Osaatko teititellä, entä lapsesi?
Olen huomannut että minä ja työkaverini (30-50 v naisia) teitittelemme sujuvasti jos tarve vaatii. Olemme töissä paikassa johon välillä eksyy huonokuntoisia vanhuksia ja heitä pitää ohjata ja auttaa oikeaan paikkaan. Teitittely tulee siis ihan automaattisesti, kun juttelee vieraalle 80+ henkilölle. En muista että teitittelyä olisi minulle erityisesti opetettu koskaan, mutta lapsena varmaan tuli enemmänkin teititeltyä.
Omat lapseni (kouluikäiset) eivät varmasti osaa teititellä. Missä vaiheessa tuota pitäisi opettaa? Siis sitä konkreettista teitittelyä, sehän on vaikeampi juttu ketä pitää teititellä (hirveästi erilaisia mielipiteitä ja muuttuu varmasti ajan kuluessa).
Kommentit (29)
Osaan ja ehdottomasti teitittelen vanhempaa henkilöä. Ei sitä ole opetettu minulle enkä opeta omallenikaan, mutta saa luvan tapaoppia teitittelyn. Myös muut käytöstavat ovat oltava hallussa.
ei oikein luonnistu teitittely minulta. Lapseni 8v ei edes tajua, mitä se tarkoittaa.
Meillä oli 1990-luvulla yksi proffa, jota piti teititellä siihen hetkeen asti, jolloin tehtiin sinunkaupat (eikä hän kaikkien kanssa tehnyt). Joten osaan teitetllä. Osaan myös sutautua siihen, että minua teititellään.
Osaan myös käyttää oikein verbimuotoja teitilellessäni: "Herra Tasavallan Presidentti, te olette ollut".. Eikä suinkaan "olette olleet". Teitittelymuodossa kaksiosaisten verbien jälkimmäinen osa tulee yksikössä, ei monikossa.
Tottakai osaan ja teitittelen vanhempaa väkeä vähän tilanteesta riippuen. Omista lapsista en ole ihan varma, luulisin että osaavat jos teitittelyyn kehotetaan.
Harmi jos nukyään on jo aikuisikäisiä ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä teitittely on!
Mä en uskalla.. Teitittely = ''Olet vanhus!'' Jotkut suuttuu siitä vaikka ovat yli 90..
Tulee jostain syystä luonnostaan. Ei ole koskaan koulussa tms opetettu.
Kyllä toki. Luulen, että lapseni ehkä ei teitittele. Täytyykin kysyä.
Maailmalla on mukavaa, kun usein tervehdittäessä lisätään neiti/ herra/ rouva.
On niin mukavaa olla madam .
Mitä teille kuuluu? Kuinka voitte? Oletteko ollut terveenä? Koska poikanne tulee käymään ja keitättekö silloin hänelle kahvia vai teetä? Eli kai minä osaan teititellä. T. N 28v
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 09:56"]Mä en uskalla.. Teitittely = ''Olet vanhus!'' Jotkut suuttuu siitä vaikka ovat yli 90..
[/quote]
Minua teititeltiin ekan kerran reilusti alle nelikymppisenä ja olin kyllä hiukan häkeltyneen huvittunut tilanteesta...
Osaan. Olen asunut parissakin maassa, joissa teititellään aina ja kaikkia (lapsia lukuun ottamatta). Suomeen palattua meinasi tulla suusta aina väkisinkin "te", ja joskus tulikin, mikä herätti etenkin nuorisossa suurta hilpeyttä...
Mienkiintoisia kommentteja. Laittakaa ikänne vielä kommentin perään niin on vieläkin mielenkiintoisempaa.
Osaan teititellä. N53.
Osaan ja minulle olisi luontevampaa teititellä ja olla teititeltävänä esim. kaupassa ja muiden satunnaisten kohtaamisien kanssa. Mielestäni 10 vuotta sitten teititeltiin ihan yleisesti.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 10:14"]Osaan. Olen asunut parissakin maassa, joissa teititellään aina ja kaikkia (lapsia lukuun ottamatta).
[/quote]
Onko läheskään kaikissa kielissä edes tapana puhua yhdestä henkilöstä "te"-sanalla?
Vrt. esim. englanti jossa "teitittely" tarkoittaa käytännössä esim. Mr tai Mrs -etuliitettä.
Osaan kyllä, mutta en teitittele ketään ikinä ihan periaatteesta.
Osaan kai jotenkin mutta en pidä teitittelystä. Turhaa.
Totta kai osaan teititellä ja hallitsen myös verbimuodot eli osaan verbimuodolla osoittaa, puhuttelenko yhtä vai useampaa henkilöä. Olen itse sitä ikäpolvea, jota alettiin palvelutilanteissa teititellä parikymppisenä. Kun meille lukiossa tuli uusia opettajia, niin he kysyivät, saako sinutella, vai pitääkö teititellä, sillä monissa kaupunkikouluissa lukiolaisia teititeltiin. No meitä maalaisnuoria sai toki sinutella! Yliopistossa teititeltiin kaikkia. Kun olin Ruotsissa yliopistolla kurssilla, niin siellä sinuteltiin. Se tuntui omituiselta, ihan kuin olisi ollut joku vähempiarvoinen, lapsi tai piika.
En tiedä, missä vaiheessa teitittelyä pitäisi erityisesti opettaa. Ennen se opittiin luontevasti, kun oltiin vanhempien kanssa liikkeellä ja kuultiin, miten aikuiset puhuttelivat toisiaa. Nyt meillä kyllä on jo parikin nuorehkoa ikäluokkaa, jotka eivät hallitse teitittelyä eivätkä edes ymmärrä sen merkitystä. Nuorilla on vakaa käsitys, että teitittely on kettuilua ja ilkeilyä. He eivät käsitä, että sillä tavalla kunnioitetaan itseään vanhempaa tai korkeammassa asemassa olevaa, vaikkapa presidenttiä tai ministeriä.
Yleisönpalvelussa on paljon henkilöitä, jotka eivät osaa erottaa sinuttelua ja teitittelyä. Jopa samassa virkkeessä saatetaan alkupäässä sinutella ja loppupäässä teititellä. Se tuntuu todella omituiselta ja jotenkin jopa nolostuttavalta. Minusta on itsestään selvää, että päivittäistavarakaupassa, jossa olen asioinut liki kolme vuosikymmentä, myyjät ja kassat sinuttelevat. Mutta jos lähden johonkin vieraaseen liikkeeseen vieraalle paikkakunnalle, niin tuntuu tökeröltä, jos nuori likkalapsi, jonka isoäiti melkein voisin olla, töräyttää: Mitä sä etit? tai Tarviiks sä apua? Ammattitaitoinen, hiukan vanhempi myyjä toki osaa myös teititellä, ainakin aika usein. Kyse ei ole siitä, että pitäisin itseäni muita parempana, vaan siitä, että vieraita nyt on tavattu teititellä ja vanhoissa sivistysmaissa teititellään yhä edelleen.
Osaan, mutta teitittelen yleensä vain vanhuksia. En siis ole millään palvelualalla tms töissä, mutta jos jossain tulee juteltua vanhuksen kanssa niin käytän teitittelyä.
Lapseni ei osaa vielä puhua eikä siis teititelläkään :D
Osaan teititellä, Virossa asuneena mielelläni teitittelisin tuntemattomia ihmisiä, mutta Suomessa se on kaksipiippuinen juttu, nimittäin monet vanhat ihmiset saattavat jopa loukkaantua teitittelystä. Ehkäpä pitää hyväksyä, että se ei oikein enää kuulu suomalaiseen tapakulttuuriin. Lapseni (1- ja 4-vuotiaat) eivät osaa teititellä :)