Minttu Virtanen ja Temptation Rita koko ajan iltapäivälehdissä
Kommentit (36)
Jenni Dahlman esitteli ihan yhtä lailla "omaisuutta" omana aikanaan ja haarasti hevosia Kimin piikkiin kalliin hevostelijan hoideltavana. Mietin vaan että ihan Jennikö täällä käy haukkumassa kun nämä ketjut aina pikkasen kääntyvät sellaiseen suuntaan.
Mitä Kimiin tulee niin hän halusi lapsia jo aikaa sitten . Kun Jennin kanssa ei lasta näkynyt haaveista huolimatta niin Kimi muutteli vähän sanomisiaan julkisuuteen. Minttu tuntuu ihan normaalilta nuorelta naiselta, hän on julkisuuden valokeilassa enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Sitäpaitsi, oli kyse Jennistä aikanaan tai Mintusta niin rahankäyttö ja julkisuus on varmasti hänen puolestaan hyväksytty. Minttu tuskin pitäisi blogia ilman Kimin tukea. Itseasiassa hyvä niin ettei papparatsien tarvitse kyylätä ja yrittää ottaa salakuvia:)
Itseäni hieman nauratti Akin ja Ritan hääpäivän uutisointi. Nimittäin samana päivänä olivat Karalahden häät jotka veivät median huomion.
Mintun koko julkisuusprofiili perustuu luksuselämällä lesoiluun, muuta annettavaa ei sillä tytyllä näytä olevan. Myötähäpeä.
Mintun poseeraaminen menee jo naurettavuuksiin, jopa hieman belfien tyylisen kuvan ladannut. Mietin, kuka Minttua kuvaa jatkuvasti, epäilin lastenhoitajaa. Epäilykseni osui oikeaan, blogissaan kertoo, että lastenhoitaja kuvannut suurimman osan kuvista. Lastenhoitajan toimenkuvaan kuuluu myös kuvaaminen. Kimiä en edes epäillyt niin lapselliseksi, että jatkuvasti kuvaisi vaimoaan.
En ymmärrä miksi aikuispissistyylisistä suomalaisista täytyy kirjoittaa noin paljon, eivätkö nuo ole enemmän Seiska tai Hymy lehtien settiä?
Tekisivät nuo iltapäivälehdetkin juttua omillaan pärjänneistä kauniita ja älykkäistä henkilöistä välillä.
En tiennyt kuka on Minttu Virtanen ja googletin. Päädyin hänen vanhempaan blogiinsa ja huomasin, että hän on fiksun tuntuinen ihminen: Pitää huolta kunnostaan ja ajattelee fiksusti lapsensa yksityisyyden suojaamisesta netissä.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 15:48"]En ymmärrä miksi aikuispissistyylisistä suomalaisista täytyy kirjoittaa noin paljon, eivätkö nuo ole enemmän Seiska tai Hymy lehtien settiä?
Tekisivät nuo iltapäivälehdetkin juttua omillaan pärjänneistä kauniita ja älykkäistä henkilöistä välillä.
[/quote]
Ehkä sun pitäisi alkaa lukea fiksumpia lehtiä ;-)
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 15:49"][quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 15:48"]En ymmärrä miksi aikuispissistyylisistä suomalaisista täytyy kirjoittaa noin paljon, eivätkö nuo ole enemmän Seiska tai Hymy lehtien settiä?
Tekisivät nuo iltapäivälehdetkin juttua omillaan pärjänneistä kauniita ja älykkäistä henkilöistä välillä.
[/quote]
Ehkä sun pitäisi alkaa lukea fiksumpia lehtiä ;-)
[/quote]
Siis päätellen siitä, että en itse tiennyt koko ihmisen olemassaolosta. Luen Hesaria ja satunnaisesti Kodin kuvalehteä.
Minttu tosiaan leveilee luksuselämällään. Muut Formula 1 tyttöystävät/vaimot eivät, moni elää täysin normaalia elämää, laittavat kuvia normaaleista jutuista ja monilla yksityinen Instagram.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 15:52"]Minttu tosiaan leveilee luksuselämällään. Muut Formula 1 tyttöystävät/vaimot eivät, moni elää täysin normaalia elämää, laittavat kuvia normaaleista jutuista ja monilla yksityinen Instagram.
[/quote]
Jos edes Instagramia ollenkaan.
T. 11
Ja Bull Mentula. Ketä kiinnostaa? Itse en kyllä avaakan moisia sivuja tai instassa katsele. Saman huomion kyllä tehnyt, lienee tämä itsensä esiin tuominen ja jonkin sortin tirkistely tätä päivää. Ei mua kyllä haittaakaan. Siis ei ole pakko katsoa, lukea tai kommentoida. Pakostahan noita näkee vaan otsikkoina esim. ip-lehdissä.
Eihän Minttu mitään lesoile. Kateelliset täällä taas jauhaa... Minttu ansaitsee ihan itse Rahaa PT hommillaan. Todella fiksu ja nätti nainen. Enkä edes yhtään belfien tyylistä kuvaa Mintusta nähnyt.
Minä pidin Mintusta aluksi, en tajunnut miksi täällä niin haukuttiin. Nyt mua on alkanut vähän ärsyttää, eihän Minttu tosin itse iltalehteen niitä kuviaan jaa, mutta silti.
Nyt on alkanu tulla vähän pyrkyri kuva,ja perheestään avautuu minusta liikaa.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 18:49"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 18:46"][quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 18:18"] Eikös tämä Minttu ole ihan tavallisen nätti lentoemäntä, joka onnistui pokaamaan rikkaan formulakuskin? Yhteinen lapsi takaa elintason. Naisella on nyt aikaa matkustella vapaa-ajallaan, treenailla, bloggailla ja jakaa kuviaan, kun ei päivätyöt häiritse. Sitä ihmettelin viimeisimmästä blogista, että miksi lastenhoitaja oli mukana yhteisellä perhelomalla... Luulisi sitä lomalla olevan aikaa hoitaa itse oma lapsi. Ei ärsytä, mutta ei ole vaikutustakaan tämä henkilö minuun tehnyt. [/quote] Vähän samanlaisen kuvan itsekin saanut Mintusta. Elintaso varmistettu loppuelämäksi, kun onnistui nakittamaan rikkaan formulakuskin lapsensa isäksi. Eihän ne ehtineet edes kauaa seurustella, kun oli jo lapsi tulossa... [/quote] Kimi on aina sanonut haluavansa lapsia vasta formulauran JÄLKEEN.
[/quote]
Oho, en tiennytkään. Tämä siis vain vahvistaa käsitystäni siitä, että lapsi ei ole ainakaan Kimin puolelta ollut suunniteltu. Taisi Mintulla ihan vahingossa ja suunnittelematta "pillerit pettää"