Mitä tehdä kun 5v sitten ero on alkanut kaduttamaan?

Sanovat, että ei pidä sanoa mitään jos ei ole mitään hyvää sanottavaa.

Kommenttini sinulle on: "".

Ihan hyvä suhde ja mukava mies, mutta voit pitkään tosi pahoin ja se loppui heti kun suhdekin?

Aika kultaa muistot. Ei se niin hyvä mies ollut kuitenkaan mitä nyt ajattelet. 

Sori, mutta olet vaan kateellinen, kun hän on löytänyt uuden kumppanin ja uuden elämän. 

Unohda hänet ja jatka sinäkin uutta elämääsi. Et ollut onnellinen silloin hänen kanssaan ja miksi olisit nytkään?

No miehen näkökulmasta aika iso riski rikkoa taas perhe ja oletuksena on, että lähdet taas uudestaan. Jos mies saa seksiä ja lämmintä ruokaa nyt, niin ei lähde 100 % varmuudella.

-Setäsonni

Siihen on aina syynsä miksi ex on ex. Ei kannata tuhlata aikaa ja energiaa haikailemalla takaisin.

Etkö sitten enää ole voimaantunut ja säteile? Minne se katosi jos katosi?

Ja etkö ole löytänyt uutta entistä parempaa kumppania niin kuin miehesi ilmeisesti on? Siis itsellesi parempaa, ei ihmisenä parempaa.

Jos koit, ettet ollut miehesi suuri rakkaus, se kyllä  mietityttää tässä. Jos on suurimman rakkautensa kanssa naimisissa, silloin kestää kyllä aika paljon vastoinkäymisiä. Eikä se suuren rakkautensa kanssa eläminen välttämättä tarkoita jatkuvaa onnen auvoa.

Oliko alakulosi siis ex-miehesi kanssa elämisen aiheuttamaa?

Mene juttelemaan jollekin, että saat asian käsiteltyä. Elät nyt tätä elämää, missä tuo ratkaisu on tehty ja se mikä sinua lopulta auttaa, on päästä kiinni tämänhetkiseen elämääsi "virheineen" päivineen.

Siinä hetkessä se oli sinulle oikea ratkaisu ja tarinasi kuulostaa siltä kenelle tahansa ulkopuoliselle, että se oli oikea ratkaisu. Elämän luonteeseen kuuluu välillä se, että on huonoja vaihtoehtoja ja huonompia vaihtoehtoja. Siitä ei pääse ennen kuin kuolee.

Saatte syyttääkin ja sanoa suoraan. Rehellistä pohdintaa toivonkin. Vaan kun itse itseäni syytän. Etenkin lasten vuoksi. Annan heille ihan kaikkeni ja heillä onneksi menee koulussa erinomaisesti - tulee tunne, etten ihan väärin tee.

Ex puhui välillä rumasti minulle, ja kaikki henkinen vastuu lapsista oli minulla. Hän teki konkreettisesti asioita, muttei jakanut henkistä puolta kanssani missään. Tunsin olevani jollain tapaa näkymätön ja lopulta minun paha olo oli niin sietämätön, etten voinut kuin lähteä. Parisuhdeterapeutilla kävin tuolloin yksin, mies ei suostunut lähtemään kanssani. Sanoi, että hänen asiat ovat kunnossa ja jos minulla on ongelmia voin mennä yksinäni. Se yksinäisyys henkisesti oli se mitä en kestänyt.

Silti hän jutteli kanssani, teki yhdessä lasten eteen, kotityöt jaettiin ja huolehti harrastuksia. Oli hyvä perheenisä ja syytän etten antanut arvoa sille, missä hän oli hyvä ja tukena.

Nyt olen yksin lasten kanssa ja hän jakaa arjen toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Sori, mutta olet vaan kateellinen, kun hän on löytänyt uuden kumppanin ja uuden elämän. 

Unohda hänet ja jatka sinäkin uutta elämääsi. Et ollut onnellinen silloin hänen kanssaan ja miksi olisit nytkään?

Näillä linjoilla itsekin olen.

Jos yhtään välität exästäsi, niin olisit iloinen hänen puolestaan. Toki vaikutelma sinusta on, että maailmasi pyörii ainoastaan sinun navan ympärillä :)

Josta pääsenkin konkretiaan, että pyri luomaan hyvää ympärillesi. Yhdistystoimintaa ja muiden lähimmäisten auttamista.

Katse maahan ja kohti uusia pettymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Saatte syyttääkin ja sanoa suoraan. Rehellistä pohdintaa toivonkin. Vaan kun itse itseäni syytän. Etenkin lasten vuoksi. Annan heille ihan kaikkeni ja heillä onneksi menee koulussa erinomaisesti - tulee tunne, etten ihan väärin tee.

Ex puhui välillä rumasti minulle, ja kaikki henkinen vastuu lapsista oli minulla. Hän teki konkreettisesti asioita, muttei jakanut henkistä puolta kanssani missään. Tunsin olevani jollain tapaa näkymätön ja lopulta minun paha olo oli niin sietämätön, etten voinut kuin lähteä. Parisuhdeterapeutilla kävin tuolloin yksin, mies ei suostunut lähtemään kanssani. Sanoi, että hänen asiat ovat kunnossa ja jos minulla on ongelmia voin mennä yksinäni. Se yksinäisyys henkisesti oli se mitä en kestänyt.

Silti hän jutteli kanssani, teki yhdessä lasten eteen, kotityöt jaettiin ja huolehti harrastuksia. Oli hyvä perheenisä ja syytän etten antanut arvoa sille, missä hän oli hyvä ja tukena.

Nyt olen yksin lasten kanssa ja hän jakaa arjen toisen kanssa.

Sinulle hän ei ollut hyvä puoliso, lapsille hän on hyvä isä edelleen jos oli sitä ennenkin. Ala tehdä asioita sen eteen, että sinun elämästäsi tulee taas mielekkäämpää. Jos löydät uuden suhteen, joka tuntuu hyvältä, tämä unohtuu samantien.

0/6. #naisvihanäkyväksi

Aloitus on miesasiamiesten käännytyspuhe eroa harkitseville naisille. Teema: "ällös eroa, sillä sinussa on vika jos ei qusipää miellytä ja parempaa et ansaitse".

Erosin v. 1991 ja 2016 enkä kadu kumpaakaan. Se harmittaa, että niinkin monta vuotta haaskasin ainutta elämääni tunnevammaisiin typeryksiin. Ja vielä lastenikin elämää!!!

Kai se kun olen niin yksin arjessa joka saralla ja huomaan hänen hyvät puolet, toisaalla hän osallistuu, tekee kotityöt, käy puolison kanssa harrastamassa ja matkustelee, keskustelee kanssani mukavasti ja kannustaa lapsiamme. Huomaan, että on rehti mies. Elää taloudellisesti paljon paremmin kuin minä. Minä käyn töissä ja hoidan kodin yksin, lapset yksin. Lapset eivät halua viettää pidempiä aikoja isällä, harrastavat yhdessä jne mutta kokevat uusperhe-elämän niin, etteivät halua asua siellä. Minun seurusteluyritykset on hyvin vaikeita, kun lapset ei halua kotiimme ketään ja olen heidän kanssa tiiviisti.

Koen, että olen alta vastaavana tässä. Nautin kyllä omasta rauhasta, ettei kukaan sano monille ikävästi ja olen henkisesti tietyllä tavalla vähemmän yksinäinen (olen yksin nyt kokonainen) kuin olin exän kanssa silloin. Mutta jos se ei ollut parisuhteesta johtuvaa vaan elämäntilanteesta? Ja että olimme vielä "keskenkasvuisia" ja nyt Keski-ikäisenä olisi tasapainoa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos koit, ettet ollut miehesi suuri rakkaus, se kyllä  mietityttää tässä. Jos on suurimman rakkautensa kanssa naimisissa, silloin kestää kyllä aika paljon vastoinkäymisiä. Eikä se suuren rakkautensa kanssa eläminen välttämättä tarkoita jatkuvaa onnen auvoa.

Oliko alakulosi siis ex-miehesi kanssa elämisen aiheuttamaa?

Miehen näkökulmasta pariutuminen: tee tuhansia aloitteita ja ota se joka sattuu lähtemään mukaan ja on edes vähän samantasoinen.

Se on numero peliä ja sitten vaan toivotaan, että nainen ei ole täysi sekopää tai jätä.

-Setäsonni

Miksi ihan kaikki alapeukutatte, mitä tarkoitatte? Että toimin väärin?

Ap

Sä olet nyt tehnyt valinnan elää 100 % lapsille. Sitten, kun lapset on isoja voit alkaa taas seurustella. Varmasti löydät jonkun kivan, kun rauhassa katsot. Teet mitä vain, niin unohda se ex. Et ollut onnellinen hänen kanssaan ja yrität vain lapsia miellyttääksesi vielä yrittää perhettä kasaan, vaikka miehellä on jo uusi perhe. Kunnioita heidän perhettään ja huolehdi sinä omastasi.

Vierailija kirjoitti:

Kai se kun olen niin yksin arjessa joka saralla ja huomaan hänen hyvät puolet, toisaalla hän osallistuu, tekee kotityöt, käy puolison kanssa harrastamassa ja matkustelee, keskustelee kanssani mukavasti ja kannustaa lapsiamme. Huomaan, että on rehti mies. Elää taloudellisesti paljon paremmin kuin minä. Minä käyn töissä ja hoidan kodin yksin, lapset yksin. Lapset eivät halua viettää pidempiä aikoja isällä, harrastavat yhdessä jne mutta kokevat uusperhe-elämän niin, etteivät halua asua siellä. Minun seurusteluyritykset on hyvin vaikeita, kun lapset ei halua kotiimme ketään ja olen heidän kanssa tiiviisti.

Koen, että olen alta vastaavana tässä. Nautin kyllä omasta rauhasta, ettei kukaan sano monille ikävästi ja olen henkisesti tietyllä tavalla vähemmän yksinäinen (olen yksin nyt kokonainen) kuin olin exän kanssa silloin. Mutta jos se ei ollut parisuhteesta johtuvaa vaan elämäntilanteesta? Ja että olimme vielä "keskenkasvuisia" ja nyt Keski-ikäisenä olisi tasapainoa?

Ap

Luot kärsimystäsi sillä, että yrität ratkaista jotain mikä ei ole enää ulottuvillasi. Et voi ratkaista uudestaan menneisyyden päätöstäsi. Täytyy surra ja hyväksyä, ja sitten katsoa vain tätä päivää. Ja sinulla on oikeus omaan elämääsi, vaikka lapsesi eivät ole siitä aina samaa mieltä. Mutta tietysti ei kannata ketä tahansa lyhytaikaista tuttavuutta tuoda kotiin, vaan ehkä vasta sitten kun suhde alkaa oikeasti tuntua siltä että sen kanssa mennään myös eteenpäin.

Ilmeisesti tunnet olevasi yksinäinen nyt lapsista huolimatta ja mieluummin otat vaikka eksän takaisin kuin olisit sinkkuna.  

Et sinä sitä miestä halua takaisin vaan haluat täyttää yksinäisyyden olon. Unohda hänet ja nauti vaan elämästäsi lasten kanssa.