Apua, 9-vuotias ei osaa uida, vinkkejä?
Lapseni pitää hirveästi vedestä ja osaa sukeltaa mutta se rohkeus yrittää uida pinnalla edes pientä matkaa äidin luo puuttuu enkä oikein tiedä miten voisin auttaa.
Koulun uintiviikko tulee huhtikuussa ja pelkään lapsen taas masentuvan kun muut ovat paljon häntä edellä.
Uimakouluihin ei ole varaa ja eipä niihin yleensä enää 9-vuotiaita otetakaan.
Kommentit (50)
Meillä lapsi on eskarilainen ja käynyt nyt syksyllä ja talvella kahdessa uimakoulussa. Nyt kun 15 kertaa on takana, hän osaa räpiköidä kymmenkunta metriä.
Huomaan, että lapsi ui rohkeammin/sinnikkäämmin uimaopen kanssa, kuin äidin vierellä. Siinä helposti tarttuu kiinni ja lopettaa "kesken". Ehkä teilläkin voisi löytyä joku läheinen, mutta vähän vieraampi aikuinen uimakaveriksi, jonka kanssa olisi helpompi tsempata kokeilemaan.
Toinen vinkki kellumisen opetteluun : Omassa uimakoulussa kultaisella 80-luvulla tehtiin siten, että vedessä ollaan mahallaan, käsillä pidetään altaan reunasta (tai rappunen eli mikä vain tarkoitukseen sopiva) ja jaloilla potkuteltiin vettä. Sen verran täytyy olla syvää, että pääsee kellumaan ja hyvin potkuttelemaan, mutta mitään kaulaan asti syvää ei tarvitse kuitenkaan olla. Siinä ei tarvitse koko aikaa edes potkutella vaan antaa jalkojen olla vedessä ja opetella ne rentouttamaan. Kun oppii rentoutumaan, huomaa että vesi kannattelee jalkoja.
Jos on 9v. Eikö mennyt koulun 7vuotiaana? Koulussa ei likunta tunilako keritty käymään uimahallissa kun korona alkoi? miten ette itse opetaneet häntä alle kouluikäisenä uimaan järvessä,meressä?Ettei siis vanhempana osaa itse uida?
Ap:lle! Poikamme sukelteli ja ui veden pinnan alapuolella. Koetettiin opettaa pinnalla uimista vaikka miten. Ei onnistunut. Kunnes erään kerran lähti, sukeltamisen jälkeen, uimaan kunnolla. Oli silloin jotain 8-9 vuotias. Nyt tämä salskea nuori mies on 13vee ja todella hyvä uimaan ja etenkin sukeltamaan!
Eli sinunkin lapsella on jo "perusteet" kunnossa! Ei muuta kuin harjoitusta altaassa tai luonnon vesissä 🤍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Uimakouluihin ei ole varaa ja eipä niihin yleensä enää 9-vuotiaita otetakaan."
Onhan niitä aikuisillekin joten aivan varmasti otetaan. Ei ne maksa kuin muutaman kympin joten ei voi olla rahasta kiinni.
Meidän kaupungissa ainakin ainoa uimakoulu johon pääsee 9-vuotiaat maksaa 190 euroa.
Sitten lainaat kirjastosta uimaopetusta käsittelevän kirja (ilmainen) ja opetan itselle, uimahalli lippujen hinnalla, usein esim. Työttömät saavat alennusta.
Joillakin se oppiminen vie enemmän aikaa. Oma kahdeksanvuotiaani on käynyt uimaseuran uimakouluja viisivuotiaasta asti, hän oppi kyllä kellumaan ja sukeltamaan ja uimaan muutaman metrin, mutta isohkon lastenaltaan päästä päähän uiminen ei vielä suju. Lapsi on kyllä innokas ja yrittää, mutta on motoriselta kehitykseltään ollut aina hiukan ikätasoa jäljessä. Monipuolista liikuntaa järjestämällä hiukan on kurottu eroa umpeen, mutta valitettavasti ei aivan samalle tasolle yllä muiden kanssa.
Meillä lähimpään uimahalliin on yli 20 km matkaa ja perhelippu on yli 20 €/kerta. Ei millään pysty ajattelemaan, että kävisi monta kertaa viikossa. Nyt käymme uimassa parin-kolmen viikon välein. Kesällä lämpöisillä keleillä onneksi läheiseen järveen pääsee vaikka joka päivä.
Pistät kesällä sille pelastusliivit päälle soudat sata metriä rannasta ja heität lapsen järveen. Sano, että nähdään rannalla. Kyllä se sieltä rantaan vaan räpiköi jollain lailla. Seuraava kerta sujuukin jo paremmin.
Minun lapsi oli myös jo 9 kun oppi. Oli uimakoulussa 5-vuotiaana. Ei ollenkaan tykännyt eikä oppinut uimaan. Kävimme jatkuvasti uimahallissa, ja yritimme opettaa, isommat sisarukset myls mukana ja kannustivat mutta mikään ei tuntunut auttavan. Yritin välttää liikaa stressiä mutta en halunnut antaa periksi.
Kävivät koulun kanssa uimassa ja 2-luokalla nolona kerroin opelle ettei vielä osaa. Ei ollut kuitenkaan koulussa mikään ongelma. Valittiin lomahotellitkin sen mukaan että siellä oli kiva uima-allas ja vietettiinkin siellä paljon aikaa. Kun oli jo täyttänyt 9 kävimme varmaan joka viikko uimahallissa. Sitten kerran meni kahdestaan lukiossa olevan isosiskon kanssa ja oppi uimaan sillä kerralla. Nyt lapsi jo itse lukiossa ja sanoi mulle myöhemmin, että yritin liikaa ja se stressasi häntä, uimakoulu oli hänen mielestään pahin kokemus ja aiheutti jonkinlaista pelkoa.
Loopu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin.
Annat sen vaan hukkua niin pääset siitä kätevästi eroon.
Kellukkeet ainakin pois. Niistä ei ole apua. Uiminenhan on sukeltamista niin että välillä hengittää. Mä menisin lapsen kanssa siihen altaaseen, jossa ylittää jalat pohjaan ja heittelisin sukellusleluja ja lapsen tehtävänä on hakea. Just sellaisia, jotka vajoaa pohjaa. Pikku hiljaa lisää heittomatkaa. Kun tää sujuu, niin sitten voi kokeilla kellumistakin,
Vähän sama juttu kuin pyöräilyssä, ei se polkeminen ole se opeteltava taito, vasn tasapaino. Siksi apupyörät ei kaikkia auta.
Uinnissa tärkein taito on se kelluminen vedessä. Sukellellessä se tulee vähän itsestään, huomaa että vesi kannattelee.