Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko enää parisudetta, jos tilanne on tämä
20.08.2015 |
Nukutaan yhdessä, mutta ammulla kumpikin menee omiin töihinsä, mitään keskusteluyhteyttä ei ole minkään asian suhteen ja mies saa minut aina raivostumaan, mies saattaa kysyä jotain ja vastaukseni onkin väärä, niin kaikki meni minun syyksi. Eikö jokainen ihminen tunne päässään, jos jokin asia menee pieleen tai että suhde rapistunut. Itsellä tuntuu tällä hetkellä ihan hirveälle, mutta mies vaan menee töihin ja on kuin ei olisi mikään vialla. Miksi mies ei tunne, että asiat eivät ole hyvin, kun ei halua keskustella, vaan menee aina sinne TYÖPAIKALLE ; jossa varmaan asuu!!
Tunnen,että olen ihan kokonaan epäonnistunut suhteessa, teen koko ajan töitä paikassa, mistä ei pääse mihinkään työaikana, ja en pysty suunnittelemaan olleenkaan esimerkiksi omia matkojani , kun kaikki oma aikankin menee työpailkalla,, jossa hommat kaatuvat päälle. En jaksa kohta henkisesti enää, en ole onnellinen arjessa, miksi mies voi olla, en jaksa enää välittää, haluan olla onnellinen, enkä joku pelle.
Kommentit (14)
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 12:20"]
Kyllä olen aiemmin jaksanut omaa työtäni ihan hyvin, enkä voi siitä luopuakaan, koska sitten ei tulisi rahaa mistään, mutta tosi asia on, että suurin osa päivästä menee töissä, jos heittäytyisin kotiin, sanottaisiin, että elät miehesi palkalla, työ on kyllä vaativaa työtä, mutta itsepähän siihen alaan kouluttauduin, kyllähän siitä maksetaaankin ihan hyvin, mutta ei se tarkoita, että jos ihminen on saanut hyvän koulutuksen ja työpaikan, olsi välttämätttä kaikki kunnossa perheeessä, tuskin mieskään haluaa jäädä kotiin miettimään asioita,
pitää tehdä omasta päivästä niin onnellinen kuin voi, kaiken voi aina menettää, jos ei osaa iloita siitä mitä on, en haluaisin erota, vaan haluisin, että olisi mukavaa viettää aikaa miehen kanssa, paljon auttaisi´vaikka se, että mies ei näyttäsi kuinka kiire hänellä on töihin vaan sanoisi vaikka aamulla, että mennänkös vaikka kahvilaan illalla, tai ihan mitä vain, että siitä tulisi tunne, että haluaa viettää aikaa kanssani illalla.
[/quote] Sanoisin nyt tähän, että sinulla ei ole ollut todellisia ongelmia elämässäsi, kun valitat tällaisesta. Että mies ei vietä sinun kanssasi aikaa.. Mikset sano sille jotain, tai vaadi yhteistä aikaa? Tuskin sekään auttaa, että nillität täällä asiasta. Tee asialle ja tilanteelle jotain. Tai etsi mies, joka oikeasti rakastaa. Eihän tuo nyt ainakaan aidolta rakkaudelta kuullosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voin kyllä sanoa, että minulla on ollut todellisiakin ongelmia, mitä ne sitten ovat itse kullekin, työttömyys, sairaus , läheisen menetys...
Vaadin aikaa kyllä, mutta miehelle riittää se, että nukutaa yhdessä ja muun ajan voi käyttää kaverien kanssa, hassua, että ennes se oli toisinpäin, että nukuttiin erikseen ja sovittiin aina , että milloin tavataan seuraavana päivänä, siis sillon kun ei asuttu yhdessä. Kyllähän täällä ihmiset kertovat monista ongelmista, ja minusta on hyvä, jos voi edes jollekin kertoa, jos ei ole ketään muuta, niin saa edes vähän näkökulmaa asiaan.
No eroa.
Miehet yleisesti ottaen ovat tuollaisia, vaikka kuinka menisi huonosti, antavat olla.
Valtaosa eropäätöksistä on naisista lähtöisin, johan sitä tälläkin palstalla spekuloidaan koko ajan.
Yritä saada kommunikaatio toimimaan ja suhde sitä kautta, mutta jos ei onnistu niin ei onnistu.
Lisäksi ahdistaa, kun kaikki parisudenongelmat näkyvät minussa, ja ahdistaa , jos joku tuttu työkaveri kysyy jotain, kun pitää valhdella itselle ja toisille, en halua sanao ääneen niitä sanoja, mitkä ovat tosia. En halua , että kukaan kysyy, mitä olen tekemässä , tai koska, kun en tiedä enää itsekään.
Pelkään, myös , että saan potkut, jos en töitäni hyvin ja yritän tehdä niitä koko päivän ihan raivopäisesti, ettei kukaan pääse sanomaan mitään.
Parisuhde jää työn jlakoihin, kun ei niitä ongelmia illalla ehdi ratkoa, eikä ainakaa töissä. ei missää ole koskaa aikaa ratkoa niitä ongelmia, ja se ahdistaa ihan hirveästi. Että työ vie ihmisen niin järjiltään , ettei henkisesit kykysene, enää huolehtimaan omasta perheestään. pakko yritttää jaksaa seuraavaan lomaan asti, jos sitten lomalla kaikki stressi purkaantuu ,
Enkä halua hakea sairaslomaa, koska ahdistun pelkästä työterveydestä, koska ne ihmiset kohtelivta minua aikanaan tosi huonosti, varmaan teen sitten itsarin, jos minut pistetään taas siihen tilanteeseen, että työpaika tai potkut, pakko jaksaa vaikka henki menisi, ja parisudetta ei enää olisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samalla tavalla olin ahdistunut entisessä avioliitossani. Mistään ei juteltu, vain välttämättömät, ei kertakaikkiaan mitään sanottavaa toiselle. Mitään ei tehty yhdessä. Kun saatiin kahdenkeskistä aikaa, niin emme vain osanneet olla enää yhdessä. Kaikki yhteys oli kadonnut jonnekin. Ahdisti niin perhanasti. En todellakaan halunnut sellaista parisuhdetta ja avioliittoa, miehen mielestä vikaa oli, mutta kaikessa syy oli minussa. Jos ehdotin asioiden parantamista jotenkin, niin vastaus oli "katso peiliin" tai "no tee asialle jotain". Ei jumaleisson.
Häippäsin.
Oikein ahdistaa vieläkin kun muistelen sitä, vaikka erosta on kohta 10 vuotta ja olen jo uusissa naimisissakin.
Mulla vähän sama tilanne paitsi että oon just se osapuoli joka vetäytyy töihinsä. On ne sitten kotitöitä tai työpaikka tai kuntosalilla tehtävä työ kropan hyväksi. Pointti on se että jotkut pakenee toimintaan henkisiä kriisejä pitääkseen itsensä kasassa. Ei se ole vain miesten tapa, sitä löytyy meistä naisistakin. Täydellisten naisten Bree Van De Kamp on täydellinen kuvaus naisesta joka pakenee toimintaan eikä osaa puhua tunteistaan tai olla läsnä tunteissa. Tiedän, että ärsytän puolisoani ja hänkin ärsyttää minua. Keskusteluista tulee niin usein pelkkää mielipahaa ja riitaa että kun hän aloittaa itsensä ilmaisun ja se alkaa ärsyttää en enää vastaa mitään vaikka sisällä kiehuu ja vetäydyn. Monesti saan myös kuulla miten voin olla niin välinpitämätön ja tunnekylmä ja miten voin tehdä töitäni ja askareitani niin kuin kaikki olisi hyvin. Olen vain sellainen että jäädyn ja keskityn toimintaan jos tuska käy liian kovaksi. Se näyttää ulos päinvastaiselta mitä se on sisällä. Jotkuthan ( en minä tee sellaista ) tekee vain yhtäkkiä itsarin ja kaikki ihmettelee että sillähän oli kaikki hyvin. Meillä on vielä sellainen kulttuuri että yksin pärjätään ja tunteita näyttävä on jotenkin hullu. Siinä moni oppii olemaan suolapatsaita. Ehkä yksi ratkaisu on tehdä toiselle jotain kivaa vaikka toinen on ärsyttävä. Meillä se toimi ainakin hetkeksi. Nielin oman ärsytyksen ja tarjosin yhtäkkiä selkähieronnan ja tein ruoan ja pari muuta arjen pikku palvelusta. Olen uneton ja ihan loppu joten ylitin itseni ja yllätin toisen täysin. Se auttoi lopulta itseänikin. Nukuin pitkästä aikaa paremmin. Aina puhe ei auta tai ensin pitää tehdä muuta että keskusteluyhteys palautuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 10:08"]
Ihan samalla tavalla olin ahdistunut entisessä avioliitossani. Mistään ei juteltu, vain välttämättömät, ei kertakaikkiaan mitään sanottavaa toiselle. Mitään ei tehty yhdessä. Kun saatiin kahdenkeskistä aikaa, niin emme vain osanneet olla enää yhdessä. Kaikki yhteys oli kadonnut jonnekin. Ahdisti niin perhanasti. En todellakaan halunnut sellaista parisuhdetta ja avioliittoa, miehen mielestä vikaa oli, mutta kaikessa syy oli minussa. Jos ehdotin asioiden parantamista jotenkin, niin vastaus oli "katso peiliin" tai "no tee asialle jotain". Ei jumaleisson.
Häippäsin.
Oikein ahdistaa vieläkin kun muistelen sitä, vaikka erosta on kohta 10 vuotta ja olen jo uusissa naimisissakin.
[/quote]
Eli vika on sinussa... ei työssä eikä miehessä? Peiliinkatsomisen ja itsetutkiskelun paikka.
AP:n mies on ihan kuin minun vaimoni. Olit asiat hyvin tai huonosti, niin ei halua puhua. Häntä ei tunnut ollenkaan häiritsevän, ettemme vietä oikeastaa yhtään aikaa kahdestaan. Hellyys ei myöskään kiinnosta seksistä puhumattakaan. Minusta tuntuu kuin olisimme vain kämppiksiä, sillä erotuksella, että minä himoitsen häntä ja kaipaan hänen seuraansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 10:08"]
Ihan samalla tavalla olin ahdistunut entisessä avioliitossani. Mistään ei juteltu, vain välttämättömät, ei kertakaikkiaan mitään sanottavaa toiselle. Mitään ei tehty yhdessä. Kun saatiin kahdenkeskistä aikaa, niin emme vain osanneet olla enää yhdessä. Kaikki yhteys oli kadonnut jonnekin. Ahdisti niin perhanasti. En todellakaan halunnut sellaista parisuhdetta ja avioliittoa, miehen mielestä vikaa oli, mutta kaikessa syy oli minussa. Jos ehdotin asioiden parantamista jotenkin, niin vastaus oli "katso peiliin" tai "no tee asialle jotain". Ei jumaleisson.
Häippäsin.
Oikein ahdistaa vieläkin kun muistelen sitä, vaikka erosta on kohta 10 vuotta ja olen jo uusissa naimisissakin.
[/quote]
Eli vika on sinussa... ei työssä eikä miehessä? Peiliinkatsomisen ja itsetutkiskelun paikka.
[/quote]
Siinä mielessä kyllä, että ahdistuin siitä, ettei meillä ollut mitään yhteistä. Siinä mielessä ei, että halusin tehdä asialle jotain, mutta mies ei ottanut vastuuta omasta osuudestaan suhteen hoitamisessa. Yksin en jaksanut. Varmasti oli vikaa minussakin, enpä kiistä, mutta yksin ei pysty asioita korjaamaan. Näin se vain on.
5
Selvitä onko sitä parisuhdetta näillä ammattilaisten laatimilla testeillä:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdetesteja/
Ois kiva tietää onko noista sulle mitään apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin siinä käy, kun oman elämän tarkoitus on työ ja parisuhde. Parasta olisi erota, ja löytää normaalit voimavarat jaksaaksesi omaa työtäsi. Nyt roikut vaativassa työssä ja välinpitämättömässä partnerissa. Väitätkö muka että olet onnellinen? Eikä teillä ole edes lapsia? Lasten, työelämän ja parisuhteen ylläpito on haastavaa, mutta jos kaksi aikuista ihmistä ei osaa olla yhdessä, eikä osaa olla erikseenkään, eikä saa mistään voimavaroja ollakseen onnellinen, niin todella kannattaisi kurkistaa sinne peiliin. Jokainen itse tekee omat valintansa, myös SINÄ. Jos partnerisi on kylmä ja välinpitämätön, jätä hänet. Ja etsi sellainen elämä, jossa olet onnellinen.
Kyllä olen aiemmin jaksanut omaa työtäni ihan hyvin, enkä voi siitä luopuakaan, koska sitten ei tulisi rahaa mistään, mutta tosi asia on, että suurin osa päivästä menee töissä, jos heittäytyisin kotiin, sanottaisiin, että elät miehesi palkalla, työ on kyllä vaativaa työtä, mutta itsepähän siihen alaan kouluttauduin, kyllähän siitä maksetaaankin ihan hyvin, mutta ei se tarkoita, että jos ihminen on saanut hyvän koulutuksen ja työpaikan, olsi välttämätttä kaikki kunnossa perheeessä, tuskin mieskään haluaa jäädä kotiin miettimään asioita,
pitää tehdä omasta päivästä niin onnellinen kuin voi, kaiken voi aina menettää, jos ei osaa iloita siitä mitä on, en haluaisin erota, vaan haluisin, että olisi mukavaa viettää aikaa miehen kanssa, paljon auttaisi´vaikka se, että mies ei näyttäsi kuinka kiire hänellä on töihin vaan sanoisi vaikka aamulla, että mennänkös vaikka kahvilaan illalla, tai ihan mitä vain, että siitä tulisi tunne, että haluaa viettää aikaa kanssani illalla.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 10:59"]
AP:n mies on ihan kuin minun vaimoni. Olit asiat hyvin tai huonosti, niin ei halua puhua. Häntä ei tunnut ollenkaan häiritsevän, ettemme vietä oikeastaa yhtään aikaa kahdestaan. Hellyys ei myöskään kiinnosta seksistä puhumattakaan. Minusta tuntuu kuin olisimme vain kämppiksiä, sillä erotuksella, että minä himoitsen häntä ja kaipaan hänen seuraansa.
No siltä minusta juuri tuntuu. Että kämppiksenä eletään ja kaipaisin parisudetta, johon myös seksi kuuluu, mutta sitä ei ole. Kun kumpikin tulee ja menee, mihin haluaa, ja moikataan vain kun nähdään. Olen kuullut miehen mainitsevan jostai tutustaan että se ei näe vaimoaan juuri ikinä vaimon työn vuoksi, mutta voiko suhde voida sitten hyvin , jos kumpikaan ei koskaan näe toista ja eletään vain siinä työympäristössä.
[/quote]