nähtiin usein. Vielä heinäkuun alussa oltiin yhteisellä lomamatkalla ja suunniteltiin tulevia kutsuja, reissuja ym. Pari viikkoa sen jälkeen mies lähetti yllättäen sähköpostia, miten hän arvostaa minua ja toivoo ystävyytemme säilyvän (blaa-blaa...), mutta että oli viikko takaperin löytänyt Tinderistä toisen naisen. Olin aivan ällikällä lyöty: siihen asti hän oli vain hehkuttanut suhdettamme eikä ollut sanallakaan maininnut, että olisi jotenkin tyytymätön. Olisin halunnut keskustella asiasta, mutta tuon eroviestin jälkeen hän ei enää vastannut puheluihini. Yhteisen tuttavan kautta kuulin, että kuukausi eromme jälkeen hän oli mennyt Tinder-naisensa kanssa kihloihin. Sitä onnea kesti 4 kk, kunnes hekin erosivat. Ja kyseessä siis viisikymppinen, akateemisesti koulutettu, oletettavasti fiksu mies! Tuli kyllä mieleen, että mitähän kaikkea säätöä hänellä oli ollut selkäni takana, mutta eipä tarvinnut jäädä suremaan suhteen päättymistä, kun hän oli paljastanut todelliset karvansa...
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 17:22"]
Tarvitseeko mummoikäinen jatkuvia päivityksiä.
[/quote]
Ääliö
Ihana mies. Toinen luottaa suhteen toimivan ja mies huiskaa ja hauskuttaa toista naista mahdollisesti sinkkua esittäen. Paineet kahden naisen loukussa kasvavat sietämättömiksi, etänainen nähdään helpolta jätettävältä ja uusi pimu hehkuttaa rakkauttaan siinä vieressä. Äärettömän helppoa. Jos tuo uusi nainen on tiennyt miehen olevan varattu , kertoo naisen erittäin löyhästä moraalista.
Ap täällä: Ystäväni katsoi tuon naisen päivityksiä ja jo heinäkuulta on ollut exäni kanssa. Pahimmillaan seuraavana päivänä mennyt luotani tuon naisen luokse. Mieshän paljastuukin todelliseksi valehtelijaksi. Ja nainen päivittää nyt, kuinka on rakastunut.
Voih, minä luulin aina, että suhteeni on onnellinen ja ihmettelin kirjoituksia pettämisistä. Jouduimpa sitten itsekin saman kokemaan. Myötätuntoni kaikille.
Olen tullut siihen tulokseen, että valitettavasti on sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti eivät kykene ajattelemaan toista/toisen tunteita. Täysin empatiakyvyttömiä. Heille ei merkitse mitään, mitä muut ajattelevat ja he pystyvät mihin vain.
Tälläiset vaihtavat kumppania mennen, tullen... aina kyllästytään ja aina uusi, jos parempi löytyy.
Kysymys kuuluu; miksi itse valitsee kumppanin, jos toinen pettänyt aiemmin?
Uskoo ja luottaa... turhaan. Kynnys pettää laskee eka kerran jälkeen huimasti.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 22:44"]
Tuollainen pettäjän ja uuden naisen kerskuminen uudella rakkaudella on joskus sitä, että pohjimmiltaan he tietävät käyttäytyvänsä häpeällisesti. Eli vetävät sen överiksi, koska eivät pysty kohtaamaan syyllisyydentunteitaan. Häpeämättömyys kielii kohtaamattomasta häpeästä. Jätetylle tämä on tietysti ihan hirveää,.sitä hirveämpää mitä enemmän sosiaalinen ympäristö menee siihen mukaan. Olen itsekin sen kokenut ja säryin siinä pitkäksi aikaa.
[/quote]
Kyllä empatiat menee tuossa tilanteessa jätetyn ja petetyn puolelle. Ei ole mitään syytä hänellä hävetä. Normaalijärjellä ja myötätunnolla varustetut ihmiset pitävät matalaa profiilia, jos suhde on alkanut "salassa". Sellaistakin valitettavasti tapahtuu. Jos suhde virallistetaan heti, kun entinen on saatu ulostettua, tuntuu aika hataralta toiminnalta. Nuohan sitten kiirehtivät nopeasti kihloihin ja naimisiin ikään kuin todistaakseen, että juuri me olemme toimineet oikein ja kuulumme yhteen. Jostain syystä ne jätetyt puolisot tulevat kuitenkin pärjäämään elämässä paremmin, aika monen tuttavan kohdalla olen tämän nähnyt. Nuo pettäjät usein sortuvat alkoholiin tai jatkavat samaa kuviota. Aina pettäjä tarvitsee uutta rakastumisen tunnetta ja pönkitystä heikolle minuudelleen.
Kyllähän petetyksi tulo poikii ihan huolta terveydenkin puolesta. Käytävä testeissä sukupuolitautien takia ja siinähän se elämä sitten onkin, jos jonkun hivin tai herpeksen on saanut.
Onko tarvetta toimintapainotteiselle laastarisuhteelle? Jos niin olen käytettävissä.
t. alkoholiongelmaton Tsoots Kluuni
Joittenkin ihmisten moraali on laskenut ameebaa alhaisemmalle tasolle. Eikö tuollainen mies ja nainen ajattele olevansa vastuussa teoistaan aika monelle? Miksi kukaan haluaisi kurjaksi toisten elämää? Jos on omia vaikeuksia, pitää selvittää ne, eikä kostaa kumppanille pettämällä ja jättämällä. Kyllä ne omat ongelmat tulevat esiin ajastaan ja mikä pahinta, moninkertaisina. Muille aiheutettu paha tulee jossain vaiheessa omiin nilkkoihin.