En halua isää saattamaan alttarille, äiti suuttui

Häät ovat vasta ensi kesänä, mutta tuli tuokin puheeksi... Eli siis, lyhyestä virsi kaunis: en halua, että isä saattaa minua alttarille. Minusta tuo perinne on oksettava, peruja siltä ajalta, kun tytär ei ollut enempää eikä vähempää kuin kauppatavara, jonka omistajuus siirtyi mieheltä toiselle. Minä en ole isäni omaisuutta eikä minusta tule mieheni omaisuutta, olen itsenäinen ja omavaltainen ihminen, jota miehen ei tarvitse luovuttaa toiselle miehelle. Isäni suhtautui ainakin näennäisen rauhallisesti, hän on hyvin syrjäänvetäytyvä ja ihmisjoukkoja inhoava ihminen, joka ei myöskään halunnut pitää minulle puhetta ylioppilasjuhlissani tai muutakaan vastaavaa. Äiti hermostui aivan kunnolla, kuulemma minun pitäisi vähän enemmän kunnioittaa isääni ja mietin tätä asiaa aivan liian syvällisesti, se on vain nätti perinne eikä tarkoita nykypäivänä mitään. Mutta kun olen eri mieltä! Se on perinne sellaisilta ajoilta, jolloin naisen asema oli kurja enkä esimerkiksi itse voisi elää likimainkaan sellaista elämää, kuin mitä nyt elän. En halua toisintaa tuollaisia arvoja minun ja mieheni juhlapäivänä, jonka tarkoituksena on liittää yhteen kaksi toisiaan rakastavaa täysivaltaista aikuista, ei juhlia uutta holhoussuhdetta.

Mitä mieltä olette? Ylireagoiko äiti, vai ymmärrettekö häntä?