Kyllästynyt ulkonäkökeskeisyyteen
Tämä asia on kiinnittänyt huomioni jo pitkään. Nimittäin ulkonäkökeskeisyys.
Olen totaalisen kyllästynyt siihen, miten jatkuvasti joka paikasta syötetään laihdutusvinkkejä, lynkataan hoikkia/normaalipainoisia/ylipainoisia ja kaikkea niiden välillä olevia, arvostellaan niin julkkisten kuin ns. tavisten ulkonäköä ja määritellään millainen on ihmisen tulee olla, että hän kelpaa.
Ylpeä ei myöskään saa olla omasta vartalostaan, ellei ole todella timmi. Jos joku kehtaa esitellä oma vartaloansa, hänet lynkataan heti alimpaan rakoon ja hänestä löydetään kaikki mahdolliset viat, joiden takia ei saisi olla ylpeä kropastaan. Mitä se on keneltäkään toiselta pois, jos joku viihtyy omassa kropassaan ja haluaa näyttää sen myös?
Minulla on kyllä muuten ihan hyvä itsetunto, mutta väkisin sitä alkaa miettiä joskus olenkohan joidenkin mielestä ihan hirveä siiderivalas. Joo, ei saisi antaa ympäristön ja median vaikuttaa ajatteluun. Mutta kyllä se usein vaikuttaa, ainakin hieman. Ympäristön vaikutusta ajatteluun ei tule väheksyä ja tämä erityisesti koskee lapsia sekä nuoria. Esimerkiksi mediasta syötetään aika ristiriitaisia juttuja. Toisaalta pitäisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, toisaalta otsikot huutavat kiloista eroon pääsemisestä, kiinteästä vartalosta ja sileästä ihosta. Puhumattakaan photoshopatuista vartaloista ja kaiken maailman miss peppu -kisoista. Keskustelupalstoillakin arvostellaan julkkisnaisten suunnilleen jokaista piirrettä, toisaalta miehiinkin kohdistuvaa arvostelua löytyy. Mitä siitä oikein saa, että arvostelee toisen ulkonäköä?
Varsinkin ylipainoiset tuntuvat olevan vapaata riistaa, joita saa riepotella miten haluaa ja auta armias, jos joku ylipainoinen on tyytyväinen vartaloonsa. Näin ei saa missään nimessä olla. Jännä ilmiö on myös se, että ensin vaaditaan hoikkien naisten sijaan esille kaikenkokoisia naisia. Kun normaalipainoisia ja ylipainoisia alkaa näkyä enemmän mediassa, vingutaan: "No siis mitä noi nyt on oleviaan, iha kamalia läskikasoja! Missä on hoikat ja timmit naiset? Sairasta ku nykyään ei saa olla laiha!" Eikö ole hyvä, että kaikkien kukkien annettaisiin kukkia ja voitaisiin osoittaa, että tämä maailma on täynnä erilaisia sekä ainutlaatuisia vartaloita?
Minusta on ihanaa käydä esimerkiksi uimahalleissa ja kävellä kadulla. Näen siellä ainutlaatuisen kirjon erilaisia ihmisiä ja löydän jokaisesta jotakin positiivista. Usein ensimmäinen ajatukseni vastaantulevasta ihmisestä on jotain tämän tyyppistä: "Onpa tolla upeat silmät/hiukset/jalat yms.!" Osa on pukeutunut verkkareihin ja huppariin, osa minishortseihin ja napapaitoihin, osa näyttäviin mekkoihin jne. On ylipainoisia, normaalipainoisia, hoikkia, muodokkaita, treenattuja, pyöreitä jne. Se on virkistävää ja ihanaa nähdä, miten todellisuudessa on kaikenkokoisia ihmisiä erilaisine piirteineen.
Median antama kuva poikkeaa paljon siitä millaisia ihmisiä tuolla kadulla tallustelee. Ja useilla näyttää olevan myös puoliso käsipuolessa, myös niillä "ällöttävillä" ylipainoisilla. Kyllä hekin kelpaavat. Me kaikki kelvataan. Olenko siis ainoa, joka haluaisi päästä tästä ulkonäkökeskeisyydestä eroon?
Anteeksi, kappalejakoa en saanut näköjään onnistumaan parissa kohdassa.