Lihavan kuntoilun aloitus
Saisiko asiallisia neuvoja, miten ylipainoisen kannattaa aloittaa kuntoilu, kun liikuntamuotoina olisivat kävelylenkit ja crosstrainer. Tarkoitan nyt ihan sellaisia neuvoja, että kuinka monta kertaa viikossa ja miten pitkään kerralla, ja miten edetään viikko viikolta.
Kommentit (42)
Opettele kuuntelemaan itseäsi. Samoin syömisessä.
Minä aloitin liki 110-kiloisena 4x viikossa kuntosalikäynnit. 1.5h menee kerrallaan ja pidän jatkuvasti yllä sykkeen, joka saa hien norumaan. Paitsi jäähdytellessä kuntopyörällä. Välipäivinä aktiivista hyötyliikuntaa ainakin 1h rupeama (esim. Nurmikonleikkuu).
Riippuu kunnostasi ja ylipainon määrästä.
Ihan alkuun vaikka 15 minuuttia kävelyä joka toinen päivä parin viikon ajan. Siihen sitten lisää sen mukaan miltä on tuntunut. Lisäystä matkoihin kannattaa tehdä melko maltillisesti, sillä kuntoiluintopuuskassa voi kävellä jalkaansa jonku tulehduksen ja siihen se sitten tyssää. Parin kuukauden päästä voisi olla tavoitteena että kävelee joka päivä puolituntia tai tunnin, vaikka vuoropäivinä.
Itse olen havainnut hyväksi tahdiksi 2vapaapäivää viikossa, muuten sitten vaikka kolme päivää crosstraineria ja kaksi päivää kävelyä tai molempia oman jaksamisen mukaan.
Tuossa esim yksi vasta-alkajan ohje:
http://kuntoplus.fi/treeni/fitness/fitness-ohjelmat/crosstrainer-ohjelma-vasta-alkajalle
Tuolta sivuilta löytyy 3 viikkoa harjoitelleen ohje, siinä treeniajat on jo nostettu puoleen tuntiin. Alkuvaiheessa se kehitys on kaiksita nopeinta, ekan viikon jälkeen jo huomaat eron.
Laittaisin tuohon kyllä alustalähtien mukaan syviä vatsalihasliikkeitä ja esim punnerruksia(vaikka seinää vasten jossei muuten jaksa)
Aloittaisin maratonilla ja etenisin muutaman kuukauden sisään maailmanympärysjuoksuun.
Ensimmäiselle maratonille ei kannata asettaa kovin huimaa aikatavoitetta. Pitäisin sopivana neljän tunnin alitusta.
Täällä myös reilusti ylipainoinen 4xviikko salia 1h tai vähän reilu ja 1xviikko hiit lenkki. Alkuun tuntuu kamalalta mutta helpottaa kyllä.
Alkuun vaikka jokatoinen päivä toista ja jokatoinen toista, puolituntia kerrallaan. Ja sitten lisäilee kertoja ja aikaa sen mukaan miten paikat kestää. Tämä siis ihan omaa kokemusta. Polvet meinas itellä pistää vastaan, mutta tukea jä särkylääkettä niin sekin meni sitten ohi, kun vaan jaksoi jatkaa liikkumista. Itelleni sopivaksi tasoksi huomasin 3x30min hölkkä/kävely ja 2x30min jotain muuta viikossa.
Tsemppiä!!
Vähintään 45min-60min kerrallaan 3-5krt viikossa. Intensiviteetin päätät itse :)
Minulle taas ei crosstrainer tai lenkkeily käy vielä lainkaan, ottaa polviin liikaa. Niinpä kehitän tueksi ensin lihaksia ja aerobisen työn teen kuntopyörällä, siinä nivelten kuorma on pienempi. 4
Sitten kun tuntuu että paikat kestä niin kannattaa pidentää treenit tuonne tunnin mittaan. Välillä voi tehdä vaikka 1,5 tunnin kävelyn jos on hyvä sää. Parempi pitkään ja rauhassa kuin lyhyitä lenkkejä repien.
Ap vastaa: Ylipainoa on n. 20kg, ikää 58v. Pieni nikamasiirtymä lannerangassa rajoittaa liikuntaa. Kävelen 1-2 krt/vko tunnin kerrallaan, mutta viimeiset 20 min. alkaa selkää krampata. Pitäisi kuulemma kävellä hitaasti ja lyhyin askelin, mutta en oikein osaa, ennen kuin on pakko. Ehkä crosstrainer olisi parempi, en tiedä, kun en ole vielä sitä aloittanut.
Kannattaa välillä käydä myös vesijuoksemassa / uimassa esim. kerran viikossa, jotta nivelet säästyisivät. Jos lähelläsi on pururatoja/hiekkateitä, kannattaa kävelylenkkejä tehdä siellä välillä, koska pehmeä alusta on parempi nivelille ja selälle. Ja kengät ja vähintään pohjalliset (footbalance) kannattaa päivittää sulle sopiviksi.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 10:29"]
Ap vastaa: Ylipainoa on n. 20kg, ikää 58v. Pieni nikamasiirtymä lannerangassa rajoittaa liikuntaa. Kävelen 1-2 krt/vko tunnin kerrallaan, mutta viimeiset 20 min. alkaa selkää krampata. Pitäisi kuulemma kävellä hitaasti ja lyhyin askelin, mutta en oikein osaa, ennen kuin on pakko. Ehkä crosstrainer olisi parempi, en tiedä, kun en ole vielä sitä aloittanut.
[/quote]
Kerran viikossa tunnin kävely on tietysti yhtä tyhjän kanssa. Ota tavaksi aluksi tehdä puolen tunnin lenkki viitenä päivänä viikossa, niin aerobinen kunto alkaa kohota.
Crosstrainer nyt on niin tylsää, että en ymmärrä sen käyttöä, jos ulkonakin voi kävellä, maisemia ihaillen ja tuttuja moikkaillen.
Salikortti kävelylenkkeilyn lisäksi voisi olla hyvä eli ihan lihaskuntoa muutama kerta viikossa ja liikkuvuutta (notkeutta) lisääviä jumppaliikkeitä.
Oletko pelannut joitain pallopelejä esim. tennistä? Jos niin kunnon kohotessa, etsi sopivia porukoita. Uinti sopii sinulle varmasti, jos uintitekniikkasi on kohdallaan. Ellei ole, niin vesijuoksu voi olla sopivaa.
Pääasia ainakin kohdallani on monipuolisuus. Kyllä tuppaa tyssäämään jokin crosstrainerin vatkaaminen kotioloissa. Ylipainosi on sen verran vähäinen, ettei ole esteenä juuri mihinkään lajiin.
Itse ratsastan, uin, pelaan tennistä, lenkkeilen, käyn salilla ja joogassa vaihtelevasti. Lenkkeily on peruspuuhaa, jonka teen miltei joka päivä.
Ikää vähän vähemmän, mutta 55 kuitenkin. Olen hoikka ja terve! Kohta sinäkin! Tsemppiä!
Kiitos kaikille ihanista vastauksista! Tuo KuntoPlussan linkki on hyvä.
Asutaan "korvessa", siksi tuo crosstrainer. Mulla menee työmatkoihin 2h ja elämäntilanne on hiukan haastava tätä nykyä, samoin rahatilanne. Siksi on selvittävä kotikonstein, niin mukavaa kuin olisikin pistää rahaa vähän hienompiin liikuntamuotoihin. T. Ap
Ap lisää vielä, että omakohtaisia kokemuksia saa laittaa enemmänkin, niistä saa tsemppiä.
Pystyisikö kunnan tai kaupungin kautta pääsemään johonkin fysioterapeutille tms. joka voisi arvioida kuntosi ja miten liikunta kannattaa aloittaa?
On nimittäin hankalempi juttu, jos liikut itsesi työkyvyttömäksi.
Itse laihduin 10kg kävelemällä ja kahvakuulaamalla kotona. Olin silloin tosin 23-vuotias ja täysin terve.
Jäin työttömäksi ja parin viikon makoilun jälkeen päätin, että kerta en saa töitä niin alan huolehtimaan itsestäni. Aloin kävellä joka päivä 3 x 3,6km ja kahvakuulasin n. 3-4krt viikkoon (netistä ja youtubesta löytyy kivoja vinkkejä).
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 11:53"]
Kiitos kaikille ihanista vastauksista! Tuo KuntoPlussan linkki on hyvä. Asutaan "korvessa", siksi tuo crosstrainer. Mulla menee työmatkoihin 2h ja elämäntilanne on hiukan haastava tätä nykyä, samoin rahatilanne. Siksi on selvittävä kotikonstein, niin mukavaa kuin olisikin pistää rahaa vähän hienompiin liikuntamuotoihin. T. Ap
[/quote]
Crosstrainer ja kävelylenkit on hienoa liikuntaa (: Kahvakuula tai käsipainot jossakin vaiheessa mukaan niin saat lihaskuntotreeniä myös, netistä/lehdistä löytyy simppeleitä ohjeita kotitreeniin. Tärkeintä on, että liikkuu ja nauttii siitä, mitä tekee - ei se, mikä on tämän hetken trendilaji.
Ihan ensin kannattaa miettiä, onko se liikunta kivaa. Väkisin liikkumalla saa vain harmia niin päälle kuin kropalle. Ja liikkua sen verran kuin hyvältä tuntuu eikä tule ylimääräisiä kipuja.
Riippuu aivan siitä, kuinka lihava olet, minkä ikäinen olet, mikä on pohjakuntosi, onko sinulla joitain perussairauksia tai tuki- ja liikuntaelinongelmia.
En koskaan ymmärrä tällaisia aloituksia, joissa kuvitellaan vastaajien olevan joitain meedioita. Tuohon ei osaa kukaan vastata YHTÄÄN MITÄÄN.
Kerro taustat, niin katsotaan sitten.