Olen tottunut ajatukseen, että olen loppuelämäni yksin

:(

Se iskee kun sitä vähiten odotat ;)

Mulla ihan sama juttu :(( olen 26.

Eläimet ei korvaa ihmistä. Ei voi edes verrata

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 13:16"]Päädyin tähän, koska en usko, että kukaan voisi minuun oikeasti rakastua. Olen aina ollut jotenkin omituinen ja erilainen. Minulla on myös todella huono itsetunto ja olen epävarma. Olen siis varmasti aika tylsää seuraa. Lisäksi minulla on ylipainoa, ja olen melko vastenmielisen näköinen sen takia. Minulla ei ole oikein koskaan ollut ystäviä, ja minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Lukiossa ei enää kiusattu, mutta olin melkein aina yksin. Melko lannistut olo siis, en jaksa enää yrittää kuulua normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Ap
[/quote]

Mulla on hyvin samanlainen tilanne. Mutta uskon että olisin hyvä kumppani jollekin ja siksi(kin) tää tympii. Näkee kaikenlaisia änkyröitä justiinoita parisuhteissaan ja tietää että itse olisi paljon helpompi puoliso. Mutta kaipa sillä ei sitten oo väliä, en tiiä millä on, mun kohdalla tää ei kai pitäisi olla ulkonäöstäkään kiinni. Elämä on ollut aika hankalaa mulle enkä usko että kukaan mua hyväksyisi oikeasti vaikka johonkin pintatasoon varmaan voiskin joku ihastua.

Samoin. Enää ei edes hetkauta, kun pääsin haluamalleni alalle yliopistoon.

15 kuvasi munkin unelmaelämän, mutta mun unelmaan kuuluisi kyllä myös parisuhde. Missä piireissä tuollaista pidetään säälittävänä?

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 12:48"]

Se iskee kun sitä vähiten odotat ;)

[/quote]

Vmp. Miksi hokea tuota paikkansa pitämätöntä mantraa? Ei iske. Ei silloin kuin odotat eikä silloin kun et odota. Eikä se siitä muuksi muutu, vaikka mitä hokisit.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 12:59"]

Mä päätin nuorempana(mutta paljon vanhempana kuin sinä), että haluan olla yksin loppuelämän. Erosin narsistipaskasta, ja sitä oli siinä kohtaa saanut kumppaneista tarpeeksi. 

Nyt tulee välillä halu, että löytäis elämänkumppanin. Mutta en mä osaisi elää toisen kanssa.

[/quote]

Joo ja kun on ollut pari kuspäätä peräkkäin, sen jälkeen yksin tuntuu turvalliselta ja mukavalta, kun ei ole mitään draamaa ainakaan omien seinien sisällä!

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 13:42"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 12:48"]

Se iskee kun sitä vähiten odotat ;)

[/quote]

Vmp. Miksi hokea tuota paikkansa pitämätöntä mantraa? Ei iske. Ei silloin kuin odotat eikä silloin kun et odota. Eikä se siitä muuksi muutu, vaikka mitä hokisit.
[/quote]

Mun täytyy sanoa, että mulle kävi näin. Iski kun bähiten odotin. En ollut haku päällä, päinvastoin. Mies ei edes ensinäkemältä sytyttänyt vaan vaati parin kerran tutustumisen ensin. Onneksi annoin mahdollisuuden! Tästäkin on oikeastaan kiittäminen ystävääni. Mutta kyllä se silti ihmisten ilmoilla olemista yleensä vaatii. Harrasta! Kokeile uutta! Käy kavereiden kanssa tai jopa yksin kahviloissa ja syömässä, ehkä yksillä.

Up

Sama täällä

Mä päätin nuorempana(mutta paljon vanhempana kuin sinä), että haluan olla yksin loppuelämän. Erosin narsistipaskasta, ja sitä oli siinä kohtaa saanut kumppaneista tarpeeksi. 

Nyt tulee välillä halu, että löytäis elämänkumppanin. Mutta en mä osaisi elää toisen kanssa.

Miksi niin? Vaikka niin mäkin joudun. en vaan totu enkä hyväksy sitä millään.

Mulla vaihtelee. Jo parikymppisenä olin päätynyt siihen ajatukseen että tulen olemaan lapseton sinkku koko elämäni ja se on ok. Nyt päälle kolmikymppisenä taas vähän haikailen kumppanuuden perään. Helpointa olis jos vaan sais tehtyä rauhan sen asian kanssa, todennäköisyydet kun eivät ole mun puolella...

Miksi 24-vuotiaana olet tehnyt tällaisen päätöksen?

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 12:48"]Se iskee kun sitä vähiten odotat ;)
[/quote]

Ja vasta toisessa ketjussa soimattiin että ei kukaan tuu kotoa hakemaan vaan pitää olla aktiivisesti haku päällä jos haluaa suhteen.

Sama juttu. Haikealtahan se vähän tuntuu. Varsinkin öisin on hirveä halipula ja haluaisi että joku silittelisi hiuksia ja sanoisi hyvää yötä. Mutta muuten se on ihan ok, aikaa myöten siihen tottuu. Ei se elämä kumppanin puuttumiseen kaadu.

N32

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 12:48"]

Se iskee kun sitä vähiten odotat ;)

[/quote]

Vai niin? Minä olen jo 50, mutta vielä ei ole iskenyt, vaikken ole vuosikymmeneen odotellut yhtään mitään.

Itse olen tullut samaan lopputulokseen. En taida päästä koskaan yli avioerostani, ikävöin ja kaipaan edelleen ex-miestäni, eikä kukaan muu tunnu miltään, kaikki miehet tuntuvat vastenmielisiltä. Siksi olen päättänyt olla yksin, en edes haaveile parisuhteesta, enkä aktiivisesti sitä etsi. Olen surullinen ainoastaan avioliittoni päättymisestä, muuten elämä on ihan hyvää. 

N41

Päädyin tähän, koska en usko, että kukaan voisi minuun oikeasti rakastua. Olen aina ollut jotenkin omituinen ja erilainen. Minulla on myös todella huono itsetunto ja olen epävarma. Olen siis varmasti aika tylsää seuraa. Lisäksi minulla on ylipainoa, ja olen melko vastenmielisen näköinen sen takia. Minulla ei ole oikein koskaan ollut ystäviä, ja minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Lukiossa ei enää kiusattu, mutta olin melkein aina yksin. Melko lannistut olo siis, en jaksa enää yrittää kuulua normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Ap