Miten paljon se synnytys sitten sattuu?

Se sattui niin paljon, että häntäluun murtumista ei edes tuntenut, kuului vain naps.

Minulla synnytys käynistyi yöllä ilman tunnistettavia ennakkovaroituksia. Heräsin puoli neljältä supistuksiin, jotka tulivat 5min välein, supistukset tuntuivat samalta kuin kivuliaat menkat. Supistuksen aikana oli pakko olla sikiöasennossa. Kun supistukset vain tihenivät puolen tunnin aikana 3-5minuuttiin, tilasi mies taksin. Itse luulin kyseessä olevan vain harjotussuppareita, jotka kohta loppuisivat (ensimmäinen raskaus, eikä harjotussuppareita raskauden aikana).

Synnärille päästessä olin 6cm auki ja minua makuutettiin käyrillä kai sen puoli tuntia, mitä nyt yleensäkin. Supistukset tulivat suunnilleen niin tiheästi, että kipu ei lakannut enää ollenkaan. Olin niin tuskaisen näköinen (taisin minä vähän ulistakin), että mies kysyi voisinko saada ilokaasua tai muuta kivun lievitystä. No mitään en saanut, vaan lähdettiin kävelemään synnytyssaliin. Pöydälle päästyäni oli kuulemma jo päätä näkyvissä, tuossa kohtaa ulina oli jo tainnut muuttua huudoksi ja huusinkin loppu synnytyksen taukoamatta. 

Sain epiduraalin vasta 15min ennen vauvan syntymää, joten siitä ei ollut juuri mitään iloa. Taisi se siihen vaikuttaa, etten tikkausta (4kpl) tuntenut ollenkaan, enkä muista mitään istukan synnyttämistä. Yhtäkkiä kätilö vaan heilutti sitä naamani edessä ja kysyi haluanko nähdä sen. Oikeastaan en muista juuri mitään koko synnytyksestä, vain pätkiä sieltä täältä, kuten käyrillä makoilu, saliin kävely, pöydälle nousu, jalan noston vaikeus ja epiduraalin laitto. Varsinaista synnytyskipua en pysty kuvailemaan, sillä siitä muistan vain että huutamaanhan se laittoi. Vertailukohtana mahdollisesta kipukynnyksestä: kun säärilihakseni repesi, niin hetken aikaa onnuin eikä kipu tuntunut niin pahalta että lääkäriin olisin mennyt :D. (Pari viikkoa myöhemmin toisen urheiluvamman vuoksi lääkärissä ollessani kysyin samalta urheilulääkäriltä miksi jalassani on tyhjä kohta, johon sormi uppoaa keskiniveleen asti, ja sain repeämästä tietää.)

Erään tuttuni synnytys kesti niin kauan, että epiduraalin vaikutus ehti loppumaan kesken pitkän ponnistusvaiheen. Esikoistaan synnyttänyt sanoi, että vaikka kipu olikin ollut aivan järjetön, niin kyllä vauvan syliin saatuaan oli jo valmis kokemaan tuskan uudestaan. Heillä haaveillaankin jo neljännestä lapsesta :).

Minäkään en usko turhaan pelotteluun ja kauhisteluun, mutta totuus vain nyt sattuu olemaan se, että synnytyksiä on erilaisia ja ikinä ei tiedä, millainen omalle kohdalle sattuu. Minusta siis on hyvä varautua siihen, että se sattuu ihan hemmetisti ja tikkejä saattaa tulla. Ja siihen, ettei välttämättä ole elämänsä kunnossa heti seuraavana päivänä.

Toiset voivat siis kertoa, että kunhan saat lämmitetyn kauratyynyn ja muistat hengittää, niin vauva syntyy melkeinpä itsestään. Toisilla sitten kirjaimellisesti repeää persus ja vuoteessa saa makailla seuraavat pari viikkoa.

Kehottaisin siis varautumaan johonkin näiden kahden välimaastoon. Itse olisin synnytyksessä repinyt pelihousuni, jos joku olisi tullut sanomaan, että kyllä se siitä, kuuntelet vain tätä tilulilu-musiikkia ja ajattelet rauhoittavia asioita. Kyllä minä tarvitsin sen epiduraalin. Mutta lääkkeiden avulla se synnytys oli kokemuksena ihan jees ja siedettävä, ihan hyvä että olin valmistautunut pahimpaan, niin ei se niin paha loppujen lopuksi ollut.

Minusta se juuri siinä pelottaakin, että mitä tahansa voi tapahtua. Ettei tiedä, joutuuko leikkaukseen, repeääkö, tuleeko komplikaatioita tai kuoleeko. Kipua en niinkään pelkää. En tiedä, uskallanko hankkia lasta. 

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 00:37"]

Tää on vähän noloa, mutta mua pelottaa aivan tajuttomasti synnyttäminen :( Kaikki vanhemmat naiset keltä olen kysynyt ovat ähätteleet tunteitani eivätkä oikein edes ymmärrä miten synnytystä voi pelätä. Tätinikin sanoi vain nauraen "No totta kai se sattuu " Eli ihan suoria vastauksia kiitos, haluan tietää mihin varautua :( Myös jos on jotain mihin sitä kipua voisi verrata niin mielikuvat on enemmän kun tervetulleita! T. Pelkuri :(

[/quote]

Itselläni on yksi synnytys takana ja en miettisi sitä noin, että paljonko se sattuu. Ei sitä voi sillä tavalla määrittää sitä kivun määrää. Voin kertoa, että sen kestää. Siinä on jotenkin eri tilassa kuin normaalisti, jos vaikka katkaisisi jalkansa. Aivan kuin olisi ottanut jotain huumetta, koska vaikka suhun sattuu, niin sä vaan jatkat puskemista miettimättä sitä kipua. Ehkä siksi se jälkeen päin myös unohtuu helposti se kipu. Siitä jäi itselleni ainakin sellainen tunne, että naiseen on ladattu sisälle jotain joka turruttaa pään sillä hetkellä niin että kipu ei ole samanlaista kipua kuin muu kipu. Se on eläimellinen hetki, eikä sitä voi verrata mihinkään muuhun kokemukseen tai kipuun.

Kyllähän se sattuu, en osaa oikein selittää millä tavalla.. Mutta minusta synnyttäminen oli ihan mahtavaa silti, olin onnekas, nopea synnytys käynnistettynä. Sain epiduraalin, ja loppu sujuikin tosi hienosti, ponnistaminen oli kaikista helpoin vaihe. Tsemppiä ap, kyllä sä selviät siitä ihan varmasti!

Kyllähän se sattuu, en osaa oikein selittää millä tavalla.. Mutta minusta synnyttäminen oli ihan mahtavaa silti, olin onnekas, nopea synnytys käynnistettynä. Sain epiduraalin, ja loppu sujuikin tosi hienosti, ponnistaminen oli kaikista helpoin vaihe. Tsemppiä ap, kyllä sä selviät siitä ihan varmasti!

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 13:12"]

Ja miks ei saisi kertoa siitä, että aina ei ehdi saada kivunlievitysta ja jollain synnytys sattuu aivan saatanasti kun se on totuus. Ärsytti itteeni kun sitä oltiin puhuttu et on puudutusta ja vaikka mitä ja luonnollinen tapahtuma ja lässynläätä ja sitten kun ite sen koin niin se oli suoraan painajaisesta!!

[/quote]

Sama täällä. Lisäksi kolmannen asteen repeämät ja yhteensä 211 tikkiä alapäähän, joka näyttää vielä 7 vuoden jälkeenkin joltain naisen synnytyselinten kömpelöltä pilapiirrokselta. Tunnen kyllä niitäkin, joille ei ole käynyt yhtä huonosti, mutta he eivät olekaan joutuneet kätilön ja lääkärin painostamana synnyttämään perätilassa olevaa lasta alakautta. 

Kipu oli polttavaa,selässä supistukset tuntuivat siltä kuin selkärankaa olisi revitty irti,aaltoilevaa poltetta,kuin vatsa olisi ollut tulessa,järkyttävää paineentunnetta. Jalat pettivät alta,oksensin kun kipu oli niin kovaa,tuntui siltä kuin vauva olisi repinyt väkivalloin tietä auki,silmissä sumeni ja tuntui että koko kroppa kramppasi. Kipu oli aivan järkyttävää,sitä ei voi verrata oikein mihinkään mitä olen aiemmin tuntenu. Mutta se unohtuu,loppuu heti lapsen synnyttyä. Ei se niin kamalaa sitten jälkikäteen ajateltuna ollutkaan kun nyt odotan kolmatta lastani. Ponnistusvaiheet eivät sattuneet,taisin naureskella miehelleni kakkosta ponnistaessa että hitaampi on kuin ensimmäinen,1. ponnistusvaihe kesti 4min ja 2. 7min. Repeämiä ei tullut. Mutta kyllä se niin helvetisti koskee,että ei sitä kivun määrää käsitä ennen eikä jälkeen synnytyksen. Ensin pelkää kuolevansa,sitten jo hetkittäin saattaa toivoa kuolevansa. Kyllä siintä selviää kun pitää mielessä sen minkä takia kärsii,katseen tiukasti maalissa :)

Kipu alkaa pikkuhiljaa ja voimistuu sitten. Muistuttavat kuukautiskipuja×100 0000. Itse selviydyin pelosta ajattelemalla että jos joku herkkisnössö tuttukin on siihen pystynyt niin pystyn minäkin. Lisäksi menin hetki kerrallaan. Kipu oli niin kova että meinasi oksentaa, ei voinut hengittää eikä liikkua tai olla paikallaan. Ja itsellä siis käynnistettiin, en saanut kivunlievitystä. Itkin koko sen ajan. Ponnistus vaihe ei ollut minulla kivulias vaan muutaman minuutin työntö, pikku repeämä tuntui kuumalta ei kivulta. Jälkeiset tuli itsellään ja yksi tikki sattui alapää lävistyksen verran.

Mulla synnytys kipu tuntui lähinnä ponnistaa tarpeen *(vauva oli tosi alhaalla). Ihan kuin olisi ollut hirvittävä ripuli jota joutuu pidättämään, ei yhtään menkkakipumainen. Tiedän että sattui välillä kovaa, mutta en varsinaisesti "muista" kipua, en siis oikein osaa edes kuvailla sitä.

Minulla on kokemusta vain avautumiskivusta, koska jouduin kiireelliseen sektioon vauvan sydänäänten laskiessa ennen kuin olin kokonaan auki. Kivut olivat sellaisia lieviä vatsanväänteitä, vähän niinkuin vatsataudissa, ei mitenkään pahoja. 

Mun kokemus on käynnistetystä 66h synnytyksestä. Kipua ei oikein muista jälkikäteen eikä sitä voi kuvitella ennalta. Muistan, että luulin kuolevani kipuun pari päivää, sitten tuntui siltä etten kuolekaan ja tämä kestää ikuisesti. Kipua voi aluksi pari päivää verrata kuukautiskipuihin x 1000000 mutta viimeiset 15h oli vielä järkyttävämpää. Kuin sisuskaluja olisi revitty joka suuntaan, raastettu raastimella, neulalla tökitty kynnen alle, painettu poralla jne. Kipu oli polttavaa, repivää, pistävää, painavaa ja tuntui niskasta polviin, eniten vatsalla ja alaselässä. Sitten tuli epiduraali ja kaikki kipu katosi, jäljelle jäi vain hento kiristys. Ponnistusvaihe ei sattunut vaan tuntui maailman suurimmalta ripulilta ja ummetukselta samaan aikaan. Kauhea jättiripulihätä mutta 4kg vesimeloni ei hievahtanutkaan ja jos liikkui 1cm niin valui 2cm takaisinpäin. Lopulta yli tunnin päästä se jotenkin hitaasti liikkui ulos kun työnsin kaikin voimin ja syntyi! Selvisin ilman repeämiä ja kipu lakkasi siihen! Kivusta saattaa aluksi selvitä ajattelemalla, että tämä on hyvää kipua mutta parin päivän jälkeen se ei lohduta. Mulle ainoa lohduttava ajatus oli, että tämä loppuu joskus. Joko kuolen tai synnytän. Olisin kuitenkin valmis tuohon uudestaan vaikka heti!

Kiitos kaikille vastauksista. Nostan hattua kaikille synnyttäneille naisille.

Minulla taitaa olla vapaaehtoinen lapsettomuus edessä. En usko että ikinä selviäisin synnytyksestä. :/

(ei ap)

Omat kipuni oli verrattavissa siihen kun istut pöntöllä ummetuksen jälkeen ja vatsa kramppaa niin että hiki nousee päähän ja vatsassa purputtaa äänien kera. Helpotus tulee kun saa räjäytettyä sen löysän kakan ulos. Samanlaista kipua se mulla oli, synnytyksessä vaan kovempaa.
Tiedän, ällö mielikuva mutta itse en ole parempaa vertauskuvaa itse löytänyt :)

Minä koin supistuskivut kuumana puristuksen tunteena, oikein jäytää tuolla syvällä sisuksissa. Kipu kovenee supistuksen loppua kohden, mutta sitten tulee helpotus ja saa hengähtää kotvan aikaa ennen uutta supistusta. Ponnistuskipu taas on kirvelevää ja repivää. Eikä tuskaa helpota kun tietää että kohta oikeasti repeää. Kipulääkkeillä on tarkoitus saada se kivun terävin kärki pois, jotta homma olisi siedettävää. Samaan aikaan se kipu on kuitenkin positiivista, tiedät siitä että synnytys etenee ja kohta se ohi. Hyvin se menee, minäkin tein toisen lapsen vaikka ekan jälkeen vannoin etten synnytä enää koskaan.

Mulla oli supistusten välissä vain muutaman sekunnin tauko. Se teki synnytyksestä niin raskaan. Lisäksi ponnistusvaihe kesti 1,5 h, siinä onneksi auttoi vähän puudutus. Pyörryin kerran kivusta ja oksensin monta kertaa. Silti kohta menossa toista kertaa tekemään saman, tosin kävin pelkopolilla juttelemassa!

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 01:21"]Eipä täällä kukaan ole osannut vastata kysymykseen

[/quote]

No kipu on aika subjektiivinen kokemus + synnytyskivun määrä vaihtelee samalla ihmiselläkin eri synnytyksissä. Niin ei sitäoikein voi sanoa että miten paljon ap:ta tulevassa synnytyksessä tulee sattumaan. Mua sattui ensimmäisessä synnytyksessä aivan helvetin saatanasti, toisessa vain saatanasti.

Supistukset tuntuu voimakkaalta lihastyöltä.

Kipu oli niin järkyttävää, ettei sitä voinut etukäteen käsittää tai siihen varautua. En ehtinyt saada kivunlievitystä.

Silti kokonaisfiilis synnyttämisestä on jotain aivan uskomatonta, ei lainkaan negatiivinen :) Ihan ainutlaatuinen kokemus.