Miksei kestovaipat?
Joskus menee usko..
En ole kokenut kestovaippoja vaivalloisiksi tai kömpelöiksi -tai millään tavalla huonoiksi. Olisi kestämätönta että pieni alle vuoden ikäinen lapseni olisi tuottanut jätettä niin suuret vuoret kuin kertakäyttövaipoilla olisi aikaan saanut. Ihanaa on ollut myös se, ettei tarvitse muovia kieputtaa lapseni ympärille.
Väsyttää ja turhauttaa vaan se, että niin suuri osa käyttää vieläkin kerttiksiä. En varmaan saanut viestiäni selvästi esiin, mutta enhän voi olla ainoa jota todella ärsyttää. Mitään ei saisi kuitenkaan sanoa ääneen; ei oikeastaan mitään koko vaipoista, sillä sehän jo syyllistää.
Pakko on uskoa että trendi täytyy olla laskeva (kerttisten suhteen) ja kertakäyttövaipat palaavat paikalleen kertakäyttöastioiden tavoin retkikäyttöön.
huoh.
kolsijainen ja pieni villahousuissaan
Kommentit (71)
Ajattelin vaan viestiä laittaa, kun puhetta yleensäkin ympäristöystävällisyydestä. Onko teille tuttu pesupähkinät? Itse käytän niitä, jolloin pesuaineet eivät kuormita vesistöjä (huom! myös ympäritöystävälliset pesuaineet kuormittavat jonkun verran).
Jos joku kiinnostui, niin lisätietoa mm. http://www.pikkuruu.fi/pahkinat.html ja googlettamalla lisää.
Esikoista odottaessani en ollut ikinä tavannut ketään kestoilijaa. Kysyessäni äideiltä asiasta, he ajattelivat, että ne vaipat haisevat ja niistä on kauhea vaiva.
Etsin netistä tietoa, ja hukkuahan sinne vaippatulvaan meinasin. Keräsin paperille tietoja vaipoista ja hinnoista, ja niitä vertailin sängyssä nukkumaanmennessä :)
Ostin kuitenkin vaippoja, harsoja ja kuoria. Samat harsot menivät esikoisella siihen asti kun vaipat jäi pois, n 18kk. Vähän eri taitoksilla vaan. Kun pissaharson ripustaa ilmavasti odottamaan pyykinpesua, se ei haise ollenkaan. Käytin jotain paperijuttua, joka pyydysti kakat, niitäkin pystyi pesemään ja käyttämään uudestaan pari kertaa.
Käytin kertakäyttövaippoja öisin, ja matkustellessa.
Kakkoselle (nyt 3kk) ostin all-in-one- kestovaippoja. Ostin vain viisi kipaletta, ja käytän niitä aina kun ne ovat pesty ja valmiina. Harsoihin en ole vielä alkanut, vaikka ne on tuossa pussissa ihan käden ulottuvilla. Meillä menee pesumaksua 1e/kone, mikä on aika paljon, joten odotan, että pääsemme omalla koneella pesemään.
Mutta kestot on tosi hyvä tapa säästää, myös omaakin rahaa. Laskin, että jos käytän vain yhden keston päivässä, on sekin jo 365 vaippaa vuodessa. Ja jos pampersin 34n vaipan pakkaus on n. 10 e, siinä säästää yli 100e vuodessa, yhdellä kestovaipalla. Mikä kasa kertiksiä sekin jo on!
Muu ekoilu...
tiedän, että lentokoneet ovat kauhea saastuttaja autojen kanssa. Meillä ei ole omaa autoa, mutta koska mies on ulkomailta ja työmmekin siellä aina välillä, tulee lennettyä.
Kompostin voi ostaa ja laittaa omalle pihalle...onpa kompostejakin, joita voi pitää sisätiloissa, jos pihamahdollisuutta ei ole. Siitä mullat sitten vaikka lähimetsään, jos ei omaa puutarhaa ole.
Mua häiritsee ylipakkaaminen, eli tuotteet kääritään moneen muoviin. Välttelen semmoisia. Nykyään on harvassa kaupat, jossa kaikki jauhelihat ja suikalelihat voisi ostaa tiskiltä, ne on kaikki muoviin pakattu. Ostan myös saippuakoteloita, josta painamalla tulee saippua, ja sitten kun se tyhjä, menee koko muovirötiskö roskiin (vai saako niihin ostettua lisää nestesaippuaa?). Olisi parempi ostaa palasaippuaa.
jne jne
Pienestä se alkaa.
ovat muuten paljon mukavempia kuin kertakäyttöiset. Jahka menkat alkavat olisi tarkoitus tutustua myös tuohon kuukuppiin, kovasti ovat kaverit kehuneet.
Olen myös käyttänyt pesupähkinöitä jonkin verran. Mietítyttää vain niiden kaukainen alkuperä.. Onko reppu siis millainen verrattuna ekopesuaineisiin?
Eipä noista taida selvää tietoa olla.
Olin asiaa ajatellut ennen esikoisen syntymää, en tosin ollut ehtinyt vaippoja hankkia, kun tyttö tupsahti maailmaan hieman yllättäen.
Olisin mielelläni ottanut vastaan vinkkejä, mikä kestovaippa (ja säilytys- & pesusysteemi) sopii vauvalle, jolla erityiskorvike ja rautalääkitys pistivät mahan niin sekaisin, että kammottavan hajuinen kakka tuli kovalla paineella. Rauta lisäksi värjää tehokkaasti, vaikka ei kai se vaipoissa niin olisi haitannut. Itse en siinä tilanteessa, koliikkivauvan kanssa, yksinkertaisesti jaksanut kokeilla, löytyisikö meidän tytöllemme sopivaa vaippaa.
Esikoista odottaessa päätin että ilman muuta meillä kestoillaan. Yritin mahdollisimman edullisilla ja alkeellisilla systeemeillä pärjätä pienellä vaippamäärällä. Joka ilta piti pyykätä ja ripustella vaipat että ehtisivät taas kuivua. Hohhoijjaa. Sitten vähitellen tutustuin uusiin systeemeihin ja materiaaleihin ja lopulta innostuin itse ompelemaan. Nyt kun pikkukakkonen kohta tulla tupsahtaa, tuskin tulee harsoja ja vast. käytettyä vaippakäytössä, sen verran olen ommellut vaippoja(minä, joka olin teknisessä käsityössä koulussa!) ja kaikki esikoisenkin vaipat ovat vielä tallessa. Nyt kun vaippoja on yllin kyllin, ei tarvii stressata kuivumisesta vaan vaipat riittävät ja jos eivät, niin sitten otetaan niitä harsoja...Aluksi olin tosi fanaattinen, en voinut ajatellakaan käyttäväni kertiksiä, mutta kieltämättä ovat kätsyjä reissuilla ja öisin siinä vaiheessa kun maitokakkaa tulee monta kertaa yössä.
Mielestäni kestoissa on ylivoimaisesti se hyvä puoli, että niitä voi käyttää ties kuinka monella lapsella, tietysti kosteussulullisille vaipoille varsinkin tulee jossain vaiheessa kilometrit täyteen, mutta säästö(rahan ja luonnon)on silti aikamoinen. Minä uskon myös, että aikainen kuivaksi oppiminen oli meillä osin kestoista johtuvaa. Pissan tullen vaippa tuntuu kuitenkin märältä, siinä jossain vaiheessa lapsi alkaa yhdistää asian ja meillä ei edes oikeastaan keritty potattamaan kun tyttö 1v8kk rupesi yhtäkkiä omasta aloitteestaan käymään potalla.
Meillä ei ole kuivausrumpua, mutta kyllä ne ilmankin kuivuvat mutta tietysti jatkuvasti on sitten jossain jotain roikkumassa kotona, mutta tulee tuota pyykkiäkin lapsiperheessä muutenkin. Itsekin käytän kestositeitä, tosin käyttökerrat ovat olleet aika vähissä kun kerkisi olla vaan kahdet menkat ennen tätä toista raskautta...
Itse en tuntenut alunperin muita kestoilijoita, asuimme toisella paikkakunnalla ennen. Nyt pk-seudulta löytyy kestoilijoita ja ihan " tavallisistakin" perheistä, jotka ajelevat myös autolla ja ostavat vaatteensa kaupasta...Ei kestoilun minusta tarvitse olla mikään pelkkien " ekointoilijoiden" juttu!
Itsekin ennen kaksosten syntymää olin varma, että mehän kestovaippaillaan. Noh, ennenaikaisesti syntyneiden ja pienipainoisten vauvojen kanssa arki onkin sitten vähän toista kuin kuvittelee unelmissaan. Nythän nuo toki on jo normaalikokoisia ja normaalin oloisia, mutta arki on sen verran rankkaa, etten todellakaan jaksaisi mitään ylimääräistä. Kun omaa aikaa ei jää usein erirytmisten poikien kanssa sen vertaa päivässä, että ehtisi syödä tai käydä suihkussa rauhassa, niin en voisi kuvitella, että ottaisin kontolleni vielä jotain extra tekemistä, kuten kestovaippailun.
Päivä alkaa klo 6 ja loppuu mulla klo 19 kun mies tulee töistä. Tuona aikana vauvat nukkuvat yhtä aikaa hyvänä päivänä tunnin, joskus kaksi.
Me ei olla mitään ekoihmisiä muuten, mutta ennen vauvan syntymää ajatus kestoilusta alkoi kiinnostaa. Jätemäärän pienentäminen, mahd. rahansäästö ja ajatus ekologisten arvojen siirtämisestä (tai pikemminkin luomisesta) edes joltain osin lapselle kiinnostivat. Vauvan synnyttyä homma jäi kuitenkin väsymyksen keskellä tosi laiskaan osakestoiluun loppuen välillä kokonaankin. Kuitenkin nyt, kun vauva on kohta 8 kk vanha olen innostunut uudelleen. Osakestoilua meillä harrastetaan vieläkin, mutta esim. aiemmista aatoksista poiketen olemme jo uskaltautuneet kestoissa lyhyille reissuille ulkomaailmaan, ja hyvin on toiminut.
Kestovaippoihin tutustuttuani olen myös siirtynyt käyttämään kestositeitä, ja kuukuppikin on juuri hankittu. Näitä asioita miettiessä kuin huomaamatta myös into jätteiden lajitteluun, sähkön säästämiseen yms on kasvanut. Silti miellä on edelleen auto, jota käytämme paljon " turhaankin" , ostamme normaalikaupoista ylipakattuja tuotteita, syömme lähinnä eineksiä jne.
Omalla tarinallani lohduttaisin niitä, joilla kestoilu jäi vauva-arjessa sivuun, että kestojen käytön voi ihan yhtä hyvin aloittaa myöhemminkin. Ei tarvitse olla täydellinen tai kokea epäonnistuneensa jos on tähän mennessä käyttänyt kertiksiä. Mielummin ajattelee myönteisesti, katsoo nykyhetkeen ja tulevaan, koska vain niihin voi vaikuttaa, ja taputtaa itseään olalle jokaisesta (yhdestäkin) kestokerrasta ja säästyneestä kertiksestä. Puolitoistavuotiaaksi vaippailevalla vauvalla on vielä puolet vaippa-ajastaan edessä. Itse asiassa nyt, kun vauvalla kakkarytmi on kiinteiden myötä vähän harventunut ja selkiytynyt, kestoilu voi olla helpompaakin alun jatkuvaan maitokakan tuotantokauteen verrattuna. Tietysti vaippavalikoimaa on pitänyt vähän uusia, esim. helppo puettavuus on noussut tärkeäksi vauvan liikkuessa niin ettei mitään harsoja saa päälle väkerrettyä. Onneksi pikkuvauvavaipat voi varastoida odottamaan tulevaa käyttöä, yrittää tarjota kavereille lainaan tai myydä pois.
Kuitenkin, jollei vaikkapa kestoilu onnistu edelleenkään, maailmaa voi onneksi pelastaa ekokatastrofilta muillakin tavoin.
Niin ja minulta KIITOS ja hatunnosto kaikille pieniäkin, mitä tahansa ekotekoja tekeville!!! ;)
Minä harkitsin kestovaippailua ja olen harkinnut sitä aina tasaisin väliajoin vauvan synnyttyä. Kestovaippailusta tuntuu kuitenkin tulleen jonkinlainen bisnes ja vaippoja on aivan käsittämättömät määrät erilaisia. Katsoin kestovaippainfon listaa ja totesin, etten ikinä löydä meille sopivia. On niin paljon helpompi ostaa painon mukaan kertakäyttövaippoja kuin yrittää arvata, onko M vai L-koko jossain kestovaipassa meidän muksulle sopiva.
Katselin myös jotain verkkokauppaa, jossa <täysin käsittämätön termi>-vaipan kanssa täytyy käyttää <toinen täysin käsittämätön termi>-lisäimua. Jaa, mistä minä tiedän, miten paljon metritavarana myytävää lisäimua ostan ja mitä ihmettä sille teen ennen kuin voin ottaa sen käyttöön.
Hukuin eri termeihin aivan täysin. En esimerkiksi tiennyt, mikä ihme on kestovaippainfossakin mainittu TSI-vaippa. Riemukseni huomasin toisella keskustelupalstalla, että enpä ole ainoa. Sanastosta sen merkitys selvisi, mutta tuntui, että paljon saa töitä tehdä ja rahaa käyttää, ennen kuin pääsee kestoilemaan. Toivottavasti kukaan ei nyt mainitse, miten käytettyjä vaippoja saa halvalla, kun jonkun peruste kestoille on, että käytettynä niistä saa hyvän hinnan.
että tämä vauvaperheen arki hieman normalisoituu, ja vasta sitten alamme todenteolla käyttämään kestoja. Ihan oikeasti nyt alkuun ei riitä voimat yhtään ylimääräiseen (pyykkikone pyörii nytkin 2-3krt päivässä ilman kestoja) vaan on ihanan helppoa napata se kertis pussista ja heittää likainen roskiin. Meillä siis viikon vanha vauva, jolla halkio eli kaikki aika menee vauvanruokkimiseen, maidonpumppaamiseen jne. Lisäksi kaksi isompaa lasta vievät osansa.
Jokainen vaipattakoot vauvansa kuten parhaaksi näkee, itse koen alkuvaiheessa kertikset nyt parhaana vaihtoehtona meidän perheelle ja sitten myöhemmin ehtii sitä maailmaa pelastaa vähentämällä kertisjätettä käyttämällä kestovaippoja :)
Mayella ja Onni 7vrk
Santun_äiti:
Katselin myös jotain verkkokauppaa, jossa <täysin käsittämätön termi>-vaipan kanssa täytyy käyttää <toinen täysin käsittämätön termi>-lisäimua. Jaa, mistä minä tiedän, miten paljon metritavarana myytävää lisäimua ostan ja mitä ihmettä sille teen ennen kuin voin ottaa sen käyttöön.
Tuotahan se on. Tavattomasti eri termejä, joita joutuu ihan tosissaan opiskelemaan. Täällä oli vähän aikaa sitten kyselyjä, että mitä olisi pitänyt kertoa neuvolan lastenhoitoon liittyvällä valmennuskerralla. Minusta sinne olisi hyvä lisätä perustietopaketti noista kestovaipoista. Kiinnostuneet saisivat nähdä muutaman esimerkkikappaleen erityypin vaipoista. Se jo auttaisi alkuun kestoilun saralla.
Vastuunsa tuntevan verkkokaupan tulisi antaa tietoa myymiensä tarvikkeiden käytöstä ja hoidosta sekä tarvittavista määristä.
Toivottavasti kukaan ei nyt mainitse, miten käytettyjä vaippoja saa halvalla, kun jonkun peruste kestoille on, että käytettynä niistä saa hyvän hinnan.
Mainitsenpa toisen pointin. Niistä käytetyistä vaipoista saa helposti sellaisa kokeilukappaleita. Jos malli osoittautuu sopivaksi, niin eikun haalimaan samanlaisia lisää. Tai jos ompelutaitoa löytyy, voi vaipasta piirtää kaavat ja tehdä itse lisää samanlaisia. Koko kysymys on aina hankala. Toisaalta kallistuisin aina kokoon L, jos epäilyttää. Vaippa ei ole ainakaan liian pieni. Sitä päitsi meillä näyttää käyvän niin, että kokoa L tullaan käyttämään koko loppuvaippa-aika 8 kk - xxx. Riippuu tietenkin lapsen ruumiinrakenteesta.
että Citymarketeista saa nyt kestovaippoja! Törmäsin tähän ollessani vierailulla Isossa Omenassa. En muista merkkiä, olisiko ollut Popolino?
Itsekin tuskailen nettikaupassa. Mun TÄYTYY saada hypistellä vaippoja (ja muiutakin ostoksia) ennen ostamista!
Minusta tämä on hyvä, oikea suuntaus Citymarketilta.
Hyvä on myös, että heillä on kunnolliset varastot muitakin kuin Nestlén vauvanruokia (=Nestle, Pirkka, Piltti, Bona) ja että hinnat ovat kilpailukykyiset (esim. Semperin hedelmäsoseet maksavat ainoastaan 20 senttiä!). No, tuo oli vain sivuhuomautus, mutta minusta se, että kestovaippoja alkaa saada päivittäistavaratalosta, on hyvä suuntaus. Jos nyt menette ostamaan, muistakaa kysyä ohjeita! Itse aion mennä sinne nyt, kun meillä koko vaihtuu (osakestoilen) ja pyytää kopioimaan esille ohjeet, ellei niitä jo ole.
Ei tule kalliiksi. Harsovaipat ovat halpoja.
En lukenut ketjua läpi, mutta totean vaan että halvemmaksi tulee kuin uskoinkaan ja toimii loistavasti. Minä koin kestovaippaherätyksen kun muutimme omakotitaloon ja todella näin miten roskis täyttyy kertiksistä. Kerrostalossa ongelman hoitaa silmistä pois joku muu.Sain sitten lahjaksi samoihin aikoihin muutamia kestovaippoja ja vähän aikaa meni ennenkuin havahduin niiden toimivuuteen. Olen itse ommellut surkealla ompelutaidollani vaippoja ja hyvin ne pelaa. Pääasiahan on että pissaa imee ja tuntuu mukavalta. En kyllä ymmärtänyt aikaisemmin että tämäkin on asia josta pitää vääntää kättä.
Kysehän on arvoista.
Kumpi on tärkeämpää: oman kodin siisteys vai ympäristön puhtaus?
Mutta siinä ollaan samaa mieltä, että jokainen tietää, mikä on itselle liikaa. Virkistynyt äiti jaksaa paremmin. Aluksi kestovaippainformaatioon tutustuessani se tuntui _vievän_ aikaa, mutta nyt kun asiat tietää, olen niin innostunut, että _virkistyn_ päästessäni lueskelemaan kestovaippainfon keskustelupalstaa :-)
Aloin ekaa kertaa elämässäni tutustua kestovaippoihin viidettä lasta odottaessani. Aluksi koko kestishomma tuntui kauhealta viidakolta ja eri termit tuntui suurin piirtein salakieleltä. Sinnikkäästi kuitenkin tutkailin kestovaippainfoa ja eri myyjien sivuja. Eniten minua kiinnosti muiden ihmisten kommentit eri vaipoista eli pyrin etsimään itselleni sellaisia vaihtoehtoja, jotka todella moni oli todennut toimiviksi. Tilasin loppujen lopuksi kolme erilaista kuorivaippaa, harsoja, pari muotoon ommeltua sisävaippaa, vähän jotain lisäimuja ja riisipaperia kuivaliinaksi (juu, ja Fuzzy Bunzeja on jo myös odottamassa vauvan kasvua).
No, sitten vauva syntyi (neidillä nyt ikää 1 kk). Aluksi mentiin ihan vaan kertiksillä, mutta sitten vihdoin uskaltauduin kokeilemaan hommaamiani kestoja. Heti ekalla kertaa vaippa vuoti jo vajaan tunnin jälkeen. Ajattelin, että no niin, olishan se pitänyt arvata, että pelleilyähän tämä on. Parin päivän päästä päätin kokeilla kuitenkin uudestaan ja hommahan alkoi toimia (en ollut ekalla kertaa laittanut kuorivaippaa kunnolla). Välillä on päiviä, että käytän pelkkiä kertiksiä. Jotenkin tuo kestoilu vaatii multa aina sellaista rauhallista olotilaa ja sellaista päivää, että ollaan ihan rauhassa kotona eikä olla menossa minnekään. Parhaina päivinä käytetään sitten viisi kestovaippaa (siis tähän tullessa, toivottavasti vielä tuosta petrataan). Suosikkini on harso + pieni lisäimu + ohut kuori (Tots Wrap). Ja pitkät päiväunet menee loistavasti villakuoren kanssa (tulee vaan niin iso paketti, ettei sen takia kuulu oikein suosikkeihini tuo villakuori). Harsot ja ohut kuori ovat senkin takia erittäin kätevät, että kuivuvat nopeasti. Ja sit tietty se, että " paketista" tulee pieni.
Syy siihen, miksi halusin ruveta kokeilemaan kestoilua, oli juuri se, että tunsin huonoa omatuntoa aiheuttamastani jätevuoresta. Kuivaustilat meilläkin on pienet, mutta hyvinhän tuota kuitenkin ollaan selvitty. Seitsemän henkinen perhehän meitä nyt siis on, joten pyykkiä tulee.
Tänään ei olla taas yhtään kestoa käytetty, kun oltiin kaupungissa asioilla, mutta nyt illasta aion muutaman keston käyttää, kunhan neiti herää uniltaan. Tällaista kestoilua siis meillä. Opetteluahan tämä vieläkin vähän on, mutta hyvällä alulla kuitenkin ollaan :-).
neronja & viisikko
Mä lueskelin tätä ketjua, ja itseasiassa tänään aiheesta puhuttiinkin. Mulla ei ole mitään yhtä selkeää syytä, että MIKSI EN käyttäis kestovaippoja. Suurin syy on vissiin just toi hurahtaminen. Kestot tuntuu olevan niin järjetön buumi, että pitäis tosiaan ravata erikoisliikkeestä toiseen ostamassa jotain kuoria (joita on 15 eri nimistä ja kokoista) ja sitten jotain täytettäkin pitäis olla varmaan 100 kappaletta ja niistäkin löytyy malleja tuhat. Asiaan pitäisi siis todellakin perehtyä huolella ja tehdä jotain tutkimusta, että osaisi ostaa lapselleen vaipat -ja kuten aiemminkin oli kirjoitettu, ota nyt sitten tästä villa-tasku-harso-honey-kuori-bunz -henkisestä jutusta jotain selvää.
No okei. Sitten jos olisin paneutunut ja saanut ne ostettua. Entä jos ne ei olekaan sopivat? Sitten alkaisin taas saman tutkimuksen uudelleen ja alkaisin myydä käytettyjä vaippojani kirppiksellä (asiaan perehtyneiden kestoilijoiden kirppiksellä tietty)... siis jotenkin tuntuu, että kestojen kanssa on täysin mahdoton ajatus kävellä kauppaan, ostaa vaipat, mennä kotiin ja käyttää niitä. Tässä lienee ensimmäinen syy, miksi meillä kertikset.
Sitten se pyykki. En tiedä olenko omituinen, mutta mä en haluais ehdoin tahdoin pestä vauvan kakkavaippoja omien vaatteideni kanssa sekaisin. " sehän on maailman luonnollisin asia" huudahtaa joku. Niin sulle. Mutta emmä... ajattele nyt jotkut ykkösvaatteet ja kakkavaipat sekaisin. No jaa. Ehkä olen hienostelija. Mutta siis pitäisi erikseen pestä koneelliset kakkavaippoja ja löytää niille kuivaustilaa. Jo nyt on työn ja tuskan takana saada kuivattua normi pyykit siinä ajassa kun pitäisi uusia pestä. Ei, minäkään en halua käyttää kotiani yleisenä pyykkitelineenä ripustellen vauvan vaippoja jääkaapin oveen -mieluummin kulutan ympäristöä kuin asun märältä pyykiltä haisevassa kodissa. Tässä ehkä se toinen syy.
Sitten laiskuus. Kertis paketista, päälle, käytetty roskiin -simple as that. Ei vaippojen kotiinkantamista. Entä jos tuli se villa-pupu-honey-harsokuori, mutta sitten se joku täyte siitä unohtui? Mitä sinne laitetaan kun ollaan tien päällä jossain Kesälahden Shellillä? Hesaria??? Entä jos tulee muutos suunnitelmiin -jäädäänkin reissun päälle neljäksi eikä yhdeksi tunniksi. Kertikset vie 3cm tilaa 4kpl, mutta entä jos omistan vain sen 5 kestovaippaa, kuten joku sanoi, ja niistä 3 on kuivumassa, yksi märkänä laukussa ja viimeinen meni justiinsa läpi. Mitä päälle? Äh, tässä ehkä se kolmas syy.
Missään nimessä en vastusta kestovaippoja. Tunnen kestoilijoita tosi vähän, muutamiin olen tutustunut tämän palstan kautta ja ei siinä mitään -siinähän ne menee kuin tavallisetkin. Siis niillä, jotka on asiasta innostuneita.
Mun täytyy tehdä ekotekoni jotenkin muuten. Kestoilu ei vaan ole mun juttu. Mun statementit tulee tehtyä enemmän ruokavalinnoissa (vapaan kanan munat, kotimainen liha ja sitä rataa). Mutta meistä jokainen tekee ekotekonsa tyylillään. Pääasia, että tekee edes jotain?
Mukava että tästä on tullut hyvääkin keskustelua!!
Meillä aloitettin kestoilu 3. lapsen kuivaksiopettelu vaiheessa ja 4. lapsen syntyessä jatkettiin. Innostuin kestoista kun kaverin kanssa keskusteltiin. Aluksi katselin epäuskoisena, mutta houkutus voitti ja tein itse muutaman vaipan kierrätysmatskuista kokellakseni.
Vauvan ollessa vajaan 1kk aloitettiin kokeilu, aluksi osakestoiltiin sen mukan mikä hyvältä tuntui, välillä 1vaippa päivässä, välillä kaikki vaipat välillä ei yhtään. Pikku hiljaa mieskin kypsyi ajatukselle ja nyt ollaa täyskestoiltu jo pari kuukautta. Vaippapyykkiä pesen joka toinen päivä. Meillä 4 lapsisessa perheessö tuo extra koneellinen ei enää tunnu. Kuivaustila kylläkin on vähissä pienessä kolmiossa, mutta vielä on selvitty =)
Syy, miksi kestoilen, on meillä toissijaisesti ekologisuus, suurempi syy on hurahtaminen =)
Jokainen meistä siis tehköön omat valintansa, mutta suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan, sillä kestoilukin voi olla helppoa ja mukavaa!
Hattara ja lapset 5/06, 04, 01, 99
NeitiSipsu:
Jokaisen äidin ja isän pitäisi ajatella lapsensa tulevaisuutta. Kiinnostaako enemmän se, että itselläsi on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta kuin se, että lapsesikin pystyisi vielä hengittämään täällä aikusenakin? On erittäin itsekästä omaan napaan tuijottamista käyttää kertiksiä, ihan sama vaikka on pieni asunto ja väsy painaa. Miettikää ennemmin lapsianne kuin omaa parastanne!!!
Tähän viestiin sanoisin, että vanhemman paras on lapsen paras! Jos vanhemmalla on todella rankkaa, niin se heijastuu kyllä lapseenkin. Jos kertakäyttövaipat helpottavat arkea ja saavat vanhemmat rentoutuneemmaksi, niin kyllä se vaan on lapsen paras.
Tytteli-83
Kyllähän ympäristön tärkeys on isommassa pyörässä ehdottomasti tärkeämpää, mutta minun jokapäiväinen ympäristö on kotini ja jos siellä olisi joka pvä pyykit sinne tänne ripustettuna kuivumaan, tämä pienempi pyörä ei jaksaisi. joten silloin ehdottomasti on ajateltava sitä ensimmäistä lähintä asiaa jaksamisen suhteen ja valitettavasti sitten vasta sitä äitiluontoa.
Joten, arvo kysymykseesi vastaisin että minun lapseni ovat etusijalla ennen ympäristöä, ja lasteni etu on äidin jaksaminen sekä kodin siisteys. Opetan siinä samalla lapseni kasvamaan siistissä kodissa joka on myöskin erittäin arvokas asia nykypvänä.
Kysymyksesi oli minusta turhankin boheemiksi muodostettu koska ne vaihtoehtosi edustivat täysin ääripäitään eikä oikein ole valitettavasti niin mustavalkoista että ne olisivat ne " vain" vaihtoehdot.
Uskon että kausakantoisemmat arvot ovat lapselleni periytyvä se kodin siisteys koska eivät ne vanhempina enään muista käytinkö heillä kertiksiä vaiko kestiksiä. Olen meinaan huomannut monessa tutun kodissa ettei siisteys ole monellakaan enään etusijalla ja musta se on aika oksettavaa, vähän kärjistettynä ;)
kiva lukea tällaista tekstiä mitä tässä ketjussa on. Vastaanpa minäkin vaikka olen kaikkea muuta kuin ekoihminen...
Esikoiselle ostin kestoja, sekä uusia että käytettyjä. Muutaman viikon niitä käytimme, mutta aina oli pissat läpi. Vaippaa olisi saanut vaihtaa tunnin välein jotta olisi pysynyt kuivana. Joten, siirryimme kertakäyttövaippoihin. En jaksanut alkaa kokeilemaan muita merkkejä ja etsimään sopivaa vaippamerkkiä, ja lisäksi harmitti tuo investointi jonka kestovaippoihin teimme.
Kuopus on tyttö, ja ajattelimme että josko vaipat nyt pitäisivät pissaa paremmin. Mutta ei, sama valuvika taas. joten muutaman päivän jälkeen pakkasin vaipat kaapin perälle laatikkoon aivan suosiolla. Nyt ystäväperhe on ottanut ne lainaan, haluavat kokeilla josko he saisivat niitä käytettyä. Toivottavasti onnistuvat!
Se meidän perheen kestovaippailusta.
Autoasiaan....
meillä on auto, ja sitä käytämme TODELLA PALJON. miehen työ on liikkumista paikasta toiseen pitkin päivää, joten ei puhettakaan että liikkuisi bussilla tai pyörällä. Auto on aivan välttämätön. Kaupassa käyn joko lasten kanssa rattailla pikkuostoksia tekemässä tai sitten kerran viikkoon isot ostokset autolla.
Vauvan soseisiin...
esikoiselle tein paljon soseita itse. nyt kuopukselle olen tehnyt aivan kiinteiden syömisen alussa muutaman purkin, ja sen jälkeen siirryin suosiolla kaupan purkkeihin. Ja siitä syystä, että soseiden valmistamiseen menevän ajan käytän mieluummin johonkin muuhun, kuten leipomiseen vaikka. Rakennamme taloa tällä hetkellä, ja minä yksin hoidan kodin ja lapset. Omaa aikaa ei siis ole muuta kuin lasten päiväuniajat, ja silloin minä rentoudun vaikka tässä koneella. Lasten kanssa ruuanlaittomahdollisuudet on rajalliset, joten jos pystyn lasten hereillä ollessa kokkailemaan muutakin kuin ruokaa, leivon jotain hyvää ahkeralle rakentajalle.
Koitan tällä viestillä tuoda sitä ilmi että meillä on aivan yhtä monta elämäntilannetta kuin täällä on kirjoittajia. Joten on aivan turha suuttua siitä että joku ei kestoile tai käyttää autoa tms. kun ei voi mitenkään tietää miten toinen ihminen tilanteensa kokee.