Pystyisitkö koskaan elämään kokonaan miehesi siivellä?

Pystyisin. Ollaan eletty mun tulojen varassa jo kolmatta vuotta (mies mm. opiskeli niin ettei saanut mitään tukia). Joten minä voisin hyvinkin vuorostani olla se elätettävä. Eipä muuten ole näkynyt kotitöiden jakautumisessa tuo tulojako mitenkään, ei ole mies tehnyt enemmän vaikka on tienannut vähemmän.

No minä olen joutunut ja vihasin sitä. Muutama vuosi sitten olin vastavalmistunut ja sitä ennen osa-aikahommissa lapsen sairauden vuoksi. En saanut edes työmarkkinatukea sen ajan lakien mukaan. Olen hyvä esimerkki siitä, että vaikka tukia en saanut mitään, ei se työnsaanti mitenkään helppoa ollut. Neljä kuukautta piti etsiä ja haastatteluja tuli vain omalta alata, mihin lopulta työllistyinkin, vaikka hain kaikkea. 

vaikea kysymys, koska tuollainen vaatii 100% luottamuksen toiseen ihmiseen. Mielestäni ideaali perheenmalli on se, että nainen hoitaa lapsia. Mutta käytännössä se ideaali on mahdoton, koska koskaan ei voi luottaa siihen, että mies pysyy hyvänä, uskollisena ja oikeudenmukaisena, liian suuri riski otettavaksi. Ainakin pitää turvata selusta niin, että ollaan aviossa ja mitään avioehtoa ei tehdä. 

Itse olen ollut pitkään pääasiassa kotona lasten kanssa, mutta olen kuitenkin opiskellut yliopistotutkinnon ja täydentänyt tutkintoa tässä vuosien varrella niin, että työhön meno on mahdollista ja kohta myös ajankohtaista, koska ikuisuuksiin en kotirouvana aio olla. Nyt kun olen saanut lapset kouluikään aion panostaa seuraavaksi myös itseeni (tarkoittaen juuri työtä). Tiedän että viimeiset 10 vuotta ovat syöneet eläkekertymääni aika lailla, mutta kaikkea ei voi elämässä saada. Olen tietoisesti valinnut näin ja jonkin verran on myös perintöä varmasti joskus (pitkän ajan päästä) tiedossa, joten sekin turvaa omaa selustaa.

Ihminen on aina lopulta yksin, se on hyvä muistaa. Hyvästäkin miehestä voi vuosien saatossa kuoriutua ties mitä demoneja...  

[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 18:52"]

Olin joskus puoli vuotta työttömänä enkä saanut miehen tulojen takia työttömyyskorvausta. Oli vähän pakko siivestää se aika, onneksi jäi lyhyeksi.

[/quote]

Samoin. Taisi tosin mennä vuosi sillä tavoin. Mulle tuli kuitenkin onneksi lasten lapsilisät, niin tili ei ihan nollaa koko aikaa näyttänyt. Eipä niistä kyllä muuten iloa ollut kuin, että pystyin välillä käymään ruokakaupassa ilman, että piti ensin siirtää mieheltä rahaa.

Miten sen voi nähdä toisen kukkarolla loisimiseksi jos samanaikaisesti hoitaa sen miehen useaa lasta, hoitaa kodin ja laittaa ruoat? Eikö siitä jonkun korvauksen voi saada ilman että sitä kutsutaan loisimiseksi?

[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 20:33"]

vaikea kysymys, koska tuollainen vaatii 100% luottamuksen toiseen ihmiseen. Mielestäni ideaali perheenmalli on se, että nainen hoitaa lapsia. Mutta käytännössä se ideaali on mahdoton, koska koskaan ei voi luottaa siihen, että mies pysyy hyvänä, uskollisena ja oikeudenmukaisena, liian suuri riski otettavaksi. Ainakin pitää turvata selusta niin, että ollaan aviossa ja mitään avioehtoa ei tehdä. 

Itse olen ollut pitkään pääasiassa kotona lasten kanssa, mutta olen kuitenkin opiskellut yliopistotutkinnon ja täydentänyt tutkintoa tässä vuosien varrella niin, että työhön meno on mahdollista ja kohta myös ajankohtaista, koska ikuisuuksiin en kotirouvana aio olla. Nyt kun olen saanut lapset kouluikään aion panostaa seuraavaksi myös itseeni (tarkoittaen juuri työtä). Tiedän että viimeiset 10 vuotta ovat syöneet eläkekertymääni aika lailla, mutta kaikkea ei voi elämässä saada. Olen tietoisesti valinnut näin ja jonkin verran on myös perintöä varmasti joskus (pitkän ajan päästä) tiedossa, joten sekin turvaa omaa selustaa.

Ihminen on aina lopulta yksin, se on hyvä muistaa. Hyvästäkin miehestä voi vuosien saatossa kuoriutua ties mitä demoneja...  

[/quote]

Mulla kans tämä sama. Olen niin läheltä nähnyt pariin otteeseen, kuinka ne täydelliset ja rakastavatkin miehet ottavat keski-iässä nuoremman naisen itselleen. Koskaan ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu, kun vuodet vierivät. Olisi hirveää, jos olisi pelkästään kotirouva ja jäisi puille paljaille. Keski-iässä erottuaan on vielä kymmeniä vuosia edessä. Isoillakaan erorahoilla ei eletä pitkälle, jos on tottunut tiettyyn "tasoon".

[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 20:36"]

Miten sen voi nähdä toisen kukkarolla loisimiseksi jos samanaikaisesti hoitaa sen miehen useaa lasta, hoitaa kodin ja laittaa ruoat? Eikö siitä jonkun korvauksen voi saada ilman että sitä kutsutaan loisimiseksi?

[/quote]

No toiset tekevät tuon kaiken plus käyvät töissä. Eli tekevät enemmän.

Olishan se unelma hoitaa lapset kotona, koulupäivinä pitää kodin tiptop kunnossa, laittaa puutarhaa jne. Todellisuudessa kun kotihoidontuki lakkaa niin palkkatyö alkaa. Ja ennen ku aloitetaan huutelemaan loinen niin kerrattakoon että suhteemme alussa mies oli työtön, jolloin minä maksoin kaiken jopa miehen henk.koht. lainan lyhennin.

Jäin kotiin heti naimisiin menon jälkeen. Mieheni on ulkomaalainen ja muutin hänen kotimaahansa, enkä heti saanut työlupaa. Olin siis kotona ja hoidin suomalaiset korkeakouluopinnot loppuun. Kävin myös paikallisessa yliopistossa kielikurssilla. Sitten tulin raskaaksi ja pahoinvointi oksenteluineen oli niin massiivista, etten pystynyt tekemään mitään, vaikka olisin halunnut. Mieheni ystävä olisi ollut halukas käyttämään suhteitaan järjestääkseen mulle koulutusta vastaavan työpaikan, mutta jouduin kieltäytymään.
-
Ja kun vauva syntyi, oli selvää, että olen ns. kotiäiti. Nyt lapsia 4 ja kotona olen ollut 8 vuotta. Tämä ratkaisu sopii ideologiaamme ja meillä on onnellinen perhe-elämä. Miehellä niin hyvät tulot, ettei tarvetta ole ollut toiseen palkkaan. Kaikki rahat ja omaisuus on yhteistä.
-
Mieheni suvussa pidetään hyvää huolta kotiäideistä. Tyhjän päälle ja minimieläkkeen varaan ei ole jäänyt kukaan. Miehille on ollut kunnia-asia elättää perheensä ja turvata vaimon eläkevuodet. Etenkin perheen naisten nimissä on useita kiinteistöjä, joista saavat vuokratuloja. (Off topic: suvussa ei myöskään ole yksinäisiä vanhuksia ja huonokuntoinen ja sairaskin vanhus voi halutessaan olla loppuun asti kotonaan ja suku järjestää päivittäisen hoitoringin, siivouksen, ruoanlaiton yms.)
-
Tämä viesti ei ole sitten debatti mihinkään uraäidit vs kotiäiti-väittelyyn. Kullakin on erilainen elämäntilanne ja omat syyt tehdä tietynlaisia ratkaisuja. Ja joillekin kyseessä ei ole edes oma valinta, vaan olosuhteiden pakko. Mutta lyhyesti vastaus kysymykseen: kyllä, elän mieheni tulojen varassa ja me molemmat olemme tyytyväisiä.
-
Mieheni on ollut myös koti-isänä, jolloin olemme olleet molemmat kotona. Jos olen kipeänä, hän jää heti kotiin auttamaan. Ja kun mieheni on täysillä työelämässä mukana, kotiin tullessa hän tekee kotitöitä, ruokaa ja hoitaa lapsia siinä missä minäkin. Kotiäitiys on ollut meille arvovalinta ja se ei millään tavalla alista mua tai aseta heikompaan asemaan. Perhe on meidän yhteinen projekti ja pidämme huolta toinen toisistamme.

Ei se edes onnistuisi kun saisin kuitenkin käyttööni jotain tukea, työttömyys/opintotukea tai jotain kun mieheni on niin tarkka raha-asioista. "Loisia" kyllä olen saanut ja mieheni jopa pitää siitä hyvin paljon, kerta se on mahdollista ja molemmille mieleistä, mutta käytännössä aina puuhaan jotain, että jostain tulee edes vähän rahaa. Joko olen välillä töissä kun töitä saan/kausitöissä, opiskelen tai teen muita pikkujuttuja. Mies on myös saanut minun sukulaisiltani perintöä ja minä olen laittanut miehen nimiin omaa omaisuuttani/ ollaan sotkettu omaisuutemme niin sikin sokin, että täysin en ikinä olisi kyllä siipeilijä. On ollut myös aikoja, jolloin minä olen elättänyt meidätkun mies halusi "loisia" ja huilia uraputken keskellä. Emme me oikein edes ajattele tuota kuviota niin, että tässä olisi mitenkään kahdesta eri taloudesta kyse ja edes voisi loisia. Miehellä on kyllä todella paljon enemmän varallisuutta, mutta eihän se toimisi, että minun köyhyyteni määrittäisi meidän elintasoamme, vaikka minä olen se, joka laittaa tuloistaan ja omaisuudestaan käytännössä sen 100% likoon, ei mies. Todennäköisesti tämäkin tulee taas keikahtamaan jossain vaiheessa päälaelleen ja minusta tulee se varakkaampi osapuoli, mitäpä sitten.

Minä eilin mieheni rahoilla n 7 vuotta. Päätös oli yhteinen. Sain käyttää rahaa vapaasti myös omiin menoihini ja käytin myös ihan reilusti kun sitä kerran oli.

Vastapainoksi hoidin kodin ja lapset yksin, miehen ei tarvinnut herätä yöllä ikinä, ei edes tiennyt miten pesukone laitetaan päälle jne. Silitin paidat ja laitoin kaikki ruoat myös viikonloppuisin.

Siivooja oli kyllä ja lastenhoitaja 3 h x viikossa että pääsin omiin menoihini kun molemmat lapset olivat kotihoidossa .

Alkuun olimme vuosia tyytyväisiä mutta kyllä tämäsitten myöhemmin aiheutti ristiriitoja. Vaikka aluksi olin passannut miestä hyvillä mielin alkoi ärsyttää vuosien kuluessa kun hän alkoi ottaa kaiken itsestäänselvänä. ei viitsinyt enää laitella vaatteita edes pyykkikoriin, jätti astaiansa tyynesti siihen missä oli sattunut syömään tai juomaan jne. Tai kun kun olin valvonut infektio kieretisen vauvan kanssa viikkoja hän valitti kun ei joka ilta saa seksiä. Ja miestä alkoi alun anteliaisuudesta huolimatta ärsyttää minun tuhlaamiseni.

Eli jotenkin elämämme olivat sitten niin erillään että toinen ei kai sitten osannut enää arvostaa sitä mitä toinen teki yhteisen perheen hyväksi.

Mies rakastui sitten 7 vuoden kohdalla lasten ollessa 4 ja 2 ja jätti perheen saman tien. Huonosti ei käynyt kuitenkaan minullekkaan koska ei ollut avioehtoa, sain hyvän asunnon tutulta kalliilta alueelta Etelä- helsingissä ja pystyin jopa olemaan kotona vielä niin että kuopuskin täytti 3, sittenkin tein vielä ekan vuoden vain osa-aikaisesti töitä.

Eli ei tuostanyt haittaakaan ollut ja mielestäni tilanteessamme olisi ollut ihan hullua että olisin käynyt töissä varsinkin lasten syntymän jälkeen ja pitänyt pikkulapsia päiväkodissapitkää päivää kun minun tuloni olisivat olleet ehkä joku viidesosa miehen tuloista. Eikä niillä siis olisi juuri ollut siinä elintasossa mitään merkitystä perheen taloudelle.

En voisi, juuri tuon sinun mainitseman syyn takia. Raha tuo valtaa ja vapautta. En haluaisi olla taloudellisesti riippuvainen miehestäni.

En. Mies tienaa bruttona alle 2000e

Vaimoni ainakin hyvin pystynyt, vuosikaudet ! :D Jopa silloin kun olimme vain avopuolisoita emmekä vielä naimisissa.

Noin viiden vuoden päästä pystyisin, kun mies saa perintöä, josta on sen verran tuloja, että sillä vaatimattomasti elettäisi. Tällä hetkellä tosin minä elätän meitä ja tilanne on siitä erinomainen, ettämääräaikainen työsopimukseni kestää ainakin tuonne 5 vuoden päähän. Joten turvassa ollaan.

Pystyisin, jos mies antaisi. Plus tienaisi enemmän. Tällä hetkellä elättää juuri ja juuri itsensä.

Ei ole mitään ongelmaa. Joutuuhan tässä panostamaan itseensä että pysyy kunnossa,se on joskus raskasta. Sekä se että joutuu aina suostuun seksiin kun mies haluaa.n29

Olin aikanaan 8 vuotta kotona lasten ollessa pieniä  ja siis loppuvuodet oltiin miehen palkan varassa. Hyvin toimi meillä. Perhe on "yhteinen yritys".

Joo pystyn ainakin toistaiseksi. Mieheni on perhekeskeinen ja tietyllä tavalla vanhanaikainen, eikä halua perheen sisälle mitään elintasoeroja. Meille on tärkeää saada lapsia ja hoitaa niitä kotona ja elää silti mukavaa elämää. En nyt loppuelämää kuitenkaan ajatellut kotirouvana viettää, ihan jo siitä syystä että itse varmaan tylsistyisin kuoliaaksi, sitten kun lapsetkin ovat jo koulussa.

Olin joskus puoli vuotta työttömänä enkä saanut miehen tulojen takia työttömyyskorvausta. Oli vähän pakko siivestää se aika, onneksi jäi lyhyeksi.