Hoidetaanko potilaita "pärstäkertoimen" perusteella sairaaloissa?
Eli jos potilas tai omaisensa ovat vähän nuhjaisemman näköisiä tai esim. ylipainoisia/vähemmistöön kuuluva ym., saako potilas huonompaa hoitoa? Tai jos potilas on suorapuheisempi, voiko hoitaja "kostaa" antamalla yliannostuksen lääkettä?
Kommentit (112)
Valitettavasti näin on. Etenkin jos papereissa lukee mikä vaan mielenterveysdiagnoosi, on vaikea saada somaattisia oireita kunnolla tutkitetuksi.
Olen kohdannut todella ilkeitä hoitajia, yksi joutui pyytämään minulta henkilökohtaisesti anteeksi luokatonta käytöstään.
Sairaalat ovat sekä työyhteisöinä että laitoksina todella luokkajakoisia ja hierarkisia paikkoja. Lääkärien ruokapöytiin ei ole hoitsuilla asiaa, potilaita hoidetaan oman mielentilan ja ulkoisen habituksen perusteella. Tämä on totaalinen reliikki kastijaosta, en ymmärrä miksi asiaan ei puututa.
Ajattele jos joku tahalleen levittelee tietoa että olet ylimielinen ja toisia halveksiva, vaikka et ole. Henkilö, joka tuota levittelee tietää itsekin, että noin ei ole. Hänellä on ihan omat intressit levitellä jotain negatiivista. Mikä sen kivempaa kun yrittää saada muiden vihat sun päälle tai vähintäänkin aiheuttaa tilanne, jossa saat outoa käytöstä osaksesi.
Supinat henkilöltä toiselle ei kuulu sos. terv. puolelle ollenkaan. Ihme, että se ei ole monille korkeassa asemassa olevallekaan itsestäänselvyys.
Supinat kuuluu sitten kotiin ja kavereiden kesken.
Toinen on tietenkin klassikko levitellä vääriä huhuja mt-ongelmista, mutta se voi aiheuttaa vain ristiriitoja ja äimistystä, kun henkilö ei kuitenkaan näyttäydy sellaisena. Voi tietenkin mennä läpi niin kauan kun on pelkällä puheasteella.
Joskus nuo sitten pitävätkin paikkansa, mutta ei kai kukaan niin hullu ole, että käy soveltamaan jotain hoitoa johonkin pelkällä supinoiden perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti näin on. Etenkin jos papereissa lukee mikä vaan mielenterveysdiagnoosi, on vaikea saada somaattisia oireita kunnolla tutkitetuksi.
Vaikka ei olisi minkäänlaista mt-diagnoosia tai 0 psykologin käyntiä, saatat silti jostain ihmeellisestä syystä saada outoa ja asiatonta hoitoa.
Mistäköhän voisi johtua. Siis en keksi muuta kun jotkut väärät huhut tai sitten joku hurjempi, virheelliset, väärennetyt tiedot.
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspotilaat on alinta sakkaa hoitohenkilökunnalle. Kaikki laitetaan mielenterveyden piikkiin, eikä tutkita. Eli, jos sulla on vaikkapa kaksisuuntainen, voit jäädä ilman hoitoa, vaikka syövän kanssa. Nähty on.
Jaa... Kyllä minun sydän leikattiin vaikka pääni takia olen eläkkeellä. Ja aina on puututtu somattiisiin sairauksiin.
No voi se olla noinkin, itse olen huomannut (säännölliset sairaalakäynnit sairauden takia), että kun olen hyvin siististi pukeutunut huoltani sairauden etenemisestä ja vointiani vähätellään, jos olen vähän rähjäisemmän oloinen (yleensä siis hyvin huonovointinen silloin) minut passitetaan yhtäkkiä psykiatrille. Kyse siis ei ole psyykkisestä sairaudesta. Olen silti aina käyttäytynyt hyvin asiallisesti ja loogisesti, eli syytä psykiatriseen hoitoon ei ole ollut, nykypäivänä ei saa enää kertoa lääkärille että itse sairaus on taakka ja huolenaihe (= olen siis ilmeisesti ahdistunut/masentunut kun en riemuitse???).
Vierailija kirjoitti:
Ajattele jos joku tahalleen levittelee tietoa että olet ylimielinen ja toisia halveksiva, vaikka et ole. Henkilö, joka tuota levittelee tietää itsekin, että noin ei ole. Hänellä on ihan omat intressit levitellä jotain negatiivista. Mikä sen kivempaa kun yrittää saada muiden vihat sun päälle tai vähintäänkin aiheuttaa tilanne, jossa saat outoa käytöstä osaksesi.
Supinat henkilöltä toiselle ei kuulu sos. terv. puolelle ollenkaan. Ihme, että se ei ole monille korkeassa asemassa olevallekaan itsestäänselvyys.
Supinat kuuluu sitten kotiin ja kavereiden kesken.
Toinen on tietenkin klassikko levitellä vääriä huhuja mt-ongelmista, mutta se voi aiheuttaa vain ristiriitoja ja äimistystä, kun henkilö ei kuitenkaan näyttäydy sellaisena. Voi tietenkin mennä läpi niin kauan kun on pelkällä puheasteella.
Joskus nuo sitten pitävätkin paikkansa, mutta ei kai kukaan niin hullu ole, että käy soveltamaan jotain hoitoa johonkin pelkällä supinoiden perusteella.
Kyllä ne supinat vaan kuuluvat. On ihan asiallista varoittaa kolleegaa, jos asiakas tai potilas on käyttäytynyt oudosti, epäasiallisesti tai jopa aggressiivisesti. Monesti tehdään suunnitelmaa miten asiakasta kohdellaan ja mitä tullaan yhdessä tekemään. Saatetaan sopia pakoreiteistä jne. Täysin asiallista toimintaa. Potilaat saattavat olla hankalia, jopa vaarallisia ja se tulee työntekijöiden tietää. Toisinaan pyydetään vahtimestaria koputtelemaan huoneen ovella, jos on pelkoa, että potilas on liian vaikea tai häntä ei saada poistumaan säädetyssä ajassa. Kenelläkään ei ole oikeutta viedä vastaaottoaikaa seuraavalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan varmasti. Ihmisiä ne hoitohenkilökuntakin on ja samat tunteet ja ennakkoluulot kuin muillakin.
Todella surullista. Kunpa ihminen saisi edes rahalla kunnon hoitoa, mutta vakavimmissa sairauksissa on pakko mennä yliopistollisiin keskussairaaloihin.
Jos on oikein paljon rahaa, ei ole pakko mennä mihinkään, mihin ei halua. Voi mennä ulkomaille, jossa kyllä rahalla saa mitä haluaa.
Itsekin menisin ja olisin jo aikoja sitten ollut erilaisessa tilanteessa kun nyt.
Mikä on pielessä suomalaisessa terv. huollossa. Moraalin, lain ja etiikan noudattaminen. Kyseisissä hommissa äärimmäisen tärkeää.
Ne saavat hoitoa jotka osaavat vaatia sitä ja uhata oikeustoimilla. Itse otan aina julkiselle puolelle mukaan puhemieheksi jonkun terveysalalla työskentelevistä perheenjäsenistäni niin saa minulle kuuluvan hoidon. Muuten ei saa hoitoa.

Kerrotko millaista hoitoa sinulta on evätty? Syöpääsi ei hoideta? Murtunutta raajaa ei kipsata?
Poliitikot pääsevät jonojen ohi ja saavat aina 1. luokan hoidon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti näin on. Etenkin jos papereissa lukee mikä vaan mielenterveysdiagnoosi, on vaikea saada somaattisia oireita kunnolla tutkitetuksi.
Vaikka ei olisi minkäänlaista mt-diagnoosia tai 0 psykologin käyntiä, saatat silti jostain ihmeellisestä syystä saada outoa ja asiatonta hoitoa.
Mistäköhän voisi johtua. Siis en keksi muuta kun jotkut väärät huhut tai sitten joku hurjempi, virheelliset, väärennetyt tiedot.
Tai pärstä ei vaan miellytä, tai hoitajan oma nielenterveys ei ole ihan sitä priimaa tai sitten sillä on vaikea luonnevika. Onhan näitä taustaltaan täysiä häröjä hoitajissa ja paljon. Mutta minkäs teet. Kannattaa välttää hoitoon hakeutumista minkään syyn takia niin pitkään kuin on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hoidetaan, tärkeysjärjestyksessä. Sitä ei kaikki potilaat saati omaiset ymmärrä. Eikä hoitohenkilökunnn kuulukkaan potilaita tiedottaa siitä että naapurihuoneessa on meneillään elvytystilanne, joten teidän mehukannunne täyttö nyt viivästyy hetken.
Valitettavasti terveydenhuollon resurssit ovat mitä ovat. Itse pyrin välttämään sitä että se kuka koviten huutaa oikeuksiaan saisi kaiken huomion. Usein ne on ne hiljaiset ja vaatimattomat kärsijät jotka eniten ovat avun tarpeessa.
Harva tajuaa, kuinka montaa lankaa hoitaja pitää käsissään yhtä aikaa, ja syytellään tyhmäksi, hitaaksi ym. Kun asiat ei tapahdu sillä sekunnilla kun potilas toivoo. Välillä ne vähiten kiireiset toimenpiteet joudutaan siirtämään, joskus jotain jopa unohtuu, sillekkään ei voi mitään, näillä resursseilla. Silloin voi soittaa kelloa ja muistuttaa. Tahallaan en jätä tekemättä.
Selittelyä kaffihuoneistuskelulle. Sanoo vaan suoraan potilaalle että meillä on tuolla elvytystilanne menossa. Ihmiset ymmärtävät kun sanontaan suoraan, muttei sitä että "kansliaan" virtaa koko ajan henkilökuntaa ja joka oven avauksella kuuluu naurunremakka, mutta ketään ei tule tuntiin ulos sieltä. Samalla odotstila on täynnä toinen toistaan kipeämpää potilasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne saavat hoitoa jotka osaavat vaatia sitä ja uhata oikeustoimilla. Itse otan aina julkiselle puolelle mukaan puhemieheksi jonkun terveysalalla työskentelevistä perheenjäsenistäni niin saa minulle kuuluvan hoidon. Muuten ei saa hoitoa.
Kerrotko millaista hoitoa sinulta on evätty? Syöpääsi ei hoideta? Murtunutta raajaa ei kipsata?
Sain tapaturman seurauksena sisäisen verenvuodon joka jätettiin hoitamatta. Meinasin kuolla. Muitakin tapauksia on. Käynkin aina yksityisellä. Tai jos julkisella niin ammattilainen aina mukana. Näin tekee kaikki perheessäni.

Olen eri, mutta kyllä, syöpääni ei hoidettu. En saanut siihen edes diagnoosia, koska olin "luulosairas mt-potilas". En siis ollut kumpaakaan, mutta tiesin etten ole kunnossa koska vointini oli surkea. Lääkäri lääkärin perään oli sitä mieltä että miniun voinnissani ei ole mitään vikaa kunnes...
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspotilaat on alinta sakkaa hoitohenkilökunnalle. Kaikki laitetaan mielenterveyden piikkiin, eikä tutkita. Eli, jos sulla on vaikkapa kaksisuuntainen, voit jäädä ilman hoitoa, vaikka syövän kanssa. Nähty on.
No en sanoisi näinkään. Olen ylipainoinen nainen, minulla on ollut vaikea masennus jo 10v ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Jouduin sairaalaan (hus) viime vuonna kahdesti sappikivien kanssa ja minua hoidettiin aivan erinomaisesti. Kaikki mahdolliset testit tehtiin, hoitajat olivat empaattisia ja osaavia. Sappirakko poistettiin kun tulehdus oli hoitunut lääkkeillä. Pari kk tämän jälkeen kivut uusiutuivat ja menin uudestaan päivystykseen, heti tarjottiin sänky ja kaikki mahdolliset testit otettiin uusiksi että voitiin varmistua kipujen olevan vaarattomia.
En toki huutanut ja haukkunut henkilökuntaa kuten näin erään potilaan samassa huoneessa tekevän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne saavat hoitoa jotka osaavat vaatia sitä ja uhata oikeustoimilla. Itse otan aina julkiselle puolelle mukaan puhemieheksi jonkun terveysalalla työskentelevistä perheenjäsenistäni niin saa minulle kuuluvan hoidon. Muuten ei saa hoitoa.
Kerrotko millaista hoitoa sinulta on evätty? Syöpääsi ei hoideta? Murtunutta raajaa ei kipsata?
Sain tapaturman seurauksena sisäisen verenvuodon joka jätettiin hoitamatta. Meinasin kuolla. Muitakin tapauksia on. Käynkin aina yksityisellä. Tai jos julkisella niin ammattilainen aina mukana. Näin tekee kaikki perheessäni.
Samat kokemukset, useita vakavia hoitovirheitä ja jätetään tutkimatta selvätkin vaaratilanteet. Kokemukset oman perheen sisältä. Hoitoa saa jos näkyvä vamma tai käsi lähtenyt irti. Vaatikaa, älkääkä antako periksi.
Valittakaa huonoista hoitajista tai ottakaa puhemies joka tekee sen puolestanne. Turha valittaminen eri asia, mutta epäkohdista kuuluu pitää ääntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspotilaat on alinta sakkaa hoitohenkilökunnalle. Kaikki laitetaan mielenterveyden piikkiin, eikä tutkita. Eli, jos sulla on vaikkapa kaksisuuntainen, voit jäädä ilman hoitoa, vaikka syövän kanssa. Nähty on.
No en sanoisi näinkään. Olen ylipainoinen nainen, minulla on ollut vaikea masennus jo 10v ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Jouduin sairaalaan (hus) viime vuonna kahdesti sappikivien kanssa ja minua hoidettiin aivan erinomaisesti. Kaikki mahdolliset testit tehtiin, hoitajat olivat empaattisia ja osaavia. Sappirakko poistettiin kun tulehdus oli hoitunut lääkkeillä. Pari kk tämän jälkeen kivut uusiutuivat ja menin uudestaan päivystykseen, heti tarjottiin sänky ja kaikki mahdolliset testit otettiin uusiksi että voitiin varmistua kipujen olevan vaarattomia.
En toki huutanut ja haukkunut henkilökuntaa kuten näin erään potilaan samassa huoneessa tekevän.
Tämä on käsittämätöntä. Miten kukaan kehtaa huutaa ja haukkua ihmisiä, jotka työskentelevät auttaakseen sairaita?
Toki, sairaalassa hoitajat nokittelevat alempiaan eli potilaita. Koettu moneen otteeseen. He kostavat omat huonot työskentelyolosuhteensa. Hyviäkin hoitajia on, mutta yksikin huono voi tehdä paljon hallaa ilman että kukaan puuttuu. Heillä on siinä mielessä paljon valtaa, sillä lääkärit käyvät vain nopeilla kierroksilla.