Lue keskustelun säännöt.
Anoppi "lainailee" omaisuuttani
13.08.2015 |
Olen ihan ulalla anopin kanssa - en anoppi-hullu enkä provo, joiksi anopeista kirjoittavia täällä usein kutsutaan. Yritän tiivistää asiani, kommentoikaa vapaasti ja ehdottakaa, mitä minun pitäisi tehdä.
Minulla ja miehelläni on kaksi pientä lasta. Mieheni sisarella on kolme isompaa lasta. Asumme kaikki ulkomailla ja meidän perheemme viettää lomaa kesäisin 2,5 viikkoa anopin ja apen luona, sisaren perhe harvemmin, mutta anoppi käy heillä ulkomailla auttamassa pari kertaa vuodessa. Meillä on anopin ja apen talon yhteydessä oma kesäpaikka, jossa on selkeästi meidän makuuhuoneemme, vaatekaapit jne.
Olen vuosien mittaan ihmetellyt anopin epäreilua käytöstä ja joskus kirjoitellutkin näistä jutuista tänne. Hän on mm. ostanut kaikki vaatteet ja kengät miehen sisaren lapsille (meidän lapsillemme ei mitään), hän on valmistellut kaikki synttärit, ristäiset ym. miehen sisaren lapsille muttei ikinä ole tarjonnut miehelleni apua (vaan tulee meille juhliin ja saattaa ottaa ruokaa mukaansa jos ei jaksa kaikkea syödä), hän lentää ulkomaille hoitamaan sisaren lapsia muttei meidän, jne. Anoppi lähettää miehen siskon lapsille pari kertaa kuukaudessa kirjoja, vaatteita ja lehtiä, jopa marjoja, Suomesta, meidn lapsemme saavat synttäri- ja joululahjat mutteivät koskaan mitään muuta. Hän on ilmoittanut, ettei aio tulla käymään luonamme. Pointtini taitaa olla tässä selvä.
Anoppi on ajan kuluessa tehnyt outoja juttuja. Hän muun muassa myi kirpputorilla vauvanvaatteet, jotka mieheni sisar oli jättänyt minulle ja miehelleni katsottavaksi. En nähnyt niitä ikinä, vaikka asia oli selkeästi anopille kerrottu. Esikoisellamme on pähkinäallergia ja muistutamme anoppia asiasta aina vieraillessamme. Tästä huolimatta hän meni varta vasten, osti pähkinää lapsellemme, lapsi söi - ja arvatkaa vaan miten kävi. Anoppi myös osti apen kanssa meille häälahjaksi design -lampun - jonka he minulta tai mieheltä mitään kysymättä ripustivat kesäpaikan (heidän puolensa) kattoon :D anoppi myös myi kirpputorilla mieheni ostaman sohvan ja piti rahat itsellään (ja hankki kirpputorilta toisen, vanhan ja, noh, vanhanaikaisen sohvan). Hän harrastaa kirppareita ja esittelee aina tyttären lapsille ostamiaan vaatteita minulle (muttei tunnu tajuavan, miten outoa se minusta on, kun meidän lapsemme ovat myös hänen lapsenlapsiaan eikä heille tartu koskaan mitään mukaan, edes muodon vuoksi).
Olen ajan kuluessa huomannut hassuja asioita. Jos olen lukenut kirjaa ja jättänyt sen vahingossa jonnekin anopin puolelle (joka on myös yhteistä tilaa), niin hän korjaa kirjan pois ja se löytyy ajan kuluttua heidän kirjahyllystään. Vauvan vaipanvaihtopöydän pyyheliina (minun omani, selvästi erilainen kuin muut) siirtyi pikkuhiljaa heidän vessansa vieraspyyhkeeksi. Lasten muovinen uima-allas oli talvella muuttunut työkalujen suojaksi. Auton aurinkosuoja oli suojana linnunruoalle, jne. Tavaramme katoavat ja muuttavat käyttötarkoitustaan.
Nyt sitten kesälomalla minulla meni hermo. Olen useampana kesänä käyttänyt mieheni vanhoja juomalaseja kukkamaljakoina. Ne ovat olleet mediän puolellamme ja monta vuotta anopin käytettävissä, mutta kukaan ei niihin ole koskenut. No, minä otin ne käyttöön ja olen joka kesä kerännyt vieraiden tullessa niihin uudet kukat. Käytin laseja maljakoina tänä kesänä yhden viikonlopun (anoppi hoksasi, että siinähän ne taas ovat), lähdin vierailulle ja kun palasin, anoppi oli vienyt kaikki neljä maljakkoa tulopäivänäni ystävättärensä kesäkahvilaan "kun ne oli niin kivoja ne sinun kukat niissä laseissa". Kaikki 2,5 viikkoa meillä kävi vieraita, ja etsin vaikka mitä outoja ratkaisuja, minne kukat saisin upotettua. Päivää ennen kuin lähdimme, sanoin anopille, että toivon hänen hakevan lasit ja laittavan ne paikoilleen sinne mistä hän ne otti. Tämä on pieni asia, mutta miksi hitossa hänen piti toimia noin - olemme kesällä muutaman viikon Suomessa, hän voi käyttää niitä koko vuoden, mutta hän päätti viedä ne pois lupaa kysymättä juuri siksi ajaksi, kun minä olin paikalla.
No, sitten lähdimme metsäretkelle miehen, lasten ja anopin kanssa. Matkalla tuli vilu. Anoppi kaivoi repustaan itselleen lämpimämpää vaatetta - se oli minun (merkki)fleeceni, jota en ollut löytänyt kesäpaikan vaatekaapistani! Hän tallusteli ihan pokkana minun vaatteissani metsässä. Oli ihan että täh, en ole ikinä sitä hänelle antanut. Veikkaan, että hän on talvella tarvinnut kivan ja siistin fleecen, käynyt lainaamassa sitä minulta lupaa kysymättä ja unohtanut palauttaa. Minä kutsun kyllä tuota varastamiseksi.
tilannetta mutkistaa ensinnäkin tuo täysin hävyttömän epäreilu käytös lapsenlapsia kohtaan. Olen päässyt siitä jotenkin yli ajattelemalla, että niin kauan kun lapseni eivät sitä tajua, niin minun on parempi niellä se ja pitää suhteita yllä. Mutta aina siitä jokin asia muistuttaa. Lapset ovat pieniä vielä, joten haluan olla lomalla heidän kanssaan. En siis voi jäädä vain pois kesäpaikasta ja haluan olla heidän kanssaan. Miehelläni on ilmeisesti edellisen avovaimonsa kanssa ollut anopin kanssa konflikti ja välit poikki anoppiin, joten hän karttaa kaikkea konfrontaatiota. Kerroin lasiepisodin miehelleni, ja hän naureskeli, että anna nyt eläkeläisten harrastaa. Fleece-"lainailu" sai miehen selvästi vihaiseksi äidilleen, mutta hän ei sanonut siitä mitään. Koska takki on kallis, kysyin mieheltäni, koska saan sen takaisin. Mies kysyi, missä olin säilyttänyt sitä, ja lupasi pyytää sen äidiltään, mutta ei hän sitä koskaan pyytänyt.
Kauheaa, nyt tuli sitten pitkä viesti... Pahoittelut. Jos jaksoitte lukea, niin kertokaa, mitä itse tekisitte. Itse ajattelen niin, että olen lasten ja isovanhempien välien takia valmis joustamaan todella paljon, mutta jotenkin nyt on tullut minulle raja vastaan, koen olevani todella epäkunnioitettu ja minun ylitseni kävellään jatkuvasti. Mitä tekisitte jos olisitte minä?
Kommentit (122)
Pointtini kai oli, että hyvä kun sain teiltä vielä vahvistusta siihen, etten ole aivan väärässä tämän keissin kanssa. Mies ei tule tukemaan minua millään lailla, pikemminkin minun pitäisi hänen mielestään olla nöyrästi kiitollinen kaikesta. Eli normaali käyttäytyminen, jossa molemmat puolisot selvittävät asiat omien vanhempiensa kanssa, ei tässä onnistu. Tuntuu, että koska mies suostuu kynnysmatoksi, niin minulta odotetaan automaattisesti samaa. Joten leikkaan yhteydenpitoa omalta osaltani ja alan puhua suoraan ja vaatia. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en osaa mitään muuta sanoa kuin että olen samaa mieltä joidenkin vastaajien kanssa. Anoppi puhutteluun, lukolliset kaapit ja,muut tai sitten hankitte miehesi kanssa ihan oman kesäpaikan.
Kuulostaa niin kliseiseltä... anoppi palvoo TYTTÄREN synnyttämiä lapsia, mutta ei paskaakaan kiinnosta MINIÄN synnyttämät lapset. Näitä tarinoita on paljon...ikävä kyllä... :(
Itselläni ei onneksi ole ollut yhtäkään kauhu-anoppia. Edelliset anopit ovat kovasti minusta pitäneet ja minä heistä. Edellisen suhteeni anoppi piti minua kuin omana tyttärenään. Nykyinen myös todella lämminsydäminen ja pitää minusta kovasti. Appi ja anoppi odottavat kovasti lastenlapsia vaikka en ole vielä naimisiinkaan mieheni kanssa kerennyt... :)
Vaikea ymmärtää TÄYSIN ap:n kokemuksia koska en voi itse samaistua mitenkään.. karu totuus on että anoppi suosii tyttären lapsia muttei ns "vieraan naisen" synnyttämiä.
Ap vielä jatkaa... Tunnustan vielä yhden jutun. Olen niiden valokuvakirjojen lisäksi lähetellyt anopille ja apelle lasten askarteluja, piirroksia, kortteja jne. pitkin vuotta. Olen huolehtinut heille tulijaiset ja lähetän heille aina jotain lapsilta merkkipäivinä. Koskaan kumpikaan ei ole minua kiittänyt (mikä ei ole haitannut aiemmin, vaikka se sinänsä on outoa). Olen tehnyt noin siksi, että olen halunnut lapsilleni hyvät ja tiiviit välit kaikkiin isovanhempiin ja olen kuvitellut, että pienten lasten piirrustukset yms. olisivat kivoja silloin, kun lapset asuvat ulkomailla ja he ovat vielä liian pieniä esim. pitkiin Skype-sessioihin. Samaa olen tehnyt omille vanhemmilleni ja jossain määrin lasten kummeille.
Olen täältä lukenut paljon siitä, miten yksiä isovanhempia suositaan ja toisia syrjitään, ja olen yrittänyt viimeiseen asti välttää sitä - haluan näyttää lapsilleni, että kaikki isovanhemmat ovat tärkeitä ja että on tärkeää olla tasapuolinen. No heh, se mikä tässä on unohtunut, on ollut se, että anoppia ei välttämättä edes kiinnosta lasten tekeleet ja joka tapauksessa hän suosii toisia lapsenlapsia. Että ei nyt ihan matsaa tämä.
Pointti on tässä se, että eihän anopin ole tarvinnut tehdä mitään ja voi käyttäytyä todella sivistymättömästi, kun kaikki tarjoillaan hopealautaselta. Mies kustantaa asumisen ja lähettää rahaa elämiseen aina välillä, miniä pitää yllä suhteet lapsenlapsiin, tuo kaikkea kivaa ja järkkää menoja, joille voi lähteä siivellä mukaan. Noin kärjistetysti sanottuna. Sitten on ehkä helppoa alkaa viedä heidän omaisuuttaan, kun kukaan ei rajoita ja kaikki annetaan ikään kuin ilmaiseksi.
ehkä tämä menee näin. Ap
Ei ole kyse ihmissuhteesta, jos vain toinen osapuoli pitää yhteyttä ja näkee vaivaa. Lapsetkin jossain vaiheessa tajuavat, että heidän ja mummon välinen suhde on olemassa vain sun "tekohengityksen" ansiosta, ja että sua kohdellaan väärin, ja todennäköisesti se suhde kaatuu siihen. Niin kauan kuin lapset ovat pieniä, jonkinlaista kulissia voit teidän puoleltanne pitää pystyssä, mutta se on ihan turhaa. Jossain vaiheessa ei vain enää ole luontevaa, että äiti lähettelee lasten askarteluita ja valokuvia, vaan lasten kuuluisi jo itse ottaa aktiivisempaa roolia, mutta eivät sitä tee, kun tajuavat, ettei mummolta tule vastakaikua.
Itse nostaisin kissan pöydälle. Anoppi tekee kiusaa eikä ylläpidä suhdetta teidän lapsiin, ja vaikka suun avaaminen johtaisi avoimeen konfliktiin, mitä teillä on menettää? Jos sä avaat keskustelun, se ei tarkoita, että aloittaisit riidan; sä vain sanot ääneen sen, mitä koko ajan tapahtuu. Sinä et synnytä ristiriitaa vaan puet sanoiksi sellaisen, joka on jo olemassa.
Suosittelen, että harkitsisitte miehesi kanssa ulkopuolista keskusteluapua tilanteeseen. Tilanne syö parisuhdetta, eikä miehelläkään ole kaikki ok, jos ei uskalla ottaa tilanteeseen mitään kantaa. Kärsii varmasti itsekin, jos on sanonut, että haluaa vanhempiinsa lämpimät välit, mutta oikeasti mitään lämpimiä välejä ei ole, vaan hyssyttelyä ja sietämistä välien katkeamisen pelossa. Avain lämpimiin väleihin on avoin keskusteluyhteys.
Niinpä! Ja kyllä harmittaa, että kaikki otetaan itsestäänselvyytenä. No, loppujen lopuksi kyse on isovanhempien ja lastenlasten välisestä suhteesta, jota tähän asti olen yrittänyt tukea, mutta nyt alan löysätä. Kiitos vielä, kun avasitte silmäni. En tiedä tarkalleen, mitä teen (miehen kanssa puhuminen ei onnistu, siitä tulee vain riita - mies selittää asioita parhain päin ja minulla menee hermo...), mutta ainakin voin vähentää täällä pitkän välimatkan päässä kaikkia kontantakteja (lapset saavat soittaa isovanhemmille ja päinvastoin) ja lopetan lahjojen ym. tekemisen heille. Ensi kesänä ostan lukollisen kaapin. Mutta uskokaa pois, kyllä harmittaa! Tällainen järjestely voisi olla aivan ihana sekä lapsille että isovanhemmille, hitto että yksi mummukka pilaa kaiken. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 22:14"]
Miten miehen sisko ja hänen perheensä suhtautuu sinuun? Hyväksyvätkö he hiljaa anopin käytöksen? Kommentoivatko he lastenvaate-episodia mitenkään?
[/quote]
Miehen sisko ei ole sanonut mitään. He hyvöksyvät tämän ninenomaan hiljaa. Olen joskus sanonut asiasta nötisti, mutta secei herätä mitään vastakaikua. Vauvanvaate-episodista en sanonut heille mitään, silloin heillä oli paljon tekemistä muissa asioissa enkä itsekään vielä hahmottanut anopin käytöstä laajemmaksi köytösmalliksi. Ap
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 19:36"]
Huh, mikä anoppi... Joo, kuten edelliset ovat sanoneet, kaappeihin lukot ja haette vaan kylmästi ne omat tavaranne. Ihmettelen kuitenkin, mikset ole saanut suutasi auki sillä hetkellä, kun anoppi kärähtää lainailusta? Miksei metsäretkellä voinut sanoa ihmetellen "Hei, mitä mun fleece tekee sun repussa?", tai kirpparilla "Nuo sun kaupittelemat lehdet on kyllä mun omaisuutta" ja otat sillä sekunnilla tavarat takaisin itsellesi. Mä olen sen verran suorapuheinen, että tollainen meininki lakkaisi alkutekijöihinsä - onhan tuo käytös yksiselitteisesti törkeää ja on ihme, jos ei anoppi itse tajua. Älä vaivaa päätäsi sillä, suututatko anopin, koska hän on tuottanut sinulle vähintään yhtä paljon mielipahaa. Suu auki vaan ensi kerralla kun tota tapahtuu! Näytä, ettei sun silmille hypitä.
[/quote]
vielä yksi vastaus... Ihmettelen samaa itsekin! Miksi ihmeessä en tee noin, vaan jäädyn ihan täysin. Näin ei tapahdu kenenkään muun kanssa. Yleensä osaan sano asiat suoraan, kivasti ja huumorilla, mutta anopin kanssa se ei onnistu. Jotenkin luulen, että tässä on taustalla mieheni asenne (mielistelyä, jatkuvaa anteeksiantamista, kynnysmattoilua), minua edeltävä kriisi ex-miniän kanssa, anopin persoona (pitää mykkäkoulua ja puhuu selän takana, jos loukkaantuu) ja se, että olen halunnut säilyttää hyvät välit lasten takia. En ihan oikeasti tiedä, mutta kun tiedän, millainen hän on ollut aiemmin, niin minua pelottaa ja yritän pärjätä. Reiluinta olisi nostaa kissa pöydälle, mutta pekään seurauksia. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sanaakaan Ap:n omista vanhemmista?!
Ei tässä muuta, mutta kun joka kerta olet saanut suurinpiirtein samat ohjeet ja päättänyt tehdä samat asiat, niin miksi et tee? Monta vuotta mennyt hukkaan ja aina vanhat asiat hiertävät ja joka vuosi tulee näköjään jotain uutta lisää.
Minä kyllä luulen, että tässä on jotain muutakin, mitä et kerro. Olisi mielenkiintoista kuulla miehesi versio tapahtuneesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos sanoisit anopillesi, että sinun tavarasi ovat sinun eikä niitä ole sopivaa omia omaan käyttöönsä eikä laittaa myyntiin. Jos hän myy jotakin sinun omistamaasi, hän on velvollinen sen korvaamaan.
Huh, painajaismainen akka! Onneksi oman miesystävän äiti tuntuu olevan suht täyspäinen. Tai no eihän sitä tiedä millaisia piirteitä siitä vielä paljastuu...
Mä kävisin myös pokkana hakemassa kaikki omat tavarani hyllyistä ja kaapeista itselleni ja laittaisin tosiaan lukkojen taakse. Enkä jättäisi enää mitään näkyville. Luultavasti myös nimikoisin kaikki tavarani jotenkin huomaamattomasti, näin voisin myös todistaa tarvittaessa mikä on minun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko lomalla omien vanhempiesi luona vai koko ajan anopin alakerrassa? Miksi kukaan muu ei asetu tueksesi, vanhempasi, ystäväsi? Eivätkö he usko sinua vai mistä johtuu, että ajaudut aina kynnysmatoksi?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 07:43"]Niinpä! Ja kyllä harmittaa, että kaikki otetaan itsestäänselvyytenä. No, loppujen lopuksi kyse on isovanhempien ja lastenlasten välisestä suhteesta, jota tähän asti olen yrittänyt tukea, mutta nyt alan löysätä. Kiitos vielä, kun avasitte silmäni. En tiedä tarkalleen, mitä teen (miehen kanssa puhuminen ei onnistu, siitä tulee vain riita - mies selittää asioita parhain päin ja minulla menee hermo...), mutta ainakin voin vähentää täällä pitkän välimatkan päässä kaikkia kontantakteja (lapset saavat soittaa isovanhemmille ja päinvastoin) ja lopetan lahjojen ym. tekemisen heille. Ensi kesänä ostan lukollisen kaapin. Mutta uskokaa pois, kyllä harmittaa! Tällainen järjestely voisi olla aivan ihana sekä lapsille että isovanhemmille, hitto että yksi mummukka pilaa kaiken. Ap
[/quote]
Mikset tee niitä lahjoja? Käyttäydy itse kuin aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 03:47"]Pointtini kai oli, että hyvä kun sain teiltä vielä vahvistusta siihen, etten ole aivan väärässä tämän keissin kanssa. Mies ei tule tukemaan minua millään lailla, pikemminkin minun pitäisi hänen mielestään olla nöyrästi kiitollinen kaikesta. Eli normaali käyttäytyminen, jossa molemmat puolisot selvittävät asiat omien vanhempiensa kanssa, ei tässä onnistu. Tuntuu, että koska mies suostuu kynnysmatoksi, niin minulta odotetaan automaattisesti samaa. Joten leikkaan yhteydenpitoa omalta osaltani ja alan puhua suoraan ja vaatia. Ap.
[/quote]
Tuo skenaario mitä kuvaat miehesi perheessä, plus hänen järjetön käytöksensä jopa tilanteessa missä luulisi että vaistot pakottaisivat suojelemaan omaa lastaan, kertoo ikävää tarinaa. Hän pelkää aktiivisesti että se vähä mitä hän saa vanhemmilta viedään pois. Oletan että tuota tapaa on lapsena käytetty rankaisuna samalla kun tytärtä on lellitty.
Paremmassa maailmassa miehesi työstäisi asiaa terapeutilla ja rajoittaisi kontaktia vanhempiinsa mutta hän ei edes uskalla sitä vielä oikeaksi asiaksi todeta. (Googlaa gaslighting.)
Sinuna en sietäisi enää yhtään mitään. Unohda kokonaan edes pieni mahdollisuus rauhaisaan yhdessäoloon ja näytä lapsillesi että äiti ei ole kenenkään sylkykuppi. Tarkoitan siis todella että jos sinua mitenkään kohdellaan kehnommin, tavaroita viedään yksikin, vittuillaan, lapsiasi vaarannetaan, otat heidät ja menet omille sukulaisilleen ja kerrot siellä kaiken. Jäämällä ilmaiset vain miehellesi että anopin käytös ei ole mitään vakavaa. Lähtemällä on pieni toivo että mies herää ja käsittää mikä on tilanne. (Voi myös olla että hän ei lapsuutensa takia kykene edes käsittämään että rakastat häntä jos et satuta samalla.)
...oletan että et kuitenkaan tule tekemään mitään tilanteelle ja palaat vuoden sisään kysymään 'neuvoja'. Avioeron hankit kymmenen vuoden sisään ja anoppisi voittaa täysin naurettavalla strategialla koska et ollut valmis polttamaan siltoja kunnolla.
Joo'o, en ehdi nyt lukemaan koko ketjua, mutta ensimmäisten kirjoitusten perusteella ehdottaisin, että vaan pokalla otat omasi pois. "Hei, huomasin että meidän pyyhe on ekdynyt teidän vessaan. mä tertten sen itsekkin." " Ai, sullakos toi fleece onkin, olenkin jo miettinyt mihin jätin sen" Yms.. KIrjoihin nimi, että voit ottaa hyllystä omasi. JA LUKOLLISET KAAPIT!
Tsemppiä ap:lle! Anoppisi vaikuuttaa laskelmoivalta ihmiseltä.
Olen itse joutunut lähes väkivalloin joutunut asettamaan anopilleni soveliaat käyttäytymisrajat saman aikaisesti kuin mieheni vain pyörittelee silmiään. Välillä on anoppi aina rajalla ja kokeilee tikulla jäätä, että " josko tästä taas voisi livahtaa kontrolloimaan noiden elämää", mutta saman tien palautan hänet takaisin maan päälle. Tämä prosessi on onneksi helpottanut, sillä anoppi on oppinut jo hieman kunnioittamaan meidän yksityisyyttä sekä käytöstapoja.
Anoppi ei muuksi muutu. Ainoastaan sinä voit muuttaa mitä siedät häneltä. Sinun onni että näet vain lyhyen aikaa vuodesta heitä. Monet ovat sanoneet että tyttären lapset ovat arvokkaita mutta minulla on sama tilanne äitini kanssa. Sisko on kaikki kaikessa ja minä en mitään. Hyvässä virassa olevalle kannetaan ruokaa kaappiin, käydään siivoamassa, hoidetaan ja kuskataan isoja lapsia, ylipäätään hoidetaan kaikki puolesta ja silti aina sanotaan että voi kun siskolla on rankkaa ja kyllä hänen pitää päästä yksin lomalle ym. Minä ja meidän perhe on se jolta odotetaan apua äidille ja muille, ei tuoda ruokia, ei siivota, ei kiinnostuta lapsista eikä hoideta kuin pakon edessä ( aina on jotain muuta tärkeää) ja minulla paljon pienemmät lapset. Taloudellisesti olen siskoa heikommilla ollut aina. Jos jotain kivaa ostan itse tai käydään miehen kanssa omilla rahoilla jossain, niin kuulemma en tarvitsisi mitään turhuutta ja aina ne menee johonkin ym.. Myös minulta äiti vie esim vaatteita eikä palauta. Minun tavaroita on viety siskon mökin kaappiin ym.
Olen tietoisesti vähentänyt äitini tapaamista koska hän saa minulle aina syyllisen ja paskan olon. Viikoittain kuitenkin tulee kontakteja ja huomaan että ei tee hyvää. Ymmärrän miestäsi siinä että hänet on opetettu hakemaan sitä pientäkin hyväksyntää jos sitä saisi vanhemmalta. Heitä ei voi muuttaa mutta auttaa itseä kun näitä asioita tiedostaa. olen yrittänyt puhua äidille mutta tilanne vaan paheni ja vähättely paheni. Voimia muille sanassa tilanteessa oleville.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 03:47"]Pointtini kai oli, että hyvä kun sain teiltä vielä vahvistusta siihen, etten ole aivan väärässä tämän keissin kanssa. Mies ei tule tukemaan minua millään lailla, pikemminkin minun pitäisi hänen mielestään olla nöyrästi kiitollinen kaikesta. Eli normaali käyttäytyminen, jossa molemmat puolisot selvittävät asiat omien vanhempiensa kanssa, ei tässä onnistu. Tuntuu, että koska mies suostuu kynnysmatoksi, niin minulta odotetaan automaattisesti samaa. Joten leikkaan yhteydenpitoa omalta osaltani ja alan puhua suoraan ja vaatia. Ap.
[/quote]
Huolestuttavinta on että kaiken jälkeenkin tarvitset muita ihmisiä sanomaan että tilanne ei pelkästään ole paha vaan täysin järjetön ja kammottava. Kunnon kultti touhua. Kerää kersasi ja lähde jo.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 00:15"]
Anopin touhu on ilman muuta järjetöntä. Rehellisesti sanottuna en ymmärrä, miten voitte olla anopin kanssa kunnolla väleissä sen jälkeen, että hän on tieten tahtoen syöttänyt allergiselle lapselle pähkinöitä. Miksi ihmeessä haluatte edes luoda suhdetta hänen ja lastenne väliin? Tuollaisesta tulisi joutua edesvastuuseen!
Pahoin pelkään, että tilanne ei ratkea, ellei miehesi ota selkeää roolia. Tietenkin sinun omaisuutesi on sinun omaisuuttasi, ja sinä saat sitä puolustaa. Mutta tarina miehen exästäkin taitaa sen jo osoittaa, että puolien pitäminen tulee laukaisemaan pommin - ja se pommi voi olla ihan mitä tahansa, kun selkeästi kyseessä ei ole (anteeksi vain!) täyspäinen ihminen. Sinä jäät jalkoihin, mikäli mies kaikesta tästä huolimatta vain hymistelee taustalla.
Eli minun neuvoni olisi, että ensimmäisenä käännyt miehesi puoleen. Anopin suosikkijärjestelmälle tuskin voitte mitään, mutta jos asumisjärjestelmä on noin monimutkainen, kyllä sinullakin siinä tulee olla sija ja turva. Sinulla on täysi oikeus vaatia, että mies seisoo tässä asiassa rinnallasi. Se on pelottavaa ja anoppi on tietenkin hänen ainoa äitinsä, mutta mikään ei muutu, jos miehesi ei pistä pelille stoppia.
[/quote]
Ap tässä. Kiitos vastauksistanne! Tuossa yläpuolella olevassa viesitissä taitaa olla kaikki olennainen. Olen normaalisti ihan tavallinen, rajansa tunteva ihminen. Tässä asiassa olen joustanut aivan tarpeettomasti siksi, että asia on niin tunnepitoinen miehelleni (hän ei halua konfliktia mihinkään hintaan ja haluaa isovanhemmat lapsilleen). Olen pyytänyt miestä puhumaan (esim. Pähkinäepisodin jälkeen olin menossa huutamaan anopille, mutta mies kielsi ehdottomasti ja sanoi hoitavansa asian. Kukaan ei sanonut mitään minulle tai pahoitellut).
Tämä aihe aiheuttaa kauheita riitoja minun ja mieheni välillä enkä jaksaisi enää riidellä. Minä vaadin, että hän hoitaa asiat omiin vanhempiinsa ja minä omiini, mutta se ei häneltä onnistu. Nyt vaan alan olla ihan täynnä tätä palvomista ja kynnysmattona olemista. Sen tiedän, että mies ei pistä tälle stoppia ja hän tekee minusta syyllisen, jos mitään uskallan sanoa. Tämä on hänen ilmiselvä kipupisteensä ja olemme aiemmin riidelleet tästä kauhealla tavalla. Todellinen virtahepo olohuoneessa.
Ainoa mahdollisuus on se, että alan vaatia ja ottaa tilaa ja tavarani takaisin anopilta. Mies ei sitä tee. En aio tehdä enää mitään lastenlasten ja mummon suhteille, nyt on mummon vuoro toimia. Katsotaan mitä tapahtuu, mies ei minua tue, kun alan vaatia japitää puoliani, mutta ei tässä muuta voi. Kiitos vielä teille.
Ja epäloogisuuksista, emme me aina ole asuneet ulkomalla... Ja niksi en ottanut fleecea mukaan, no, en tiennyt, että joku olisi juuri sen viemässä, minulla on vaatekaapissa aika paljon vaatteita. Joitain yksityiskohtia olen muttanut, mutta aika vähän.