Mitä tehdä kun 5v sitten ero on alkanut kaduttamaan?

Voin pitkään tosi pahoin, suhteessamme oli paljon hyvääkin ja mies sinänsä tosi hyvä. Koin vaan aina, ettei hän nähnyt minua naisena, etten ollut hänelle suuri rakkaus. Jo seurustelun alussa hän kerran mm totesi nyreästi, että "sähän käveletkin kuin mies". Hän oli kuitenkin tosi panostava perheenisä. Pikkulapsivuodet veivät meiltä viimeisen rakkauden tunteen ja osasyy oli varmasti oma alakuloisuuteni. Lopulta lähdin, ja exälle se oli kova paikka, hän olisi halunnut pitää perheen kasassa.

Voin sen jälkeen useita vuosia paljon paremmin, voimaannuin vaikka vastasin yksin lapset pääsääntöisesti. Eräs entinen psykologikollegani juteltuani kanssani 2v tauon jälkeen hymyillen totesi, että olet kuin eri ihminen, voimaantunut ja säteile.
Lapset ovat kuitenkin poteneet paljon eroa, kyseenalaistaneet ja haikailleet menneitä. Nyt meillä on hyvät välit exän kanssa. Hän on löytänyt uuden puolison ja vaikuttaa oikein tyytyväiseltä elämäänsä.

Minä olen alkanut kyseenalaistaa eroa. Rikoin perheen. Mies oli hyvä perheenisä. Hän on ihmisenä mukava. Lapset kasvaa ja elämä helpottaa, mitä jos olisimme pysyneet yhdessä ja olisi aina ydinperhe johon lapset tulla? Heille uudet kumppanit, bonuslapset jne kaikki on vaan ikäviä asioita ja kokevat ne raskaina. Miten aiheutin tämän kaiken? Talouskin oli paljon parempi, lapset oisi saaneet enemmän.

Miten pääsen tästä? Miten pääsen näistä ajatuksista tasapainoon? Haukkujen sijaan kaipaan konkretiaa, syytän jo itseäni.