Lue keskustelun säännöt.
Pelkään että olen pilannut lapseni
10.03.2022 |
Hänellä ikää nyt kohta 12v. Pelkään että en ole osannut kasvattaa häntä sillä tavalla, että hänellä olisi hyvä itsetunto.
Lapsi on aika kiltti, vähän sellainen miellyttäjä. Oikeastaan on hyvin paljon samanlainen kuin itse olen. Kaksi muuta lasta ovat tulleet enemmän isäänsä, ovat huomattavasti kovapäisempiä, eivätkä sellaisia että jäisivät murehtimaan asioita. Toisaalta eivät ole myöskään niin huomaavaisia tai empaattisia kuin tämä esikoinen.
Nyt huomaan että tämä vanhin lapsi valehtelee paljon asioita, koska hän pelkää että en ole tyytyväinen häneen. Hän ei uskalla uhmata tai hakea huomiota ollenkaan samalla tavalla kuin kaksi muuta. Ei myöskään uskalla kertoa jos joku painaa mieltä, vaan sulkeutuu. Pelkään myös että kaveriporukoissa vähän ”jää jalkoihin” ja ainakin jossain vaiheessa oli jotain kiusaamistakin.
Sairastuin myös raskaudenjälkeiseen masennukseen esikoisen syntymän jälkeen ja mietin sitäkin että miten se on vaikuttanut lapseen. Muiden vauva-aika ja varhaislapsuus meni ihan erilaisissa merkeissä. Myös parisuhde oli riitaisa silloin, nyt paljon seesteisempi. Pelkään että en ole kyennyt antamaan lapselleni onnellista lapsuutta, enkä jotenkin sen takia luota että hän pärjää elämässään.
Mielipiteitä tai ajatuksia?
Kommentit (41)
Sinun huolissaan olosi varmaan vain pahentaa tilannetta. Jos yksi lapsistasi on erilainen kuin muut, ei se tarkoita, että hän on vääränlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mikä lapsessasi muka on vikana? Miksi hänen pitäisi hakea huomiota sinulta tai uhmata sinua?
Se, ettei hän uskalla olla oma itsensä. Tai eihän se hänen vikansa ole, vaan minun. Hän ei luota minuun. T. Ap
Tässä ei siis ollutkaan kyse lapsesta vaan sinusta? Että sulla on huono itseluottamus kun et saa manipuloitua lasta itsesi jatkeeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mikä lapsessasi muka on vikana? Miksi hänen pitäisi hakea huomiota sinulta tai uhmata sinua?
Se, ettei hän uskalla olla oma itsensä. Tai eihän se hänen vikansa ole, vaan minun. Hän ei luota minuun. T. Ap
Tässä ei siis ollutkaan kyse lapsesta vaan sinusta? Että sulla on huono itseluottamus kun et saa manipuloitua lasta itsesi jatkeeksi?
Ei vaan, että se on minun syyni kun lapsi ei luota minuun. En ole saanut hänen kanssaan luotua sellaista läheistä suhdetta mitä muiden lasten kanssa. En ajattele että lapsessa olisi lähtökohtaisesti jotain vikaa, vaan minussa ja kasvatustyylissäni. T. Ap
Olin itse ihan samanlainen lapsena, ja edelleen minussa on vastaavia piirteitä. Olen melko hiljainen, ja salailen asioita jotka saattaisivat hermostuttaa vanhempiani. Mutta olen vahvistunut, edes koulukiusaajat eivät saaneet itsetuntoani murenemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mikä lapsessasi muka on vikana? Miksi hänen pitäisi hakea huomiota sinulta tai uhmata sinua?
Se, ettei hän uskalla olla oma itsensä. Tai eihän se hänen vikansa ole, vaan minun. Hän ei luota minuun. T. Ap
Tässä ei siis ollutkaan kyse lapsesta vaan sinusta? Että sulla on huono itseluottamus kun et saa manipuloitua lasta itsesi jatkeeksi?
Ei vaan, että se on minun syyni kun lapsi ei luota minuun. En ole saanut hänen kanssaan luotua sellaista läheistä suhdetta mitä muiden lasten kanssa. En ajattele että lapsessa olisi lähtökohtaisesti jotain vikaa, vaan minussa ja kasvatustyylissäni. T. Ap
Ei kaikille äiti ole se läheisin. Tuntuu, että ajattelet kaikkea itsesi kautta koko ajan.
Älä kuuntele lyttääjien mielipiteitä. He haluavat vain lyödä lyötyä.
Voi olla niin, että et onnistunut tarjoamaan esikoisellesi sellaista lapsuutta, jonka jokainen lapsi ansaitsisi. Ihmiset ovat kuitenkin usein vahvoja vastoinkäymisten edessä, ja hänellä on vielä kaikki mahdollisuudet saavuttaa hyvä elämä epäoptimaalisista lähtökohdista huolimatta.
Myöskään sinun ei ole myöhäistä olla nyt hänelle parempi vanhempi kuin aluksi olit. Jos koet sen tarpeelliseksi, varaa vaikka aika perheterapeutille. Sen ei tarvitse tarkoittaa mitään pitkäaikaista hoitosuhteen tyyppistä asiaa, vaan ihan muutamat neuvot voisivat jos auttaa näkemään hyödyllisiä tapoja toimia. Kaikkea hyvää teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mikä lapsessasi muka on vikana? Miksi hänen pitäisi hakea huomiota sinulta tai uhmata sinua?
Se, ettei hän uskalla olla oma itsensä. Tai eihän se hänen vikansa ole, vaan minun. Hän ei luota minuun. T. Ap
Tässä ei siis ollutkaan kyse lapsesta vaan sinusta? Että sulla on huono itseluottamus kun et saa manipuloitua lasta itsesi jatkeeksi?
Ei vaan, että se on minun syyni kun lapsi ei luota minuun. En ole saanut hänen kanssaan luotua sellaista läheistä suhdetta mitä muiden lasten kanssa. En ajattele että lapsessa olisi lähtökohtaisesti jotain vikaa, vaan minussa ja kasvatustyylissäni. T. Ap
Ei kaikille äiti ole se läheisin. Tuntuu, että ajattelet kaikkea itsesi kautta koko ajan.
Ei tietenkään, mutta olisihan se kiva jos olisi oman lapsen kanssa sellainen suhde, että lapsi voisi luottaa vanhempaansa. Eikä se ole edes mitenkään kovin harvinaista, että näin on. T. Ap
Kaikki nyt tuon verran pilaavat lapsiaan. Lapsesi on temperamentiltaan herkkä ja samanlaisena samaistut lapseesi paljon. Tästä olisi hyvä tietoisesti opetella pois, sillä lapsi tekee kohta ihan kehitysvaiheen mukaisen pesäeron sinuun ja silloin on tärkeää, että erotat omat tunteesi lapsen tunteista. Lähes kaikilla meillä on se yksi lapsi, johon samaistumme vähän liikaa.
Ja pahimmin lapsensa pilaavat ne täydelliset äidit, usko tai älä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti on pilalla mutta ehkä vielä joku terapia voisi pahimmat vahingot estää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti on pilalla mutta ehkä vielä joku terapia voisi pahimmat vahingot estää.
Eikun pilalla on. Lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Älä kuuntele lyttääjien mielipiteitä. He haluavat vain lyödä lyötyä.
Voi olla niin, että et onnistunut tarjoamaan esikoisellesi sellaista lapsuutta, jonka jokainen lapsi ansaitsisi. Ihmiset ovat kuitenkin usein vahvoja vastoinkäymisten edessä, ja hänellä on vielä kaikki mahdollisuudet saavuttaa hyvä elämä epäoptimaalisista lähtökohdista huolimatta.
Myöskään sinun ei ole myöhäistä olla nyt hänelle parempi vanhempi kuin aluksi olit. Jos koet sen tarpeelliseksi, varaa vaikka aika perheterapeutille. Sen ei tarvitse tarkoittaa mitään pitkäaikaista hoitosuhteen tyyppistä asiaa, vaan ihan muutamat neuvot voisivat jos auttaa näkemään hyödyllisiä tapoja toimia. Kaikkea hyvää teille!
Kiitos lohduttavasta vastauksesta. Olemme olleet perheenä perheterapiassa, mutta sielläkin muut asiat saivat enemmän huomiota. Lapselle olen joskus ehdottanut psykologin puheille menoa kun oli koulussa vaikeaa kavereiden kanssa ja huomasin että hän sulkeutui. Fiksu ja lahjakas lapsi, mutta liian vaativa itseään kohtaan, moittii itseään kovasti kun jotain tekee väärin ja pyytelee anteeksi. En tiedä onko kasvatuksen tulosta vai luonne vaan sellainen. Toisaalta olen itse hyvin samanlainen.. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syntymä on kuolemantuomio.
Hahahahahhahaaaaa
Olen tuskaillut ihan aika lailla samaa asiaa oman lapseni suhteen, hän vaan on jo isompi. Kaikkeni olen yrittänyt, ehkä sitten liikaakin.
Ihmiset vaan syntyy sellaisiksi kuin sattuvat syntymään. Ei ketään voi oikeastaan kasvattaa mihinkään suuntaan. Vähän voi yrittää vääntää johonkin suuntaan mutta ei se paljoa vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Olen tuskaillut ihan aika lailla samaa asiaa oman lapseni suhteen, hän vaan on jo isompi. Kaikkeni olen yrittänyt, ehkä sitten liikaakin.
Ihmiset syntyy tietyllä temperamentilla. Ei siihen voi vaikuttaa.
Jotenkin lohdutti tämä aloitus, kiitos ap.
Moni kommentoi tosi mustavalkoisesti ja tökerösti, älä välitä, hölmöjä kommentteja.
Luulen, että itseasiassa ne hyvät vanhemmat pohtivat tällaisia asioita kypsyttyään vanhemman roolissaan riittävästi, ja tuntevat herkästi syyllisyyttä. Itse teen samaa.
Tunnen syyllisyyttä siitä, että esikoisen saatuani olin vielä täysin epäkypsä, itsekäs, ja vanhemmaksi kasvaminen ja oman itsen laittaminen lapsen edun taakse otti koville. Varsinkin alussa, en edes kokenut aluksi heti sitä ehdotonta rakkautta lapseen. Toki suojelunhalua ja huolenpitoa, mutta kipuilin paljon sen asian kanssa, että koin oman elämäni olevan ohi äidiksi tultuani. Kuten sanoin, olin hyvin nuori ja epäkypsä. Tekisin paljon toisin ekoina vuosina, kun esikoinen oli pieni. Valitettavasti mennyttä aikaa ei saa takaisin. Omasta mielestäni olin omalla mittapuullani hyvä äiti vasta kun hän oli noin 4-5 vuotias. Niin kauan kesti kasvaa äitiyteen. Eikä syyllisyys vaillinaisesta äitiydestä varmaan ikinä poistu.
Hyvin pärjäävä reipas nuori aikuinen on esikoiseni kuitenkin nykyään. Vaikka hänkin vaikutti ujolta ja aralta, jopa masentuneelta aikoinaan. Ja meillä ihan hyvät välit. Eiköhän sinun esikoisesikin tule pärjäämään, älä huolehdi. ❤️
Kuulostaa siltä että et usko lapseesi ja projisoit häneen omia heikkouksiasi.
Lapsi vaistoaa tuon.
Musta ongelma on nyt se, että et pidä itsestäsi ja olet ottanut siksi jonkun dominoivan miehen. Yritä ensin arvostaa itseäsi niin ehkö huomaat myös lapsesi vahvuudet. Miehesi ei niitä varmasti ehkä?? Huomaa koska on erilainen. Tai sitten huomaakin oaremmin, koska on valinnut sut :)
Eiköhän se ole parempi saada lapsena kotoa ne eväät terveeseen omanarvontuntoon. Kuin sitten joutua kiusatuksi, pahoinpidellyksi ja raiskatuksi nuorena ja vielä aikuisena parisuhteessa olla viemärinä.
AP sano lapselle että hän on arvokas. Ja että saa olla eri mieltä. Kilttejä ajaa myös täydellisyyden tavoittelu. Voi sanoa että riittää juuri sellaisena kuin on. Raja yksilöiden välillä on hyvä varmistaa. Sanot ihan ääneen, että sinä olet sinä ja hän on hän ja veli on veli. Virheitä sattuu mutta niistä selviää puhumalla. Sano ettei kukaan ole täydellinen. Jos traumoja on jo tullut puhuu niistä.
Joku liikuntaharrastus voi myös vahvistaa.