Cameltoe
sanokaapa miten nolona pidätte naisten kamelinvarvasta eli, että housut painuvat sinne häpyhuulten väliin näkyvästi? Minulla taitaa olla vähän niin, että periaatteessa ihan kovastikin tykkään pitää sellaisia housuja. Minussa on siis ehkä vähän exhipparin vikaa ja minusta on vaan jännittävää olla melkein kuin paljaana julkisella paikalla.
eihän sitä ensinnäkään kovin moni huomaa, mutta välillä tuntuu joitakin miehiä kiinnostavan kovastikin. Tuolloin teeskentelen yleensä etten huomaa, mutta saatan antaa pienen näytöksen sopivista kulmista.
muuta kovin perverssiä en harrasta ja kai tämä aika viatonta kuitenkin on? En pidä edes avoimia kaulaaukkoja, koska jostain syystä en siitä niin välitä. No ok pienet rinnat.
Kertokaa rehellisestä mitä olette mieltä tästä? Kun en oikeastaan tiedä mitä ihmiset yleensä ajattelevat tästä. Tämä vähän liittyy siihen, että asun aika pienellä paikkakunnalla ja en nyt mitään ihan kauheaa mainetta halua vaikka jossain vaiheessa olenkin varmaan muuttamassa pois. Isossa kaupungissa kai sitä nyt voisi tehdä ihan mitä vaan.
Kommentit (33)
Minä olin jonkin aikaa juuri sellainen tyhmä nainen, joka kävi punttiksella kamelinvarvas reippaasti paistaen. En tajunnut sitä ennenkuin mieheni siitä kotona mainitsi. Hävetti, mutta onneksi oli pelkästään naisten kuntosali. Vähän jäin miettimään olenko nuorempanakin mahdollisesti tehnyt joskus saman virheen kun en vaan jostain syystä ole asiaa ajatellut.
tahallaan ei kyllä tulisi mielenkään.
No niitähän onneksi näkee suurinpiirtein jokaisella, joka käyttää jotain legginssejä, juoksutrikoita ym. makkarankuorihousuja. Tykkään kuin hullu puurosta. Olen peppu- ja pillumies, jolle tissien koolla ei ole niin väliä.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 03:20"]
Huora.
M27
[/quote]
Oletko tuota mieltä...oikeasti ??
Ihanaa kamelinvarpaat; ja kiihottavaa..... Joku sanoi ällöttävää, hauska homppeli
Ihan parasta katseltavaa esim. urheilussa. Tykkään myös muuten.
on mielettömän kiihottavaa kun pillun ja kummun muodot näkyy keltaisten joustohousujen läpi.jou!
Hyvältähän se näyttää naisen jalkovälissä. Onko sillä yhteys katvojen määrään ? Meinaan että näkyykö selvemmin jos karvat ajettu vai onko sama vaikka olisi tuherokin...
Totta kai se näkyy paremmin jos on posliini,karvathan estävät painumisen,ja juu kyllähän noita kuvia tuolta kattelee missä se näkyy,ihme kun yleensä nykyään näkyy?
Aian liian suurta haloota siitä näkyvyydestä pidetään,samalla tavalla sitten täytyisi kieltää rintojen pullistelu,sehän se vasta seksististä onkin!
Eikös tämä ole enemmänkin viivapilluisten asia / ongelma?
Runsaasti esille työntyvät sisemmät häpyhuulet eivät mahdollista kamelinvarvasta.
Olen aivan heikkona korkeaan häpykumpuun ja suureen kamelinvarpaaseen. Heti alkaa polvia heikottaa kun sellaisen näkee. Tissit ei kiinnosta pätkääkään. Vaimollani oli tavatessani tiukat ihonmyötäiset housut, jossa kamelinvarvas ja korkea häpykumpu piirtyivät selvästi. Muilla oli silloin farkkuja, mutta hänellä itse ommellut suorat housut. Niillä joilla kamelinvarvas ja iso häpykumpu erottuu on myös useimmiten leveä päärynä pylly. Niin myös vaimollani. Jäin koukkuun silloin heti kun ekan kerran näin. Muut ulkonäön puutteet katosivat nuoren kollin mielestä, kun hormoonit alkoi hyrrätä. Tuollainen kamelinvarvas ja kumpu lupaa paljon, eikä ole tarvinnut pettyä. Tuollaiset naiset ovat syötävän seksikkään näköisiä ja voittavat tissien esittelijät mennen tullen.
Ei naisten tarvitse sitä hävetä.Luonnollista että tiukat vaatteet korostaa muotoja.Ei kannata mennä lenkille haalareissa vaan unohtaa seksin näkö"kulman" ja jos vähän "viiva" näkyy niin se ei ole huono asia.Voitaisiin myös kysyä "saako" miehet pitää tiukkoja housuja ettei munat pullota.
Pukeutukaa ihmiset sukupuoleen katsomatta sellaisiin vaatteisiin kun itsestänne tuntuu mukavalle älkääkä ajatelko mitä muut minusta ajattelee.
M 48
Vierailija kirjoitti:
No niitähän onneksi näkee suurinpiirtein jokaisella, joka käyttää jotain legginssejä, juoksutrikoita ym. makkarankuorihousuja. Tykkään kuin hullu puurosta. Olen peppu- ja pillumies, jolle tissien koolla ei ole niin väliä.
Nykyään muodissa vielä se että naisilla on ylitiukat jumppatrikoot tai nahkahousut jalassa kaupungilla ja sitten kun joku katsoo niin pahastutaan että " mitä tuijotat siinä " .. no mitähän :D ei mee mun logiikkaan miksi pukeutua sellasiin tiukkoihin housuihin jos ei halua että joku katsoo koska varmasti katsoo
Mielestäni aivan ihanaa, jatka ihmeessä <3
Vierailija kirjoitti:
No miehenä voin vastata, että aika kiihottavaa ja olen pitänyt ihan täysin viattomana, koska olen aina kuvitellut, että naiset ovat huomaamattaan noin. Näkeehän noita, mutta en ole ajatellut, että kukaan tarkoituksella akmelinvarvasta esittelisi. Eli lähinnä olen pitänyt kiihottavana ja vähän huvittavana ajatellen, että nainen ei tajua pillunsa näkyvän.
Millanen eläin on akmeli?
Tärkeintä on kai pukeutua sellaisiin housuihin, joissa sinä itse viihdyt ja joista sinä itse tykkäät. Jos joku pervo saa kiksejä siitä, että pukeudut rivosti niin mitä sitten.
Jumppasalilla näkyy tiukkoja jumppatrikoita. En ole itse tiiraillut naisten pöksyjä, mutta varmasti sieltä häpy näkyy jumppahousujen läpi.
Ei kaikki naiset käytä alushousuja tai rintaliivejä. Kotona en koskaaan käytä rintaliivejä. Mieheni nimittäin tykkää paljon siitä, että hän voi puristella luomurintojani (C-kuppi) ohi kävellessään. Nöpöttävät nännit näkyvät selvästi paidan alla. Kauppareissulle laitan kyllä rintaliivit.
No miehenä voin vastata, että aika kiihottavaa ja olen pitänyt ihan täysin viattomana, koska olen aina kuvitellut, että naiset ovat huomaamattaan noin. Näkeehän noita, mutta en ole ajatellut, että kukaan tarkoituksella akmelinvarvasta esittelisi. Eli lähinnä olen pitänyt kiihottavana ja vähän huvittavana ajatellen, että nainen ei tajua pillunsa näkyvän.