Mikä asia on ollut sellainen mikä tuli sinulle järkytyksenä
Mikä asia on ollut sellainen mikä tuli sinulle järkytyksenä jostain ihmisestä tai asiasta, mistä et koskaan olisi voinut kuvitella olevan totta ?
Kommentit (1110)
En olisi ikinä uskonut, että jonain päivänä opetushallitus määrää, miten biologia on väärässä ja pojallakin voi olla pimppi. Ja tätä samaa agendaa ajetaan länsimaissa yhtenä totuutena, siis tätä täysin järjetöntä sukupuolien "moninaisuutta", jota ei oikeasti ole olemassakaan.
Koko ajan mainostetaan ihan kunnollisina pidetyissä lehdissäkin Only fans-duunia tekeviä naisia ym pervoja. Kyllä, exhibitionismi on perverssiä. Ajetaan tällaista kaikki käy seksuaalisuudessa-ideaa ja sitä ajetaan jo aika voimakkaasti.
Ihan kuin ei olisi oikeita ongelmia, joita pitäisi hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Suuri järkytys on, Asunto Oy:n, linja saneeraukseen tai putkiremonttiin, pankilta ottama rahoitus laina.
Jos olen ymmärtänyt asian oikein, niin silloin kun taloyhtiön osakas maksaa oman osuutensa lainasta pois, eli hänelle jää ns. velaton asunto, niin taloyhtiö ei lyhennäkkään osakkaan maksamalla summalla rahoituslainaa pankille, vaan tuhlaa rahat muihin kuluihin. Taloyhtiön pankista ottaman rahoituslainan pääoma pysyy samana? Onko todella näin?
Ymmärtääkseni tästä seuraisi monenlaisia riskejä sille osakkaalle, joka on maksanut oman laina osuutensa pois. Vastikkeet suurenevat vaikka korkojen nousun vuoksi ja hän maksaa tavallaan mm. toisten osakkaiden lainoja?
Sijoittaja osakkaat hyötyvät, mutta taloyhtiössä asuvat osakkaat eivät hyödy, päin vastoin. Tästä aiheesta pitäisi saada A-Studio ohjelma, jossa kuluttajia neuvottaisiin olla maksamatta omaa velka osuuttaan, jos kerran rahat ei mene lainan lyhentämiseen. Vaan esim. rahastoidaan. Ja ylipäätään toivoisin tästä sudenkuopasta oikeudenmukaista infoa. Olen huomannut, että yhtiökokouksissa saadaan läpi mitä päätöksiä tahansa, termeillä, joita kaikki eivät ymmärrä. Taloyhtiöillä pitää olla lakisääteinen selonanto velvollisuus, esim. tälläisistä päätettävistä asioista.
Ja osakkaalla pitäisi olla oikeus lyhentää suoraan taloyhtiön pankkilainaa pois, sillä rahalla, jolla hän maksaa oman velka osuutensa taloyhtiölle.
Tietääkö täällä joku isännöitsijä, näistä uusista riskistä sille osakkaalle, joka itse asuu asunnossaan, ja on mennyt tietämättömyyttään maksamaan rahoituslaina osuutensa taloyhtiölle?
Tuota asiaa pintapuolisesti käsiteltiin viimeisessä yhtiökokouksessamme, mutta emme saaneet isännöitsijältä selkeää vastausta. Tärkeä asia, minäkin haluaisin tietää! Itsekin olen aina maksanut osuuteni remonttilainoista kerralla pois.
Järkytyin, kun äiti aikanaan kertoi kuukautisista. Mitä ihmettä? Vuotaa (runsaastikin?) verta. Joka kuukausi. Kymmeniä vuosia... olin kai aika tietämätön lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Isäni kommentoi kuvaan missä olin 41 kiloinen ja 166 pitkä ja 20 vuotias Juuri ennen sairaalaan suljetulle joutumista. Olin kuihtunut 16 kiloa ja olin sairaalloisen laiha ja kärsin rytmihäiriöistä. Hirvittää kun katson kuvaa itsestäni missä kunnossa olen. Isääni kommentoi siihen "bravo, hyvä sinä 👍😍👍"
Vasta kolme vuotta sitten tajusin että toi oli ihan sairasta, meinasin kuolla anoreksiaan ja en näyttänyt itseltäni ja isä vaan kannusti kun kerroin laihtuneeni 55 kiloisesta 41 kiloiseksi Isin tyttö,hieno homma!"😭😭😭😭
Minullakin ainoa kerta, kun sain isältäni kehuja, se tuli siitä, että olin saanut painoni 47 kiloon. Pituutta saman verran kuin sinullakin. Olin vihdoinkin hyvä...
Suomalaisten rumuus. Rumat vaatteet, rumat tatuoinnit, huonot hiukset. Ruma käytös ts. käytöstapojen puuttuminen. Näitä kun näkee joka päivä niin järkytyn ihan joka päivä.
Venäjän hyökkäyssota.
Suomen hallituksen riitely ja sekoilu ja värävaraisilta avun riistäminen.
Suomessakin saa jo mennä töihin pukeutuneena eläimeksi naamari päällä. Naamarien salliminen julkisilla paikoilla voi lisätä rikollisuutta.
Kouluissa opetetaan lapsille, että ihminen voi olla kissa tai koira.
Itsemurhia tehdään yhä enemmän.
Kouluissa ei saisi laulaa perinteistä Suvivirttä vähemmistön takia.
Ihmiset tosissaan äänestävät Trumpia ja Putinia ei saa vallasta pois.
Piispat ja papit juopottelevat Suomessa.
Amerikan ihannointi kaikessa.
TV:n runsas väkivaltaviihde.
Vierailija kirjoitti:
Elinkeinoministeri. Suomen oma "trumppi". Äveriään suvun vesa, joka haluaa vallantunnetta. Ei ole tehnyt mitään rikollista?.
Eihän trumppikaan!
Venäjän hyökkäy ukrainaan ja meidän uusi hallitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli järkytyksenä kuinka 60% suomalaisista lapsista on "käenpoikasia" eli naiset ovat pettäneet puolisoitaan t-o-d-e-l-l-a paljon.
Miksi jatkat tämän hokemista, vaikka väitteesi on moneen kertaan todistettu vääräksi?
Oikea luku on alle prosentin.
eikös kansainväliset tutkimukset kerro että luku on jotain 10% luokkaa... Ja eihän siihenkään ole mitenkään kaikkia ihmisiä voitu tutkia lähimaillekkaan. Etenkin kun viimevuosina ihmisten moraali on löyhtynyt huomattavasti. Ennen sentään yritettiin edes elää kuunniallisesti. Tähän päälle sit kaikki ivf mukulat, kaikilla monilla eri variaatioilla. Äidin munasolu luovtettu/isän sukusolut luovutettu/molempien sukusolut luovutettu/,,,jne. keinohedelmöistylääkäri vähän lisännyt omia sukusolujaan 100 lapselle.
Se, miten harva aikuinen ihminen osaa pestä hampaat. Siis oikeasti kunnolla pestä. Moni luulee osaavansa, mutta hampaita peittävät likakerrokset kertovat muuta.
Että suurin osa ihmisistä on pohjimmiltaan aika itsekkäitä, ilkeitä ja pahantahtoisia sekä valehtelevat. Laumassa kulkevia lampaita, jotka eivät katsele maailmaa laajasta näkökulmasta vaan putkinäöllä. Ihminen on onnekas, jos sillä on yksikin hyväntahtoinen ihminen keneen voi luottaa ja joka pitää susta sellaisena kuin olet.
Se, että oikeasti voi olla vaikeaa löytää parisuhteeseen sopivaa ihmistä. Lapsena näki perheenä viihtyviä aikuisia ja itse aikuisena on liian usein törmännyt vääränlaisiin ihmisiin. Varattuihin, sitoutumiskammoisiin tai muuten itselle sopimattomiin, joista ei itse kiinnostu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se miten empatiakyvyttömiä ihmiset ovat. Minulle opetettiin lapsena, että toisia ei saa haukkua.
Ilmeisesti suurimmalle osalle ei ole tätä kotona opetettu, koska aikuiset ihmiset käyttäytyvät lapsellisemmin kuin päiväkoti-ikäiset lapset.
no pidä ne paljaat jätti kannikkas sitten piilossa muiden katseilta jos et halua kritisointia niistä! se on ympäristön saastuttamista epäesteettisillä näkymillä. EIkö niitä huivityylisiä alaosiakin ole myytävänä mihin te isopeffaset voitte piiloutua
Joka toisia haukkuu, se itse on. ha ha
no varmasti olen, mut luuletko että lähtisin ihmisiä pelottelemaan paljailla jätti persuksillani jonnekin julkiselle nurmikolle "aurinkoa ottamaan"? Aiheutuisi elinikäiset traumat siitä näystä.
Monet eivät ymmärrä syy-seuraussuhteita. Käyttäydyt vuosia epäasiallisesti, kiusaat tms. ja joku heittää sinut ystäväpiiristään. Sitten ihmetellään. Tehdään,käyttäydytään tietyllä tavalla ja syytetään muita. Tehdään lapsia ja laitetaan ne muiden vastuulle mielellään. Ei kanneta vastuuta omista tekemisistä,töppäilyistä. Käyttäydytään väärin, kun ei ymmärretä/sisäistetä ohjeita,määräyksiä,lakeja.
Vakituisten työkaverien käytös tukityöllistettyä kohtaan. Yleensäkin ihmisten itsekeskeisyys ja teennäisyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkaverin lomalla ollessa palvelin paria hänen asiakastaan, ettei firmalta mene kaupat sivu suun. Henkilö palasi lomalta ja sai raivarin. Kuulemma syön hänen leipäänsä. Totesin, että asiakkaan ei voi antaa odotella, hänen mielestään voi antaa. En palvele enää, kerron vastaisuudessa että asiakas voi mennä kilpailevaan yritykseen. Tää on se kaveri, joka töissä ollessaan soittelee etätöistä, että olisko paikalla ketään, joka voisi toimittaa asiakkaalle sitä ja tätä. Käärii kumminkin provikat.
Tämähän on ihan selvästi asia, joka pitäisi ottaa pomon kanssa esille ja luoda selvät pelisäännöt. Kaikkien edun mukaista on, että ei mene kaupat ohi firman. Se ei tietenkään ole reilua, jos toinen on tehnyt pitkän aikaa töitä potentiaalisen asiakkaan kanssa ja sitten toinen klousaa melkeinpä jo sovitun kaupan. Mutta yleensä tuollaisiin on sovittu säännöt; tottakai voi olla, että kaupanteko on ainoa mikä ratkaisee provisio-oikeuden, mutta yhtälailla se voi mennä niin, että provikka jyvitetään jotenkin suhteessa työpanoksiin.
Tämä tapahtui yli 10 v sitten.
Kollega loi omille asiakkaille pohjat ja sanoi minun pitää käyttää niitä. Kysyin miksi
Vastaus oli hänelle tulee provikat, hänen asiakas.
Pyysin esimiestä selittämään hänelle miten homma menee. Kun tuli töihin, tarkisti paljonko menetti. Piti taas pyytää esimiestä selittämään.
Vaikeaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli järkytyksenä kuinka 60% suomalaisista lapsista on "käenpoikasia" eli naiset ovat pettäneet puolisoitaan t-o-d-e-l-l-a paljon.
Miksi jatkat tämän hokemista, vaikka väitteesi on moneen kertaan todistettu vääräksi?
Oikea luku on alle prosentin.eikös kansainväliset tutkimukset kerro että luku on jotain 10% luokkaa... Ja eihän siihenkään ole mitenkään kaikkia ihmisiä voitu tutkia lähimaillekkaan. Etenkin kun viimevuosina ihmisten moraali on löyhtynyt huomattavasti. Ennen sentään yritettiin edes elää kuunniallisesti. Tähän päälle sit kaikki ivf mukulat, kaikilla monilla eri variaatioilla. Äidin munasolu luovtettu/isän sukusolut luovutettu/molempien sukusolut luovutettu/,,,jne. keinohedelmöistylääkäri vähän lisännyt omia sukusolujaan 100 lapselle.
Itsekin alkujaan muistelin, että olisi kymmenen prosentin luokkaa, mutta minulle todistettiin, että olin erehtynyt. Jostain tilastokeskuksen sivuilta voisi löytyä.
Sotkevat kyllä laskeskelmia nämä adoptoidut/luovutetusta spermasta alkunsa saaneet. Mutta ei mahda mitään.
Se, kuinka moni mies vihaa ja halveksii naisia. Pelottavaa!
Kuinka moni mies antaa sen hiljaisen hyväksyntänsä naisten pahoinpitelyille ja rais...miselle. Ja oikein naureskelee, kun kuulee jonkun muun miehen taas hylänneen perheensä ja vaihtaneen nuorempaan. Niin sitä pitää! Ja nämä ovat siis niitä ihan normaaleita, kunnollisia miehiä...
Kuinka moni mies aivan häikäilemättä valehtelee ja huijaa saadakseen seksiä. Eikä pidä toimintaansa edes mitenkään vääränä tai epämoraalisena.
Ja tämä ei koske kaikkia miehiä, varmasti niitä toisenlaisiakin on!
Kuinka moni ihminen vielä tänä päivänäkin luulee, etteivät eläimet tunne kipua. Eläinten kohtelu ylipäätänsäkin.
Se kuinka sairaita ihmisyksilöitä joukossamme oikeasti liikkuu. Kuinka kammottavia asioita voi ihminen toiselle tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että olen 50+ v elämässä ensimmäistä kertaa työttömänä ja piten hävettävältä se tuntuukaan.
Ei ole mitään hävettää, elämässä sattuu kaikkea kaikille.
5uomessa pahuus on pätevyyttä.
Miksi jatkat tämän hokemista, vaikka väitteesi on moneen kertaan todistettu vääräksi?
Oikea luku on alle prosentin.