Mistä asioista sinulle on oltu kateellisia?

Kateelliset ihmiset ovat kateellisia mistä tahansa. Oikeasti!

Uuvuin ja väsyin loppuun asti vaativassa työssä. Ponnistelin ja jatkoin siinä, mutta tuli päivä etttä en enää jaksanut,minun piti jättää työ ja lähteä lääkäriin.

Jouduin sairaslomalle ja pääsin myös pois työstä. Sisareni kunnioitti minua silloin yhteiskunnan elätin nimellä , raakasti päin silmiä vaan. Nyt menee tilaisuuksiin kyydissäni 38 km/ kerta kerran viikossa. On lipevänä ensimmäisenä kyytiin pyrkimässä.Ei koskaan maksa kyytiään edes. Suututtaa ...kerta kerralta enemmän...

Olen huomannut että ne ihmiset jotka ovat itse kateellisia, tulkitsevat muiden sanomiset ja tekemiset helposti kateudeksi. Se on heille niin tuttu ajattelumalli että he eivät tule ajatelleeksi että muut eivät välttämättä toimi kateuden ohjaamina. Itse olen harvoin kateellinen kenellekään enkä myöskään näe juurikaan kateutta ympärilläni. Jos joku kritisoi tai piikittelee minua, tulkitsen sen yleensä joksikin muuksi kuin kateudeksi.

Huvittavinta kateellisissa ihmisissä on se että ne kerjäämällä kerjää kateutta osakseen. Esimerkiksi jos sinulla on polvi kipeä niin hän tulee puhumaan kuinka terveet polvet hänellä on. Sitten kun reagoit että "kiva, onpa hyvä kuulla" niin menee hernepalko nenään. Ja sitten tietenkin nämä iänikuiset "minä olen vielä sairaampi"- jänkkääjät. Aaaargh. Kauniit naiset ei kestä jos heitä ei kadehdita (en edelleenkään puhu kaikista maapallon ihmisistä). Jos olen mieheni kanssa liikenteessä ja olemme tekemisissä kauniin neitosen kanssa niin johan palaa neitosella käpy jos olen hyvällä tuulella enkä koe häntä uhkaksi. Kai sitä sitten täytyy ruveta esittää että "no voi nyt hitsin hitsi... sinä olet kauniimpi kuin minä ja mun mies haluaa karata sun kanssa Bahamalle ja viedä vihille". 😅 Joillakin on niin kusta päässä että kuvittelee että kaikki on kateellisia vaikkei todella olekkaan. Olen itse varmaan jotenkin jälkeenjäänyt kun en ole kateellinen kellekkään, enkä koskaan ole ollutkaan. Ainoat tilanteet on ne että jotkut saavat jotain lottovoittoa (esim köyhä vastaan rikas) niin silloin sitä aattelee että meni väärään osoitteeseen toikin voitto.

Koulumenestys,olen saanut huomiota miehiltä bileissä (opiskelujärjestöissä nämä kateelliset hyvin avoimesti huorittelivat muita) ja jostain syystä aina ylipainoiset ovat näitä kiusaajia olleet aina aikuisiällä (olen todella hoikka ja olin vielä hoikempi kun ei ollut rahaa ruokaan) eli veikkaan että olivat siitä kateellisia. Toistui niin usein ettei voinut olla sattumaa.

Minua on kadehdittu lapsistani. Ympärilläni on ollut lapsettomia naisia paljon. Samoin naisia, joille vain yhden lapsen synnyttäminen on ollut mahdollista. Minulla on useita lapsia. He ovat jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa.

Lapseni ovat olleet terveitä, kauniita, mukavia ja tasapainoisia. Heillä ei ole mitään diagnooseja eikä huumeongelmia. He olivat lahjakkaita kouluissa ja päätyivät kaikki akateemiselle uralle. Ja rakastin olla äitinä heille myös. Olin pitkään kotiäitinä myöskin.

Minulla oli joskus työkaveri, jolla ei ollut minkäänlaista tilannetajua. Hän oli epäkohtelias, kuormittava, ilkeä ja epärehellinen.

Aloin inhota häntä todenteolla, ja toisinaan annoin sen kyllä näkyä. Olin kuitenkin aivan ihmeissäni kun jossain vaiheessa sain kuulla että olen kuulemma kateellinen hänen hoikkuudestaan! Hän todellakin oli hyvin hoikka, mutta se asia oli minulle täysin yhdentekevä. En ollut millään lailla kiinnostunut hänen vartalostaan.

Tämä vain on hyvin yleinen ajatusmalli ihmisillä, jotka eivät kykene näkemään itsessään mitään vikoja. Joutuessaan kritiikin kohteeksi he eivät ajattele mitä voisivat tehdä paremmin tai että heissä ylipäätään olisi jotain vikaa. Päinvastoin he ajattelevat että kritiikki johtuu siitä että he ovat niin upeita ja mahtavia että toiset kateuttaan kritisoivat.

Helppo ja miellyttävä ajattelutapa toki, mutta ei vie kovin pitkälle jos haluaa kehittyä ihmisenä.

Miehestä, lapsesta, talosta, ammatista, koirasta jne. 

Vierailija kirjoitti:

Miehestä, lapsesta, talosta, ammatista, koirasta jne. 

Ja siis ei ole mitään mun mielikuvitusta tai ylireagointia, vaan mua on kiusattu näistä.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että ne ihmiset jotka ovat itse kateellisia, tulkitsevat muiden sanomiset ja tekemiset helposti kateudeksi. Se on heille niin tuttu ajattelumalli että he eivät tule ajatelleeksi että muut eivät välttämättä toimi kateuden ohjaamina. Itse olen harvoin kateellinen kenellekään enkä myöskään näe juurikaan kateutta ympärilläni. Jos joku kritisoi tai piikittelee minua, tulkitsen sen yleensä joksikin muuksi kuin kateudeksi.

Mä oon huono kadehtimaan, kun olen sen verran realisti. Mutta silti tajuan, jos joku on mulle kateellinen. Kun on kasvanut sisarusten kanssa, oppii kyllä tunnistamaan jo lapsena eron kateuden ja tavallisen ilkeilyn välillä.

Ulkonäöstä ja sen johdosta saamastani huomiosta. Meni vuosia ennen kuin edes tajusin, että ns. ystävätär oli minulle kateellinen. En edes itse pitänyt itseäni niin kovin ihmeellisen näköisenä, mutta sain paljon, paljon myöhemmin tietää, että tämä "kaveri" oli järjestellyt ikävyyksiä tielleni. Ainoa syy tuolle käytökselle oli, että ilmeisesti hänen mielestään olin jotenkin "syrjäyttänyt" hänet. Hän halusi ja haluaa edelleen olla huomion keskipisteenä. Emme ole enää tekemisissä.

Työurasta ja palkasta Velattomasta asunnosta. Ehjästä avioliitosta. Perheestä. Menestyvistä lapsista.

No siitä ettei meidän tarvitsee enää käydä töissä.

Siitä, että mieluummin vähensin työaikaani (teen torstaisin puolikkaan ja perjantaista sunnuntaihin olen kotona) kuin otin sairaslomaa. Tästä oltiin kateellisia kun luulivat että kela/työkkäri/liitto/jokumuuinstanssi maksaa puolentoistapäivän palkan.

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäöstä ja sen johdosta saamastani huomiosta. Meni vuosia ennen kuin edes tajusin, että ns. ystävätär oli minulle kateellinen. En edes itse pitänyt itseäni niin kovin ihmeellisen näköisenä, mutta sain paljon, paljon myöhemmin tietää, että tämä "kaveri" oli järjestellyt ikävyyksiä tielleni. Ainoa syy tuolle käytökselle oli, että ilmeisesti hänen mielestään olin jotenkin "syrjäyttänyt" hänet. Hän halusi ja haluaa edelleen olla huomion keskipisteenä. Emme ole enää tekemisissä.

Olin suosittu ja sain helposti kavereita nuorena aikuisena. Olin silloin myös ulkonäöltäni sopiva: hoikka ja kaunis. Olin iloinen, lämmin ja olen aina osannut kohdata ihmisiä. Useimmat ihmissuhteeni menivät siinä kun keskityin äitiyteeni melko pinnallisiksi. Tosiaan näihin ihmissuhteisiin minulla ei ollut ajallisesti mahdollista panostaa riittävästi. Koska lapset ja perhe tulivat ensin ennen näitä ihmissuhteita. Myöhemmin ymmärsin, että esim. perheeni ja lapseni aiheuttivat kateutta noissa joissain ihmisissä. Moni noista ei löytänyt puolisoa eikä siis voinut vastaanottaa omia lapsia. No, nyt jäljellä olevat ystäväni ovat aitoja ystäviäni eli timantteja. Aika harvaan nuoruuden tuttavaan olen enää yhteyksissä.

Vierailija kirjoitti:

Siitä, että mieluummin vähensin työaikaani (teen torstaisin puolikkaan ja perjantaista sunnuntaihin olen kotona) kuin otin sairaslomaa. Tästä oltiin kateellisia kun luulivat että kela/työkkäri/liitto/jokumuuinstanssi maksaa puolentoistapäivän palkan.

Jos et tee kokoaikatyötä ja muut tekevät, he kadehtivat sinua. Tämä on koettua.

Työkaveri oli kateellinen monesta asiasta. En tiedä miksi koska mielestäni minä (Maija*) olen melko tavallinen ja normaali ihminen enkä erityisesti tuonut itseäni esille työympäristössä. Hän kysyi onko hiusteni väri oma ja luonnollinen (on) ja on sanonut joillekin työkavereille että aikoo värjätä tukkansa samanväriseksi kuin Maijan* tukka. Sitten värjäsikin. Kun minusta tuli mummi niin hän alkoi puhua miesystävänsä lapsista omina lapsenlapsinaan. Alkoi oikein hehkuttaa "omia lapsenlapsiaan". Paljon muutakin matki elämästäni. Jotain kateutta tässä matkimisessa oli takana. Kaiken huippu oli kun pääsin eläkkeelle. Kuulin että hän alkoi epätoivoisesti yrittää päästä sairauseläkkeelle. Hän on n 10 v nuorempi kuin minä. Hänellä oli lievä sairaus mikä ei ollut mitenkään estänyt tai haitannut häntä suorittamasta työtehtäviään. Tästä on nyt jo useampi vuosi eikä hän ole onnistunut pääsemään eläkkeelle. Tämä eläkejuttukin sopii siihen kateus-ja matkimiskuvioon mikä jatkui töissä yli 10 vuotta. Ei tämä ole niin paha kuin moni muu juttu tässä ketjussa mutta kerroin nyt kumminkin koska jatkui niin pitkään monessa eri muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäöstä ja sen johdosta saamastani huomiosta. Meni vuosia ennen kuin edes tajusin, että ns. ystävätär oli minulle kateellinen. En edes itse pitänyt itseäni niin kovin ihmeellisen näköisenä, mutta sain paljon, paljon myöhemmin tietää, että tämä "kaveri" oli järjestellyt ikävyyksiä tielleni. Ainoa syy tuolle käytökselle oli, että ilmeisesti hänen mielestään olin jotenkin "syrjäyttänyt" hänet. Hän halusi ja haluaa edelleen olla huomion keskipisteenä. Emme ole enää tekemisissä.

Olin suosittu ja sain helposti kavereita nuorena aikuisena. Olin silloin myös ulkonäöltäni sopiva: hoikka ja kaunis. Olin iloinen, lämmin ja olen aina osannut kohdata ihmisiä. Useimmat ihmissuhteeni menivät siinä kun keskityin äitiyteeni melko pinnallisiksi. Tosiaan näihin ihmissuhteisiin minulla ei ollut ajallisesti mahdollista panostaa riittävästi. Koska lapset ja perhe tulivat ensin ennen näitä ihmissuhteita. Myöhemmin ymmärsin, että esim. perheeni ja lapseni aiheuttivat kateutta noissa joissain ihmisissä. Moni noista ei löytänyt puolisoa eikä siis voinut vastaanottaa omia lapsia. No, nyt jäljellä olevat ystäväni ovat aitoja ystäviäni eli timantteja. Aika harvaan nuoruuden tuttavaan olen enää yhteyksissä.

Eivät ihmiset välttämättä kadehdi lapsiasi, jos pahoittavat mielensä siitä että unohdat heidät lapsia saatuasi.

Tajusin jokin aika sitten miten yleistä naisten kateus on. Kauniit, elämässään pärjänneet ja lapsia tehneet naiset kadehtii rumaa, työtöntä ja lapsetonta naista. Enää en luota yhteenkään naiseen vaan pidän etäällä, pitäköön myrkkynsä kaukana minusta.

Mulla oli lapsena koira. Nyt, kymmeniä vuosia myöhemmin yksi, onneksi ei kovin läheinen, ystävä on alkanut kadehtia mua siitä koirasta. Kun hän oli aina lapsena halunnut koiraa mutta ei koskaan saanut. En edes puhu tästä lapsuuteni koirasta tai tuo sitä mitenkään esille. Mutta aina silloin tällöin tuo ystävä muistaa puhua katkerasti siitä että mä olin niin onnekas lapsena ja hän jäi niin paljosta vaille. Onneksi ei ole läheisin ystävä eikä nähdä kovin usein.