Päästättekö kaikki miehenne Tallinnan reissulle?
Siinähän se kysymys tulikin..
Pelkään, että siellä kovasti otetaan viinaa ja unohdetaan maissa odottava oma kulta...
Aiemmissa suhteissani miehiä ei ole Tallinnan reissut edes kiinnostaneet. Nyt ilmoitti seurustelukumppani olevansa lähdössä työhön liittyvälle virkistysmatkalle Tallinnaan. Baltic Queenin bileristeily to-pe.
Kommentit (170)
Tottakai mies voi ajatella harrastavansa seksiä hyvien monien naisten kanssa, vaikka olisi naimisissa. Tavallinen mies tietää, ettei hän usein seksiä edes muilta saisi, siinä ei haluaminen auta. Useimmille ne ovatkin vain haaveita niin kuin jollekin Ferrari.
Silti mies useimmiten pitää omaa vaimoaan kaikkein parhaana ja hyvin seksikkäänä. Minulla on kanssa jo mahaa eikä tuo vaimonkaan perse enää timmi ole. Koskaan en ole edes miettinyt että laiha pitäisi olla. Ihmisiä tässä ollaan.
Minusta naisten pitäisi olla jopa ylpeitä siitä, jos mies joskus pikkuisen katselee muita naisia, ja silti tahtoo viettää elämänsä juuri sinun kanssasi, olkoon se aika sitten kuinka pitkä tahansa.
Me miehet, useimmiten, emme kuvittele olevamme erinomaisia adoniksia. Mutta olemme pääosin tyytyväisiä. Aurinko on sellainen kuin on.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 17:27"]Mulla on kai sitten ollut lopulta kuitenkin nää edelliset miehet niin fiksuja, etteivät oo yksin tollasille reissuille halunneet edes mennä.
Ja en mä luota tähän mieheen valitettavasti ihan kokonaan... Sanotaanko nyt näin, että fiksu mies tässä tilanteessa osoittaisi mulle, että ei tollaselle reissulle koe tarvetta lähteä, eikä haluaisi mua hermostuttaa.
Ap
[/quote] Eli sun mielestä "fiksu" mies on lapanen joka tansii sun pillin mukaan. Omia kavereita, edes työkavereita ei saa olla eikä tavata. Ootko säkin omasta mielestä niin täyden kympin mimmi että miehen kannattaa jatkaa sun kanssa ja viettää elämänsä sun pillin tahdissa? Mä en tajua tollasia "et saa mennä, et saa tehdä"-suhteita.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 17:31"]
> Jos löytää paremman niin ei ole mun häpeä eikä selkeestikkään mulle se oikea..
Noin voi tietty ajatella. Mutta mistä mä sen koskaan saisin tietää onko mua pettänyt? Naureskelee sitten partaansa, että hehheh, eipä nainen arvaa mitään...
Sori nyt vaan teille luottavaisille...uskon, että aika monen mies on oikeasti siellä Tallinnassa/laivalla pettänyt. Miehet vaan selittelee sitä itselleen, että kun olen mies, en voi mitään...
Ap
[/quote]
Mitä väliä sillä on, jos mies on vaikka pettänyt jos et
a. huomaa sitä mistään?
b. se ei suhun vaikuta mitenkään?
c. Se ei ole pois sulta mitenkään?
Pitääkö se toinen ihminen näissäkin tilanteissa omistaa?
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 17:11"]Siinähän se kysymys tulikin..
Pelkään, että siellä kovasti otetaan viinaa ja unohdetaan maissa odottava oma kulta...
Aiemmissa suhteissani miehiä ei ole Tallinnan reissut edes kiinnostaneet. Nyt ilmoitti seurustelukumppani olevansa lähdössä työhön liittyvälle virkistysmatkalle Tallinnaan. Baltic Queenin bileristeily to-pe.
[/quote]
Ei mulla ole kuin yksi mies. Jos oisi enemmän päästäisin ne kaikki. Täysi-ikäinen kun ei holhoojaa tarvitse
Ei ole kyse miehen työkavereista, sanoin sen jo aiemmin. Työhön liittyvä reissu ei tarkoita nyt tässä tapauksessa miehen työkavereita.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 18:21"]Tottakai mies voi ajatella harrastavansa seksiä hyvien monien naisten kanssa, vaikka olisi naimisissa. Tavallinen mies tietää, ettei hän usein seksiä edes muilta saisi, siinä ei haluaminen auta. Useimmille ne ovatkin vain haaveita niin kuin jollekin Ferrari.
Silti mies useimmiten pitää omaa vaimoaan kaikkein parhaana ja hyvin seksikkäänä. Minulla on kanssa jo mahaa eikä tuo vaimonkaan perse enää timmi ole. Koskaan en ole edes miettinyt että laiha pitäisi olla. Ihmisiä tässä ollaan.
Minusta naisten pitäisi olla jopa ylpeitä siitä, jos mies joskus pikkuisen katselee muita naisia, ja silti tahtoo viettää elämänsä juuri sinun kanssasi, olkoon se aika sitten kuinka pitkä tahansa.
Me miehet, useimmiten, emme kuvittele olevamme erinomaisia adoniksia. Mutta olemme pääosin tyytyväisiä. Aurinko on sellainen kuin on.
[/quote] eli sua ei haittaa vaikka vaimo koettaskin kokoajan iskeä parempaa kuin sinä?
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 17:31"]> Jos löytää paremman niin ei ole mun häpeä eikä selkeestikkään mulle se oikea..
Noin voi tietty ajatella. Mutta mistä mä sen koskaan saisin tietää onko mua pettänyt? Naureskelee sitten partaansa, että hehheh, eipä nainen arvaa mitään...
Sori nyt vaan teille luottavaisille...uskon, että aika monen mies on oikeasti siellä Tallinnassa/laivalla pettänyt. Miehet vaan selittelee sitä itselleen, että kun olen mies, en voi mitään...
Ap
[/quote] Ap, ensinnäkin olet sairaalloisen epäluuloinen, mustasukkainen ja huonoitsetuntoinen. Ja toiseks, anna meidän muiden elää sellaisessa suhteessa jossa luottamus pelaa ja ollaan uskollisia, sä kun et tiedä meidän muiden miehistä mitään.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 17:19"]
En päästä kaikkia, osan vain. Tällä hetkellä 3 miestäni on tallinnan laivalla. Loput 5 tekee kotihommia ja hemmottelee minua.
[/quote]
:D Kiitos!
Olen TODELLA kyllästynyt noihin "mustasukkainen", "huonoitsetuntoinen" sanoihin tällaisissa yhteyksissä.
Toisinaan siihen on syy, miksi toinen tuntee mustasukkaisuutta eikä sillä ole mitään tekemistä huonon itsetunnon kanssa.
Se voi olla myös hyväksikäytettävä hölmö, joka ei koskaan epäile yhtään mitään, vaan antaa miehensä hypätä vaikka Tallinnan laivalla alvariinsa. Mies ajattelee, että hienoa, mulla on kotona piika ja lastenhoitaja, joka ei missään nimessä halua rajoittaa mun menojani. Silti voin välillä käydä sallitusti vieraissa. Täydellistä.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 17:21"]Joo ei miehiä laivalle tai Tallinnaan!
[/quote]
Kyllä niitä miehiä laivalla pitää olla, onhan niitä sellaisiakin risteilyjä joissa ollaan koko ajan laivassa, vaikka onkin yötä Tallinnassa.
Jos ei olisi miehiä, niin miksi lähteä risteilylle? Joutuisi ostamaan omat viinatkin ja siltikään ei olisi kivaa.
Mä päästäisin. Perusteena se, että aikuinen tekee mitä aikuinen tahtoo. Pettämiseen ei tarvita risteilyä, eikä risteilyllä automaattisesti petetä. As simple as that.
> Pettämiseen ei tarvita risteilyä, eikä risteilyllä automaattisesti petetä. As simple as that.
No varmaan ei tarvita, mutta kyllä se ilmapiiri jollain Tallinnan laivalla varmaankin on sellainen, mikä oikein innostaa pettämiseen. Laivalla nyt vaan on sellainen tietty tunnelma...
Ap
En päästä tai ole päästämättä, koska aikuisen ihmisen ei tarvitse kysellä puolisoltaaan lupia. Ainoa syy, miksi mieheni ei voisi lähteä reissuun on joku erikoistilanne lasten kanssa mistä en selviäisi yksin. Jos saataisiin lapset hoitoon, voisin lähteä itsekin mukaan. Tiedän tiedän, töihin liittyvä reissu, mutta eiköhän siellä silti järjestyisi yhteistäkin aikaa, viimeistään yöllä.
Ja olen ollut naimisissa, en ole eronnut mustasukkaisuuden tms. vuoksi vaan ihan muista syistä.
Ja on mulla ennen aviomiestäni ollut yksi pidempi suhde, jossa minua petettiin.
Silloin olin tästä miehestä mustasukkainen, aviomiehestäni (joka ei pettänyt) en. Ja abbajee, tämä aviomiestä edeltävä mieshän minua pettikin, eli oli syytäkin olla mustasukkainen.
Aviomiestä edeltävällä miehellä ja tällä nykyisellä on myös yhteistä se, että esim. ulkona ollessamme molemmilla selkeä tapa vilkuilla muita naisia. Kehuskelee myös joskus miten seksikkään naisen näki päivällä jossain tai miten kaunis joku oli. (Tai oikeastaan ei enää kehuskele, kun olen maininnut, etten pidä tuosta tavasta). Ex-aviomieheni ei tämän tyyppisiä juttuja tehnyt, se hänen kunniakseen on sanottava, vaan keskittyi seuralaiseensa. Ei ole kovin kunnioittavaa käytöstä mieheltä, jos muita naisia aika avoimesti vilkuilee ollessaan oman naisensa kanssa liikenteessä.
Niin ja en minäkään ulkonäöltäni mikään pöllömpi ole.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 18:41"]> Pettämiseen ei tarvita risteilyä, eikä risteilyllä automaattisesti petetä. As simple as that.
No varmaan ei tarvita, mutta kyllä se ilmapiiri jollain Tallinnan laivalla varmaankin on sellainen, mikä oikein innostaa pettämiseen. Laivalla nyt vaan on sellainen tietty tunnelma...
Ap
[/quote]
Se tunnelma on ap _sun_ päässäsi. Oisko peiliin katsomisen paikka? Miksi koet laivat automaattisesti pettämispaikoiksi? Jotain kerrottavaa?
No, vaihdetaan tuhannen palan palapelista 100 palaan.
Ei mies halua vaihtaa naista, kun hän haaveilee vieraasta pillusta. Miten se voi olla niin vaikea ymmärtää?
Jos näen viehättävän ja kivan naisen, meisseli saattaa jäykistyä puntissa. Ei tämä tarkoita, että haluan vaihtaa naisen tai en halua vaimoa.
Jos näen upea auton, olen innoissani, mutta tiedän, etten sitä saa ellen voita lotossa (tämä on ilmeisesti se kohta, joka aiheuttaa ongelmia muutamien naisten aivoissa?)
Jos näen hienon porakoneen, mietin tarvitsenko sitä ja ostan sen sitten.
Kun menen laivalle, juon viinaa ja juttelen ystävien kanssa. Jos näen kauniin naisen, ihailen, mutta nainen ei ole porakone. Nyt taidan lipsua sadan palan tuolle puolen, mutta yritin miehenä parhaani.
Uskon silti, että monet naiset ymmärtävät, mitä tarkoitan. Lukeehan naisetkin kirjoja ja katsoo elokuvia, joissa nuori lihaksikas mies rassaa kokenutta naista niityllä tai loistohotellissa Lontoossa.
Ei muuta. Menen kokemaan verkot. Olen mökillä.
75, ehdotin miehelle tuota, että lähtisin mukaan. Sanoi kyllä, että olisi ok (mutta en nyt tiedä oliko asiasta niin innoissaan). Pystyisin reissun kyllä töistä järjestämään jopa.
Ap
ei tietenkään minkäänlaista kiusausta aiheuta kaikki 18v katutytöt tarjolla joka paikassa....
Nättejä sutjakoita neitejä, osapuilleen joka miehen päiväunelmia, ja saa laittaa 2:een. Et rouvat nyt vaan miettii vielä uudemman kerran
Kannustan päättämään itse. Ei ole ollut syytä epäillä, että olisi ollut huonoilla teillä.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 17:40"]Mä en oo kyllä mistään bilepaikoista varmaan koskaan mitään muita uusia tuttavuuksia saanut, kuin miehiä, jotka yrittää iskeä...
Ap
[/quote]
Minäpä olen. Olen siis nelikymppinen nainen ja löytänyt bilepaikasta kolme uutta naispuolista ystävää.
Miehille, joita kyllä riittäisi, en enää puhelinnumeroani - enkä mitään muutakaan - jakele, parisuhteessa kun olen.