Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Saako teillä lapsi suuttua?

Vierailija
13.08.2015 |

Meillä saa. Suuttua saa ihan niin paljon kuin suututtaa. Lyödä ei saa, ei haukkua eikä rikkoa esineitä, mut saa olla vihainen kuin ampiainen, vaikka niin vihainen että meinaa tikahtua. Karjua saa ja kieriä lattialla ja hyppiä paikallaan. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Mulle lapsen suuttumus ei ole asia, joka pitäis jotenkin siitä lapsesta kitkeä pois, koska suuttumushan on ihan terve ja hyvä tunne, antaa vähän poweria tähän elämään.

Mietin vaan, kun lapsia on erilaisia ja perheitä on erilaisia ja joidenkin mielestä todistettavasti lapsi ei sais ilmaista sitä suuttumustaan noin voimakkaasti (kyseessä alle kouluikäinen lapsi).  Että mites teidän perheessä?

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
13.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä saa samoilla spekseillä.

Vierailija
2/11 |
13.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saa samoilla rajoilla. Myös aikuinen saa suuttua, mutta harvemmin tulee hypittyä tai kierittyä maassa;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
13.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 17:19"]

Saa samoilla rajoilla. Myös aikuinen saa suuttua, mutta harvemmin tulee hypittyä tai kierittyä maassa;)

[/quote]

Paitsi että joskus se tekis aikuisellekin hyvää saada niin överikilarit että pitäis hyppiä paikoillaan. Tajuais ettei se lapsikaan voi hallita sitä suuttumustaan toteamalla tyynesti, että "voi himputti että harmittaa". ;D

Vierailija
4/11 |
13.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 17:33"]

[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 17:19"]

Saa samoilla rajoilla. Myös aikuinen saa suuttua, mutta harvemmin tulee hypittyä tai kierittyä maassa;)

[/quote]

Paitsi että joskus se tekis aikuisellekin hyvää saada niin överikilarit että pitäis hyppiä paikoillaan. Tajuais ettei se lapsikaan voi hallita sitä suuttumustaan toteamalla tyynesti, että "voi himputti että harmittaa". ;D

[/quote]Ihan totta! 

-2-

Vierailija
5/11 |
13.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saa, mutta ei julkisella paikalla tai kylässä.

Vierailija
6/11 |
13.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ite puran täyttä raivoa omassa olossani karjumiseen ja jonku tavaran hakkaamiseen (tyyliin esim. oma tyyny :D)
Ja sitten kun pahin on ohi, kuuntelen heavyä tms. muusikkia ja ajattelen kaikkea väkivaltasta purkautumista ja sitte menee ohi :D saatan olla kyllä tiuskiva vielä mutta yritän olla vaikka hiljaa ennemmin etten satuta ympärillä olevien tunteita. Ihan hyvä tapa omasta mielestä purkaa kiukkua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
13.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietysti saa, ei tunteita voi tukahduttaa. Rajansa kaikella, juuri kuten kerroit! Kiukku- ja eaivokohtauksista jäähytetään.

Vierailija
8/11 |
13.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä täytyy olla rajat, mutta suuttua saa.Itsehillintää täytyy opettaa ellei halua lastaan koulussa erityisryhmään.Kellään ei ole valta häiritä toisten oppimista

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
13.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä kysymys, sillä mietin itse samaa. Meillä kotona ei juurikaan näytetty tunteita, kun olin lapsi, ehkä jotain murjotusta vaan, mutta siitäkin sain moitteita. Mutta en kyllä ole luonteeltani räiskyvä. Etenkin esikoisen kanssa on ongelmia, on asperger ja aika lailla pihalla tunteistaan. Olen yrittänyt sanoittaa tunteita, eikä se itselleni ole luontevaa, mutta mielestäni osaan noita juttuja ihan hyvin jotenkin "alitajuisesti". Mutta en siis osaa juurikaan auttaa lasta, joka ei saa oikein kosketusta tunteisiinsa. Tai siis olen pitkään ajatellut, että hänkin on vaan sellainen "alitajuinen" ihminen, joka ei huutele tunteilleen nimiä, mutta toinen vaihtoehto on, ettei käsitä niistä mitään :(

No, ainakin lapsiperheessä monet tunteet tuppaavat olemaan vihaa ja raivoa, ja olen miettinyt, miten niitä pitäisi ns. oikealla tavalla osoittaa. Siis toisia ei saa vahingoittaa, ei haukkua, ei rikkoa tavaroita (mukaan lukien ovien paiskominen)... mitä jää jäljelle? Huutaminen ihan noin vaan yleisesti? Kyllä meillä ainakin lapsilla raivo on suuntautunut usein ihan toisiin ihmisiin ja esineisiin (myös sillä ei-aspergerilla) eli vaikutelma helposti on, että suuttua ei saa, vihaa ei saa tuntea. Siis vaikka sanoisin kuinka, että suuttua saa, niin käytännössähän valtaosa ilmaisumuodoista on kielletty. Ja siis kiellettyinä saavat pysyäkin, ei siinä mitään, mutta miten ja mihin lapsia sitten kannattaisi ohjata? 

Yksi tähän liittyvä asia on joku hokema, että vanhemman pitäisi pystyä toimimaan jonain pahojenkin tunteiden säiliönä, joka kestää lapsen vihan, ja jotkut sallivat lapsen huutamat haukkumiset. Kai tämä on väsymystä, kun esikoisen kanssa on saanut mennä niin monelle mutkalle, eivätkä asiat usein suju vain itsestään, mutta en ymmärrä, mikä ihmeen likakaivo minun pitäisi olla? Kuunnella päivästä toiseen lapsen jatkuvaa marinaa, vihanpurkauksia ja yleistä vihamielisyyttä (no onneksi on välillä onnellinenkin!)? Olenko jotenkin kylmäkiskoinen ihminen, kun en vaan jaksa aina kuunnella kaikkea negatiivista? 

Vierailija
10/11 |
13.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 17:59"]

Yksi tähän liittyvä asia on joku hokema, että vanhemman pitäisi pystyä toimimaan jonain pahojenkin tunteiden säiliönä, joka kestää lapsen vihan, ja jotkut sallivat lapsen huutamat haukkumiset. Kai tämä on väsymystä, kun esikoisen kanssa on saanut mennä niin monelle mutkalle, eivätkä asiat usein suju vain itsestään, mutta en ymmärrä, mikä ihmeen likakaivo minun pitäisi olla? Kuunnella päivästä toiseen lapsen jatkuvaa marinaa, vihanpurkauksia ja yleistä vihamielisyyttä (no onneksi on välillä onnellinenkin!)? Olenko jotenkin kylmäkiskoinen ihminen, kun en vaan jaksa aina kuunnella kaikkea negatiivista? 

[/quote]

Olet ihan vaan tavallinen ihminen. On tosi raskasta olla sellaisen lapsen äiti, joka on jatkuvasti pahalla tuulella.  Meillä siis lapsi saa suuttua, koska minä en koskaan saanut. Ja siitä seurasi ongelmia sekä muussa elämässä, että äitinä olossa. On vaikea oppia tunnistamaan ja hallitsemaan aggressionsa, jos se pitää opetella samassa tilanteessa kun pitäisi opettaa lapselle miten niitä tunnistetaan ja käsitellään. Sitä mitä ei itse osaa, ei oikein meinaa osata opettaa. 

Ennen omia lapsia olin järkyttynyt siitä huudon ja kitinä ja pahantuulisuuden ja ärinän määrästä, mitä monissa lapsiperheissä tuntui olevan. Nyt siihen on jotenkin turtunut, mut musta tuntuu että en ole ainoa joka tarvitsisi opetusta siihen, miten itse, äitinä, käsittelee sitä omaa suuttumustaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
13.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 17:59"]

Hyvä kysymys, sillä mietin itse samaa. Meillä kotona ei juurikaan näytetty tunteita, kun olin lapsi, ehkä jotain murjotusta vaan, mutta siitäkin sain moitteita. Mutta en kyllä ole luonteeltani räiskyvä. Etenkin esikoisen kanssa on ongelmia, on asperger ja aika lailla pihalla tunteistaan. Olen yrittänyt sanoittaa tunteita, eikä se itselleni ole luontevaa, mutta mielestäni osaan noita juttuja ihan hyvin jotenkin "alitajuisesti". Mutta en siis osaa juurikaan auttaa lasta, joka ei saa oikein kosketusta tunteisiinsa. Tai siis olen pitkään ajatellut, että hänkin on vaan sellainen "alitajuinen" ihminen, joka ei huutele tunteilleen nimiä, mutta toinen vaihtoehto on, ettei käsitä niistä mitään :(

No, ainakin lapsiperheessä monet tunteet tuppaavat olemaan vihaa ja raivoa, ja olen miettinyt, miten niitä pitäisi ns. oikealla tavalla osoittaa. Siis toisia ei saa vahingoittaa, ei haukkua, ei rikkoa tavaroita (mukaan lukien ovien paiskominen)... mitä jää jäljelle? Huutaminen ihan noin vaan yleisesti? Kyllä meillä ainakin lapsilla raivo on suuntautunut usein ihan toisiin ihmisiin ja esineisiin (myös sillä ei-aspergerilla) eli vaikutelma helposti on, että suuttua ei saa, vihaa ei saa tuntea. Siis vaikka sanoisin kuinka, että suuttua saa, niin käytännössähän valtaosa ilmaisumuodoista on kielletty. Ja siis kiellettyinä saavat pysyäkin, ei siinä mitään, mutta miten ja mihin lapsia sitten kannattaisi ohjata? 

Yksi tähän liittyvä asia on joku hokema, että vanhemman pitäisi pystyä toimimaan jonain pahojenkin tunteiden säiliönä, joka kestää lapsen vihan, ja jotkut sallivat lapsen huutamat haukkumiset. Kai tämä on väsymystä, kun esikoisen kanssa on saanut mennä niin monelle mutkalle, eivätkä asiat usein suju vain itsestään, mutta en ymmärrä, mikä ihmeen likakaivo minun pitäisi olla? Kuunnella päivästä toiseen lapsen jatkuvaa marinaa, vihanpurkauksia ja yleistä vihamielisyyttä (no onneksi on välillä onnellinenkin!)? Olenko jotenkin kylmäkiskoinen ihminen, kun en vaan jaksa aina kuunnella kaikkea negatiivista? 

[/quote]

Kun ajattelen omaa lapsuuttani, yhdessä iässä aloin raivostua mitä ihmeellisimmistä asioista. Ehkä sen takia että isällä oli ollut tapana rähjätä milloin mistäkin. Mutta en usko että se auttoi asiaa että äiti otti huutamiseni ja lyömiseni vastaan juurikaan reagoimatta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yksi kahdeksan