Treffeiltä ei saa naista
Olen tällainen 30v mieshenkilö. Erosin viime keväänä 3 vuotisesta suhteesta.
Homma on mennyt niin, että olen tässä käynyt aika monillakin treffeillä, mutta tuloksetta. Eli treffien jälkeen naisesta ei yleensä kuulu mitään. Treffeille olen päätynyt numeron kautta eli jos en ole saanut naista mukaan saman tien, niin olen ottanut numeron ja treffeille sitä kautta (osa ei tienkään vastaa, mutta suurin osa kyllä). Tuo sama ongelma on oikeastaan ollut koko elämän. Arvioini mukaan olen käynyt ehkä 60 treffeillä elämäni aikana, tulos 0. Nyt tässä pari kertaa koitin naista mukaan, meinasi antaa vain numeron, niin sanoin vain että antaa olla.
No mitä siellä treffeillä sitten teen? Puhun kevyitä, kyselen, ihan arkisia juttuja. En mitään syvällisiä lähde keskustelemaan. Esitän olevani "en niin kiinnostunut" eli vähän kattelen muuallekkin jne. Mutta ei toimi, ei ikinä.
Eli miten ihmeessä homman saa treffeiltä eteenpäin? Vai onko asia niin, että jos nainen ei heti lähde esim. mukaan, vaan mennään treffikortin kautta niin ei ole tarpeeksi kiinnostunut?
Ihan kokematon amatööri en ole sillä, tämän kesän aikana olen kyllä roudannut parikin naista kämpille ja pannutkin jopa. Mutta nämä ovat niitä jotka ovat sitten samana viikonloppuiltana lähteneet mukaan. Samaa harrastin aktiivisesti ennen suhtetta. Tuossa laivalla tuli viime keväänä käytyä ja kahta naista samana iltana panin. MUTTA treffien kautta ei onnistu ikinä. Miksi?
Sellaisen mielenkiintoisen huomion olen myös tehnyt, että jos vertaa muutaman vuoden takaiseen niin tuntuu että kaikki naiset ovat sinkkuja. Siis kaikki mitä itse + kaveri + kaverin kaveri iskeneet niin ei niillä tunnu nykyään ketään olevan. Mistä ihmeestä nämä naiset oikein sitä munaa saavat? Vai onko kaupungissa joku adonis joka hoitelee monta tuhatta naista kerralla. Ei meinaan ollut naisissa sinkkuja näin paljoa vielä muutama vuosi sitten.
Kommentit (115)
No jo joku esittää, että ei ole kiinnostunut minusta en varmasti halua nähdä toista kertaa.. Miehet aina vaan puhuu itsestään eikä kuuntele mitä toinen sanoo. Ei sellaista täynnä itseään olevaa pelleä jaksa hullukaan. Baarissa ne antaa sulle, kun on kännissä ja tulee tehtyä virhearviointeja.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:49"]

[/quote]
Siis tuossa juuri mainitsin, että kyselen naiselta tms. Mutta koitan esittää, etten nyt LIIAN kiinnostunu ole. Kävin erittäin kiinnostavan naisen kanssa treffeillä pari viikkoa sitten. Mutta enhän nyt voi koko aikaa silmiin tuijottaa ja kysellä.
Valitsetko jostain syysta (tiedostamatta, iskupaikan valinnalla, jutuillasi, ulkonäölläsi) hitaammin lämpeneviä naisia? Ne jotka lähtevät heti mukaan (yleensä viinan voimalla) ovat melkein kokonaan eri populaatio kuin ne, joiden kanssa pitää säätää kymmenet vastahakoiset treffit ennen kuin nainen lämpenee (tai näyttää sen).
Suuri valtaosa naisista tulee toimeen niin vähällä munalla, ettei keskivertomies voi sitä tajuta. Kyllä ne sitä aina saavat kun haluavat (niin tosissaan, että viitsivät raahautua tyrkylle baariin tai nettiin). Eikä siihen tarvita tavallisia miehiä. Yksi haluttu mies voi pitää kymmeniä naisia tyydytettynä (seksin osalta, suhteet ovat eri asia).
Siis otatko itse näihin naisiin yhteyttä treffien jälkeen?
En minä ainakaan käynyt sinkkuna treffeillä munan takia. Jos mies kiinnosti seurustelumielessä, niin sitten lähdin treffeille.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:52"]
Valitsetko jostain syysta (tiedostamatta, iskupaikan valinnalla, jutuillasi, ulkonäölläsi) hitaammin lämpeneviä naisia? Ne jotka lähtevät heti mukaan (yleensä viinan voimalla) ovat melkein kokonaan eri populaatio kuin ne, joiden kanssa pitää säätää kymmenet vastahakoiset treffit ennen kuin nainen lämpenee (tai näyttää sen).
Suuri valtaosa naisista tulee toimeen niin vähällä munalla, ettei keskivertomies voi sitä tajuta. Kyllä ne sitä aina saavat kun haluavat (niin tosissaan, että viitsivät raahautua tyrkylle baariin tai nettiin). Eikä siihen tarvita tavallisia miehiä. Yksi haluttu mies voi pitää kymmeniä naisia tyydytettynä (seksin osalta, suhteet ovat eri asia).
[/quote]
"Yksi haluttu mies voi pitää kymmeniä naisia tyydytettynä " Tämä on juuri se, nimittäin yksi kaverini hoitelee kyllä jäätäviä määriä naisia jatkuvasti. 195cm ja komea kuin mikä.
Mietin tosiaan, että treffien jälkeen, pitäisikö jotenkin runnoa tosissaan. Eli tämä kiinnostava nainen, kävin jopa KAHDESTI treffeillä (unohtui mainita, ainoa tapaus), niin toisen treffien jälkeen en pitänyt mitään yhteyttä melkein viikkoon. Yritin kotiin toisen treffien jälkeen, mutta ei suostunut. Ei kuulunut mitään hänestä sitten, pistin viestin, ei tullut vastausta. Eli teinkö tuossa jonkun taktisen virheen? Aika vanha oli tosiaan kyseinen naikkonen, melkein 27. Eli ikä vaikuttaa varmaan helpottavasti?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:53"]Siis otatko itse näihin naisiin yhteyttä treffien jälkeen?
[/quote]
Niin! Ei kuule kiinnosta antaa, jos mies on yhden illan homma. Tulee tauteja.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:49"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:45"]
Ei ne sinkut mitään adonista kaipaa ja pane, vaan sellaista miestä, jonka kanssa halutaan parisuhde. T. entinen sinkku, jolla oli iskijöitä, mutta ei suostunut seksiin pariin vuoteen, ennen kuin löytyi ihminen, jonka kanssa halusi seurustella
[/quote]
Ihan höpöhöpöjuttuja. Väitätkö tosissaan, että naiset elää selibaatissa? Miksi tilastot kertoo että suomalaisilla nuorilla naisilla 15 seksikumppania? Eli kumpi valehtelee, nainen vai tilasto... zzz
[/quote]
Ei se kerro mitään tavallisen miehen mahdollisuuksista. Satunnaisseksiä harrastavat naiset suosivat tiettyä pientä osaa miehistä. Jos otat sata nuorta miestä, siinä on ehkä 10-20 suosittua miestä, jotka ovat harrastaneet satunnaisseksiä satojen naisten kanssa. Sitten on 10-20, jotka pariutuvat vakavammin ja loput miehet saavat olla tyytyväisiä jos saavat edes kerran vuodessa laivareissulla ylipainoiselta yksinhuoltajalta.
Tuo keskimäärin 15 ei sekään kerro mitään naisista yleensä. Pitäisi tietää hajonta. Jos yhdellä hulttiolla kymmenestä on 150 kumppania ja muilla nollasta muutamaan, naisilla on keskimäärin 15 kumppania. Naistenkin aktiivisuus vaihtelee hyvin paljon ja suurin osa nuorista naisista on varsin pidättyväisiä. Heillä voi olla muutama kännipano, joita kadutaan, ja muutama suhde.
Eli tarkotin tuossa aikaisemmassa viestissä, pitäisikö treffien jälkeen tyyliin seuraavana päivän pistää viestiä AINA tms. Ajattelin kokeilla josko nainen nyt edes toisen treffien jälkeen tekee jotain oma-alotteista. Näemmä turha toivo. Oli niin vastahakoinen toisenkin treffien jälkeen tulemaan kämpille, ja tosiaan ei kummallakaan treffeillä juonut mitään alkoholipitoista.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:00"]

Ja korostan, olis oikeasti kiinnostunut. En käy treffeillä koskaan, jos ei nainen oikeasti kiinnosta edes jonkin verran.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:58"]Mietin tosiaan, että treffien jälkeen, pitäisikö jotenkin runnoa tosissaan. Eli tämä kiinnostava nainen, kävin jopa KAHDESTI treffeillä (unohtui mainita, ainoa tapaus), niin toisen treffien jälkeen en pitänyt mitään yhteyttä melkein viikkoon. Yritin kotiin toisen treffien jälkeen, mutta ei suostunut. Ei kuulunut mitään hänestä sitten, pistin viestin, ei tullut vastausta. Eli teinkö tuossa jonkun taktisen virheen? Aika vanha oli tosiaan kyseinen naikkonen, melkein 27. Eli ikä vaikuttaa varmaan helpottavasti?[/quote]
Naiset ovat yksilöitä. Emme me voi tuollaisen kuvauksen perusteella sanoa mikä meni pieleen. Jotkut ovat sitä lajia, että heitä pitää piirittää kieltäytymisestä huolimatta. Joillekin taas ei on lopullinen. Jotkut haluavat suoraa toimintaa ja jotkut muut vaativat hyvin kauan ennen intiimin kiinnostuksen heräämistä. Naistenmiehet ovat niitä, joilla on kyky lukea yksilöiden antamia hienovaraisia vihjeitä siitä, mikä tehoaa juuri siihen yksilöön, ja mukauttaa oma toiminta sen mukaiseksi. Siinä suhteessa kömpelömmät eivät oikein voi muuta kuin taaplata tyylillään ja odottaa, että kohdalle sattuu joku, jolle juuri se tyyli sopii. Jos se rohkaisee, niin ainakin minä uskon, että sillä tavalla saavat alkunsa pisimmät ja parhaimmat suhteet. Se vain voi miehellä odotuttaa keski-iän kynnykselle.
Yleisesti miehen kannattaa olla aktiivinen mutta ei liian aktiivinen. Ja ehkä ensimmäisestä eistä tai vastaamatomasta puhelusta ei kannata lannistua, mutta sen jälkeen on edettävä hyvin varovasti. Eikä jäädä piirittämään. Niillä, jotka leikkivät vaikeasti tavoiteltavan valloittamista, on oltana jonkinlainen silmä sille, koska nainen näyttelee ja koska on tosissaan. Muuten se menee ahdisteluksi.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:49"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:45"]
Ei ne sinkut mitään adonista kaipaa ja pane, vaan sellaista miestä, jonka kanssa halutaan parisuhde. T. entinen sinkku, jolla oli iskijöitä, mutta ei suostunut seksiin pariin vuoteen, ennen kuin löytyi ihminen, jonka kanssa halusi seurustella
[/quote]
Ihan höpöhöpöjuttuja. Väitätkö tosissaan, että naiset elää selibaatissa? Miksi tilastot kertoo että suomalaisilla nuorilla naisilla 15 seksikumppania? Eli kumpi valehtelee, nainen vai tilasto... zzz
[/quote]
Suurin osa aloittaa seksin harrastamisen siinä 17v paikkeilla (naiset ehkä hiukan aikaisemmin?), jos nuori on 25v ja alle niin tilastosi tarkoittaa keskimäärin 1-2 seksikumppania vuodessa. Ei ole paljon minusta.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:10"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:58"]Mietin tosiaan, että treffien jälkeen, pitäisikö jotenkin runnoa tosissaan. Eli tämä kiinnostava nainen, kävin jopa KAHDESTI treffeillä (unohtui mainita, ainoa tapaus), niin toisen treffien jälkeen en pitänyt mitään yhteyttä melkein viikkoon. Yritin kotiin toisen treffien jälkeen, mutta ei suostunut. Ei kuulunut mitään hänestä sitten, pistin viestin, ei tullut vastausta. Eli teinkö tuossa jonkun taktisen virheen? Aika vanha oli tosiaan kyseinen naikkonen, melkein 27. Eli ikä vaikuttaa varmaan helpottavasti?[/quote]
Naiset ovat yksilöitä. Emme me voi tuollaisen kuvauksen perusteella sanoa mikä meni pieleen. Jotkut ovat sitä lajia, että heitä pitää piirittää kieltäytymisestä huolimatta. Joillekin taas ei on lopullinen. Jotkut haluavat suoraa toimintaa ja jotkut muut vaativat hyvin kauan ennen intiimin kiinnostuksen heräämistä. Naistenmiehet ovat niitä, joilla on kyky lukea yksilöiden antamia hienovaraisia vihjeitä siitä, mikä tehoaa juuri siihen yksilöön, ja mukauttaa oma toiminta sen mukaiseksi. Siinä suhteessa kömpelömmät eivät oikein voi muuta kuin taaplata tyylillään ja odottaa, että kohdalle sattuu joku, jolle juuri se tyyli sopii. Jos se rohkaisee, niin ainakin minä uskon, että sillä tavalla saavat alkunsa pisimmät ja parhaimmat suhteet. Se vain voi miehellä odotuttaa keski-iän kynnykselle.
Yleisesti miehen kannattaa olla aktiivinen mutta ei liian aktiivinen. Ja ehkä ensimmäisestä eistä tai vastaamatomasta puhelusta ei kannata lannistua, mutta sen jälkeen on edettävä hyvin varovasti. Eikä jäädä piirittämään. Niillä, jotka leikkivät vaikeasti tavoiteltavan valloittamista, on oltana jonkinlainen silmä sille, koska nainen näyttelee ja koska on tosissaan. Muuten se menee ahdisteluksi.
[/quote]
No joo, annan nyt tuon naikkosen olla. Vastaamaton viesti on ihan tarpeeksi vakuuttava viesti siitä, ettei kiinnosta. Mutta jos joku vielä voi vastata tähän:
Eli ekan tapaamisen jälkeen otin nopeasti yhteyttä. Mimmi vastasi 4 päivän jälkeen! Kaikki ok, treffit järjestyi.
Ekan treffien jälkeen nopeasti yhteyttä, treffit järjestyi VIIKON päähän, eli naikkonen oli kuulemma kiireinen.
Toisen treffien jälkeen en ottanut yhteyttä viikkoon. Pistin viestiä, ei vastannut.
Mielestäni ihan ok setti, eli naikkonen esitti/ei ollut kovin kiinnostunut ja vastasin vähän samalla tyylillä. Eli varmaan tuohon viikon viivyttelyyn kaatunut? Vaan kaatui siihen, ettei vain ollut kiinnostunut.
Kiitoksia kaikille vastanneille!
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:02"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:00"]
Eli tarkotin tuossa aikaisemmassa viestissä, pitäisikö treffien jälkeen tyyliin seuraavana päivän pistää viestiä AINA tms. Ajattelin kokeilla josko nainen nyt edes toisen treffien jälkeen tekee jotain oma-alotteista. Näemmä turha toivo. Oli niin vastahakoinen toisenkin treffien jälkeen tulemaan kämpille, ja tosiaan ei kummallakaan treffeillä juonut mitään alkoholipitoista.
[/quote]
Ja korostan, olis oikeasti kiinnostunut. En käy treffeillä koskaan, jos ei nainen oikeasti kiinnosta edes jonkin verran.
[/quote]
Miksi sitten käyttäydyit niin kuin sinua ei kiinnostaisi muu kuin seksi?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:00"]Eli tarkotin tuossa aikaisemmassa viestissä, pitäisikö treffien jälkeen tyyliin seuraavana päivän pistää viestiä AINA tms. Ajattelin kokeilla josko nainen nyt edes toisen treffien jälkeen tekee jotain oma-alotteista. Näemmä turha toivo. Oli niin vastahakoinen toisenkin treffien jälkeen tulemaan kämpille, ja tosiaan ei kummallakaan treffeillä juonut mitään alkoholipitoista.[/quote]
Jos pariutumiseen olisi olemassa selvät kaavat, se olisi helppoa. Mutta ei ole olemassa montaakaan asiaa, joka toimisi aina tai ei koskaan.
Se on kyllä aika varmaa, että ei sinunlaisesi tavallinen jamppa saa naisen aloitteellisuutta koskaan. Aloitteelliset naiset piirittävät niitä miehiä, joilla ei ole mitään vaikeuksia. Se on ihan perusmukavuudenhalua ja arkuutta. Et sinäkään tekisi aloitteita, jos naiset tekisivät niitä sinulle vaivaksi asti. Sinun pitää olla valmis ottamaan vetovastuu paljon pitemmälle kuin toisille treffeille, varsinkin kun näköjään vedät puoleesi aika varautuneen oloisia naisia. Suositut miehet viettelevät naiset tarjoamalla huippukokemuksia, mutta ei niin supliikit ja rauhalliset miehet niin kuin sinä viettelevät naiset tarjoamalla turvaa. Se vetoaa ihan eri naisiin.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:16"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:02"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:00"]
Eli tarkotin tuossa aikaisemmassa viestissä, pitäisikö treffien jälkeen tyyliin seuraavana päivän pistää viestiä AINA tms. Ajattelin kokeilla josko nainen nyt edes toisen treffien jälkeen tekee jotain oma-alotteista. Näemmä turha toivo. Oli niin vastahakoinen toisenkin treffien jälkeen tulemaan kämpille, ja tosiaan ei kummallakaan treffeillä juonut mitään alkoholipitoista.
[/quote]
Ja korostan, olis oikeasti kiinnostunut. En käy treffeillä koskaan, jos ei nainen oikeasti kiinnosta edes jonkin verran.
[/quote]
Miksi sitten käyttäydyit niin kuin sinua ei kiinnostaisi muu kuin seksi?
[/quote]
En minä niin käyttäytynyt, siis ainakaan treffeillä. Eli olin kohtelias, TARJOSIN jopa juomat. En todellakaan tee niin usein. Ja kyselin jne. Oli kaunis nainen ja kiinnostava. Hyvät jutut jopa. Ja pistin ekojen treffien jälkeen heti viestiä, mutta en seuraavan, koska selitin tuossa aikaisemmassa viestissä, että nainen odotti välillä monta päivää.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:15"]Mielestäni ihan ok setti, eli naikkonen esitti/ei ollut kovin kiinnostunut ja vastasin vähän samalla tyylillä. Eli varmaan tuohon viikon viivyttelyyn kaatunut? Vaan kaatui siihen, ettei vain ollut kiinnostunut. [/quote]
Todennäköisesti olet oikeassa. Et ollut naisen mielestä kumppaniksi kiinnostava mutta hänellä ei ollut luonnetta sanoa sitä suoraan. Jätti siksi vastaamatta. Se on valitettavasti kykykulttuurissamme vallitseva tapa ja on aika turvallista olettaa se kiinnostuksen puutteeksi ja jatkaa seuraavaan kohteeseen.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:58"][quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:52"]
Valitsetko jostain syysta (tiedostamatta, iskupaikan valinnalla, jutuillasi, ulkonäölläsi) hitaammin lämpeneviä naisia? Ne jotka lähtevät heti mukaan (yleensä viinan voimalla) ovat melkein kokonaan eri populaatio kuin ne, joiden kanssa pitää säätää kymmenet vastahakoiset treffit ennen kuin nainen lämpenee (tai näyttää sen).
Suuri valtaosa naisista tulee toimeen niin vähällä munalla, ettei keskivertomies voi sitä tajuta. Kyllä ne sitä aina saavat kun haluavat (niin tosissaan, että viitsivät raahautua tyrkylle baariin tai nettiin). Eikä siihen tarvita tavallisia miehiä. Yksi haluttu mies voi pitää kymmeniä naisia tyydytettynä (seksin osalta, suhteet ovat eri asia).
[/quote]
"Yksi haluttu mies voi pitää kymmeniä naisia tyydytettynä " Tämä on juuri se, nimittäin yksi kaverini hoitelee kyllä jäätäviä määriä naisia jatkuvasti. 195cm ja komea kuin mikä.
Mietin tosiaan, että treffien jälkeen, pitäisikö jotenkin runnoa tosissaan. Eli tämä kiinnostava nainen, kävin jopa KAHDESTI treffeillä (unohtui mainita, ainoa tapaus), niin toisen treffien jälkeen en pitänyt mitään yhteyttä melkein viikkoon. Yritin kotiin toisen treffien jälkeen, mutta ei suostunut. Ei kuulunut mitään hänestä sitten, pistin viestin, ei tullut vastausta. Eli teinkö tuossa jonkun taktisen virheen? Aika vanha oli tosiaan kyseinen naikkonen, melkein 27. Eli ikä vaikuttaa varmaan helpottavasti?
[/quote]
Just. Jos olet ollut hyvillä treffeillä, niin miksi et heti tai seuraavana päivänä esim. tekstannut ja kiittänyt hyvistä treffeistä? Tai vaikka miettinyt jo valmiiksi, että mitä kivaa tekemistä ehdotat naiselle jo treffien lopussa, siis uusilla treffeillä? (Kivaksi tekemiseksi ei nyt lasketa sitä, että pyydät kotiisi jatkamaan iltaa...) Viikon radiohiljaisuus viestittää ainakin minulle sitä, että mies ei ole tippaakaan kiinnostunut.
Niin, naisetkin ovat erilaisia. Toiset harrastavat yhden illan juttuja, toiset joskus ja toiset eivät koskaan. Itse kuulun tuohon viimeiseen. Sinä ilmeisesti haet vain yhden illan suhteita? Nyt olen ollut jo vuosia naimisissa, mutta ennen sinkkuna lähdin treffeille vain, jos mies kiinnosti seurustelumielessä. Ja seksi tuli kyseeseen vasta sitten, kun olimme jo suhteessa eli aika monien treffien jälkeen. Jos mies pyysi kämpilleen treffeiltä niin en lähtenyt. Tiesin kyllä, mitä haluaa, mutta en minä en halunnut minkäänlaisia satunnaissuhteita. Eikä minulla ollut mitään tarvetta saada pelkkää munaa, odotin mieluummin oikeaa ihmistä. Kysyit miksi treffien jälkeen ei koskaan onnistu "saada naista". Varmaankin nämä treffikumppanisi ovat odottaneet sinulta suurempaa kiinnostusta kuin päästä panemaan. En tiedä miksi joku lähtisi treffeille harrastaakseen vain yhden ollan suhteita?
Ja kyllä minä treffeillä odotan miehen osoittavan selvästi olevansa kiinnostunut juuri minusta, ei muista. Ja ottavan pian treffien jälkeen yhteyttä. Jos ei ota niin en ota minäkään ellen ole todella kiinnostunut. Ehkä liian vanhanaikaista, mutta kai minä sitten olen vanhanaikainen.
Suurin ongelma sinulla taitaa olla siinä, että on haettu naisten kanssa eri asiaa. Ei läheskään kaikkia kiinnosta yhden illan suhteet, vaikka osa niitä harrastaakin. Sinun pitää vain löytää juuri ne henkilöt, jotka ovat samalla asialla liikkeellä.