9-vuotis lapsi jäänyt rekan alle Helsingissä ja kuollut
Mechelinikadulla lähellä Taivallahden koulua :( Voi ei!
Kommentit (212)
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 17:12"]
Olinkohan kuitenkin oikeassa, sillä kuljettajaa "kuulustellaan epäiltynä liikenteen vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta."
[/quote]
Poliisin on tutkittava jokainen tuollainen tapaus (koska aina kun suojatiellä ajetaan jonkun yli on syytä epäillä, että autoilija on syyllistynyt rikokseen) ja tutkimista varten tarvitaan joku rikosnimike, mikä nyt tapaa olla se kuolemantuottamus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Syyllisyydestä se ei vielä kerro yhtään mitään, esitutkinnan tarkoitus on selvittää ennen kaikkea onko rikosta ylipäätään tapahtunut ja kirjata tuoreeltaan siihen liittyneet olosuhteet. Syyttäjä päättää lopulta esitutkinnan valmistuttua, onko jommankumman rikosnimikkeen tunnusmerkistö esitutkinta-aineiston perusteella täyttynyt ja joko vie jutun oikeuteen tai sitten ei. Poliisi voi myös lopettaa esitutkinnan kesken, mikäli on ilmiselvää ettei rikosta ole tapahtunut. Syyllisyys todistetaan vasta oikeudessa, joten ne soihdut ja heinähangot voi vielä viedä takaisin liiterinnurkkaan odottamaan.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 18:55"]
Kyllä tämä on ihan vain ja ainoastaan kuorma-autokuskin vika. Kuolleita kulmia joo autoista löytyy, koska Suomessa sallitaan autot, joissa näitä vielä on niin paljon. Lontoossahan esim. ei kai nykyään enää saakaan ajella kuin safe lorry:illä (http://www.thetimes.co.uk/tto/multimedia/archive/00448/Lorry_448505a.jpg). Suomeen myös pakollisiksi nuo varusteet niin pian kuin mahdollista!
Kuolleista kulmista huolimatta kuskin täytyy muilla tavoin varmistaa, että kääntyminen on turvallista: pysähdytään tarpeeksi ajoissa ennen risteystä että nähdään valoissa odottavat kävelijät, hiljennetään nopeutta jne. Musta on järkyttävää, että täältä löytyy niin paljon puolustelijoita tuolle kuskille. Suomessa todellakin vallitsee venäläinen autoilukulttuuri, jossa autoilija on kuningas ja muiden pitää vaan yrittää olla jäämättä tämän kuninkaan alle...
ps. Enää ei näköjään riitää sekään että pysyy kävelyteillä, kun autot ajelee sielläkin rollaattorimummojen yli: http://www.lansivayla.fi/artikkeli/311198-silminnakijan-kuva-taksi-ajoi-rollaattorilla-kulkeneen-naisen-paalle
[/quote]
Hitto, voitaisiin lakkauttaa koko ruuhkautunut oikeuslaitos kun näin näppärästi kerran tulee tuomiot parin iltapäivälehden juttujen perusteella.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 18:02"]
Minua pelottaa se, että asumme Helsingissä ja koulun lähellä kaksi isoa tietyömaata. Liikennevalot eivät toimi todella isossa risteyksessä koulun lähellä ja metro työmaa myös vieressä, jossa isoja kuorma-autoja. Siinä sitten sadat alakoululaiset kävelevät ja pyöräilevät joka päivä kouluun. Toivon todella, että kaikki kuskit malttaisivat olla todella valppaita liikenteessä.
[/quote]
Mutta haluan silti asua ehdottomasti keskustassa, koska siellä on kaikki palvelut ja eloa ja säpinää.En voisi muuttaa syrjemmäs, vaikka koulutie olisikin vaarallinen. Kaikella on hintansa.
Tosi inhottavaa. Valitettavasti tiedän noiden vanhempien fiiliksen, vaikka oma lapsi ei kuollutkaan liikenneonnettomuudessa, mutta silti ihan yllättäen, aamulla vielä oli terve ja iltapäivällä kuollut. Ja jouduin itse infoamaan miestäni kuolemasta työpaikalle. Tekstarilla, kun en pystynyt noita sanoja heti sanomaan ääneen, mutta tekstarin sain kirjoitettua. Paljon, paljon voimia perheelle.
Helppohan se on ulista ja syyllistää, kun ei ole hölkäsen pöläystä mistä puhuu, kun ajokokemuskin rajoittuu polkuautoihin.
Jottei totuus unohtuisi, niin katsotaanpa kuorma-auton kuolleita kulmia: http://www.mto.gov.on.ca/graphics/english/dandv/driver/handbook/handbook_drivers/2-10.jpg ja havainnollistettuna http://cdn.gagbay.com/2014/12/next_time_you_try_to_evade_a_truck_blind_spot-527634.jpg
Huomatkaa erityisen heikko näkyvyys oikealle ja ihan auton eteen. Tietäisitte, jos olisitte edes kerran istuneet kuormurin kuskin penkillä.
Vinkki: noihin ei sitten näe, vaikka mikä laki säädettäisiin. Paitsi jos on esim. teräsmies, jolla on röntgenkatse. Voisi kuitenkin jäädä pullat ja leivät toimittamatta, jos sellaista alettaisiin kuljettajilta vaatimaan :)
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 15:06"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 15:04"]Hätäkeskus ei lähetä autoa, jos et tiedä tarkkaa osoitetta. Ei riitä, että "tässä kadun a ja b kulmassa", täytyy tietää täsmällinen numero. Olen yrittänyt kerran soittaa ambulanssia suojatieonnettomuuden jälkeen, mutta vastaaja intti, että mene katsomaan talon seinästä numero, ei voi lähettää autoa muuten. [/quote] GPS:llä pitöisi löytää. On niillä laitteet.
[/quote]
Laitteet on, mutta jos soittaa sellaisesta puhelimesta, jossa ei ole GPS:a, voi olla vaikeaa.
Oikeasti teeskentelyä, että ei muka tiedetä, mihin lanssi lähetetään, jos kerrotaan että on tapahtunut " katuje X ja Y risteyksessä" ja kaupungin, kun ei niitä siellä monta ole, ja tässä tapauksessa esimerkiksi sen koulun. Kyllä auton voi lähettää liikkeelle ja ilmoittaa tarkemman osoitteen sitten kun saa sen selville.
Häkellä on kyllä kehittämistä, jos ei kiireelliseen tehtävään voi lähettää lähintä yksikköä vaan jostakin pisteestä päivystävän. Vai onko tämä tapa vain Helsingissä? Pohjoisessa tiedän tapauksen ( ennen näitä häkeyhdistämisiä), jossa onnettomuustapaukseeen lähetettiin lähin mahdollinen yksikkö, joka oli ollut muutaman kilometrin päässä liikenteenohjausta tekevä VPK:n yksikkö. Olivat antaneet ensiapua siihen saakka, että ambulanssi oli aikojen päästä tullut, vaikka aloittaessa oli jo ollut selvää, että vainaa tämä on.
Koin sanoinkuvaamattoman kauhun hetkiä kun luin uutisen ja en heti tavoittanut Töölössä liikkuvaa omaa yhdeksänvuotiastani. Osanottoni ja voimia pienen uhrin vanhemmille.
Mä olen aina ihmetellyt miksi helsinkiläiset antavat pienten koululaisten kulkea itsekseen. En ikipäivänä antaisi! Eihän tuon ikäinen OSAA varoa muuttuvia tilanteita liikenteessä, vaikka kuinka oltaisi harjoiteltu se koulutie noin kaksi kertaa koulun alkaessa. Vanhemmat ovat liian välinpitämättömiä sanon minä! Onko liian suuri vaiva viedä lapsi kouluun, niinkuin muualla maailmassa tehdään??? Ehkä tästä voisimme oppia jotain, ja olla antamatta liikaa vapauksia eka-tokaluokkalaisille! Ne on vielä PIENIÄ lapsia, jotka ei välttämättä tajua liikenteestä yhtään mitään.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 08:02"]

Aika harvalla vanhemmalla on mahdollisuutta olla iltapäivisin kotona hakemassa lasta koulusta, tmä onnettomuus tapahtui iltapäivällä.
Toisaalta lapset myös elävät siinä ympäristössä, ja jossain vaiheessa on aloitettava itsenäistyminen. 9-vuotias on jo kolmannella luokalla.
Olen kulkenut lasteni kanssa 1. ja 2. luokan aikana koulumatkoja, koska se on ollut mahdollista. Mutta tosiaan 3. ja 4. luokka alkaa olla sellaista aikaa, että lapsi alkaa liikkua yksin siinä ympäristössä, jossa elää. Ei ole helppoa vanhemmalle antaa lapselle itsenäisyyttä, kyse ei todellakaan ole vanhempien välinpitämättömyydestä, mutta lapset kasvavat ja itsenäistyvät vaikka väkisin.
Noin 10-vuotiaden lasten vanhempana toivon, että maailma olisi mahdollisimman turvallinen, esim. hidasteita ja liikennevaloja tiellä, ja että ihmiset olivat varovaisia liikenteessä. Kuitenkin huomaan kotini lähellä, että hidasteet eivät hidasta, esim. mopoautoilijat eivät edes hiljennä hidasteissa, tai että kun menen vihreillä tien yli, kääntyvä auto puskee päälle ja jalankulkijana minun on väistettävä. Yritän iskostaa lasten päähän, että aina pitää vihreilläkin olla varovainen, mutta lapsi on kuitenkin lapsi. Aikuisen kuuluisii olla erityisen varovainen, varsinkin koulujen juuri alettua, kun lapset tulevat lomilta, eivätkä muista olla varovaisia.
Välilä tuntuu kammottavalta tuuripeliltä tämä elämä, ja varovaisuuskaan ei riitä.
Tuntuu pahalta ja ikävältä, eikä ole paljon sanoja tämän onnettomuudessa kuolleen läheisille. Otan osaa.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:07"]

[/quote] Alkuvuodesta syntynyt 9-vuotias on kylläkin tokaluokkalainen. Ja oman havaintoni perusteella sen ikäinen ei vaan osaa lukea autoilijoita tai ymmärrä liikennesääntöjä. Miten voisikaan? Kyllä vanhempien tehtävä on suojella lasta, eikä vaan tuupata aikuisuuteen. 9-vuotias on liian nuori kulkemaan yksin keskellä kaupunkia. Piste. Miten muualla maailmassa pystytään järjestämään lasten kuskailut kouluun ja harrastuksiin mutta täällä ei voida? Myönnä, pois, laiskuutta se on. Kaiken pystyy järjestämään, jos on halua.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:12"][quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:07"]

Eipäs ole, kuin kolmasluokkalainen. 7 v -> eka luokka, 8 v -> toka luokka, 9 v -> kolmas luokka.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:19"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:12"][quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:07"] [quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 08:02"] Mä olen aina ihmetellyt miksi helsinkiläiset antavat pienten koululaisten kulkea itsekseen. En ikipäivänä antaisi! Eihän tuon ikäinen OSAA varoa muuttuvia tilanteita liikenteessä, vaikka kuinka oltaisi harjoiteltu se koulutie noin kaksi kertaa koulun alkaessa. Vanhemmat ovat liian välinpitämättömiä sanon minä! Onko liian suuri vaiva viedä lapsi kouluun, niinkuin muualla maailmassa tehdään??? Ehkä tästä voisimme oppia jotain, ja olla antamatta liikaa vapauksia eka-tokaluokkalaisille! Ne on vielä PIENIÄ lapsia, jotka ei välttämättä tajua liikenteestä yhtään mitään. [/quote] Aika harvalla vanhemmalla on mahdollisuutta olla iltapäivisin kotona hakemassa lasta koulusta, tmä onnettomuus tapahtui iltapäivällä. Toisaalta lapset myös elävät siinä ympäristössä, ja jossain vaiheessa on aloitettava itsenäistyminen. 9-vuotias on jo kolmannella luokalla. Olen kulkenut lasteni kanssa 1. ja 2. luokan aikana koulumatkoja, koska se on ollut mahdollista. Mutta tosiaan 3. ja 4. luokka alkaa olla sellaista aikaa, että lapsi alkaa liikkua yksin siinä ympäristössä, jossa elää. Ei ole helppoa vanhemmalle antaa lapselle itsenäisyyttä, kyse ei todellakaan ole vanhempien välinpitämättömyydestä, mutta lapset kasvavat ja itsenäistyvät vaikka väkisin. Noin 10-vuotiaden lasten vanhempana toivon, että maailma olisi mahdollisimman turvallinen, esim. hidasteita ja liikennevaloja tiellä, ja että ihmiset olivat varovaisia liikenteessä. Kuitenkin huomaan kotini lähellä, että hidasteet eivät hidasta, esim. mopoautoilijat eivät edes hiljennä hidasteissa, tai että kun menen vihreillä tien yli, kääntyvä auto puskee päälle ja jalankulkijana minun on väistettävä. Yritän iskostaa lasten päähän, että aina pitää vihreilläkin olla varovainen, mutta lapsi on kuitenkin lapsi. Aikuisen kuuluisii olla erityisen varovainen, varsinkin koulujen juuri alettua, kun lapset tulevat lomilta, eivätkä muista olla varovaisia. Välilä tuntuu kammottavalta tuuripeliltä tämä elämä, ja varovaisuuskaan ei riitä. Tuntuu pahalta ja ikävältä, eikä ole paljon sanoja tämän onnettomuudessa kuolleen läheisille. Otan osaa. [/quote] Alkuvuodesta syntynyt 9-vuotias on kylläkin tokaluokkalainen. Ja oman havaintoni perusteella sen ikäinen ei vaan osaa lukea autoilijoita tai ymmärrä liikennesääntöjä. Miten voisikaan? Kyllä vanhempien tehtävä on suojella lasta, eikä vaan tuupata aikuisuuteen. 9-vuotias on liian nuori kulkemaan yksin keskellä kaupunkia. Piste. Miten muualla maailmassa pystytään järjestämään lasten kuskailut kouluun ja harrastuksiin mutta täällä ei voida? Myönnä, pois, laiskuutta se on. Kaiken pystyy järjestämään, jos on halua. [/quote] Eipäs ole, kuin kolmasluokkalainen. 7 v -> eka luokka, 8 v -> toka luokka, 9 v -> kolmas luokka.
[/quote]Laskeppas uudestaan. Katsos kun,on myös olemassa lapsia jotka ovat syntyneet tammi-heinäkuussa.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:21"]

Oma lapseni on syntynyt helmikuussa, on nyt 8 ja aloitti juuri 2. luokan. Toinen on 10 ja aloitti nelosen, luokkakavereissa voi olla vielä myös 9-vuotiaita, jos täyttää loppuvuodesta.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:12"]

Samaa ihmettelen minä, miksi Suomessa ei ole hoidettu ala-asteikäisten iltapäivähoitoa kunnolla.
Esim Tanskassa lapset viedään aamulla kouluun ja iltapäivällä jäävät kouluntiloissa olevaan tilaan, jossa tekevät läksyt, ulkoilevat yms lisäksi harrastuksia on koululla, vanhemmat hakevat lapsensa töistä päästyään.
Eli ihmettelen tätä nykymaailman menoa, lapset joutuvat kulkemaan yksin, olemaan iltapäivisin jopa 5-6 tuntia yksin, silloin menevät missä menevät ikäistensa kanssa.
Vanhemmat tulevat kotiin ja alkaa juokseminen harrastuksista toiseen.Illaat kuuluisi rauhoittaa yhdessäoloon ja ruokailuun, leopoon.
Tilanne on ihan järjetön
Eli meidän tulisi vaatia ja olla mukana järjestämssä kouluille sekä maksuttomia kerhoja, että ihan harrastustoimintaa. Varmasti ne musaopiston opetkinmieluiten tekisivät töitä päiväaikaan..
Samoin kaikki muutkin harrastutoimenopet.
Itselläni on 10v ja hän 5.luokalla. vielä silti tuonikäiset ovat arvaamattomia liikenteessä, kulkevat nyt pyörillä kouluun.
Eli ei voi olettaa lapsen osaavan, vastuu on aina ihan aina aikuisen, kuljettajan.
Itse ajan autoa päivittäin, kyllä on liikennekulttuuri löystynyt hurjasti.
Ihmiset ohittelevat kaasupohjassa, ja hetken päästä seisovat liikennevaloissa taas edessäni. Mitähän hyötyä siitä ohituksesta on , kun itse aja täysin rajoituksien mukaan.
Valtio tienaisi rutkasti rahaa palkkaamalla liikennepoliiseja, jo yhdestä tieristeyksestä saisi hetkessä tuhansia euroja valtion kassaan.
Mietin van miksei palkata ja kouluteta lisää, työttömiähän riittää.
Hekppoa rahaa napsahtaisi hetkessä.
ihan kauheaa on pienen lapsen menettäminen, tekee niin mielen surulliseks
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:29"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:21"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:19"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:12"][quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:07"] [quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 08:02"] Mä olen aina ihmetellyt miksi helsinkiläiset antavat pienten koululaisten kulkea itsekseen. En ikipäivänä antaisi! Eihän tuon ikäinen OSAA varoa muuttuvia tilanteita liikenteessä, vaikka kuinka oltaisi harjoiteltu se koulutie noin kaksi kertaa koulun alkaessa. Vanhemmat ovat liian välinpitämättömiä sanon minä! Onko liian suuri vaiva viedä lapsi kouluun, niinkuin muualla maailmassa tehdään??? Ehkä tästä voisimme oppia jotain, ja olla antamatta liikaa vapauksia eka-tokaluokkalaisille! Ne on vielä PIENIÄ lapsia, jotka ei välttämättä tajua liikenteestä yhtään mitään. [/quote] Aika harvalla vanhemmalla on mahdollisuutta olla iltapäivisin kotona hakemassa lasta koulusta, tmä onnettomuus tapahtui iltapäivällä. Toisaalta lapset myös elävät siinä ympäristössä, ja jossain vaiheessa on aloitettava itsenäistyminen. 9-vuotias on jo kolmannella luokalla. Olen kulkenut lasteni kanssa 1. ja 2. luokan aikana koulumatkoja, koska se on ollut mahdollista. Mutta tosiaan 3. ja 4. luokka alkaa olla sellaista aikaa, että lapsi alkaa liikkua yksin siinä ympäristössä, jossa elää. Ei ole helppoa vanhemmalle antaa lapselle itsenäisyyttä, kyse ei todellakaan ole vanhempien välinpitämättömyydestä, mutta lapset kasvavat ja itsenäistyvät vaikka väkisin. Noin 10-vuotiaden lasten vanhempana toivon, että maailma olisi mahdollisimman turvallinen, esim. hidasteita ja liikennevaloja tiellä, ja että ihmiset olivat varovaisia liikenteessä. Kuitenkin huomaan kotini lähellä, että hidasteet eivät hidasta, esim. mopoautoilijat eivät edes hiljennä hidasteissa, tai että kun menen vihreillä tien yli, kääntyvä auto puskee päälle ja jalankulkijana minun on väistettävä. Yritän iskostaa lasten päähän, että aina pitää vihreilläkin olla varovainen, mutta lapsi on kuitenkin lapsi. Aikuisen kuuluisii olla erityisen varovainen, varsinkin koulujen juuri alettua, kun lapset tulevat lomilta, eivätkä muista olla varovaisia. Välilä tuntuu kammottavalta tuuripeliltä tämä elämä, ja varovaisuuskaan ei riitä. Tuntuu pahalta ja ikävältä, eikä ole paljon sanoja tämän onnettomuudessa kuolleen läheisille. Otan osaa. [/quote] Alkuvuodesta syntynyt 9-vuotias on kylläkin tokaluokkalainen. Ja oman havaintoni perusteella sen ikäinen ei vaan osaa lukea autoilijoita tai ymmärrä liikennesääntöjä. Miten voisikaan? Kyllä vanhempien tehtävä on suojella lasta, eikä vaan tuupata aikuisuuteen. 9-vuotias on liian nuori kulkemaan yksin keskellä kaupunkia. Piste. Miten muualla maailmassa pystytään järjestämään lasten kuskailut kouluun ja harrastuksiin mutta täällä ei voida? Myönnä, pois, laiskuutta se on. Kaiken pystyy järjestämään, jos on halua. [/quote] Eipäs ole, kuin kolmasluokkalainen. 7 v -> eka luokka, 8 v -> toka luokka, 9 v -> kolmas luokka.
[/quote]Laskeppas uudestaan. Katsos kun,on myös olemassa lapsia jotka ovat syntyneet tammi-heinäkuussa.
[/quote]
Oma lapseni on syntynyt helmikuussa, on nyt 8 ja aloitti juuri 2. luokan. Toinen on 10 ja aloitti nelosen, luokkakavereissa voi olla vielä myös 9-vuotiaita, jos täyttää loppuvuodesta.
[/quote] HALOO! Oma lapsesi täyttää ensi helmikuussa 9 ja on vielä tokaluokkalainen sen koko kevään!!! Pitääkö rautalahgasta vääntää. Sanoin yleisesti että 9-vuotias voi olla myös tokaluokkalainen. En puhu nyt tästä uhrista, joka on tällä hetkellä elokuussa 9-vuotias, vaan 9-vuotiaista yleensä. Tajusitko?
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:37"]

9-vuotias tokaluokkalainen taitaa olla vajakki niinkuin äitinsäkin, nettikäyttäytymisen perusteella
[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 09:41"]

[/quote] Itse jankkaat että 9-vuotias on AINA kolmasluokkalainen, vaikka voi ihan hyvin olla tokaluokkalainenkin. Minun silmissäni tokaluokkalainen on vielä pieni, se oli minun pointtini tässä keskustelussa. Sinun pointtisi jäi hieman epäselväksi..
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 15:15"][quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 15:03"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 15:01"]
Taas autoilija murhasi. Miksei tällä paskasakille jo aleta tehdä jotakin?
[/quote]
Pudotettiinko sut lapsena pää edellä lattialle?
[/quote]Ensimmäinen autoilija ilmaantui paikalle puolustelemaan murhaajaveljiään. Sairasta porukkaa.
[/quote]
Tai kaksi kertaa....
1-luokalla ollaan 7-6vuotiaita
2-luokalla ollaan 7-8vuotiata
3-luokalla ollaan 8-9vuotiata
Itselläni kaksi lasta joista toinen täyttää 1-luokan keväällä kahdeksan ja toinen menee ekalle luokalle 6-vuotiaana kun täyttää joulukuussa vasta 7v. Yleistä on siis että 9-vuotiaata tähän aikaan vuodesta on jo 3-luokalla jos ei ole jäänyt luokalle tai jostain syystä on aloittanut koulun käynnin vuoden myöhempään.