Vauvavuoden rankkuudesta.

Niin, vauvoja on erilaisia

Miksi edes teit lapsen?

Vauvoja on erilaisia, mutta aika vastuutonta rauhoitella vauvan kanssa pinnistelevää äitiä sillä, että kohta helpottaa, kun todellisuudessa homma todennäköisesti menee vain pahemmaksi.

Jos äiti on masentunut, niin toki kaikki tuntuu raskaalta, mutta harvoin se olo itsestään paranee vaan jotain apua kannattaa lähtä hakemaan

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 08:46"]

Vauvoja on erilaisia, mutta aika vastuutonta rauhoitella vauvan kanssa pinnistelevää äitiä sillä, että kohta helpottaa, kun todellisuudessa homma todennäköisesti menee vain pahemmaksi. Jos äiti on masentunut, niin toki kaikki tuntuu raskaalta, mutta harvoin se olo itsestään paranee vaan jotain apua kannattaa lähtä hakemaan

[/quote]

Kyllä meillä helpotti vuoden jälkeen. Vauva nukkui ekan vuoden miten sattuu (sekä päikkärit, että yöunet) ja ensimmäiset kuusi kuukautta huusi mahaansa loput ajat. Nyt kun tuo vuoden ikäinen oppi kävelemään, niin yöt menee yhdellä herätyksellä, eikä elämä muutenkaan ole pelkkää itkua. 

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 08:46"]

Vauvoja on erilaisia, mutta aika vastuutonta rauhoitella vauvan kanssa pinnistelevää äitiä sillä, että kohta helpottaa, kun todellisuudessa homma todennäköisesti menee vain pahemmaksi. Jos äiti on masentunut, niin toki kaikki tuntuu raskaalta, mutta harvoin se olo itsestään paranee vaan jotain apua kannattaa lähtä hakemaan

[/quote]

Se riippuu, miten sen helpottamisen ajattelee. Usein lapset alkavat n. 1-vuotiaana nukkua paremmin. Sitten jaksaa enemmän päivällä. Mutta kyllä mulla on nyt rankempaa 1-vuotiaan kanssa kuin mitä hänen vauva-aikanaan (oli aika hyvä nukkuja). Mutta vauva-aikana mulla ei ollutkaan kauheasti valittamista.

Minustakin vauvavuosi on ihana! Koliikit, refluksit ja allergiat varmasti rankkoja, jos kohdalle osuu, sitä en kiellä. Mulla kolme perustyytyväistä lasta ja työläin vaihe on ehdottomasti ollut se 1,5 - 2,5 v. Ihania ovat silloinkin, mutta myös eniten vaativia. Kaikki on myös niin suhteellista. Yksi tuttuni piti vauvaansa kauhean vaativana, kun viihtyi vain sylissä. Samaan aikaan minä pidin omaani helppona, koska viihtyi niin hyvin sylissä. Meninpä minne vain, kahvilaan, ravintolaan tai kylään, niin vauva oli tyytyväinen ja hiljaa sylissä, nukkui myös hyvin sylissä. Kaverini taas ahdistui siitä, ettei voinut laskea vauvaa sylistä. Me siis koemme asioita myös hyvin eri lailla.

No ap kun vauvoja on erilaisia. Meidän lapsi huusi oikeasti koko ensimmäisen vuoden, nukkui 15min päiväunia ja yöllä heräili vartin, max puolentunnin välein. Nyt 2-vuotiaana hänellä on aikamoinen uhma, mutta kyllä tämä mun mielestä on miljoona kertaa mukavempaa ja rennompaa kuin vauva-aika :) Isoin helpotus on se, että lapsi osaa puhua ja kertoa mikä kiukuttaa. Silloin voin tehdä asialle jotain, toisin kuin vauvana.

Näinhän se on. Kovasti tulee alapeukkua ja kyseenalaistetaan kannattaako lapsia tehdä jos kokee, että vauvat on helppoja. Ei kaikilla olekkaan, mutta omani oli varmaan keskiverto ja omasta mielestäni tosi ihana ja rentouttava vuosi oli kotona. Työni on aika vaativaa ja kotona yhden vauvan hoito oli helppoa ja ihanaa. Toki se valvoi yöllä ja itki, mutta se hoivaaminen on niin yksinkertaista ja samalla palkitsevaa. Lapsi nyt 2,5-vuotta ja palasin töihin puoli vuotta sitten. Elämäni helvetillisin 0, 5-vuotta takana. Kesäloman jälkeen pelotti ja ahdisti töihin paluu. Väsyneenä kotona haahuilu on toista, kuin töiden teko. Lapsikin vaatii ihan toisenlaista kasvattamista.

Varmaan vaikuttaa myös se että ensimmäisen vauvan syntymä on iso shokki. Yövalvomiset on shokki. Oman vapauden menetys on shokki. Se ettei voi käydä yksin vessassa on shokki. Hormoonit, ulkonäön muutos, arjen kiire niin ettei mitään saa aikaan. Jos vauva viihtyy sylissä on kiva, mutta jos sen sylin on oltava jatkuvassa liikkeessä on eri asia. Meillä on ihan perus vauva, mutta koen että minulla on ollut suht raskasta. Nyt on kivempaa kun vauva liikkuu ja osallistuu. En koe niin työlääksi jatkuvaa vahtimista kuin mitä ensimmäisen puolen vuoden jatkuva viihdytys oli.

Vauva-aika oli kamalaa ja rankkaa. Lapsi nukkui helvetin huonosti. Päivisin minä olin ihan zombi. Lapsi kummallisen pirteä huonoista unista huolimatta. Lähti konttaamaan viisikuisena. Käveli tukia pitkin ja kiipeili puolivuotiaana. Piti olla koko ajan skarppina, vaikka olisi vain halunnut nukkua. Voi olispa ollutkin sellainen vauva, joka olisi köllötellyt tyytyväisenä viltillä, mutta ei. Kävelemään/juoksemaan lähti kahdeksankuisena.

Nyt vasta alkaa helpottaa, kun tyttö täytti kaksi. Motoriset taidot edelleen paljon ikäisiään edellä, mutta nyt on jo vähän ymmärrystä ja järjenpoikasta mukana. Ja nykyään tyttö myös nukkuu yönsä hyvin. Uhma alkoi, mutta se on pikkujuttu tässä. :)

Meillä uusperheen keskimmäiset 1v3kk ikäerolla ja hirveän helpolla päästiin. Toki on lapset sairastelleet, on ollut uhmaa jne mutta en ole missään vaiheessa ollut uupunut ja olen jaksanut hyvin. Nyt on iltatähti 3kk iässä ja edelleen tuntuu että hyvin pyyhkii, vauva nukkuu hyvin ja jos on huonompi yö niin nukun päikkärit. Miksihän mä en ole kokenut lasten kanssa elämistä ja olemista rankkana. En edes miehen lapsen kanssa, vaikka häntäkin olen kasvattanut 5v iästä eteenpäin.

Ei mulla vaan ollut rankkaa ja jos olikin niin en sitä edes muista. Mitäs sitä nyt vuosia jälkeenpäin enää harmittelee. Huoletonta aikaa minusta vaikka välillä itkettikin. Kaikki oli taas hyvin kun sai sen tissin suuhun.

Samaa mieltä, vauvavuosi on helppo verrattuna jatkoon :)

minulla oli refluksia sairastavat ja korvatulehduskierteeseen joutuneet koliikkikaksoset, mies merillä, ei mitään tukiverkkoja, repesin niskaan synnytyksessä, vauvat heräilivät molemmat 3 min välein ja hoidin yksin myös heidän 2 ja 3 v isoveljet sekä pari teiniä. Samalla rikastuin tekemällä töitä omassa yrityksessä ja kirjoitin väitöskirjan. Vauvavuosi oli ihanaa. Miksiköhän minulla ei ollut raskasta?

Vauva-aika esikoisen kanssa oli yhtä helvettiä. Vauva ei nukkunut, ei tykännyt olla vaunuissa. Juostiin lääkärillä todella oudon sairauden kanssa. Kun aloitettiin kiinteät ei suostunut syömään mitään, ei kelvannut korvike. Öisin imetin tunnin välein. Olin ihan loppu,väsynyt  ja tylsistynyt. Autossa vauva itki ja lopulta aina oksensi, ei menty muutamaa kilometriä kauemmas.

Kun reilun vuoden ikäisenä esikoisella alkoi helpottaa niin päätettiin tehdä toinen ja saatiin se maailman helpoin vauva. Esikoinen oli rauhallinen ja kiltti taapero. Vielä uskallettiin hankkia kolmaskin ja taas oli vauva elämä yhtä ruusuilla tanssimista.

En käsitä ettet voi käsittää kuinka rankka esikoisen vauvavuosi minulle oli.

Mulle se vauvavuosi on ollut työläin, mutta silti olen nauttinut vauvasta täysin siemauksin. Mun viimeisin vauvavuosi sisälsi parin tunnin yöunia, paljon sylissä kantamista, 10 minuutin päiväunia, refluksia ja mulla meni ensin terveys (keuhkokuume, johon meni 2 kk) ja sitten selässä oli välilevyn pullistuma (jonka kanssa meni 6 kk).
-
Lasten kasvaessa mun elämä on senkus helpottunut ja paljon tekee jo se, että saan jonkin verran nukuttua, kädet on vapaana ja keho saa enemmän levättyä (ei jatkuvaa kantamista ja huimausta jumissa olevien niskojen vuoksi ja selkäkipua, vaan vain perässä juoksemista, jonka otan piristävän urheilun kannalta). -
Mutta mulla perusterveet lapset. Voisin kuvitella, että hyperaktiivisen erityislapsen tai vaikka kehitysvammaisen lapsen äiti sanoisi jotakin muuta "elämän helpottumisesta" vauvavuoden jälkeen, kun työsarkaa ja huoltakin on koko ajan.
-
Ja jotkut ns. perusterveistäkään lapsista ei nuku kunnolla, vaan univaikeudet jatkuvat vuosia. Tai tapahtuu jotakin mullistavaa, kuten vakava sairastuminen tai yksinhuoltajaksi jääminen, joka tekee elämästä ja jokapäiväisestä arjesta haastavampaa.
-
Tsemppiä siis itse kullekin: niille, joilla helppo vauvavuosi ja sen jälkeen todellisuus lyö kasvoille ja niille, joilla vaikea alku, mutta sitten helpottaa ja erityisesti niille, joilla haastava arki koko ajan! Ei tässä kukaan mitalia saa, eli myötätunnon osoitus ja edes yritys ymmärtää toisenlaisia kokemuksia ei ole heikkouden merkki. ;)

Meillä vauva heräsi öisin 2-7 kertaa ja saattoi valvoa 1-1,5 tuntia putkeen. Mun oli sitten vaikea nukahtaa uudestaan. Nyt lapsi on 2-vuotias ja elämä on ihanaa, kun saa nukkua. Ei paljon haittaa jotkut uhmakohtaukset tai työssäkäynti.

Minustakin vauvavuosi oli ihana. Kotona sai olla omassa rytmissään ja vauvat ovat olleet tyytyväisiä. Kulunut vuosi 1&3 vuoriaiden kanssa on ollut aivan kamala. Toisella kaamea uhma ja toisella kiipeily/juoksu/tuhoamis/kaikkisuuhunheti/puremis/kiljumis/sotkemisvaihe menossa. Ja itse olen töissä ja lapset koko ajan päiväkodin pöpöistä kipeänä. Huhh. Nyt nuorempi täyttää 2ja alkaa leikitkin sujua isoveljen kanssa eli hieman tasaisempaa arkea tiedossa.

Kyllä se vauvavuosi minusta oli rankkaa, varsinkin kun olen itse huono heräämään aikaisin aamusta, illanvirkku ja tarvitsen unta 9-10 tuntia yössä. Kaikki vauvani olivat hyvin erilaisia, keskimmäinen helppo lapsi, muut haastavampia ja valvomaan taipuvaisia. Homma helpotti kun kaikki lapset (3 kpl n. 2 vuoden välein) saatiin samalle rytmille ja nukkumaan päiväunet yhtä aikaa. Vanhin kun lopetti päiväunet noin viisivuotiaana, se osasi jo laittaa videon päälle ja katsoa piirrettyjä. Minä kuorsasin sohvalla. Jokainen alkoi nukkua yönsä noin 10 kk - vuoden ikäisenä. Minä taas en pidä taaperoa mitenkään hankalana, sottapyttynä, mutta aika helppona viihdytettänä. Ehkä siihen vaikutti sekin, että kun lapsilla oli lyhyt ikäero, niin leikkiseuraa löytyi aina ja jostain syystä nämä meidän kaksi nuorempaa oli hyviä leikkimään jo taaperosta. Kaappeja meillä ei tyhjennetty kertaakaan, niissä oli lapsilukot. Ja jokainen hoidettiin kotona 3-vuotiaaksi, itse asiassa vanhin oli kotona viisivuotiaaksi, ja meni tarhaan puheterapeutin suosituksesta, eli dysfasian takia.  Mies piti meillä hoitovapaat, koska pystyi käymään viikonloppuisin ja iltaisin tuntimiehenä töissä, kun minä olin kotona. Ei nähty nälkää.

Vauvavuosi oli hirveä. Vauva rääkyi koko ajan nupit kaakossa, vaikka kannoin häntä selkä vääränä. Yöllä ei nukkunut edes tunnin verran yhtä mittaa, eikä päivälläkään. Rääkynää ja valvomista muutaman kymmenen minuutin unijaksoilla yhtä mittaa kuukausikaupalla. Vauvavuosi oli elämäni kamalinta aikaa. Mitään vikaa ei vauvasta löytynyt lääkärillä, vaikka jotain vikaahan oli pakko olla, kun hän koko ajan vain karjui. Ainoa asia, johon olen tyytyväinen, on, etten fyysisesti vahingoittanut vauvaani. Lähellä kyllä oli ja useampia kertoja tuli huudettua hänelle, mitä kadun syvästi.

Taaperoaika oli kuin ruusuilla tanssimista vauvavalvomiseen verrattuna.