Viimeinen kerta kun asun HOTELLISSA SUOMESSA
Eipä tarvitse enää ihmetellä, miksi kukaan haluaan asua hotellissa Suomessa.
Tilasin yhden yön huoneen Helsingin keskustasta meren rannalla sijaitsevasta isosta ketjuhotellista. Ajattelin hemmotella itseäni kesän jälkeen, kaiken tämän raatamisen palkinnoksi. Huone maksoi 89€ (tietenkään ei sisällä aamupalaa).
Kun saavuin, minusta jo aula ja käytävät olivat nuhjuiset ja kuluneet. Kokolattiamatoissa tahroja ja roiskeita. No, tullessani huoneeseen tarkistin pintapuolisesti millainen se on; muruja pöydän alla ja lattialla, wc:n lattialla ja altaassa hiuksia ja karvoja ja muuten vain pölypalloja huoneen nurkissa. Ilmoitin respaan, vähän ajan päästä siivooja kävi imuroimassa huoneen... No edelleen karvat jäi altaaseen.
Laitoin palautetta mailitse hotelliin, että en aivan tämän hintaisesta huoneesta odota tätä. Siivooja tuli uudelleen, mutta tuskastuin jo ja sanoin, ettei tarvitse siivota (nämäkin sai englanniksi hoitaa, kun siivoojat eivät suomea puhuneet).
Tietenkin nenä ihan tukossa yön jäljiltä, nukutuksi ei saanut, koska ilmastointia ei voinut säätää ja huone melkoisen lämmin.
Tämä oli toinen kerta elämässäni, kun hotellissa olen Suomessa asunut ja saa olla piitkäään aikaan viimeinen. Naurettavat hinnat, siisteys huono, asiakas saa itse toimitella asioita. Tätäkö on hotellien taso Suomessa?
Kommentit (85)
Mä en taas tajua, miks joku ottaa huoneen ilman aamiaista!!! Sehän on se paras osa.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 10:12"]Aika hyvä hotelli sinulla jos tuo on ainut negatiivinen sanottava. Mene crowne plazan naapurihotelliin niin näet mitä se myös voi olla. nimimerkillä: never again [/quote] Pilvilinnaanko?
[/quote] En tunne tuota nimitystä. Itse tarkoitin crowne plazan viereistä isoa hotellia.
Itse olen yöpynyt Omenahotellissa (59€ yö 4hlö huone) ja oli erittäin siisti! Odotin nuhjuista ja meluisaa hotellia missä jotkut pyörittävät paritusbisneksiään, mutta yllätyimme seurueeni kanssa positiivisesti :) Olen itse vieraillut monissa hotelleissa ympäri suomea (ketju- ja yksityisomisteisissa), mutta en ole kertaakaan törmännyt AP:n kuvailemaan sotkuun. Tosin Ahvenanmaalla Savoy-hotellissa oli nojatuolin alla koiran puoliksi kaluttu puruluu.. :D
Tämän takia aina kun käy Helsingissä niin yövyn Virossa tai Tanskassa.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 10:46"]Tämän takia aina kun käy Helsingissä niin yövyn Virossa tai Tanskassa.
[/quote]
Ok
No olipa hauska, et keksiny muuta?
Käyn Suomessa yleensä Scandicissa, ja yleensä ihan tyytyväinen olen ollut. Totta kylläkin se että Suomessa siisteystaso on matala verrattuna Etelä-Eurooppaan. Tämä tosin ei koske vain hotelleja vaan myös kaikkia muita paikkoja. Ravintoloiden pöydät ja lattiat on usein siivottomia. Erityisesti pikaruokapaikat.
Kannattaa liittyä hotellien kanta-asiakas ohjelmiin, saa ainakin usein halvemmalla sen huoneen. Itse maksan yleensä 60-70 euroa, kun yleensä aina joku alennus saatavilla.
Tietysti jos haluaa luksusta on se eri juttu.
Jos hotellissa ei ole huoneessa kunnon vaatekaappia tai työpöytää eikä nojatuolia, eikä 24h huonepalvelua, niin se on paikka, joka ei ole luksus sanoi heidän mainokset mitä hyvänsä.
Harvoin kannattaa maksaa mistään paremmasta superior huoneesta. Ei ne ainakaan paremmin siivottuja ole.
Tallinnassa on huonommat hotellit kuin helsingissä. Me käymme kerran kuussa hotellissa, milloin missäkin. Tallinnassa vain savoy boutique on ollut hyvä, ja swisshotel, muutoin kyllä ylihinnoiteltuja. Stadissa suosikki todellakin on aiemmin mainitsemani.
4
Ja miettii, että Aasiassa 20 eurolla saa oman, siivotun, bungalowin kahdelle, aamupalan, hygieniatarvikkeet ja kunnon palvelun.
Unohtakaa ne kuppaiset ketjuhotellit. Helsingissä hyvä on Hotel Haven. Siisti, hyvä sijainti ja hyvä palvelu. Eikä ole paljon kalliimpi perushuoneiden osalta. Aamiainen kuuluu hintaan.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 10:50"]
Tallinnassa on huonommat hotellit kuin helsingissä. Me käymme kerran kuussa hotellissa, milloin missäkin. Tallinnassa vain savoy boutique on ollut hyvä, ja swisshotel, muutoin kyllä ylihinnoiteltuja. Stadissa suosikki todellakin on aiemmin mainitsemani.
4
[/quote]Tallink City Hotel oli muutama vuosi sitten erittäin siisti, moderni ja laadukas.
Julkisten rakennusten, rappukäytävien, kauppakeskusten, kylpylöiden pintojen puhtaus Suomessa joissain paikoissa huono. Seinätkin pitäisi pyyhkiä ja pestä.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 10:49"]
Harvoin kannattaa maksaa mistään paremmasta superior huoneesta. Ei ne ainakaan paremmin siivottuja ole.
[/quote]
Superiorissa on enemmän neliöitä normaalihuonekokoon nähden, ehkä tilavammat sängyt. Siitä on iloa, jos on lasten kanssa liikkeellä.
Nyt kun on kattonut telkkarissa pyörinyt Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukulaa ni on kyllä ollu hämmästyttävää, miten kamalassa kunnossa olevia hotelleja Suomeassakin on :D ..Että mikään ei kyllä enää yllätä.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 10:52"]
Unohtakaa ne kuppaiset ketjuhotellit. Helsingissä hyvä on Hotel Haven. Siisti, hyvä sijainti ja hyvä palvelu. Eikä ole paljon kalliimpi perushuoneiden osalta. Aamiainen kuuluu hintaan.
[/quote]
Haven on kans pölyinen ja kulahtanut.
Ainoa hyvä hotelli helsingissä on fabian, ja sieltäkin kannattaa ottaa isompi huone parvekkeella.
Suomessa on yleisesti ottaen ihan järkyttävän likaiset hotellit, ja huono palvelu. Esim. kävin keväällä yhdessä paljon kehutussa boutique hotellissa hkin ulkopuolella, ja sekin oli ihan järkyttävä....niin pölyinen ja hotellin yhteydessä oleva mukamas kehuttu ravintola oli myös ihan tosi huono, ja sekin oli kallis hotelli.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 10:58"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 10:49"]
Harvoin kannattaa maksaa mistään paremmasta superior huoneesta. Ei ne ainakaan paremmin siivottuja ole.
[/quote]
Superiorissa on enemmän neliöitä normaalihuonekokoon nähden, ehkä tilavammat sängyt. Siitä on iloa, jos on lasten kanssa liikkeellä.
[/quote]
Itse asiassa Suomessa on superiorissa tyypillisesti kylpytossut, jokin silitys/prässihommeli, tee/kahvi/kaakaopussi vedenkeittimen kera. Tuurilla monipuolisempi tyynyvalikoima ja vielä harvemmin ilmaiset maksukanavat. Aika harvassa hotellissa neliöt kasvaa. Samat huonekalut ja tekstiilit.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 10:27"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 10:10"][quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 10:04"] Jos ottaa halvimman hotellin, ei välttämättä saa laatua. Halvoissakin toki on hyviä, eikä yhden kokemuksen perusteella pidä teilata kaikkia. [/quote] Miten kallis sen hotellin sitten pitäisi olla? Tämäkin huone oli tarjouksessa jontuon 89€. Hinnat melko naurettavia, kun ulkomailla saa halvan hostellinkin paremmassa kunnossa. -ap [/quote] 120 euroa on käypä hinta hotelliyöstä Helsingissä, ja oikeasti missä tahansa eurooppalaisessa pää- tai suurkaupungissa. Tuon alle et mistään kovin laadukkaasta keskustahotellista hotelliyötä saa ainakaan kovin lyhyellä varoitusajalla, koska ihmiset oikeasti googlaavat hotelleita ja etsivät vertaisarvioita netistä. Yleistä hintatasoa halvemmat, hyvässä paikassa sijaitsevat ja siistit hotellihuoneet varataan hyvissä ajoin. Tarjoushinta sesonkiaikana - elokuuhan on lomakautta suuressa osassa Eurooppaa, ja elokuun lopulla alkaa taas konferenssikausi - on aina jonkinlainen "punainen lippu".
[/quote]
Varsovassa hotelliyö alle 30 €/yö Campanile Varsoviessa. Ibis Budget Warszawa Centrum olisi ollut elokuun alussa 9 €/yö, heinäkuun lopussa oli vielä tuohon hintaan varattavissa.
Pariisilaishotellitarjouksia:
Alk.73€ yö
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 11:03"]

Suomi on kallis maa. 30e ei saa huonetta edes Omenasta.
Mulle riittää, että on sänky missä nukkua. En vietä aikaani hotellissa, vaan kaupungilla