Elämä on lapsen kanssa jatkuvaa jankutusta ja tappelua. Ensin jankataan koko päivä läksyistä, sitten niitä tehdään itku kurkussa keskiyöllä. AAmulla jankataan aamupalasta ja vaatteista

Minulla on jo aikuinen kehitysvammainen lapsi. Käskemällä en olisi saanut mitään tekemään, vaikka hän olisi periaatteessa osannut. En kysynyt, en käskenyt, vaan nyt syödään, nyt puetaan, nyt tehdään läksyt. Kädestä pitäen siirtymiset autettuna, tarvittaesssa puin, syötin, pidin kynää hänen kädessä. Omatoimisuutta ei vaan yhtään ollut. Nyt asuu asuntolassa, ikää 22v ja omaitoimuutta alkaa olla ihan hitusen.

Auttaisiko ladun tekeminen tilanteeseen? Kuten joku jo ehdotti niin varmaan myös se ärsyttää kun joutuu itse lähtemään aamulla kouluun kun vanhemmat saavat jäädä kotiin. Vastaava muuten ärsytti selvästi myös silloin yläasteikäistä normaalia siskoani. Tuolloin olin itse työtön, äiti saikulla ja isä sairauseläkkeellä. Joo, tästä on jo yli 15 vuotta. Kamalia aikoja olivat, enkä niistä nyt enempää halua puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma miten juuri tällaisissa työttömyys/sairaseläke -perheissä myös lasten ongelmat korostuu.

Mun siskon lapsista yhdellä on adhd-diagnoosi ja toisella autismin piirteitä ilman diagnoosia ja kolmannella vakava fysiologinen sairaus. Molemmat vanhemmat ovat akateemisia, vaativissa töissä ja perheellä paljon harrastuksia ja sosiaalista elämää.

Elämä sujuu hyvin, adhd kävi vuoden mukautettua opetusta, nyt taas omassa luokassa tukitoimilla. Panostettu lasten harrastuksiin heidän kykyjen ja kiinnostuksen mukaan. Erityisesti adhd:lle joukkuelaji tuonut paljon apua, ja varmasti suuri syy dille, että opiskelu alkaa sujua normaalisti. Autistilla omat harrastuukset, joista varmasti tulee hakemaan uran ja ammatin, koska jo nuorena huomattava lahjakkuus. Tärkeää, että perhe myös tekee yhdessä ja kontakteja muihin perheisiin. Pysyy pää kunnossa.

Onko vanhemmat hammaslääkäreitä.

Ei

Mies ei saa uhkailla lasta tai lapsen lähettämisellä jonnekin. Lasta kohtaan pitää olla kunnioittava, kannustava, positiivinen ja ystävällinen. Alkuillasta ehtii vielä tehdä läksyt, jos on virkeä. Jos hän ei voi keskittyä tai tehtävät liian vaikeita /pitkiä, toinen vanhempi voi kauniin käytöksensä kanssa auttaa lasta hahmottamaan. Lapsella voi olla vaikeaa jos vanhemmat painostavat ja paheksuvat, tai vanhempi riitelee. Se ei ole rakkautta. Lapsen ei kuulu olla huolissaan koko ajan vanhempien ja koulun vuoksi. Onko tehtäviä liikaa koulun puolesta? Toivottavasti lapsi saa onnellisuutta elämäänsä ja ymmärrystä.

Ja missään nimessä ei kannata jankuttaa. Eihän aikuinenkaan kestäisi jatkuvaa huomauttelua koko ajan. 

Ihan ensimmäiseksi pitäisi saada lapselta kuormitus alas.

Sitten voitte alkaa kehittämään uusia rutiineja vanhojen tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Kumma miten juuri tällaisissa työttömyys/sairaseläke -perheissä myös lasten ongelmat korostuu.

Mun siskon lapsista yhdellä on adhd-diagnoosi ja toisella autismin piirteitä ilman diagnoosia ja kolmannella vakava fysiologinen sairaus. Molemmat vanhemmat ovat akateemisia, vaativissa töissä ja perheellä paljon harrastuksia ja sosiaalista elämää.

Elämä sujuu hyvin, adhd kävi vuoden mukautettua opetusta, nyt taas omassa luokassa tukitoimilla. Panostettu lasten harrastuksiin heidän kykyjen ja kiinnostuksen mukaan. Erityisesti adhd:lle joukkuelaji tuonut paljon apua, ja varmasti suuri syy dille, että opiskelu alkaa sujua normaalisti. Autistilla omat harrastuukset, joista varmasti tulee hakemaan uran ja ammatin, koska jo nuorena huomattava lahjakkuus. Tärkeää, että perhe myös tekee yhdessä ja kontakteja muihin perheisiin. Pysyy pää kunnossa.

No, ei siinä sinänsä mitään kummaa ole. Moni tuntuu ajattelevan, että on olemassa jotain seuloja päiväkodissa ja koulussa ja niissä jää erityisyydet kiinni. Ja sen jälkeen on olemassa patenttihoitoja, jotka toimii kaikilla. No ei ole, kumpaakaan näistä. Jos lapsi ei pistä koko koulua päreiksi, jää vanhempien asiaksi hakea apua ja vaatia tutkimuksia. Ja esim. meidän Asperger-lapsellemme ainoan toimivan tukitoimen keksin minä, ihan maallikko. Nykyisin tämä uskomattoman itsepäinen ja raskas lapsi on jo täysi-ikäinen ja elämä hymyilee. Ihan turha manata täällä mitään väistämätöntä syrjäytymistä. Isoin ongelma näin päällisin puolin näyttää olevan isä. Kenenkään lapsen ei pitäisi joutua elämään tuollaisen lapsiaikuisen kanssa, joka kiukuttelee, kun lapsi ei ole sellainen kuin hän haluaisi eikä enää halua leikkiä tämän kanssa vaan polkee jalkaa ja hokee, ettei ala enää mitään (kuvaannollisesti).

Veikkaanpa että nykyajan ongelmat lapsilla/nuorilla johtuu lähinä siitä kännykästä ja netistä. Ei niinkään mistään diagnoosista.

Kannattaa miettiä mille altistatte lapsen. Ensin kännykälle, niin että ovat ihan addiktoituneita siihen, ja sitten lääkitykset päälle. Onko reilua?

Nykyään ei taida olla enää olemassa mitään lapsen oikeuksia.

P.s. Kyllä ysikytluvullakin oli keskittymisongelmia, mutta ei todellakaan näin paljon. Silti kaikki pärjäsivät. Milloin tämä maailma oppii, että elämä ei ole pelkkää lääkitsemistä ja diagnooseja, vaan paljon muutakin. Eli nykymaailma lääkitsee aina oireet pois. Vaikka resursseja olisi varmasti paljon muuhunkin.

Kuulostaa meidän arjeltamme. Minulla on aikuisena todettu adhd ja tyttö sai diagnoosin esikoulussa. Alkuun kaikki meni kuin unelma, lääkitys aloitettiin ja koulu alkoi pienluokassa jossa 9 oppilasta sekä avustaja. Nykyään tilanne on kuitenkin mennyt siihen pisteeseen, ettei  nyt 10vuotias tyttö kuuntele mitään vaan alkaa toistella samaa kuin ap:n lapsikin "älä äiti valita". Mutta jos mie en valita niin mitään ei tapahdu!

Aamu alkaa sillä että peiton alta kuuluu " Älä valita!", ok aika monessa perheessä varmaan reagoidaan herätykseen noin mutta meidän aamumme on  kuin kahlaisi tervassa. Käyn monta kertaa pyytämässä aamupalalle ja kun  lopulta laahustaa sinne  jää tyyliin tuijottamaan ikkunasta ulos eikä muista syödä, kun kehotan syömään kieltää taas "valittamasta".  Minä puen, meikkaan ym  valmistaudun  töihin ja kun lopulta menen katsomaan niin siellä se istuu yöpuku päällä koskemattoman murolautasen ääressä! Ja kun ilmoitan että nyt pitää mennä niin alkaa itkunsekainen  huuto että en mie ehtinyt syödä ja en mie voi mennä yöpuvussa! Koko talo kuulee kun olemme hississä, niin railakkaasti neiti hakkaa hissin seiniä ja julistaa äitin olevan tyhmä v"""  p""ka.

Läksyjen teko on ihan kamalaa, ei anna auttaa muttei myöskään osaa itse. Tulos: läksyt taas kerran tekemättä. Koululla on keskiviikkoisin läksykerho ja se onkin viikon helpoin päivä.

Kärsii päivittäin kovista pääkivuista ja uskon, että osasyy on stressi. Varmaan myös kännykkä. Meistä tehtiin lastensuojeluilmoitus sen huudon vuoksi mikä tulee, kun ruutuaika (2 tuntia koulun jälkeen, viikoloppuisin 4 tuntia) on loppu.  Sosiaalityöntekijät kävivät meillä juttelemassa ja totesivat ettei ole tarve jatkotoimenpiteille. Olisi kai sanonut että ei, me tarvitaan apua! mutta mitä apua siitä on joku istuu meillä opettamassa miten kuoritaan perunoita? Koska sitähän se "apu" on.

Rutiini olisi tärkeä, mutta sitä on vaikea ylläpitää. Ainoa rutiini joka toistuu on läksyraivarit ja sen jälkeen kännykkäraivarit JOKA ILTA. Harrastuksia ei ole, on ollut mutta lopetti kaikki kesken (teatteri, partio, ratsastus. Jokainen itse valittu ja haluttu).  Ystäviä ei ole, on kai liian hankala että kaverit jaksaisi. Koulussakin on välitunnit mielummin yksin. Mitään kiusaamista ei ole, muuten vain vetäytyy. Minun kanssani ei lähde enää mihinkään, ei uimahalliin eikä kirppikselle. Pienempänä lähti mielellään. 

On lihonut koska napsii koko ajan jotain. Koulussa ei kuulemma syö ja kotona sitten alkaa se että hakee leipäpalan, juustosiivun, muroja kämmenkupissa tms vartin  välein.  En tiedä syökö tylsyyteen?

Mie pääsen töistä klo 15 , kotona olen 15.30 ja tyttö yleensä klo 13-14.  Jääkaapin ovessa on lappu jossa tieto päivän ruuasta ("sinisellä lautasella on eilistä lasagnea!") ja muistutus ruutuajasta, tuntuu että tyttö vertaiskuvallisesti pyyhkii sillä pe""ttä ja menee  kännykän kanssa mussuttamaan juustoa. Luojan kiitos ettei osaa vielä käydä yksin kaupassa, mitkähän sipsiorgiat meillä olisikaan!

Miuta suoraan sanoen pelottaa, mikä tuon tytön tulevaisuus on .(

Ja kyllä, olen yh. Ei huvittanut peliriippuvaista juoppoa pakottaa kotileikkiin. 

Tuossa se rutiini on niin elintärkeää tälläisille lapsille. Jos rutiineista ei pidetä kiinni, niin lapsi stressaantuu ja menettää hallinnan elämässä, mikä sitten johtaa noihin raivareihin ja huonoon käyttäytymiseen.

Läksyt pitäisi tehdä yhdessä lapsen kanssa ja ajoittaa ne pieniin pätkiin. Ei keskittymishäiriöinen lapsi usein jaksa kauaa opiskella yhtä menoa tai osaa sitä välttämättä yksin tehdä. 

Jännä tuo jankutus. Jos se on todettu tehottomaksi, niin miksi hakata päätä seinään ja toivoa että se menis jossain kohti läpi?

Kuulostat ap todella väsyneeltä. Toivottavasti sinulta on terveydenhuollossa kysytty, että miten sinä jaksat? Jos ei ole, niin hanki apua. Niinhän sitä sanotaan, että laita ensin happinaamari itsellesi ja auta vasta sitten muita (lasta).

Sitten kun jaksamisesi on taas parempi, niin sitten on todella tärkeää, että arkeen saadaan selkeät rutiinit eli joka päivä tapahtuu asiat aina samaan aikaan. Rutiinien luomisessa aikuisen jämäkkyys on tärkeää ja lapsi ei voi yhtään määritellä sitä, mitä tehdään ja mihin aikaan. Jos asiat tapahtuvat toivotusti, niin lasta palkitaan. Lapselle pitää myös antaa mahdollisuuksia lepoon, koska muille ihmisille tavalliset asiat ovat hänelle hyvin haastavia ja kuormittavia.

Ohjeet pitää antaa myös tarpeeksi pienissä palasissa. Jos vaikka lapsi ei saa lähdetyksi kouluun, niin ongelma voi olla sekin, ettei lapsi saa pidettyä mielessä edes sitä, että pitäisi mennä eteiseen ja pukea takki saati mitään suurempaa tavoitetta. Silloin kuvatuki auttaa. Seinään voi vaikka ripustaa kuvat vaatteista, jotka pitää pukea päälle ja mitä pitää ottaa mukaan ja lapsi kääntää aina kuvan nurinpäin, kun tietty vaate (esim. takki, pipo jne.) on puettu ja tavarat (esim. reppu, puhelin, avaimet jne.) ovat mukana. Kun kaikki kuvat ovat nurinpäin, niin ovesta voi lähteä kouluun.

Tsemppiä! Et ole huono äiti. Sinulla on vain lapsi, jolla on hyvin suuria erityistarpeita.

Ottakaa yhteys perheneuvolaan. Saatte tukea ja vinkkejä ammattilaiselta. Voisitte saada myös tukiperheen, jotta saatte hengähtää. Älä jää yksin vaan hanki apua!

Täällä on kyllä oltu todella ilkeitä uupuneelle äidille, jolla on haastava lapsi, eikä oikein tukea edes toiselta vanhemmalta. Tulin vähän vihaiseksi, kun luin joidenkin kommentteja.

Voimia, ap.

Voi huoh puhuit kuin meidän elämästä!! Itsekin kohta hoidon tarpeessa.

zemppiä teille ja toivottavasti tilanteenne edes hieman parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta jankutus. ADHD-lasten kanssa pitää toimia eli tällä hetkellä isoin ongelma olet sinä, joka puhut, puhut ja puhut, vaikka lapsi ei sitä ymmärrä.

En oikein ymmärrä, mitä haluat, koska saat lapsen koska tahansa tutkimuksiin ykistyiselle. Älä nyt vaan väitä, että olette kaiken lisäksi köyhiäkin?

 

No mitä minä sitten teen? Jos heittäydyn mykäksi, tuo lapsi ei lähde kouluun eikä pese hampaitaan ja kulkee  loppueläm'nsä samassa yöpuvussa.. Kun kerran olet  niin fiksu niin mitä muuta  voin tehdä kuin jankuttaa samoista asioista päivä, kuukausi, vuosi toisensa jälkeen?  Että "syö, pue, mene"

 Ja kyllä, ollaan köyhiä. Mies on työtön ja minä työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ap

ADHD periytyy.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei saa uhkailla lasta tai lapsen lähettämisellä jonnekin. Lasta kohtaan pitää olla kunnioittava, kannustava, positiivinen ja ystävällinen. Alkuillasta ehtii vielä tehdä läksyt, jos on virkeä. Jos hän ei voi keskittyä tai tehtävät liian vaikeita /pitkiä, toinen vanhempi voi kauniin käytöksensä kanssa auttaa lasta hahmottamaan. Lapsella voi olla vaikeaa jos vanhemmat painostavat ja paheksuvat, tai vanhempi riitelee. Se ei ole rakkautta. Lapsen ei kuulu olla huolissaan koko ajan vanhempien ja koulun vuoksi. Onko tehtäviä liikaa koulun puolesta? Toivottavasti lapsi saa onnellisuutta elämäänsä ja ymmärrystä.

Jep. Jatkuvalla valituksella saa viimeisetkin omatoimisuuden rippeet katoamaan ja lapsen traumatisoitumaan. Jatkuva valitus tarkoittaa sitä että käytännössä mikään ei kelpaa. Ei semmosta kestä kukaan terve.

Oletko koskaan kysynyt lapselta MIKSI?

Miksi kaikki on niin vaikeaa? Miksi hän ei halua tehdä läksyjä, miksi hän ei halua pukea tai miksi hän ei halua syödä. Ehkä taustalla on jotain ihan muuta. 

Kaikki ongelmat ei ole ADHD  se on vain  nykyään niin helppoa laittaa kaikki nepsyn piikkiin. Ehkä lapsella on huono näkö/kuulo eikä pysy muiden mukana ja turhautuu??

Voisiko olla pathological demand avoidance, yksi autismin muoto?

Tosi inhottavia kommentteja olet saanut, jopa nuo joissa periaatteessa yritetään neuvoa, eivät ymmärrä tilannetta ollenkaan. Koita päästä lisätutkimuksiin!!

Googlaa PDA (pathological demand avoidance) , katso vaikka mitä autismiliiton sivuilla kerrotaan PDAsta. Jos kuulostaa tutulta, niin kokeile PDA-ystävällisiä kasvatusneuvoja (löytyy jotain ohjeita ns. PANDA -mallista). 

Jos nimittäin on PDA, niin tarvitaan täysin erilaista asennetta ja erilaisia keinoja kuin mitä yleensä suositellaan.