abortit ja katumus

Tein abortin 2008 joka tuntui ekan puoli vuotta oikealta ratkaisulta. Olin tuolloin juuri täyttänyt 18 vuotta ja muuttanut omilleni. Mies jonka kanssa olen edelleen yhdessä oli tuolloin mennyt alkuvuodesta armeijaan. Hän sanoi kokoajan että tukee siinä päätöksessä minkä minä valitsen ja on sitte tukenani. Hän ei sanonut juuta eikä jaata. Vanhemmilleni en uskaltanut kertoa ja eikä varsinkaan siinä vaiheessa mieheni vanhemmille koska he ovat lestadiolaisia. Mieheni ei ole mutta hänen vanhempansa ovat. Lopulta päädyin siis aborttiin. Kaduin sitä niin valtavasti ja kadun edelleen. Mutta kuinka tyhmää oli vuonna 2010 päätyä samaan tilanteeseen. Istuin autossa tunnin ja puhuin ääneen itselleni että älä mene tekemään sitä taas. Mutta menin. Miksi koko elämä oli siinä vaiheessa jo niin kohdillaan ja hyvällä mallilla. MIKSI TEIN SEN!!! Nyt kun yritämme tosissasmme lasta jo kahden vuoden ajan niin ei tärppää. Olemme käyneet kumpikin tutkimuksissa kolmella eri lääkärillä eri paikkakunnillakin niin kaikki tulokset ovat mahdollisia lapsiin. Voi kuinka monet yöt olen 2008 vuodesta miettinyt että kuinka tyhmä ihminen voi olla tehdessään abortin.